Suomalaisia yleensä huvittaa ylenpalttinen patrioottisuus, ja varsinkin freedomia ja democracya hehkuttaville jenkeille on kiva naureskella. Kauas eivät tosin jää suomalaiset itsekään, kun lähestulkoon ollaan vaatimassa kuolemantuomiota sille, joka uskaltaa vihjata Mannerheimin olevan homo, saati sitten että tämä olisi pitänyt korsettia (toinen näistä jutuista on muuten totta). Kolmas patrioottisuuden kärkimaa on luonnollisesti NIPPON BANZAI. Siitä kertoo Code Geass: Britannian keisarikunta on vallannut maailmasta kolmasosan hyödyntymällä uudenlaisia, knightmare frameiksi kutsuttuja humanoidirobotteja (lue: mechoja). Vallattuihin alueisiin kuuluu myös Japani. Britannian keisarin rautaisen ikeen alla Japanilta viedään sen vapaus, kaikki sen oikeudet ja nimikin muutetaan Area 11:ksi. Pahaksi onnekseen Britannian keisari on poliittisena peliliikkeenä joskus menneisyydessä lähettänyt yhden jalkavaimonsa pojan, prinssi Lelouch vie Britannian (lol mikä nimi) Japaniin. Lelouchilla on tietysti dramaattinen menneisyys, sillä mystinen henkilö palkkamurhautti tämän äidin ja samassa hässäkässä Lelouchin pikkusiskokin rampautui ja sokeutui. ”Viha, se on asia jota olen täynnä”, toteaa Lelouch.
Useat Code Geassia katsoneet ovat verranneet sitä Death Noten ja Full Metal Panicin risteytykseksi; eikä vertaus ole kaukana totuudesta: Raito Light Lelouch saa shinigamilta mystiseltä beibeltä C.C.:ltä Death Noten Geassin, voiman, jolla tämä pystyy kohdetta silmiin katsomalla antamaan Absoluuttisen Käskyn, jota kohde tottelee ja vaikka tappaa itsensä, jos niin on käsketty. Geass tuleekin tarpeeseen, jotta Lelouch pystyy luomaan uuden maailman tuhoamaan Britannian keisarikunnan. Kuten Light, Lelouchkin päättää ryhtyä muuttamaan maailmaa lähes hetken mielijohteesta. Jostain Lelouch hankkii viitan ja kypärän (ilmeisesti siksi, koska masked avenger on aina kovempi kuin non-masked avenger) ja ryhtyy Zeroksi – johtajaksi, joka yhdistää Japanin keskenään kahinoivat pienet kapinallisryhmät isoksi itsenäisyysliikkeeksi, Mustaksi Ritarikunnaksi.
Death Note -fiiliksiä ei yhtään vähennä myöskään Lelouchin persoonallisuus: sekä Death Noten Light että Lelouch ovat molemmat erittäin älykkäitä ja laskelmoivia, eikä kumpikaan kaihda käyttää muita ihmisiä pelinappuloinaan. Lähestulkoon kaikki on uhrattavissa Suuremman Asian hyväksi. Ainoa asia, josta Lelouch ei tingi, on Auran sinapp… hänen pikkusiskonsa, mikä tuo Lelouchin muuten niin antisankarimaisesta hahmosta esiin sen ”inhimillisen puolen”. Temppu on tietysti laskelmoitu, mutta toimii. Dramaattisena Käänteenä käy ilmi, että Lelouchin ilmeisesti ainoa Japanin-lapsuudenystävä Suzaku Kururugi (joka on tietysti Japanin antautumisilmoituksen antaneen PETTURIPÄÄMINISTERIN poika), onkin liittynyt Britannian armeijaan ja kertoo muuttavansa Britannian sisältäpäin – tehokkuuden ja idealismin ikiaikainen konflikti on valmis. Drama ensues.
Perusasetelman ja päähenkilön lisäksi Code Geassin perustoiminta on sekin hyvin paljon Death Noten kaltaista; lähes puolet koko sarjan ideasta on siinä, onnistuuko Lelouch manipuloimaan tai harhauttamaan vastustajiaan ja meneekö kaikki JUST AS PLANNED – Lelouchin suosikkitemppu tuntuu olevan kokonaisten viholliskomppanioiden tuhoaminen vetämällä matto näiden jalkojen alta, eli tuhoamalla Area 11:n katujen alla olevat rakenteet, jolloin ne sortuvat ja britannian mecha-armeijat lakoavat kuin teinitytöt YAOI_SHOW’n nähdessään.
Full Metal Panic -vaikutteet taas näkyvät ensinnäkin siinä, että Code Geass on jaksotettu samalla tavalla kuin se: noin puolet jaksoista hoidetaan koulussa ihmissuhteita, sekoillaan ja koetetaan pitää huolta siitä, etteivät muut saa tietää, että Lelouch onkin itseasiassa kapinaliikkeen johtaja. Toinen puoli jaksoista hoidetaan vallankumouspolitiikkaa ja tuhotaan vihollisjoukkoja. Reservin upseeri itkee sinivalkoisia kyyneliä ilosta, kun mechoja käytetään kerrankin joukkueittain tai ryhmittäin sodankäynnin välineinä eikä sooloilla ja härvätä. Melko vähään tosin on tyytyminen, eikä sarjassa käytettävillä ”taktiikoilla” luonnollisestikaan kovin pitkälle pötkittäisi, mutta ainakin se luo edes jonkinlaista illuusiota siitä, että nyt toimitaan sotilasjoukkona eikä sekoilevina angstiteineinä.
Code Geass on pojille suunnattu toimintasarja ja se näkyy: tissejä ja perseitä tarjoillaan molempia riittämiin. Kallen tissimiehille, C.C. persemiehille. C.C.:n perse onkin melko eeppistä tasoa – ”You can’t spell Code Geass without ass”. Fanipalvelulle uhrataan melko paljonkin ruutuaikaa, mikä on hyvä tai huono asia riippuen omista mieltymyksistä.
Fanipalvelu ei kuitenkaan sarjaa pelasta, jos kaikki muu häröttää kuin alokkaan punkka ensimmäisellä inttiviikolla. Onneksi Code Geass hoitaa homman kotiin: käsikirjoittaja Ichirou Ookouchi (mm. Azumanga Daiou, Planetes, Eureka Seven) osaa rakentaa mielenkiintoisia ja näennäisen mahdottomia tilanteita, jotka Lelouch joutuu jotenkin selvittämään, Geassin ja kapinalliskumppaneiden kanssa tai ilman. Ohjaamisesta on huolehtinut Gorou Taniguchi (mm. Scryed, Planetes) – tämä näkyy erityisen selvästi taistelukohtauksissa, joihin on selvästi panostettu: animaatio on sulavaa, vaikka ruudulla on vaikka minkälaista räimettä, mechoja räjähtelee ja ihmiset panikoivat. Myös muu ohjaus on hyvää tasoa, ja meininki välittyy katsojalle asti.
Toisaalta tämä onkin se asia, mitä useimmiten Code Geassissa arvostellaan: kaikki tehdään 110% pelissä, myös muu kuin taistelukohtaukset. Tämä synnyttää melkoisia melodramaamaviboja, joita CLAMPin henkilöhahmot nuudelivartaloineen eivät ainakaan erityisesti vähennä. Ja uskomatonta mutta totta, myös animessa ylinäyttely on mahdollista muunkin kuin äänen tasolla: Code Geassin ilmeetkin ovat samaa 110%-tasoa kuin kaikki muu.
Useissa Code Geass -arvosteluissa tunnutaan myös nillittävän siitä, että kaikkea tulee liian nopeasti, varsinkin muutaman ensimmäisen jakson aikana. Mitään ei selitetä, mutta silti puhutaan henkilöistä ja tapahtumista, joita ei ole koskaan näytetty. En sitten tiedä olenko minä jonkinlainen übermensch, mutta ainakaan itseäni tämä ei häirinnyt; yleensä tapahtuman merkitys selviää jo kontekstista, äänensävystä ja tavasta, jolla siitä puhutaan. Kuinka moni suomalainen osaa kertoa Tali-Ihantalan taistelujen tarkan kulun? Ei varmaan kovinkaan moni, mutta huomattavasti useampi tietää, että kyseessä on yksi (tai oikeastaan kaksi) jatkosodan tärkeimmistä taisteluista. Ts. kaikkea ei tarvitse tietää ymmärtääkseen, että kyse on jostain tärkeästä.
Oli miten oli – jos Death Note ja/tai Full Metal Panic vetosivat, kannattaa Code Geassiin ainakin tutustua. Muutoinkin Code Geassia voi suositella kaikille hämäämis- ja harhautustaktiikoiden sekä mechojen ystäville. Varoituksen sana tosin: Code Geass on täynnä Pizza Hutin tuotesijoittelua, joka voi aiheuttaa pakko-oireita.
ALL HAIL HITL…
tai siis ALL HAIL BRITANNIA.
Oot ihan selvästi tissimiehiä kun C.C:stä ei oo yhtään kuvaa.
Ei, kun annan ihmisten itse löytää sen ihmeen. Itsehän olen enemmän persemiehiä.
Mihinkäs ne rusetille väännetyt kivekset jäi ):
Kuitenkin Code Geass tuo jotain omaperäistä ja uutta. Animea tulee niin hirveään tahtiin etten osaa sanoa yhtäkään anime sarjaa joka ei muistuttaisi jollain tavalla jotain. On hienoa kun animeihin saadaan vähän enemmän moraalista hakua ja älykkyyttä.
”I WILL ALWAYS PROTECT MY FRIENDS” rupeaa jo vituttamaan. Onneksi on pystytty jo joissakin miettimään mikä on elämän arvo ja miten ylenpalttinen kaksinaamaisuus politiikka pyörittää maailmaa.