Lukuvuosi oli melkein ohi, tentit tehty, luennot ja kurssit melkein paketissa. Syksyyn oli liikaa aikaa – liian pitkään siihen, että pääsisin taas tekemään sitä, mitä osasin. Minulla oli ikävä avaruusalusten steriilin hajutonta ilmaa, jatkuvaa hurinaa ja kolinaa, pieniä punkkia ja välillä jopa pikasuihkuja ennen kuin kaaduin väsyneenä nukkumaan.
Makasin taas Joshin huoneen sängyllä. Olin lähiviikkoina viettänyt tässä huoneessa enemmän aikaa kuin omassani.
Avasin oven kuullessani koputuksen, sisään astuivat Linn ja Thea, mukanaan iso kassillinen tavaraa. Kangaskasseissa oli jonkun tyylikkään merkin logo, niiden oli pakko olla Thean. Linnin vastaavat olivat yleensä jonkin eläinsuojeluyhdistyksen kampanjaan liittyviä.
”Kävittekö ostamassa koko kaupan tyhjäksi?”
”Ei ole tehty mitään tällaista pitkään aikaan”, Linn tuumasi. ”Pitäähän sitä nyt juhlistaa kunnon kokoelmalla herkkuja.”
Thea veti baskerin pois päästään ja laski oman kassinsa lattialle.
Josh heitteli tyynyjä lattialle. Tuoleja oli vain kaksi – työtuoli ja nurkan rähjäinen ja nitkuva nojatuoli – joten tapana oli, että istuimme sängyllä ja lattialla epämääräisenä kasana.
”Mukavaa päästä mukaan”, Thea totesi ja katseli lattian peitto- ja tyynykasaan ensin vähän epäillen, kunnes risti jalkansa ja istui siististi lattialle. ”En olekaan käynyt toisten huoneissa kovin usein.”
”Missä asuntolassa asut, muuten?” kysyin.
”Keltaisessa, kolmas kerros. Voisin teoriassa asua kotonakin… mutta se on sen verran kaukana tulla julkisilla, etten halua. Menisi yli tunti joka aamu”, Thea sanoi.
”Ai sunkin perhe asuu täällä? Luulin, että olen ainoa täysin täkäläinen koko koulussa.”
”Asuu. Asui. Se on vähän monimutkaista.”
Päätin olla tökkimättä aihetta enempää, ainakaan tässä nelistään. Josh oli täyttänyt vedenkeittimen ja lastasi kasseista pöydälle keksipaketteja.
”Huomio! Olemme kokoontuneet tänne tänään tekemään toimintasuunnitelman projektissa ’Etsitään Linnin isä’.” Josh vaihtoi viralliseen ääneensä ja piti naamansa tahallaan peruslukemilla.
Nousin vähän pystympään, muutkin terästäytyivät. Piti sentään juonia ja spekuloida.
”Tämänhetkinen tilanne on se, että huomattavasti isältä näyttävä henkilö on nähty Säätiön propagandavideossa taustalla, siinä mikä nähtiin silloin maitovalasreissulla. Isäksi tiedetty henkilö vastaa lyhyesti viesteihin, eikä koskaan soita video- tai äänipuheluita”, jatkoin samaan sävyyn. Josh näytti peukkua ylös.
”Ja sama henkilö on yrittänyt pyyhkiä itsensä kaikkialta tietoverkosta, niin ettei mitään jälkiä jää: ei viestejä, ei kasvokuvia, ei videokuvaa, ei lokitietoja”, Josh jatkoi.
Linn otti keksin ja katsoi meihin molempiin, selvästi hymyillen.
”Siis, joo. Tuota, kiitos vaan. Ehkä vähän suureellisesti esitetty, joskin teiltä se taitaa olla ihan normaalia. Jos jotain taustaa haluaa, mun isä ja minä ollaan oltu vähän etäisissä väleissä sen ja äidin avioerosta asti. Haluaisin kuitenkin tietää, mihin se on sotkeentunut, jos on. Säätiöön, johonkin uuteen korruptioskandaaliin, aivan sama.”
”Mitä siinä korruptioskandaalissa kävi, yksityiskohtaisesti?” Thea kysyi.
”Se tapahtui silloin, kun asuttiin Soulissa. Emmerie teorisoi aiemmin, ettei se ehkä ollut totta sekään vaan lavastus. On joskus vähän vaikea tietää, mikä enää on oikeasti totta.”
”Meidän välinen ystävyys on aina totta!” Josh julisti, sormi pystyssä.
”Kiitos lisäyksestä”, Thea sanoi. ”Nuoruuden into ja ikuinen ystävyys, voidaan mennä sillä. Kysyitkö sä Linn ikinä sun isän versiota tapahtumista?”
”En koskaan kysynyt tai kyseenalaistanut silloin. Minä, äiti ja sisko muutettiin omia reittejämme pois Aasiasta, isä karkasi Pohjois-Amerikkaan. En ole nähnyt sitä sen jälkeen.” Linn nojasi taaksepäin tyynyllä ja piti kädessään limsatölkkiä.
”Minä ja Emmerie tongittiin vähän, tai oikeastaan käytettiin kontakteja, mitä meillä on. Säätiön videon tyyppi on todennäköisesti palaamassa Maahan ihan kohta. Ei ole varmaa, että se on Linnin isä, mutta me ollaan valmis ottamaan se riski”, Josh sanoi.
”Meinaatteko käydä hiippailemassa? Kai Koalitiolta voisi pyytää lupaa?” Thea kysyi.
Lupien pyytäminen oli niin normaali ja järkevä ajatus, ettei se tietenkään ollut juolahtanut minun tai Joshin mieleen ollenkaan.
Linn katsoi Theaan kasvoillaan melkein surullinen ilme. ”Tämäkin on monimutkaista. En halua, että Koalitio tietää, että olen yhä isän kanssa tekemisissä. Juurikin sen menneiden sotkujen takia. En toisaalta halua ruinata Koalitiolta apuakaan. Ja se voi olla joku ihan muukin, sitten tilanne muuttuu vielä hankalammaksi ja nolommaksi… ja jos isä tosiaan haluaa pysyä salassa, miksi mä paljastaisin sen ehdoin tahdoin Koalitiolle? Jos se on mun isä, sillä on pakko olla siihen joku hyvä syy, miksi se haluaa kadota kaikkialta.”
”Perheet on välillä hankalia”, Thea vastasi.
”Todella”, Josh totesi.
Otin paketista keksin ja yritin olla murustamatta siitä sängylle liikaa. Josh ei onneksi ollut turhan tarkka siitä, saiko sängyllä syödä vai ei. Suklaa oli jo vähän sulanut, ulkona oli lämmin päivä. Sitä ei tietenkään tiennyt varmaksi, mutta alkukesästä oli muodostumassa varsin helteinen. Pitkän ajan ennuste oli luvannut katkeamatonta hellejaksoa jo ennen juhannusta.
”Eli suunnitelma on päästä jotenkin hiippailemaan sinne laukaisualustojen nurkille, yhyttää oletettu isä ja sitten häipyä, ilman että kukaan virallinen taho huomaa?” Linn joi limsatölkistään lähes makuuasennossa, melkoinen suoritus, jota minun ei kannattanut edes yrittää.
”Juurikin näin”, Josh sanoi. ”Tulet tietysti mukaan, minä ja Emmerie tullaan myös, meillä on taitoja, joista voisi olla hyötyä.”
”Seikkailutaitoja?”
”No niitä juuri. Nyt kokemuksen hiomia.”
”Mä pääsen sinne alueelle sisään, ilman lupaakin”, sanoin. ”Alan olla tosi hyvä lukkojen kanssa.”
”Kätevää”, Linn sanoi. ”Ehkä sun pitää pilotin sijaan ruveta murtovarkaaksi.” Äänessä ei ollut pistävyyttä, sen sijaan Linn hymyili. Pieni osa minua tunsi ylpeyttä.
”En halua muuttaa mun hahmoluokkaa tässä vaiheessa. Josh kysyi tuota jo.”
”Joo, se ei ole kiinnostunut superrosvon urasta, edes vaikka saisi hienon naamion ja jonkun mustan tiukan haalarin.” Josh risti kätensä ja mutristi suutaan teatraalisesti, ele oli taas varsin tyttömäinen.
”En. Et kyllä maininnut mitään haalaria aiemmin. Mulla on jo se hassu pilottipuku.”
Linn nauroi. ”Me jäädään kiinni todennäköisesti siksi, että te ette vaan osaa olla hiljaa ja kuittailematta toisillenne.”
”Hei!” Minä ja Josh, täsmälleen yhtä aikaa.
Seuraavaksi oli Thean vuoro nauraa.
”Mä jätän seikkailut väliin, vaikka arvostankin, että kutsuitte myös mut. Mulla ei yksinkertaisesti ole yhtään pelivaraa joutua Koalition kanssa mihinkään kahnaukseen. Tai ehkä olisi, mutta en ota riskiä. Pelaan pelin säännöillä.”
”Mun oli tarkoitus olla yhtä lainkuuliainen, mutta ei taida onnistua”, Linn huokaisi.
”Joo”, sanoin. ”Thea voi onneksi jättää rämäpäiset seikkailut nuoremmille.”
”En kai mä nyt niin vanha ole?” Thea kohotti toista kulmaansa ja avasi limsatölkin.
”Sähän olet, verrattuna meihin muihin ainakin!”
Thea irvisti. ”No joo, mutta ei siitä tarvitse muistuttaa! Olen hyvin säilynyt. Itse luulit mua sun ikäiseksi.”
”En pyydä anteeksi, ryhmämummo”, sanoin ja irvistin takaisin. Thea löi minua tyhjällä keksipaketin pahvikuorella muka-ärsyyntyneenä päähän.
Linn katseli ulos ikkunasta ja vaikutti miettivän jotain.
”Voitaisiin tehdä kesälomalla jotain yhdessä. Ei ole mitenkään varmaa, että päästään syksyllä taas lentämään yhdessä. Mulla oli tätä ehkä vähän ikävä. Siis, tätä puhumista ei-mistään ja ajan tappamista yhdessä.”
”Varmaan meillä kaikilla”, Josh sanoi. ”Sopii mulle. Rantareissu? Näkisinkö mä viimein teidät kaikki bikineissä? Tätä on odotettu siitä asti, kun huomasin, että mun ryhmässä on pelkkiä tyttöjä.”
”Siis sä aiot täysin häpeämättä katsoa muita? Ja meidän kavereita?” protestoin.
”Mä olen terve nuori mies, en voi itselleni mitään.”
”Paskapuhetta.”
”Ehkä joo. Olen harjoitellut itsehillintää. Jätin esimerkiksi eilen kommentoimatta, vaikka luentomateriaalissa oli selvä virhe. Laitoin vain viestin jälkikäteen.”
”Toivottavasti ystävälliseen sävyyn”, Linn kuittasi.
”Totta kai.”
”Eiköhän opet usko joka tapauksessa, kun ton suvun poika viestittää.”
”Mä en käytä mun erityisasemaa hyväksi…” Joshin äänestä katosi leikkisyys, liikuttiin vaarallisella alueella.
Thea päätti keskeyttää lauseen. ”Joo, tiedän. Mutta muut voi ottaa sen huomioon silti, ja tiedän kyllä, että käytät sitä hyväksi aina välillä, ehkä et edes huomaa sitä itse. Tunnistan sen kun näen. Mun suvussa ja entisissä kavereissa on paljon samaa.”
”Keitä ne on?” kysyin. Linn veti taas naamalleen sen pöyristyneen ilmeen ja huitoi kädellään.
”Mä en kestä, Emmerie. Taas tää sama juttu. Etkö sä lue mitään hömppälehtiä? Julkkisjuoruja? Tai edes talousuutisia?”
”En, sä tiedät sen hyvin.”
Thea hekotti. ”Siis, mä kiharrutin hiukset tarkoituksella, etten olisi ihan saman näköinen kuin niissä lapsuuden kuvissa. Mun suvulla on iso bisnes, selluloosapohjaisia pakkausmateriaaleja. Me myytiin meidän osuus pois, ja mun sukuhaaralle kävi vähän köpelösti, tehtiin huono diili – sopimuksen pikkupränttiä ei luettu kunnolla, se tyypillinen tarina.”
”Milloin?”
”On siitä aikaa. Äiti otti yliannostuksen lääkkeitä ja kuoli, kun olin alakoulussa, se masentui. Isä menetti siinä melkein kaiken, koska ei ollut omaa sukua Lavonius. Niillä oli iso perintöriita sitten suvun päähaaran kanssa, siitä on viisitoista vuotta varmaan jo.”
”Vau”, Josh tuumasi. En osannut itse sanoa oikein mitään, tuijotin vain, taas suu hölmösti auki.
”Otan osaa”, Linn sanoi. Ainoa meistä, jonka sosiaalinen tilannetaju toimi täysillä.
”Meillä on vähän rahastoitua varallisuutta, mutta ei me enää olla oikeasti rikkaita. Me ollaan näennäisesti rikkaita. Siitä oli onneksi se hyvä puoli, että mä sain valita minkä uran haluan, mua ei voi pakottaa sukufirmaan apulaispäälliköksi ja siitä etenemään, kuten kaikki mun serkut. Toisaalta sitten on se pieni ongelma, että jos tarvitsee rahaa, sitäkään ei oikein ole.”
”Aikamoista”, Josh sanoi.
”Joo, eli tällä kertaa musta tulee pilotti enkä sotke koko juttua, ja olen vähän allerginen sille jos joku yrittää keulia elämässä eteenpäin perheensä kautta. Toivottavasti en loukannut, Josh.”
”Et tietenkään. Mä suhtaudun mun sukuun usein vähän riippakivenä. Olisi helpompaa olla joku, jolta kukaan ei odottaisi mitään.”
”Menipä syvälliseksi”, tuumasin.
”Kenelläkään ei ole liian helppoa, elämän keveys on näennäistä”, Linn heitti.
”Todella syvälliseksi”, Josh kuittasi takaisin.
—
Kaikenlaisten hämärähommien suorittaminen oli muuttunut niin sujuvaksi osaksi arkeani, etten edes jännittänyt liikoja. Emme edes olleet tekemässä mitään riskialtista juttua avaruudessa, tämä oli maan kamara – todella tylsää ja tavallista. Pakkasin tietysti artefaktin mukaan, mutta en olettanut, että joutuisin käyttämään sitä.
Lämpöaalto oli saapunut ja aurinko paahtoi jo aikaisin aamulla niin, että päädyin shortseihin ja t-paitaan. Kumpikaan ei ollut musta, vaan liilan sävyinen. Tai no, t-paita muistutti enemmän vispipuuron sävyä. Musta ja auringonpaiste olivat huono yhdistelmä, jos ajattelin säilyä hukkumatta hikeen.
Päätin kävellä koululle niin, että pysyisin talojen varjossa. Yleensä olisin kääntynyt kohti ostoskujaa ja koulua sekä sen portin ohi menevää isompaa tietä. Tänään käännyin syrjään, kohti polkua, joka kiersi Taivasopiston alueen, rajautui metsään ja kulki läheltä laukaisualustan alueen aitaa.
Lapsena olin pyöräillyt sen polun usein, määrättömiä kertoja, yrittäen bongata edes yhden avaruusaluksen tai häilyvän varjon sellaisesta. Mitään ei koskaan näkynyt, kiitos Koalition häivetekniikan.
Astelin rahisevalle sorapolulle ja puiden varjoon. En joutunut odottamaan kauan, kun Linn ilmestyi. Tällä oli päässään hellehattu ja kaunis, liehuva kukallinen mekko.
”Moi. Ei hämärähommapukeutumista sullakaan?” kysyin.
”Ei, eihän me mitään niin luvatonta ja vaarallista tehdä. Eihän?” Linn kohensi hattuaan, huomasin sen olevan pinneillä kiinni.
”Ei. Kai.”
Josh saapui myös shortseissa ja t-paidassa, jalassaan kivan näköiset kangastossut. Vähän pelkäsin kyllä niiden puolesta. Vaikka olimmekin helpolla tehtävällä, siihen saattaisi silti liittyä ainakin soraa, hiekkaa ja polun pölyä. Ehkä myös oja, en muistanut polkua täysin ulkoa. Joulun reissu oli tuhonnut vanhat tennarini, muistin sen vielä hyvin.
Ehkä olisi pitänyt käydä täällä tutkimusreissulla aiemmin. Olin kuitenkin ollut luottavainen. Kaikki oli mennyt muutenkin hyvin, miksi stressata?
”Moikka. Mennäänkö sitten? Siihen paikkaan, missä muistit, että aidassa on joku vanha portintapainen”, Josh sanoi.
”Joo, se oli siinä ainakin vielä vähän aikaa sitten”, sanoin.
Kuljimme aidanviertä, ilma oli kaunis, metsästä huokui kuivan kangasmetsän multainen ja vähän kirpeä tuoksu. Mäntymetsä ei suojannut kovin paljon auringolta. Maaperä oli hiekkainen, askeleet nostivat pieniä pölypilviä kuivasta maasta. Ei ollut satanut moneen viikkoon.
Linn pysähtyi polulle äkisti. Seisoimme pienellä mäellä, laukaisualusta jäi viistosti allemme. Polku johti rinteeseen, ohi villivadelmapuskien.
”Hys. Olkaa hiljaa.”
Oli lintuja ja kaukaa kuuluvaa liikennettä lukuun ottamatta hiljaista, noudatimme Linnin ohjetta.
Alhaalla, ehkä sadan metrin päässä meistä, näimme polkua pitkin etenevän muita ihmisiä. Mukana oli isoja laukkuja, porukka näytti aikuisilta. Tai olimmehan mekin aikuisia, mutta nämä olivat vanhempia tyyppejä kuin me. Ajattelin, että voisimme antaa porukan vain mennä ohitsemme polulla, kun näkökenttääni piirtyi auringossa hohtava, puhtaanvalkoinen univormu. Taivasopiston koulupukuhan se.
Josh viittoi meille Koalition käsimerkin, ja kuuliaisesti peruutimme jonkin matkaa, niin että näköyhteys juuri ja juuri säilyi. Kyykistyen Josh viittoi meidät alas ja alkoi supattaa.
”Okei, meillä on ongelma.”
Kyyrypiilostamme näkyi, että porukka laski laukut maahan ja alkoi selvästi suunnitella jotain, miehet kävelivät ympyrää ja katselivat koulun suuntaan.
”Voi perse”, Linn manasi. ”Ne kuvaavat niitä helvetin videoita. On kaunis sää, ja tästä suunnasta koulu jää kuvaan nätisti taakse taustaksi, jos kuvaa laukaisualustan delfiiniä…”
”Mitä videoita? Mistä ihmeestä sä selität?” supatin takaisin.
”Koulun mainospätkiä. Se oli se mun salaprojekti. Joo, tiedän, ei se ole niin hirveän jännää eikä salaista oikeasti.”
”Onhan!”
”Kiitos. Lupasin lainata kasvojani koululle. Taivasopiston tyypit saivat jopa luvan näyttää videossa oikeaa delfiiniä, oikeaa simulaattoria, oikeaa lippaa.” Linn viittoili porukkaan päin, käsi heilui sentään vähän vähemmän kuin normaalisti.
”Oho. Ne ovat tosissaan”, Josh sanoi.
”Niin ovat. Voidaan spekuloida myöhemmin, mitä tämä tarkoittaa Koalition ja avaruusjuttujen avoimuuden kannalta.”
Olin Linnin kanssa viimein samalla aallonpituudella ja -taajuudella.
”Nyt pitää keksiä, miten ihmeessä me päästään noista ohi. Ne aikoo mennä selvästi siitä samasta vähän käytetystä aidan portista. Ei hitto mikä tuuri. Miksi juuri tänään?” manasin.
”Koska tänään on nätti ilma ja ekaa kertaa hetkeen, tänne saapuu monta delfiiniä samana päivänä”, Josh mutisi.
”Mun olisi pitänyt kertoa, oltaisiin voitu ehkä ennakoida tämä”, Linn sanoi, kuiskaten edelleen.
”Seuraavan seikkailun sääntö: kaikki kertovat etukäteen, mitä tietävät, kaiken turhankin ja sellaisen, mikä vaikuttaa siltä, ettei se liity mitenkään mihinkään.”
”Selvä”, Josh kuittasi.
”Onnistuu”, Linn sanoi.
Katselin kameraryhmää ja poikaa, jotka olivat selvästi löytäneet aitaan rakennetun oven – sitä ei meidän kulmastamme nähnyt. Porukka oli siirtynyt osaksi aidan sisäpuolelle, mittailemaan ja ihmettelemään, katsomaan asemapaikkaa. Joku viritteli kankaita ja muita härveleitä, joiden arvasin liittyvän jotenkin kuvausolosuhteisiin ja siihen, että korkealta paistava aurinko piirsi myös erittäin tarkkarajaiset ja räikeät varjot maisemaan.
”Nyt tarvitaan suunnitelma. Tai suunnitelmanmuutos. Meidän olisi pitänyt tehdä useampi suunnitelma.” Linn kohensi taas hattuaan, toivoin, ettei se näkynyt alas asti, tai kameraryhmä ei hoksaisi katsoa puskissa keikkuvan hellehatun suuntaan.
”Ehkä me oltiin tosiaan liiankin varmoja, tai itsevarmoja”, Josh tuumasi. ”Jos se on nyt mahdollista. Yleensä tältä galaksin tehotiimiltä onnistuu kaikki.”
”Tähän ei liity avaruusalusten ohjaaminen, joten me ollaan pois mukavuusalueelta”, vastasin.
Linn tapitti edelleen laukaisualustan pinnoitteella hääräävää ryhmää.
”Toi tyyppi koulupuvussa on Florian. Mitä jos mä menen puhumaan niille? Vaikka kukaan noista ei lähettänyt tämänpäiväistä kuvausaikataulua mulle, voin teeskennellä, että sain sen Kailta. Se on siis Taivasopiston puolesta se ope, joka koordinoi tätä”, Linn selitti.
”Joo, hyvä idea”, sanoin huojentuneena.
”Eikä muuten ole”, Josh väitti vastaan. ”Linn pitää saada huomaamatta noiden ohi, aina hangaarien luo saapuvien delfiinien kohdille, jotta isä ja tytär voidaan saattaa yhteen kenenkään tajuamatta. Ei voida käyttää Linniä harhauttamaan.”
”Ai. No joku muu sitten.”
”Se olen sitten minä”, Josh sanoi. ”Luotan kykyihini tässä huomattavasti enemmän kuin vaikka sun vastaaviin.”
”Jaa. Kiitti. Tai ei kiitos.”
Linn yritti peitellä nauruaan.
”Mähän sanoin, että me jäädään todennäköisimmin kiinni teidän jatkuvan läpänheittokisan takia… mutta Josh on oikeassa. Miten me kaksi päästään aidan yli?”
”Mulla on keino siihen”, sanoin.