Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Avaruuslipat tuli valmiiksi

Olen kirjoittanut tämän postauksen päässäni monta kertaa ja välillä vähän haaveillutkin tästä hetkestä. (Joo joo, olisin voinut kirjoittaa kaiken etukäteen ja laittaa kassakaappiin, mutta se ei olisi ollut sama)

Mitä kirjoittaisin blogiin sitten, kun tarina on tehty, kun homma on valmis? Olisiko millainen tunnelma, iloinen vai jotain muutakin? Mitä mieltä tulevaisuuden minä olisi saavutuksestaan? Miltä se tuntuu, kun saavuttaa jotain?

Nyt tiedän.

Ensimmäiseksi pitää tässäkin postauksessa käsitellä hehkutus ja häikäilemätön itsekehu, koska se kuuluu asiaan. Olen aika varma, että aviomiestä lukuun ottamatta suunnilleen kukaan ei ajatellut, että oikeasti kirjoittaisin tarinan loppuun – koska suurin osa tällaisista amatööriprojekteista jäävät tekijällä jossain vaiheessa priorisointilistalla kohtaan ö ja into sekä inspiraatio loppuu. Lukuja tulee harvemmin ja harvemmin kunnes teos jää kokonaan. Sitä sattuu ihan virallisesti julkaistuille ranobeille, kuten vaikka Haruhille ja Banner of the Starsille.

Minä en ole sitä ihmistyyppiä. Se tehdään mikä luvataan ja tarina kirjoitetaan loppuun. Tässä toki auttoi, että minulla oli jo alussa ajatus, mitä tarinan lopussa tapahtuu: ekassa luvussa on kömpelöhkö vihje siihen suuntaan, tietäjät tietää.

Monet kustantajan julkaisemat ranobet tuppaavat olemaan ongelmissa, kun alkuasetelmasta pitäisi edetä pidemmälle ja keksiä, miten tarina ja maailma voivat kehittyä. Varsinaista loppua ei ole suunniteltu ollenkaan.

Syy tähän löytynee siitä seikasta, että monet ranobet ovat alkuasetelmapainotteisia ja konsepti edellä tehtyjä. Lisäksi monet niistä ovat amatöörien kirjoittamia, jolloin tekijä on joku päivä vain alkanut kirjoittaa vailla etukäteissuunnitelmaa. Sekin on ihan ok tapa kirjoittaa ja sopii monille, mutta luku kerrallaan tarinaa nettiin postatessa ei voi mennä taaksepäin ja editoida jo kirjoitettuja lukuja, kuten perinteisessä kirjan kirjoittamisessa voi. Juonen osuuden ja vihjeiden lisäily jälkikäteen on monille kirjailijoille varsin tyypillinen työskentelytapa ja helpottaa hommaa: kun loppu on kirjoitettu, voi editoidessa lisätä oleelliset loppuun johtavat juonielementit, jotta tarina on loogisesti järkevä.

Shoosetsuka ni narooseen postatessa näin ei voi toimia, enkä voinut minäkään. Piti vain yrittää pitää huolta, että maailma ja hahmojen toimet pysyivät loogisina ja loppu seuraa järkevästi kaikesta siitä, mitä tarinassa on tapahtunut sitä ennen.

Olen tässä kolmessa vuodessa kehittänyt kohtuullisen ärsyynnyksen siihen yhteen Stephen Kingin kirjoitusoppaaseen, Brandon Sandersonin videoihin ja kaikkiin niihin, jotka haluavat kirjoittaa kirjan, mutta eivät lue niitä ollenkaan itse. Kaikkia näitä kolmea näkyy netin kirjoitushelppipalstoilla niin tiheään, että hommasta saisi halutessaan nopeasti humalaan johtavan juomapelin.

Jos mietin taaksepäin vuoteen 2019 ja ensimmäisiin hahmotelmiini, ranobelle tyypillisesti halusin Avaruuslippoihin selkeän yhdellä lauseelle selitettävän koukun ja visuaalisen elementin: mitä jos avaruusaluksia ja teknologiaa voisi ohjata mielen voimalla, ja se tehtäisiin hassu hattu päässä.

Lopullinen tarina on paljon enemmän kuin tuo yksittäinen jippo. Avaruuslipat ei ole se kahden idean isekai, jonka koukku on kokonaan käytetty kirjassa kolme ja sen jälkeen mennään pelkillä tropeehuuruilla eteenpäin. Olen siitä varsin ylpeä. Jonkun mielestä varmaan liiankin, mutta kuka tätä hommaa kehuisi, jos en minä itse omassa blogissani? :D

Avaruuslipat on toki tarkoituksellisesti eri ajalta kuin nykyinen ranobeskene. Tuotokseni noudattelee noin kymmenen tai viidentoista vuoden takaisia ranobetrendejä taikakouluineen ja ylivoimaisine päähenkilöineen. Tarinani on tyyliltään jotain muuta kuin nykyinen hyvin genretietoinen isekai, jossa jälleensynnytään miekkana tai tarinan pahiksena tai mitä milloinkin, ja tämä oli täysin tietoinen valinta: Avaruuslipat on oma rakkauskirjeeni sille ranobeaikakaudelle, josta itse pidin kaikkein eniten.

En välitä isekaista, mutta tykkään taikakouluista ja ylivoimaisista päähenkilöistä – lempiranobesarjojani ovat Asterisk War ja Sword Art Online. Jälkimmäinen on muuten mainettaan paljon parempi sarja, ja Kawahara on kehittynyt kirjoittajana hyvin paljon ja oppinut virheistään. Se on kunnioitettavaa missä tahansa tekemisessä. Oudolla tavalla pidän Kawaharaa jonkinlaisena esikuvana kirjoittamishommissa ylipäätään. Ei haittaa jos eka yritys ei ole täydellinen, kunhan on asiasta rehellinen ja kehittyy ja pitää siitä, mitä on tekemässä.

Kirjoittamisen arki on yksinäistä ja joskus raskastakin, kuten olen aiemminkin maininnut. En tietenkään olisi kirjoittanut Avaruuslippoja, jollei minulla olisi ollut hauskaa, moninkertaisesti enemmän ja useammin kuin oli vaikeaa.

Kirjoittaminen on hauskaa, mutta vaatii todella paljon ihan vain työtä. Tyhjä paperi on aika karsea vastus, kökön raakatekstin editointi noloa ja lopputuloksen viilaus rytmiä ajatellen on melkoinen homma, kun omaan tekstiin alkaa jo kyllästyä – kaikki kirjoittajat tietävät tunteen, kun ”sanoi” alkaa näyttää joltain taikasanalta tai merkityksettömältä merkkijonolta. Sanoi sanoi sanoi hanoi kanoi vanoi janoi… sanoi sanoi ja vielä kerran SANOI. Oikeastihan lukijat käytännössä skippaavat koko sanan kiinnittämättä siihen huomiota, riippumatta siitä mitä editointikierroksella 15 olevan kirjoittajan päässä tapahtuu.

Avaruuslippaprojektilla on ollut yksi hankalahko sivuvaikutus. Viimeiset vuodet minun on ollut todella vaikea jutella tuttujen kanssa, koska ”Mitä kuuluu?” kysymyksen vastaus olisi hyvin helposti ollut avaruuslippamonologi, ja vähän epäilen, että kaikkia ei kiinnosta niiiiiiin paljon kuin itseäni. Helposti vastasin sitten ”Eipä mitään ihmeellistä”, vaikka pää oli täynnä avaruustaisteluita, kosmista kauhua ja Marsin ilmakehän koostumusta. Voiko vessassa, kaupassa tai pakettiautomaatilla käydä ilman, että miettii kaiken idleajan Avaruuslippoja? Ainakaan bussissa ei tarvitse nepata kännykkää ja kärsiä sitten huonosta olosta.

Suurin virheeni kirjoittajana on ollut se, että en ole laittanut kaikkia hyviä ideoita ja repliikkejä ylös heti, kun ne tulevat mieleen, olin sitten vessassa tai bussissa tai missä. Vinkkinä kaikille, jotka harrastavat kirjoittamista: laittakaa kaikki ideat heti ylös kännykkään tai vihkoon. Ja ei, niitä ei todellakaan muista tunti myöhemmin. Se puhelimesta löydetty ”aabvuus kukkia limataistelu pakoklseps” voi oikeasti olla hyvin oleellinen osa tarinaa sitten myöhemmin.

Onneksi muistiinpanoja on kuitenkin ns. tarpeeksi. Säästin tietenkin kaikki, ne ovat itselleni tärkeä muisto kaikesta ajatustyöstä. Omalla tavallaan Avaruuslipat on myös se paras, hienoin ja tärkein kommenttini muiden tekemään viihteeseen. Olen kuluttanut paljon aikaa muiden tekemän viihteen analysointiin ja palasteluun osiin, joten käytin kaikki ne päätelmät ja ajatukset uudelleen, tällä kertaa vain fiktiokommentaarin sijaan uuteen fiktioteokseen.

Onhan koko projekti myös tavallaan todistelua: todistin itselleni ja koko internetille, että osaan ja pystyn kirjoittamaan pitkän tarinan. Jo se tuntuu varsin kivalta.

Olen luonut maailmaan jotain uutta eli tuottanut kulttuuriteoksen. Ja jos joku aikoo nyt ölistä ja hölistä, että Avaruuslipat ei kelpaa kulttuuriksi, koska se ei ole mennyt kustantamon portinvartijoiden läpi, ovi on tuolla suunnassa. Gatekeeppaus ja taidenirppanokkailu kuuluu jonnekin MAL-palkki-elitistien kuluneeseen ja nuhjuiseen seuraan.

Tietenkin seuraava kysymys lopun jälkeen on, mitä sitten ja mitä seuraavaksi? Uutta pidempää sarjaa en ole vielä suunnitellut. Muutamia kirjoittamisideoita on, samoin kuin mahdollisuus jossain vaiheessa – mutta ei heti perään – jatkaa Avaruuslippojen maailmassa. Ihan ensin kirjoitan tosin varmaan roolipelihahmopätkiä, jotka ovat odottaneet kirjoittamislistallani ja puhelimen muistiinpanoissa aivan liian pitkään. Roolipeliharrastusta en olisi ehkä ilman Avaruuslippoja uskaltanut aloittaa ollenkaan, kaikki liittyy kaikkeen: kun on jo paljastanut vähän sisintään, on helppo olla pöydän ääressä tai etänä Roll20:ssa äärimmäisen cringe.

Loput loppuina, mutta Avaruuslippoihin liittyvää hommaakin riittää yhä, koska olen ollut varsin laiska ja vältteleväinen HTML:n, promohommien ja visuaalien kuten e-kirjatiedostojen ja kuvitusjuttujen kanssa. Ehkäpä niitä siis nyt, kun illoista ei kulu aikaa kirjoittamiseen. Olen todella huono pyytämään ketään kuvittajaksi eli lähettämään yksityisviestejä ”Hei haluisitko piirtää mulle vähän animekuvia rahaa vastaan”, onneksi on sentään skeb.

Jossain vaiheessa elämääni haluaisin vielä kokeilla n. 300-350 -sivuisen kirjan kirjoittamista, siis sellaisen, joka ei ole osa mitään sarjaa ja jota en postaisi luku kerrallaan. Minulla on joitain ideoita, mutta ei mitään niin vahvaa visiota kuin Avaruuslippoja aloittaessa oli. Ja parempi hengähtää joka tapauksessa – ehkä nyt ehtii katsoa vähän enemmän animea taas.

Olen ja en ole sama ihminen kuin ennen tätä projektia, mikään ei muuttunut mutta toisaalta kaikki. Tuossa sivupalkissa on tarina, jonka lukemalla voi vilkaista suoraan minuun ja ajatuksiini ja kaikkeen siihen epämääräiseen, mistä fiktiota ammennetaan. Se on hassua ja pelottavaa, mutta ei niin pelottavaa, kuin esimerkiksi verkostoitumistilaisuuteen osallistuminen (ks Avaruuslipat, luku 20).

Jos pitäisi kertoa 2019 meitsille miten kävi, niin sanoisin, että menoksi vaan, hyvin se menee. Ja kertoisin, että tulin tämän tekstin kirjoittamisesta niin iloiseksi, että vähän itkettää.

4 Comments

  1. Linda-Maria Penttinen

    En tiedä mistä aloittaa koska olen niin innoissani siitä että olen löytänyt toisen kirjailijan. Tarinasi Avaruuslippaan löytäminen on ollut päävaikuttaja siihen miksi loin blogini ja rupesin jakamaan omaa hyvin paljon anime/manga-vaikutteista fantasia/scifi universumiani ja sen todella laajaa hahmokaartia suuremmalle yleisölle. Siitä olen sinulle kiitollinen koska olen paininut useita vuosia sen ongelman kanssa, onko mm. japanilaisten ja länsimaisten piirrettyjen käyttö vaikutteena hyväksyttävää ja katsotaanko minua kieroon sen vuoksi. Näin mainostuksena voin kertoa että tarinassa on tällä hetkellä 9 valmista lukua sekä useita tarina-arkkeja jo kirjoitettuna valmiiksi eli universumini on pahasti kesken. Jaan blogini tekstejä myös Discordiin ja jos haluat, voin jakaa linkit kumpaankin. Olisi mukavaa saada vinkkejä ammattilaiselta

  2. Johanna

    Olipa mukava kuulla! Nimittäin yksi tavoitteeni hommassa oli inspiroida muitakin uskaltamaan ja kokeilemaan jotain vastaavaa. Kirjoittamaan vain, ja linkin saa tietenkin jakaa täällä.

    Ammattilainen en ole :D Tai no on minulla ammatti mutta Avaruuslipat on ihan oma höpöprojekti vapaa-ajalla. Mutta kivaa jos vaikuttaa tarpeeksi ammattimaiselta (?)

  3. Linda-Maria Penttinen

    https://discord.gg/2FKMYHqx
    Linkki Discord-servuuni
    vartijoidentassut.blogspot.com
    Linkki blogiini

  4. Linda-Maria Penttinen

    Tuli toss mieleen ett onko sinulla koskaan ollu pelkoa julkaista tarinaasi blogiin ”joku saattaa varastaa sen ja julkaista omanaan”-tyyliin ja se herättää toisen kysymyksen siitä, kuinka yleistä tällainen varkaus lopulta on ja hyötyykö sen tekijä lopulta mitään. Itsellä lähipiiri varoittaa tuosta vähän väliä ja olen saanut heiltä käsityksen ett pitäis poistaa blogi tekstien tekijänoikeuksia suojellakseni tai jotain sinne päin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2023 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑