Muutaman viime kuukauden aikana on animeskenessä käyty keskustelua skenevastuusta, joskin kulissien takana eikä niinkään julkisesti. Esimerkiksi Anikissa ei ole minkäänlaista SKENEVASTUU-ketjua (vrt. esim. conikiusaaminen) eikä itse käsitettäkään ole taidettu käyttää. Totta kuitenkin on, että haloota on herännyt esimerkiksi Omaken upskirt-kuvausjutusta, Midori Mangan poistosta Desuconista, Animeconin jälkeisestä Turun Sanomien cosplayraiskaus-artikkelista ja ehkä uusimpana Anime-lehden uudesta, perustellustikin seiskalehtimäiseksi kutsutusta linjasta – tai kuten päätoimittaja Uusitalo itse asian ilmaisee, ”lehdellä pitää olla hampaat”.
Täytyy toki sanoa, että esimerkiksi Omaken puheenjohtajan reaktio upskirt-paljastukseen ei ollut yllättävä. Tuskin kovin monen mielestä on kivaa, kun omat ”ehkä hivenen arveluttavat” peliliikkeet paljastuvat salailuyrityksistä huolimatta. Matti Vanhanenkaan tuskin tykkäsi lautakasajutun julkituonnista. Reaktio on siis ymmärrettävä eikä lainkaan yllättävä.
Sen sijaan olen yllättynyt siitä, että jotkut sinänsä ulkopuoliset tahot ovat ilmaisseet ärtymyksensä näihin julkituonteihin. Joidenkin conien edustajat ovat paheksuneet Midori Mangan poistoa sen ”turhan spektaakkelimaisuuden vuoksi”, jonkun mielestä Omake-paljastus on ollut suorastaan lainvastainen. Ylipäätään on peräänkuulutettu skenevastuuta.
Mitä ilmeisimmin skenevastuulla tarkoitetaan jokaisen skenetoimijan moraalista velvollisuutta olla harrastajayhteisöä kohtaan lojaali: sellaista ei pidä tehdä, mikä heikentää harrastamisen edellytyksiä. Sinällään tämä on ihan hyvä ajatus, minkä kannalla olen itsekin. Tuskinpa muuten olisin kirjoittanut siitä, miten conien tekemisestä ja järjestäjänä olemisesta tulee puhua positiivisesti, pelottelulla kun tuskin motivoi kovin montaa uutta ihmistä coninjärjestäjäksi (ks. postaukseni ”Marttyyreiden on kuoltava”). Kantavana ajatuksena siis on, että kun oma puhe vaikuttaa oman conin tulevaisuuteen, mikä taas vaikuttaa koko skenen tulevaisuuteen, on puheistaan vastuussa koko harrastajakunnalle. Ei pidä pissiä yhteisiin muroihin. Samoin esimerkiksi lolitapuolella katsotaan erittäin pahasti sellaisia, jotka jonkin lehden haastattelussa menevät selostamaan viehtymyksistään piiskaleikkejä kohtaan tai antavat ymmärtää, että lolita-tyylillä olisi jotain yhteyttä Nabokovin kirjaan tai seksuaalisuuteen ylipäätään. Jne.
Sitten on toisaalta se toinen puoli eli hyssyttely: ei yksinkertaisesti uskalleta puhua skeneä koskevista ikävistä asioista, koska pelätään sen vaikuttavan skeneen negatiivisesti. Entäs jos jonkun äiti kieltää tätä harrastamasta kun tapahtumassa oli joku tyttö seksiasussa!? Entäs jos jonkun isä kieltää tätä menemästä animeseuran tapaamiseen kun niissä on raiskattu ihmisiä!? Entä jos me näytetään huonolta koko kansan silmissä kun joku on möläytellyt toimittajalle tyhmiä!? Koko skene tuhoutuu!!
Välillä tuntuu, että ihmiset ehkä hivenen ylireagoivat. Varsinkin skenen sisäisen lehdistön (Japan Pop, Anime, myös animeblogit) levikit ovat niin äärimmäisen pieniä, että vaikka Anime-lehden kannessa olisi kissabussin kokoisilla kirjaimilla ”OHO! KOHUPALJASTUS! DESUCONIN PÄÄJÄRJESTÄJÄ JÄI RYSÄN PÄÄLTÄ KIINNI! KATSO KUVAT!” niin ketään tuskin kiinnostaisi paskan vertaa. Tavallista kansaa kun eivät lähtökohtaisesti kiinnosta alakulttuurien harrastajalehdet, vaikka niissä käsiteltäisiin kuinka mehukkaita skenedraamoja tahansa. Ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta Perus-Pertsoja, vaikka animuharrastajille skenedraama saattaa olla lähes koko elämä. Meillä kaikilla on ehkä hippasen ylikorostunut käsitys siitä, kuinka tärkeää animeskenevääntö lopultakaan on.
On siis vähän eri kategorian juttu, jos Turun Sanomat (260 000 lukijaa) uutisoi jostain skeneasiasta kuin jos Animelehti (44 000 lukijaa) uutisoi jostain asiasta. Ja vaikka kyseessä olisi TS:nkin kokoinen lehti, ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta mitä animeskenessä tapahtuu. Suurin osa lukee artikkelin, ajattelee ”jaa, vai tämmöistä, aika jänniä asuja, jotain sekopäitä” ja se siitä.
Tietysti kannattaa turhan vahingon välttämiseksi miettiä, kannattaako mennä laukomaan valtamedian edustajalle, että ”joo, nämä ovat tämmöisiä seksiasuja ja näissä coneissa aina raiskataan kymmeniä ihmisiä, se on ihan normaalia ja yleensä sellaiset reilusti yli 20-vuotiaat miehet panevat 15-kesäisiä”. Tuskin kannattaa. Skenen sisällä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää pystyä keskustelemaan skenen ikävistä asioista ja epäkohdista. On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, mitä kaikkea skenessä tapahtuu, jotta vastaavat välikohtaukset voidaan tulevaisuudessa estää tai jotta niihin voidaan varautua.
Olen kuitenkin sen verran paska jätkä, että jos jonkun 12-vuotiaan äiti cosplayraiskausartikkelin tai vastaavan luettuaan kieltää tytärtään pukeutumasta Gurren-Lagannin Yokon tähtitissiasuun, niin Paavo Lipposta lainaten so what? Tämä harrastus ei kaadu yhden 12-vuotiaan mukana, vaan harrastajien ydinjoukkoa ovat kuitenkin ihmiset, jotka pystyvät itse päättämään menoistaan ja myös pukeutumisestaan. Lapsia pitää ajatella vain niin kauan kuin se ei estä ei-lasten välistä keskustelua, jota voidaan ja jota pitää käydä myös vaikeista asioista.
No jaa. Onneksi Suomessa ei tuoteta CSI:n tai Fox news-spessujen kaltaisia ohjelmia joissa voisi mässäillä sairaan alakulttuurin BDSM-pedofilia-seksiorgiataipumuksilla ja saada normaalit ihmiset kieltämään lapsiaan ikinä edes vilkaisemasta animetapahtumien suuntiin.
Toisaalta muistan kun ammoisina aikoina Dragon Ball-pedofilia-kohun aikaan satuin lukemaan luokassa mangaa (taisi olla Utenaa) ja opettajani tahtoi selata sitä koska halusi tietää miten pahoja nämä ”pedofiliasarjakuvat” oikein ovat.
Niin… Dragon Ballin haamu se varmaan siellä tosiaan kummittelee edelleen. Se on ehkä jättänyt monille vähän vääristyneen kuvan siitä miten paljon suurta yleisöä muka kiinnostaa.
Vaikka tosiasiassahan jos joku haluaa alkaa kalastelemaan poliittisia irtopisteitä nostamalla kohun tyhjästä, se onnistuu kyllä vaikka koko skene toimisi naurettavuuksiin asti ylivarovaisesti.
Onhan meillä MOT:n hutkivat journalistit! En tiedä onko kyseinen laatuohjelma vielä tuotannossa, kun en Suomessa asu, mutta muistan ikuisesti niiden metallispeciaalin ja sen, miten ne natsittelivat entistä opinahjoani (Tampereen Steinre-koulu). Toivokaa, että YLE ei ikinä innostu Japanista!
Animuskenestä aikalailla ulkopuolisena olen toki väärä ihminen puhumaan, mutta… Ongelmista pitäisi voida puhua, ettei käy kuin koululle jossa salataan ongelmat, jotta voidaan leikkiä ettei niitä ole. Yleensä salailusta on kuitenkin enemmän haittaa kuin ongelmien ratkomisesta. Toki on ymmärrettävää että ”tulenarat” skenet, kuten animu ja ropettajat, pelkäävät suuren yleisön reaktioita. Ihmiset saavat hyvin helposti primitiiviraivokohtauksia varsinkin niistä asioista joista eivät tiedä tarpeeksi, ei tarvita paljoa kun heti jo ”kaikkihan tietää että ne on pervoja ja saatananpalvojia.”
Animuhan on kyllä saanut mediassa pääsääntöisesti positiivista julkisuutta. Mutta eipä siitäkään tosin kauaa ole kun YLEn ja Maikkarin uutisissa nostettiin esiin tämä ”Japanissa aiotaan kieltää pedofiliaa sisältävät sarjakuvat, mangafanit raivoissaan”-tapaus, ja kuvituksena oli YLEllä Shonen Jumpia ja Tanemuraa… Maikkarilla taasen oli naisten saippuasarja Red. Odotelkaamme sitä että jaappanissa tehdään uutinen brittiläisestä väkivaltapornosta, kuvitukseksi sopisi hyvin vaikkapa kuvakaappaus Harry Potter-leffasta…
Ehkäpä on hyvä ettei mediaa kauheasti kiinnosta animukohu, totuus kun ei lehdillä aina ole kovin kovassa huudossa.