karikari.fi

Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Ostopukujen aika

Aloittaessani cosplayn vuonna 2005 ei cosplaypukuja voinut ostaa. Se ei vain ollut mahdollista, koska ei ollut mitään tahoa, josta pukuja olisi saanut valmiina. Niinpä kaikki tekivät itse miten suinkin osasivat tai sitten teettivät puvun jollain ompelijalla, joka ei välttämättä ihan ymmärtänyt, miltä cosplaypuvun pitäisi näyttää. Ja okei, Bodylinea sai Cosmatesin kautta jo silloin, mutta se oli niin kallis paikka, ettei se oikeastaan ollut vaihtoehto kuin ehkä jonkun geneerisen mikopuvun hankintaan. Eikä kenelläkään ollut Paypalia tai luottokorttia kuitenkaan.

Ajatusmallini cosplaysta kehittyi jo ihan tästä syystä hyvin käsityökeskeiseksi. Puvut tehdään ja tehtiin itse, koska cosplay ei oikeastaan voinut olla muuta kuin primäärisesti käsityöharrastus. Varsinaisia conejakin oli niin vähän – Animecon kesällä ja yksipäiväinen Tracon syksyllä tai talvella – että pukuja oli hyvin aikaa työstää vuosi. Pukujen pitäminen oli paljon pienemmässä roolissa kuin niiden tekeminen.

Olen aina ollut askartelija ja ompelija mielenlaadultani muutenkin. Katsoin muinaisina vuosina mielelläni muita vähän nenänvartta pitkin, jos pukuihin käytetty vaiva ei jotenkin vastannut standardejani. Koska cosplay on sitä, että suunnilleen puvun langat kehrätään itse ja kaikki on pakko itse väsätä! ”Oikea” cossaaja on sellainen, joka tekee kaiken itse, sellaisenkin, missä ei välttämättä ainakaan ulkopuoliselle ole mitään järkeä.

Muistan keskustelleeni palavaan sävyyn siitä, onko järkevää ostaa cosplayasuun kuuluvat valkoinen paita ja mustat housut vai ei. Nämä olivat siis aivan järkeviä debatin aiheita joskus vuonna 2007, kun käsityö oli arvo jo sinällään.

Internet ja japanilaisen cosplaykulttuurin tulo lähemmäksi meidän varianttiamme tästä nörttipuuhasta on muuttanut harrastusta aika paljon. Yhtäkkiä Japanissa aina suositut ostopuvut ovat meidänkin saatavillamme, joko juurikin sieltä Bodylineltä tai sitten Taobaon tai Aliexpressin kautta Kiinasta. Ostopuvut ovat yleensä halvempia kuin kankaiden ja tarvikkeiden osto pukua varten täältä koti-Suomesta. Usein ostopuvuissa on teollisilla välineillä toteutetut yksityiskohdat, jotka ovat lähempänä esikuvaa kuin mikään kotikonstein aikaansaatu. Esimerkkejä tästä ovat erilaiset esimerkiksi koulupuvuissa esiintyvät kirjotut merkit tai 100% esikuvan mukaiset printtikankaat.

Toki ostopuvuissa on omat ongelmansa. Kiinapuvut ovat yleensä aina jotain polyesterisekoitetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa puvuissa paras kangas. Istuvuutta saa yleensä korjailla ja jotkut yksityiskohdat saattavat olla todella halvan näköisiä.

Lisäksi on hyvä ottaa esille kysymys, mistä ostopuvut oikein tulevat ja maksetaanko niiden tekijöille asiallista palkkaa. Aivan kuten normielämän vaatteiden kohdalla, länsimaisen kuluttajan olisi vastuullista ajatella vaatteiden alkuperää. 2 euron Gina Tricot -paita ei voi olla eettisesti tuotettu; onko 15 euron cosplaypukukaan sitä?

Laajentaen toki on hyvä myös miettiä samaa asiaa cosplaykankaiden kohdalla – onko kutomon tai värjäämön työoloista mitään tietoa – mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.

Ylipäänsä uusi mahdollisuus valita käsityön ja ostopuvun välillä on muuttamassa harrastusta. Cosplayn ei tarvitse enää olla niin selkeä käsityöharrastus ja varmaankin esimerkiksi suuri osa Love Liven pukuilijoista on valinnut ostopuvun; sarjan ostopuvut ovat yleensä todella pätevän näköisiä ja ne sisältävät paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka on helppo toteuttaa massatuotantona mutta vaikeita väsätä kotona. Lisäksi melkein kaikki sarjan sadat (!) puvut ovat helposti saatavina ostoversioina.

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta luulisin harrastuksen Suomessa kehittyvän pikku hiljaa samaan suuntaan kuin Japanissakin. Suosittujen hahmojen helposti ostoversioina löytyvät puvut ja yksinkertaiset koulupuvut ostetaan, harvinaiset ja vaikeat puvut tehdään itse.

Haluaisin ajatella, että ostopuvut korostavat hauskanpitoa puvussa ja tuovat harrastuksen lähemmäs kaikkia. Ensimmäinen cosplaykokeilu on parin vaivattoman klikkauksen päässä, eikä pukua varten tarvitse kahlata nettitutoriaaleja ja opiskella ompelukoneen käyttöä, jos ei halua. Toisaalta ostopuvut voivat viedä harrastusta ulkonäkökeskeisempään suuntaan. Jos ennen ihailtiin pukulijan osoittamaa taitoa puvunteossa, mitä voi ihailla, jos pukua ei ole tehnyt itse – komeaa kroppaa ja nättiä naamaa?

Aikataulusyistä ja kokeillakseni pimeää puolta valitsin itsekin ostopuvun pariin tämän vuoden tapahtumaan. Ristiriitainen tunnehan siitä tuli, vaikka remppapuuhien ja työmatkojen keskellä ostopuku oli yksinkertaisesti hauskanpidon kannalta paras valinta. Ei puvuntekostressiä töiden jälkeen, vaan rentoa shoppailua interverkossa ja visa vinkumaan.

Vanhoja ajatusmallejaan on joka tapauksessa vaikea karistaa. Tekisi melkein mieli laittaa otsaansa joku lappu, missä lukee ”OSTIN OSTOPUVUN! SORRY COSPLAYJUMALAT!” kun pukua pitää tapahtumassa. Ettei kukaan nyt vahingossakaan luule, että väitän tehneeni puvun itse. Ja tehtyä tekoa tekee mieli perustella kaikille. En minä siksi, että olisin laiska. No kun se on halpaa, kangaskin olisi maksanut Eurokankaassa satasen. Ja kun on niin kiireistä. Ja sitä ja tätä.

Mutta miksi ihmeessä asiaa pitäisi edes perustella kenellekään? Ostopuvut ovat ihan yhtä lailla osa cosplayharrastusta kuin 150 työtuntia kirjontaa alushameeseen, jota kukaan ei edes näe. Maailma muuttuu, jäärä yrittää pysyä perässä.

Desuconista ja ohjelmasta

Juuh elikkäs Desucon 2016 oli. Lyhyenä tiivistelmänä: ihan jepis, vaikka loungen siirto Metsähalliin ei erityisesti ruokkinut tunnelmaa. Hyvinä puolina Desucon tuntui päässeen yli pari vuotta kestäneestä lievästä aneemisuudestaan ja nyt hommat loksahtelevat Loungea lukuunottamatta paikalleen. Ei tässä ensimmäisten Desuconien Tekemisen Meininkiin päästy, mutta toisaalta on erittäin positiivista, ettei koko ajan tarvitse aktiivisesti tehdä, vaan hommat sujuvat omalla painollaan.

Toisin sanoen Desucon alkaa vaikuttaa jo tuotteelta. Mestarikäsityön hohde ehkä puuttuu, mutta laatu on pysyvästi tasaisen laadukasta. Annan tälle kouluarvosanan 8½. Ps. hiekkaparkki tarvitsee JV:t.

Ja sitten siihen ohjelmaan. Pohjiksi suosittelen Airinin loistavaa Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen) -kirjoitusta Fujoshiluolassa, koska tämä kirjoitus osittain peilailee ja kommentoi sitä.

Jatka lukemista

Conitaivaan uusi tähti on syntynyt – Gencon tulee!

Olen pitkään miettinyt, miten voisin parantaa Suomen coniskeneä.

Desucon oli yksi elämäni parhaita päätöksiä, enkä ole sitä katunut, vaikka välillä (lähinnä parina ensimmäisenä vuonna) olikin välillä rankkaa. Kuitenkin se ilo, mitä Desucon on tuottanut ensin Suomen hc-animeharrastajille ja sen jälkeen täysi-ikäisille animeharrastajille, on selvästi ollut kaiken työn arvoista.

Useat ihmiset ovat minulta kysyneet, enkö vielä alkaisi Desuconin pääjärjestäjäksi. Tähän on ollut helppo vastata. En ala. Siihen on muutamakin syy.

Jatka lukemista

Cosplaypuolue ei vieläkään edustettuna

Yukicon oli ja liian paljastavasta pukeutumisesta tuli noottia, kuten viimeksi blogasin. Yukicon kommentoi tapausta blogauksessaan, mutta kommentti oli lievästi sanottuna hämmentävä. Yhteisymmärryksestä tuskin voidaan puhua, tuskinpa cossaaja muuten olisi kirjoittanut asiasta tilitystä Facebook-sivulleen. Yukiconin mukaan seksikkäitä tai paljastavia asuja ei ole kielletty, mutta niin vaan kiellettiin. Järjestyksenvalvoja olisi kuulemma toiminut samoin missä tahansa vastaavassa tilanteessa, koska laki. Paitsi että tuskin. Vastaus herätti enemmän kysymyksiä kuin tarjosi vastauksia.

Ilmeisesti Yukiconin näkökanta siis oli ”Hoidettiin homma päin persettä ja JV:t saavat toimia mielivaltaisesti, kunhan keksivät jonkin selityksen teoilleen. Ei olla kielletty mitään, paitsi jos JV:stä siltä tuntuu. Tehtiin mitä piti.”

Reilut seitsemän vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin tekstin ”Cosplaypuolue ei ole edustettuna”. Asiat ovat toki sen jälkeen menneet huomattavasti parempaan suuntaan, mutta kuten Yukicon näytti, petrattavaa on edelleen. Mutta ei tässä pelkästä Yukiconista ole kyse, vaikka se onkin viimeisin sensoriksi ryhtynyt coni. Vuosien varrella cosplay-sensurointia ovat harjoittaneet oikeastaan kaikki isot conit – niin Animecon, Tracon kuin surullisesti Desuconkin. Desucon tosin taitaa olla näistä ainoa, mistä ei tullut minkäänlaista kohua jälkeenpäin, mistä kiitos Ilonan jälkihoidolle (ks. kommentit). Mutta jälkihoitoa ei tulisi tarvita lainkaan.

Muistin virkistykseksi luin oman postaukseni uusiksi. Vaikka ilmaisutapani olisi nykyään ehkä vähän erilainen, pointit ovat edelleen jotakuinkin samoja.

Jatka lukemista

Yuuh eliccäs Yukicon 2016 (tissit mainittu)

Viime vuoden Yukicon jäi Johannalta ja minulta väliin, kun Johannan serkun häät olivat Yukiconin kanssa päällekäin ja vieläpä Turussa. Nyt meinasi käydä samoin, kun kaverin häät olivat Yuki-lauantaina. Onneksi kuitenkin vasta illasta ja Helsingissä, eli tämä ei aiheuttanut ollenkaan samanlaista ongelmaa. Yukiconiin siis!

Yukiconille ladattiin paljon odotuksia, sillä se oli karistanut Tapiolan kulttuurikeskuksen pölyt jaloistaan ja siirtynyt Messukeskuksen Kokoustamoon Pasilaan, selvästi prameampiin ja isompiin tiloihin. Isommat tilat olivat tarpeen, sillä Yukicon on tullut tunnetuksi Desuconiakin nopeammasta loppuunmyynnistään (derppaavasta ja jumittuvasta lipunmyyntijärjestelmästään huolimatta, nyt se kuntoon :D). Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, vaikka lippuja ilmeisesti oli aikaisempaan verrattuna lähes tuplamäärä.

Conia ennen Yukista kantautui huolestuttavia viestejä. Pääjärjestäjää ei ollut, eli kenelläkään ei ollut tapahtumasta kokonaisvastuuta, cosplay-kisaajat eivät saaneet tietoa, onko heitä hyväksytty NCC-karsintoihin ja yleistä derppausta oli selvästi havaittavissa.

Mutta miten lopulta meni? Ei muuta kuin paikan päälle katsomaan.

Jatka lukemista

« Vanhemmat artikkelit

© 2016 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑