Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Vakoilujuttu

Katselulistan peruja lisää, eli Senkou no Night Raid. Innostuin sarjasta jo sen tullessa Japanin töllöstä viime vuonna, mutta subbaustahti oli hiiiiidaassss enkä valitettavasti ymmärrä kiinaa. Senkou no Night Raid nimittäin kertoo japanilaisten vakoojien edesottamuksista 1930-luvun kiinassa, ja sarjassa puhutaan paljon (äärimmäisen huonosti lausuttua!) kiinaa. Lisäksi kuullaan venäjää, englantia ja saksaa, eli kyseessä on normianimea kansainvälisempi viritys.

Sarja herätti tullessaan kohua siksi, että Kiinan ja Japanin suhteet ennen toista maailmansotaa ja sen aikana ovat maiden välillä edelleen kiistakapula ja aiheesta ei Japanissa juuri puhuta. Toisin kuin Saksassa, jossa yhä tänäkin päivänä holokaustiin täysin liittymättömät ihmiset pyytelevät anteeksi isovanhempiensa tekoja ja vallalla on apologeettisuus, Japanissa sodan aikaiset tapahtumat on lakaistu maton alle niin kansainvälisissä suhteissa kuin koulujen oppikirjoissakin. Senkou no Night Raid ei kaunistele asioita ja näyttää Japanin ei-niin-kunnialliset teot, kuten sodan aloittamisen Kiinan kanssa Mainilan laukausten kaltaisella tempulla. Tosin kyseistä jaksoa ei sitten saanut televisisossa näyttääkään, ainoastaan DVD:llä! TV-lähetys on sensuurin takia kohtuullisen paljon kehnompi kuin sarjan DVD-versio.

Historialliset tapahtumat on kuvattu pysytellen tiukasti realismissa välttäen tuomitsemasta osapuolia. Sarja on kuitenkin osin myös James Bondia, sillä neljästä vakoojasta muodostuva päähenkilönelikkö on varustettu yliluonnollisilla voimilla. Yukina on empaatti ja ajatustenlukija, Aoi osaa liikuttaa esineitä mielen voimalla, Kazura teleporttaa ja Natsume näkee täyden kuun aikaan vaikka miten kauas ja rakennusten sisään. Jotkut katsojat ovat valittaneet epäsuhdasta äksöntoiminnan ja vakavan historiallisen draaman välillä. Minusta molemmat toimivat ja ilman toimintakohtauksiaan sarja olisi ollut valitettavan raskassoutuinen. Senkou no Night Raid kärsii jo tällaisenaan liikaa turhasta vakavuudesta. Vakava aihe vaatii tiettyä herkkyyttä, mutta joskus sarja tuntuu elävöitetyltä Wikipedialta tai historian opetusvideolta viihteen sijaan.

DVD-versiossa on myös useampi jakso lisää verrattuna TV-lähetykseen. Varsinkin DVD-version nollajakso on tarinalle huomattavasti parempi aloitus kuin varsinainen ykkösjakso. Muutenkin sarja on ehjempi kokonaisuus DVD:llä. Myös animaatiota on korjailtu jonkin verran. Senkou no Night Raid ei ole valtavan suuren budjetin sarja ja staattisia otoksia riittää. Onneksi kuitenkin toimintakohtauksissa on tarpeeksi paukkuja. Hahmosuunnittelu ja yleisilme on tyylikkäästi toteutettu aikakauden mukaan, joten se korjaa pieniä puutteita animaation laadussa. Musiikki hoitaa sitten loput tunnelmanluonnit. Erityisesti sarjan keulakuvabiisi on loistava.

Päähenkilönelikkö on sarjan kantava voima, ja porukan edesottamuksia olisi mielellään seurannut kauemminkin. Joissain arvosteluissa on valitettu päähenkilöiden puisevuutta, enkä voi allekirjoittaa väitettä, vaikka katsoisin asiaa miten päin. Kaikilla on taustatarina, motivaatio vakoojana toimimiseen, sopiva ääninäyttelijä ja nelikön ryhmädynamiikkakin toimii. Toki joskus päähenkilöt jäävät turhan alisteisiksi historiallisille tosiseikoille, mutta varsinkin viimeisen jakson epilogimainen tarina sisältää hienon lopetuksen vakoojaporukan tarinalle. Se on elämänmakuinen, todellinen ja kaikkea muuta kuin kliseinen tai liian siirappinen.

Lopulta sarja ei kuitenkaan nouse todella hyvien sarjojen kastiin, koska se yrittää turhan tarkkaan kertoa kaiken mahdollisen historiallisen faktan sortuen tylsyyteen jossain puolivälin kohdilla. Lisäksi alun episodimaisissa tarnoissa on muutama melko heikko yksittäistarina. En enää koskaan Code Geassin jälkeen olisi halunnut nähdä sekoilujaksoa, jossa jahdataan kissaa 23 minuuttia, kiitos…

Senkou no Night Raid on osa Aniplexin ja TV Tokyon Anime no Chikara -projektia, joka oli kai tarkoitettu jonkinlaiseksi NoitaminA-ohjelmapaikan haastajaksi. Ohjelmapaikalla esitettiin ainoastaan originaalianimea. Sarjoja ehdittiin tehdä kolme, Senkou no Night Raidin lisäksi So Ra No Wo To ja Occult Academy. Olen edelleen kahden vaiheilla, pitäisikö näihin kahteen tutustua. So Ra No Wo Ton lopusta en ole kuullut mitään hyvää, ja Occult Academystä en ole kuullut oikeastaan mitään. Saa suositella, mihin heinäkuun animenkatseluaikani käyttäisin! Tuntuu siltä, että oikeasti hyvät 11/12/13 jaksoa pitkät sarjat alkaa olla jo kaikki nähty :D

1 Comment

  1. madu

    Sora no Woton loppuhan on sarjan parasta antia ja jos sitä olisi pohjusteltu hieman voimakkaammin, sarja ei välttämättä olisi flopannut ihan silleen kuin se floppasi. Sen sijaan ihan liian iso osa jaksoista käytettiin perustylsään söpöt tytöt tekee söpöjä asioita -hömppään joten yllätysvakavoituminen tuli vähän puun takaa. Varsin mielenkiintoinen miljöö kuitenkin ja muutenkin ihan tutustumisen arvoinen tapaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑