Mars-reissun yksityiskohtiin liittyen olin päättänyt olla yllättymättä, mutta suihkuhuoneen katon läpi mustassa kuplassa katoava Emmerie oli kiistatta jotain, mitä en ollut osannut tähän hätään odottaa. Artefaktin voimien näkeminen alle metrin etäisyydeltä oli kokemus, jota en aivan heti unohtaisi, vaikka jollain tasolla aavistelin, että kapteeninurani erikoiset tilanteet eivät loppuisi tähän.
Olin ottanut yhteyden muuhun laivastoomme jo ennen kuin olin juossut etsimään Emmerietä. Hytissä tämä ei ollut, eikä Emmerie ollut ihan sellainen henkilö, joka olisi kuluttanut mielellään aikaa aluksen yleistiloissa. Niinpä seuraavaksi loogisin paikka oli suihku.
Tiesin arvaukseni osuneen oikeaan, kun kuulin suihkukopista selvää loiskintaa. Voi kysyä varsin aiheellisesti, miten ja mistä piirteistä tunnistin Emmerien loiskinnan jotenkin erityisesti. Vastaus arvoitukseen löytyy arkisista yksityiskohdista – vain suomalaiset käyttivät pesuvatia juuri tuolla tavalla, avaruudessakin. En ollut kysynyt, miten muunmaalaiset pesivät pitkät hiuksensa, mutta tämä tyyli oli mökkisaunoista tuttu.
Suihkutilaan tunkeminen kapteenin oikeuksilla oli erittäin kiusallista. Päätin, että tekisin jatkossa niin vain äärimmäisissä hätätilanteissa, joita tulisi varmaankin useammin kuin olisin halunnut.
Märän ja kaikille osapuolille nolon episodin jälkeen hölkkäsin pitkin käytävää toiseen suuntaan, ohjaamon ohi ja kohti yhteistiloja. Iskin käteni varmuuden vuoksi hallintapaneelin päälle tarkistamaan koko miehistön olinpaikat, kun alus teki jälleen väistöliikkeen. Ei hyvä merkki, ei ollenkaan!
Jäin pohtimaan seuraavaa siirtoa. Olinko liian harkitseva? Parhaat kykyni olivat käytössä, saattoi olla aikaa hengähtää.
Ohjaamon ovi etuoikealla minuun nähden sihahti, ulos astui hieman pöllämystyneen näköinen Tuur. Poika onnistui olemaan varsin komea näky siitä huolimatta, että tämä oli ilmiselvästi päästään pyörällä. Tummansininen pilottipuku ja Tuurin tummansinistä barettia muistuttava lippa toimivat hyvin yhteen, sinertävän hatunmuotoisen ohjaimen upotessa tämän lyhyisiin hiuksiin.
Koska Tuurin ohjausvuoro oli loppunut lyhyeen minun käskystäni, koin vastuukseni pahoitella tilannetta ääneen.
”Anteeksi, että pyysin sinut pois sieltä”, sanoin.
”Ei se mitään. Kyllä minä tiedän, että en ole yhtä hyvä ohjaamaan kuin nuoriherra Niva. Totuuden sanomisesta ei sakoteta”, Tuur sanoi ja kohautti olkiaan. Tämän kasvoille palasi varovainen hymy, jonka toistin omilla kasvoillani.
”Tarvitsen sinua muualla”, ilmoitin.
”Missä?”
”Minulla on vain sellainen olo, että on paras käydä koko alus läpi, muunkin kuin synkronoinnin ja sensoreiden avulla. Vastapuolemme kun osaa huijata niitä, tai vähintään sotkea sitä, mitä kyvyllä ylipäätään pystyy näkemään.”
”Siis tiedonhankintaa.”
”Eikös se ole se erikoisalasi?”
”Onhan se”, Tuur sanoi yhä hymyillen. ”Selvä, mistä aloitan?”
”Minä menen hyttiosastolle, tarkista sinä yhteistilat. Lähetän tiedon lippaasi”, ilmoitin.
Tuur lähti toiseen suuntaan kääntyen sulavasti kannoillaan, harppoen pitkin askelin oikeaan suuntaan.
”Äläkä tee mitään typerää, ja pysyt sitten itsekin turvassa. Pilotteja ei ole varaa menettää”, huusin perään.
Tuur heilautti kättään käytävällä vastaukseksi, kääntymättä enää suuntaani.
Emme olleet matkanneet vielä montakaan päivää, mutta tämän mahdollisen hyökkäyksen ajankohta oli silti omituinen. Eikö meidät olisi saanut napattua paljon helpommin jo aiemmin? Miksi Ye-Seo ja Rossello eivät olleet kiinnostuneita fotonipurjeista ja superlaserista, jos kaksikko oli kaiken takana?
Helpoin selitys minkä keksin oli se, että jos halusi tehdä jotain salassa koko maailmankaikkeudelta, suuri valonvälähdys saattoi vaikeuttaa piilossa pysymistä.
Me olimme nyt keskellä tyhjää, kaukana mistään, jonka olisi voinut laskea sivistykseksi tai ihmisyydeksi.
Kaksi ensimmäistä miehistön hyttiä olivat tyhjiä.
Linnin pitäisi olla täällä jossain, sillä viimeisen tiedon mukaan tämä oli nukkumassa edellisen lentovuoronsa jälkeen. Linn ei tyypillisesti ollut niitä, jotka nukkuivat hälytyksen läpi. Minulla oli ollut sen verran kiire koko muun miehistön kanssa, että en voinut priorisoida ystävän herättämistä, ennen kuin tämä tuli kohdalle. Sen olin tarkistanut, että Linn ei ollut myöskään poistunut hytistä, joten olin huokaissut helpotuksesta.
Ohjesääntö antoi kyllä luvan ja oikeastaan suoran kehotuksen suosia pilotteja, koska ilman heitä alusta ei voinut ohjata. En vain pitänyt siitä, miten Koalitio muodostui kahden kerroksen väestä. Olin päättänyt olla erilainen kapteeni. Tehdä asiat oikein.
Emmerien hakemisella oli ollut strateginen merkitys, joten olin joutunut hoitamaan sen ennen Linniä.
Jokainen päätös piti perustella itselleen, jotta sen pystyi myöhemmin perustelemaan myös muille. Miksi jonkun henkilön laittoi jonkun toisen eteen, miksi valitsi minkäkin reitin, miten jätti tietyt vaihtoehdot ottamatta ja veti korttipakasta toiset.
Pilottien hytin ovi oli kiinni, kuten kuuluikin.
Oliko Linnistä tuntunut silloin tältä? Avata ovi, eikä tiedä yhtään, mitä sen takana on. Linn oli tehnyt ratkaisunsa, josta olin kyllä kiitollinen. Nyt oli aika tehdä omani, yhtä vajavaisin tiedoin, yhtä vajavaisena itsenäni. Ihmisyys oli lähtökohtaisesti vajavaista.
Ovi liukui syrjään tutun suhahduksen kera.
Näin sotkuisen punkan, kosmetiikkapurnukat kukkakuvioisessa säilytyslaukussa, kaapin oveen teipatun paperisen valokuvan, jossa me kaikki hymyilimme Taivasopiston pihamaan nurmikolla. Linn oli kiinnittänyt sen siihen heti matkan alussa. Tehnyt tästä piirteettömästä huoneesta enemmän kodin.
Katseeni harhaili, mieleni löi tyhjää. Tarvitsin uusia vaihtoehtoja, jonkin vinkin seuraavasta suunnasta.
Tässä huoneessa ei ollut ketään.