Samaan aikaan kun Suomen blogosfääri kohisee jostain Pingviinirummuista, valitettavasti me ollaan jo eellä ja katsotaan SITÄ PAREMPAA ANIMEA eli… Sacred Seveniä.
Sacred Sevenhän on päättyvän kauden pakollinen Sunrise-pläjäys, jossa ei ole about mitään uutta. Päähenkilö Squall Leonha- Arma Tandouji on pienessä hikikomerossa asuva forever alone -hikky, joka on tappanut 18 (entistä) luokkakaveriaan, mistä johtuen hänet on erotettu koulusta. Ja suomalaiset itkevät kovempien rangaistusten perään…
No joo. Arman flipatessa tämän SEIKURIDDO SHEBUN -voimat aktivoituvat ja tämä tuhoaa ~kaiken tielleen sattuvan. Arman onneksi Mystisen Aiba-säätiön johtaja Ruri Aiba (joka on tietysti noin Arman ikäinen misu) iskee silmänsä Aibaan ja kertoo tarvitsevansa tämän apua Darkstone-hirviöiden tuhoamiseen. Rurilla on myös taikakiviä, joiden avulla tämä pystyy muuttamaan Arman voimat sellaisiksi, että tämä pystyy hallitsemaan niitä. Kuviossa on mukana (tyttöjen alushousuja kostuttamassa) myös Rurin bishounen-hovimestari Kagami.
Ei vittu :F…
Sacred Sevenistä on vaikea kirjoittaa, koska sen sisällön kanssa on vähän niin ja näin. S7 ei sinällään ole episodimainen sarja – taustalla kulkee koko ajan ~*traaginen*~ tarina Knight Kijimasta, joka on jonkinlainen DARKSIDE-vastakohta hyvälle Armalle. Hommaan liittyy vielä mystinen ja ~*faaaabulous*~ Kenmi, joka on menneisyydessä ilmeisestikin tehnyt kokeita muuttaen ihmisiä Darkstoneiksi Aiba-säätiön avustusrahoilla ja sittemmin ryhtynyt yksityisyrittäjäksi – mutta muuten S7:stä on ihan helvetin vaikea saada mitään irti, sillä jaksot ovat lopultakin episodimaisia. Monster of the Week; Arma derppailee, Ruri koettaa keksiä tavan jolla Arma saataisiin tuhoamaan hirviö tai angstaa koska Arma ei välitä, Arma tuhoaa Darkstonen ja sanoo kivan jutun Rurille, problem solved.
Tämä on oikeastaan harmi, sillä Taikakivien pääkolmikko Arma-Ruri-Kagami on ihan jees – Arma on tosiaan kaksimetrinen erakkopoika, joka ei ole sosiaalisesti mikään fiksuin. Sinällään tätä vissiin kiinnostaisi vähän päästä paijaamaan Ruria, mutta mitä ilmeisimmin Arma ei ole vielä uskaltanut paljastaa tunteitaan edes itselleen. Ruri taas on lääpällään Armaan ja tiedostaa sen itsekin, mutta myös tietoisesti pyrkii myös kieltämään sen. Kagami taas valitettavasti jää melko pitkälti statistiksi. Tämän kai periaatteessa PITÄISI olla tosi kova jätkä, sillä Kagamilla on sentään oma mecha jolla tämä suojelee Ruria. Tarinan kannalta Kagami kuitenkin tuntuu olevan lähinnä redshirt, jonka ainoa tarkoitus on ottaa pataan, jotta Arman SUPERVOIMILLE olisi tarpeeksi voimakas vertailukohta. Ikävästi paras suoritus, mihin Kagami on pystynyt, on kuitenkin Darkstonejen epätoivoinen viivyttäminen siihen saakka, kunnes Arma pääsee paikalle pelastamaan tilanteen. Välillä myös tuntuu, että jaksojen aikaa tuhlataan turhanpäiväiseen derppailuun, kun mielenkiintoisia ihmissuhdeongelmia olisi ratkottavana.
Hyvinä puolina Sacred Sevenissä on paljon hyvääkin – taistelukohtaukset ovat useimmiten ihan kelvollisesti animoituja ja se, miten Arma supermoodissaan lataa uuden voiman, on efektinä siistin näppärä. Parin ensimmäisen jakson valtavat Darkstonet ovat nekin kunnioitusta herättäviä ja varsinkin openingin animointi on jopa Bayonettamaisiin sfääreihin ulottuvaa megahirviöiden kurmotushurmiota. Arma ja Ruri taas ovat varsin hauska pari, sillä molemmat ovat vähän derppejä tapauksia sosiaalisten taitojen suhteen. Tietysti samaa voisi sanoa miljoonasta animeparista, mutta tässä tapauksessa homma vain toimii ja on kiinnostava sen sijaan, että se aiheuttaisi pelkkää pään iskemistä seinään. Kagami taas toimii jonkinlaisena vähän mustasukkaisena isoveljenä.
Pari jaksoa on vielä näkemättä; ”maltan tuskin pidättää jännitystäni” – Sunrisen tuntien viimeisessä jaksossa odottaa jokin megarölli ja kaikki loppuu onnellisesti. Fiilikset tässä vaiheessa? No ainakaan Sacred Seven ei tule muuttamaan animea kerrontakeinona, se on saletti. Ehkä Sacred Sevenin suurin ongelma on, että se on niin perus-Sunriseä. Sacred Seven vaatii kuitenkin oikean mielentilan sen katsomiseen, se on hyvinkin animemainen anime, niin hyvässä kuin pahassa. Sacred Seveniin täytyy suhtautua kuin vaimoonsa tai aviomieheensä: siitä täytyy pitää sen vammaisista puolista huolimatta. Mutta on se silti ihan dörpätiderpati, kunhan vain asenne on kohdallaan. :3
PS. Aijoo, Stone Cold on paras tunnari!
Vastaa