Kuten kaikki tietävät, Geneon meni konkkaan. Tai ainakin lopetti animubisnekset. Asiaan voi suhtautua monella tavalla ja syitä voi etsiä – yksi suosikkisyy, tuo sama joka kuulemma Amigankin tappoi, on piratismi. Tähän viittasivat jo Kyyniset Sedät Joutsenlaulu-ohjelmanumerossaan viime kesänä Nekoconissa.
En epäile yhtään, etteikö piratismista aiheutuisi viihdeteollisuudelle jopa miljoonien eurojen menetyksiä vuosittain. Asiaan tosin vaikuttaa huomattavasti se, miten menetykset lasketaan: jos katsotaan, että jokainen elokuvan nähnyt olisi käynyt katsomassa sen elokuvissa, vuokrannut DVD:n, tämän jälkeen vielä ostanut DVD:n ja vielä katsonut elokuvan mainos-TV:stä sen päälle, päästään laskuissa varmasti miljoonien menetyksiin. On eri asia, kuinka paikkansapitävä tällainen malli on ja ostaisivatko läheskään kaikki elokuvan ilmaiseksi ladanneet elokuvan DVD:tä vai tyytyisivätkö he katsomaan sen kerran kaverin synttäreillä.
Yllä oleva kuvaus leffajulkaisun bisnesmallista on joka tapauksessa todellinen: ensin elokuva teattereihin, sen jälkeen sen saa vuokraamalla, sen jälkeen ostamalla, sen jälkeen sen näkee TV:stä. Jokaisessa portaassa siirtyy fyysistä materiaalia: filmikeloja ja DVD:itä. TV:stä katsojalle ei kyllä välity fyysistä mediaa, mutta TV-yhtiölle kyllä. Bisnes pyörii fyysisen, taloustieteen lainalaisuuksia noudattavan median ympärillä.
Taloustiede taas on perinteisen määritelmänsä mukaisesti niukkuuden tiede: resurssit ovat niukkoja, rajallisia, mikä taas pakottaa tekemään ratkaisuja siitä, miten resurssit allokoidaan: mitä ostetaan ja mitä tuotetaan, tavoitteena tietysti paras mahdollinen kate ja sitä kautta suurin mahdollinen voitto. Kysynnän ja tarjonnan laki on armoton: jos kysyntä on kovaa mutta tarjonta pientä, hinta nousee: kulta on kallista, koska se on suhteellisen harvinaista, mutta haluttua ainetta. Paperi on myös tarpeellista, mutta koska lähestulkoon sananmukaisesti kasvaa puissa, se on halpaa.
Mutta jos resurssi onkin rajaton, tämä kuvio luhistuu. Ihmiset eivät lähtökohtaisesti osta ilmaa, koska sitä on hengitettäväksi lähestulkoon rajattomia määriä (poikkeuksena sukeltajat, mutta veden alla hengitettävää ilmaa onkin merkittävästi vähemmän). Ihmisille on mahdotonta myydä sellaista, minkä he saavat ilmaiseksi. Kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi: vaikka kysyntä nousisi, hinta pysyy nollassa, koska tarjonta on rajaton. Näin on viihteen kanssa nykyisin: kun jakelu ei ole kiinni pelkistä fyysisistä kopioista, vaan tavaraa saa ladattua netistä, tarjonta on käytännössä rajatonta. Jos minä kopioin kaverille Naruto-jakson, en ole itse menettänyt mitään.
Tekijänoikeusjärjestöt ja viihdeteollisuus – pyrkivät tietysti mustamaalaamaan nettijakelukuviota ja vertaamaan kopiointia varastamiseen, koska tarjonnan rajattomuus tietysti tuhoaa heidän bisneksensä aika tehokkaasti: miksi ostaa levyä, kun saman saa ilmaiseksikin? Monien mielestä tekijänoikeuslainsäädäntö taas on vanhentunutta eikä vastaa nykypäivän tilannetta. Ja totta on, että se on aikanaan säädetty maailmassa, jossa minkäänlaisista intter neteistä ei ollut hajuakaan, puhumattakaan siitä, että elokuvat voisivat siirtyä toiselta puolen maapalloa toiselle muutamassa minuutissa (tai jopa sekunnissa).
Keskustelin tekijänoikeuslainsäädännön mahdollisesta vanhentumisesta ja fyysisen median välittämiseen perustuvasta bisnesmallista jokunen kuukausi sitten mm. Finreactor-keississä Electronic Artsin asiamiehenä toimineen asianajaja Martin von Willebrandin kanssa, joka totesi, että itse tekijänoikeus ei ole minkäänlainen ongelma, ainoastaan bisnesmallit, mutta jos joku tahtoo käyttää tiettyä bisnesmallia, se hänelle suotakoon.
Tämä on sinällään totta: tekijänoikeudesta ei SINÄLLÄÄN seuraa mitään huonoja vaikutuksia, se ainoastaan luo tekijöille oikeudet omiin teoksiinsa. Eri asia sitten taas on se, että tämän vanhentuneen bisnesmallin ja tekijänoikeuden puolustamisen nimissä, köyhien artistien puolustamisen tekosyytä hyväkseen käyttäen tekijänoikeusjärjestöt ja viihdeteollisuus lobbaavat läpi lakeja, jotka pyrkivät murtamaan sellaisia “pikkuseikkoja” kuten yksityisyyden suojaa (“Meidän pitää saada ujuttaa valvontaohjelmia ihmisten tietokoneisiin!”) tai välittäjän immuniteettia (“Operaattorit vastuullisiksi siitä mitä heidän yhteyksiensä kautta tapahtuu!”). Näistä yksityisyyden suoja on perusoikeutena ja ihmisoikeutena turvattu. Ja vaikka viihdeteollisuus ei näitä tavoitteitaan erityisen selkeästi ilmaisisi, niihin ne pyrkivät – koska mitään muuta mahdollista seurantatapaa ei yksinkertaisesti ole!
Bisnesmallien muutos on tosin näkyvissä. Onkin ihan hienoa, että muutoksen tarpeen ovat huomanneet kuluttajien lisäksi myös teollisuuden toimijat. Esimerkiksi jos animesarjan DVD ei mene kaupaksi kahden vuoden päästä siitä, kun se on japanissa tullut TV:stä (koska kaikki ovat sen jo fansubina nähneet), voinee olla hyvä ratkaisu pistää se Crunchyrolliin jakoon, kuten mm. Sutku kertoo viikon tai päivän päästä siitä, kun se on japanissa esitetty; englanninkielisillä teksteillä vieläpä.
Mielestäni on kummallista, kuinka moni huutaa sen perään ja ovat jopa valmiita uhraamaan perusoikeutensa sen puolesta, että taiteilijoilla on oikeus saada tuottoa tekemistään töistä. Kuinkakohan moni nousi puolustamaan jääkauppiaiden ammattikuntaa kun jääkaapit ja pakastimet tekivät tuloaan kansan koteihin? Firmat, kuten Geneon, voivat kyllä mennä konkurssiin. Se on osa tavallista liiketoimintariskiä: jos bisnes ei suju, se ei suju, niin toimii markkinatalous. Mutta en ole millään muulla liiketoiminnan alalla huomannut, että asiakasryhmää syyllistettäisiin siitä, että bisnes ei toimi. “Tämä on teidän syytänne että autoteollisuus kaatui!! Ette ole ostaneet tarpeeksi katumaastureita!! Teidän vikanne!!” Yleensä teollisuus voi syyttää sitä, että se koettaa myydä ihmisille jotain, mitä he eivät tahdo jostain syystä ostaa (kuten katumaastureita, bensan hinnan ja ekoajattelun yleistymisen vuoksi). On viihdeteollisuuden asia keksiä, miten se saa ihmisille kaupaksi tuotteita, joita ihmiset voivat hankkia ilmaiseksikin. Tekijänoikeusjuristi voi sanoa, että netistä lataaminen on lainvastaista ja hokea sitä maailman ääriin. Bisnesmies ei voi. Jos ihmiset eivät jotain tuotetta osta, bisnesmiehelle on aivan sama, miksi ihmiset eivät sitä osta, koska hänen tehtävänään on saada ihmiset ostamaan tuotetta.
Kannattaako animeteollisuuden (tai muunkaan viihdeteollisuuden) kaatumisesta olla huolissaan? Tuskinpa. Vaikka lienee selvää, että fyysisen median jakeluun perustuva bisnes elää viimeisiä vuosikymmeniään, ei viihdeteollisuus suinkaan ole kuollut: niin kauan kuin on kysyntää, syntyy varmasti myös tarjontaa. Ihmiset eivät jätä rikastumismahdollisuuksia käyttämättä.
Word.
Firmoja kaatuu ja uusia tulee tilalle, luonnonvalinta jyllää markkinataloudessa kuten muuallakin. On turha kauhistella animen ”loppumista” niin kauan kun ihmiset sitä haluavat katsoa – teollisuuden rakennemuutokset ovat tietty pakollisia fyysisen jakelun kurjistuessa, mutta missään tapauksessa mikään maailmanloppu se ei ole. Kasvukipuja lapset, kasvukipuja.