Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Laki (Page 1 of 3)

Cosplaykuvaaminen ja laki – mikä on sallittua, mikä kiellettyä?

Cosplaykuvien ja lain yhteys nousee aina silloin tällöin esille. Usein kysymykset heräävät silloin, kun joku on kokenut oikeuksiaan loukatun. Onko ok ottaa kuvia niukka-asuisesta cossaajasta ilman lupaa? Voiko cossikuvan malli vaatia kuvaa netistä poistettavaksi tekijänoikeuteen vedoten? Voiko coni kieltää kuvaamisen alueellaan?

Pyrkimyksenäni on vastata ei enempää eikä vähempää kuin jokaiseen tällaiseen kysymykseen. Pyrin myös päivittämään tätä kirjoitusta sitä mukaa, kun uusia kysymyksiä ilmenee.

Tämä ei ole mikään tyypillinen 400 – 600 mittainen blogautus, vaan asia-artikkeli, joka on lähes 4000 sanan pituinen. Sisältöä siitä pitäisi löytyä tarpeeksi. Lukeminen siis vie aikaa. Mutta väitän, että tämän kirjoituksen luettuasi tiedät aika paljon cosplaykuvaamisen lakikiemuroista ja aika paljon valokuvaamiseen liittyvistä lakikiemuroista yleensäkin.

Ei muuta kuin lukemaan.

Jatka lukemista

Cosplaypuolue ei vieläkään edustettuna

Yukicon oli ja liian paljastavasta pukeutumisesta tuli noottia, kuten viimeksi blogasin. Yukicon kommentoi tapausta blogauksessaan, mutta kommentti oli lievästi sanottuna hämmentävä. Yhteisymmärryksestä tuskin voidaan puhua, tuskinpa cossaaja muuten olisi kirjoittanut asiasta tilitystä Facebook-sivulleen. Yukiconin mukaan seksikkäitä tai paljastavia asuja ei ole kielletty, mutta niin vaan kiellettiin. Järjestyksenvalvoja olisi kuulemma toiminut samoin missä tahansa vastaavassa tilanteessa, koska laki. Paitsi että tuskin. Vastaus herätti enemmän kysymyksiä kuin tarjosi vastauksia.

Ilmeisesti Yukiconin näkökanta siis oli ”Hoidettiin homma päin persettä ja JV:t saavat toimia mielivaltaisesti, kunhan keksivät jonkin selityksen teoilleen. Ei olla kielletty mitään, paitsi jos JV:stä siltä tuntuu. Tehtiin mitä piti.”

Reilut seitsemän vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin tekstin ”Cosplaypuolue ei ole edustettuna”. Asiat ovat toki sen jälkeen menneet huomattavasti parempaan suuntaan, mutta kuten Yukicon näytti, petrattavaa on edelleen. Mutta ei tässä pelkästä Yukiconista ole kyse, vaikka se onkin viimeisin sensoriksi ryhtynyt coni. Vuosien varrella cosplay-sensurointia ovat harjoittaneet oikeastaan kaikki isot conit – niin Animecon, Tracon kuin surullisesti Desuconkin. Desucon tosin taitaa olla näistä ainoa, mistä ei tullut minkäänlaista kohua jälkeenpäin, mistä kiitos Ilonan jälkihoidolle (ks. kommentit). Mutta jälkihoitoa ei tulisi tarvita lainkaan.

Muistin virkistykseksi luin oman postaukseni uusiksi. Vaikka ilmaisutapani olisi nykyään ehkä vähän erilainen, pointit ovat edelleen jotakuinkin samoja.

Jatka lukemista

Upskirt-kuvaamista OMAKEn tapaan

Oulun anime- ja mangayhdistys OMAKElla oli tammikuun puolessa välissä cosplay-tapaaminen, johon kuului olennaisena osana photoshootti. Tässähän ei toki ole mitään ihmeellistä sinänsä. Jännäksi meni siinä vaiheessa, kun eräälle kuvattavana olleelle ~18-vuotiaalle tytölle kävi kuukauden päästä ilmi, että tästä ja parista tämän kaverista oli otettu jokseenkin asiattomia kuvia, joita leviteltiin netissä Anikia myöten. Kuvalauta vain puuttui.
Emma Watson upskirt
Siis ei mitään ”höhö tyhmä ilme ja räkä poskella”-kuvia, vaan ihan kunnolla portaissa salaa otettuja upskirt-kuvia.

Kyse ei sinällään ole lainvastaisesta toiminnasta. Suomen laki kieltää kyllä salakatselun (Rikoslaki 24 luku 6 §), mutta tämä edellyttää kuvien oikeudetonta ottoa kotirauhan suojaamassa paikkassa tai esimerkiksi vessassa, mistä ei siis ollut kyse. Ja minihameenalus nyt ei kuitenkaan taida olla kotirauhan suojaama. Suomen laissa ei myöskään ole minkäänlaista personality rights -pykälää, toisin kuin joissain muissa maissa – tällaisen pykälän perusteella henkilö voi esimerkiksi kieltää kuvansa julkaisun tai vaatia kuvansa poistoa, jos tämä on kuvasta tunnistettavissa tai jos kuva on muuten loukkaava. Suomen laki ei tällaista pykälää kuitenkaan tunne, joten tämänkaltainen kuvaaminen on lähinnä asiatonta käytöstä – ei rikollista toimintaa. Suomen laki siis lähtee siitä, että jos pistät vaatteet vapaaehtoisesti päällesi kun lähdet ihmisten ilmoille, otat samalla myös sen riskin, että sinua voidaan täysin laillisesti kuvata siinä. Protip: paksut sukkahousut ja toiset alushousut päälle.

Itse kukin voi sitten omassa päässään miettiä, kuinka asiallista tai hyvien tapojen mukaista on ottaa hameenaluskuvia portaissa salaa.

Varsinkin, jos kuvaaja on OMAKEn hallituksen jäsen.

MITÄ VITTUA MINÄ LUENSinällään OMAKE toimi asian tiimoilta ihan oikein – epäasiallisesti toiminut henkilö sai hallituksesta kenkää hyvin nopeasti. Sen sijaan tapahtuman jälkihoito ei mennytkään ihan esimerkillisesti. Seuran puheenjohtaja oli kieltänyt kaikkia osapuolia puhumaan asiasta kenellekään, missään, koskaan. Myös kuvaajan uhriksi joutuneita vannotettiin, että nämä eivät missään tapauksessa saa kertoa asiasta eteenpäin, ”ettei vain sen tyypin maine menisi”.
Mitä vittua, OMAKE.

Final Fantasy Fight muuttuu laittomaksi?

Final Fantasy Fight on käsite, joka tuskin kaipaa esittelyä. Vuoden 2005 Traconin pihalta lähteneestä extempore-ohjelmasta nopeasti tapahtumien yleisömagneetiksi kasvanut leikkitaistelu on kerännyt satoja, ellei jopa tuhansia osanottajia ainakin yleisön puolelle ja on ollut valokeilassa niin Suomen animelehdistössä kuin foorumeilla ja blogeissakin. Final Fantasy Fight on kirvoittanut mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin – toisten mielestä se on loistava osoitus nuorempaan harrastajapolveen iskevästä ohjelmasta, joka aktivoi näitä osallistumaan ja mahdollisesti myös kehittämään omaa ohjelmaa. Toisten mielestä taas Final Fantasy Fightit ovat olleet lähinnä huutoa ja riehumista sisältäviä härdellejä, jotka ovat verrattavissa lähinnä syöpään, joka tuhoaa laadukkaat conit.

FFFight-logo ja henkselitNyt tälle keskustelulle on ilmeisesti tulossa loppu, sillä oikiskontaktieni avulla sain tietooni, että oikeusministeriössä toiminut ns. Hattulan työryhmä (puheenjohtajana Kukka-Maaria Hattula) on luovuttanut mietintönsä oikeusministeriölle. Mietintö on karua luettavaa ainakin Final Fantasy Fightien ystäville. Noin satasivuinen muistio sisältää tietysti myös melko tylsää vatvomista, mutta olen nostanut tähän muutamia kovimpia kohtia:

”Japanilaisen populaarikulttuurin nuorisotapahtumissa on tätä nykyä muuttunut normaaliksi nk. Final Fantasy Fight, mikä tarkoittaa ’viimeistä taistelufantasiaa’. Kyseessä on vaarallinen extreme-laji, johon sisältyy myös rituaalisia ja jopa okkultistisia piirteitä. – – Faiteiksi kutsutuissa rituaaleissa pelaajiksi kutsutut uhrit pakotetaan taistelemaan toisiaan vastaan, kunnes jompikumpi häviää. Häviön rajana on pyörtyminen, mutta koska pelaajat ovat usein aseistettuja, kuolemantapauksiakin on sattunut. Faitit muistuttavat etäisesti antiikin Rooman gladiaattoritaisteluja.”

”- – Rituaalin johtajaa kutsutaan pelinjohtajaksi. Pelinjohtajalla on absoluuttinen määräysvalta pelaajiin, ja näiden tulee periaatteessa totella tämän jokaista käskyä. Tähän asti pelinjohtaja on käskenyt pelaajia vain taistelemaan, mutta sille, että tämä käskisi nämä esimerkiksi tekemään muita rikoksia, kuten pahoinpitelemään rituaaliin kuulumattomia, ei näyttäisi olevan mitään estettä – -. Pelinjohtajan käskyjen noudattamista valvoo nk. orkesteri, jonka tehtäviin kuuluu soittaa rituaalin aikana okkultistista musiikkia, jonka tarkoituksena on vaivuttaa pelaajat taisteluhurmioiseen transsiin. Orkesterin tehtävänä on myös varmistaa, että pelaajat tottelevat johtajan käskyjä. Orkesteriin kuuluvat voivatkin mm. pakottaa pelaajat jatkamaan taistelua, vaikka nämä tahtoisivat lopettaa.”

FFFight käynnissä”Kyseessä on selvästi kasvava ilmiö. Vuonna 2005 muutamia kymmeniä ihmisiä villinnyt ilmiö on muutamassa vuodessa kasvanut tuhansia ihmisiä käsittäväksi, vaaralliseksi underground-liikkeeksi. Faitteihin osallistuneet ovat ehdollistuneet rituaaliin kuuluvalle musiikille, ja saattavat tätä musiikkia kuullessaan hyökätä kenen tahansa kimppuun julkisellakin paikalla. Tässä tilassa pelaajien itsesuojeluvaisto sammuu ja he saattavat toimia arvaamattomasti kuin huumeidenkäyttäjät.”

Muistion kieli kertoo siitä, että Kukka-Maarialla tai muulla työryhmällä ei ole kovinkaan selvää kuvaa sinällään harmittomasta harrastuksesta! Tämä ei toisaalta ole yllätys: milloin viimeksi olet kuullut, että jokin työryhmä olisi ehdottanut jotain järkevää? Ehdotuksista puheenollen, muistion kohta ”Suositeltavat toimet” on ehkä vieläkin karumpaa luettavaa:

”- – koska kyseessä on ilmeisen vaarallinen ja okkultistinen rituaali / underground-liike, työryhmä yksimielisesti ehdottaa, että:

-Taistelufantasiarituaalit luetaan kielletyksi sotilaalliseksi toiminnaksi;
-Taistelufantasiarituaaleihin osallistuneilta kielletään osallistuminen yleisötapahtumiin;
-Rikoslakia muutetaan siten, että taistelufantasiarituaaleihin osallistuminen luetaan törkeäksi pahoinpitelyksi tai sen yritykseksi (Rikoslaki 17 luku 12 §);
-Taistelufantasiarituaaleja järjestävät tahot tuomitaan joukkotappelun järjestämisestä (Rikoslaki 17 luku 15 a §)”

Itse tulkitsen tätä niin, että jos olet joskus osallistunut Final Fantasy Fightiin, et saa enää osallistua coneihin. Ja jos joku osallistuu Final Fantasy Fightiin näiden muutosten jälkeen, tämä tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä tai sen yrityksestä + tältä kielletään coneihin osallistuminen. Tämän lisäksi Fightien järjestäminen muuttuu rangaistavaksi teoksi. Aika pahalta kuulostaa. En ole vielä tavoittanut Visual Gayn tyyppejä asiaan liittyen, mutta eipä sillä toisaalta ole väliäkään: he tuskin rupeavat riskeeraamaan koko tulevaisuuttaan Final Fantasy Fightien vuoksi, enkä usko, että he tahtovat julkisuudessa enää esiintyä.

Bubukuuti toivottaa joka tapauksessa Visual Gaylle ja kaikille Final Fantasy Fightaajille voimia – olen muuten valmistumassa pikkuhiljaa, joten jos ongelmia lain kanssa ilmenee, voin myös mahdollisesti tarjota oikeusapua. Maksutta tietysti, kun hyvällä asialla ollaan.

APRILLIA APRILLIA TROLOLOLOLOL

Että semmosta tällä kertaa ;DD

Onko omistaminen välttämätöntä?

Olin Vili Lehdonvirran väitöstilaisuudessa kuukausi sitten. Vili väitteli kauppatieteen tohtoriksi, väitöskirjan nimi oli ”Virtual consumption”; aiheena oli siis virtuaalinen omaisuus (btw – sen lisäksi, että Vili väitteli alle 30-vuotiaana tohtoriksi, Vili on onnistunut myös siinä, missä moni satunnainen japaniharrastaja ei: Vilillä on japanilainen vaimo. Käyx kateex?). Yksi kantava teema tällaisessa aiheessa on, että materian omistaminen ei ole välttämätöntä, vaan esineen hyöty määräytyy sen käyttöhyödyn mukaan. Vaikka anime ja manga eivät olekaan ”virtuaaliomaisuutta” samassa mielessä kuin taikamiekat World of Warcraftissa tai valtaistuimet ja klubisohvat Habbo Hotelissa, voidaan väittää, että viihteenkin arvo on nimenomaan sen käytössä: mangaa luetaan ja animea katsotaan. Streamauspalvelut vähentävät tarvetta animen torrentoimiseen, sillä miksi kuluttaa omaa kovalevytilaa, kun saman jakson voi katsoa suoraan netistäkin? Tälle ajatuksellehan perustuu esimerkiksi Spotify: musiikki ei missään vaiheessa tallennu käyttäjän tietokoneelle, vaan soitetaan ”suoraan” internetistä streamaamalla (ks. myös kirjoitukseni ”Onko Spotifystä iloa otakulle?”).

On selvää, että ainakaan ihan kaikki eivät ole valmiita siirtymään käyttöhyötypohjaiseen ajatteluun ihan heti – omistaminen kun on käytännössä ollut vuosien saatossa lähes ainoa tapa nauttia, no, omaisuudestaan. Lainaaminen tai vuokraaminen eivät varsinkaan anime- ja mangaharrastajalle ole kovinkaan vakavastiotettavia vaihtoehtoja kirjastojen jne. varsin suppeiden valikoimien vuoksi. Varsinkin Weeaboon Niksu on korostanut omistamisen riemuja.

Omistamiseen vaan liittyy pienoisia ongelmia. Ensimmäinen ongelma liittyy omistamisen fyysisyyteen – siihen vaaditaan lähes poikkeuksetta jokin fyysinen kappale: DVD- tai BluRay-kiekko tai mangapokkari. Tähän fyysiseen materiaan liittyy aina valmistuskustannuksia; onkin sanottu, että ennen digitaalista jakelua kirjakustantajat myivät paperia, eivät sisältöä. Kirjojen hinnasta suuri osa muodostuu paperikustannuksista. DVD- ja BluRay-kiekot jne. ovat suhteessa halvempia valmistaa, mutta kyllä siihenkin rahaa kuluu. Ja materia ei myöskään siirry tänne peräpohjolaan ilmaiseksi, vaan hintaan leivotaan tietysti rahti- ja postikuluja ja niin päin pois. Toisin sanoen hinnassa on käytännön pakosta aika paljon muutakin kuin pelkkää sisällön hintaa. Toinen ongelma liittyy taas materian varastointiin: varastointi vie tilaa, ja merkitsee lähes poikkeuksetta tulonsiirtoa Lundialle tai muulle vastaavalle firmalle. Ja hyllyt sun muut taas vievät tietysti tilaa, jonka voisi muutoin käyttää johonkin muuhun, ja tunnettu tosiseikka on, että mitä isompi talo, sitä isompi vuokra / hinta. Ei ole sattumaa, että teollisuus pyörii nykyään ”Just In Time”-periaatteella, jossa tehdas pärähtää käyntiin sillä hetkellä kun tilauksia tulee eikä mitään säilytetä varastossa homehtumassa.

Toisaalta ei streamaus ja muu käyttöpohjainen ajattelukaan ongelmatonta ole: jos teoksista ei saa kopioita kiintolevylleen, sitten pyöritelläänkin peukaloita kun nettiyhteys katkeaa, tai jos palvelu lopettaa toimintansa. Tietysti oikeudenomistaja voi luvata, että tässä tapauksessa animut ja mangot voi ladata konelleen suoraan ilman DRM:ää – tälle lupauksellehan perustuu esim. Valve Softwaren Steam-pelialusta – mutta ongelmana on se, että esimerkiksi konkurssin yllättäessä oikeushenkilön velvollisuudet lakkaavat. Toisin sanoen oikeudenomistajalla ei ole enää mitään velvollisuutta toteuttaa lupaustaan, ja sinne menivät animut. Ja tietysti pitää ottaa huomioon, että ihmiset tahtovat yleensä ostaa ”ikuisen käyttöoikeuden” jonkin 3 katselukertaa sisältävän DRM-paskeen sijaan, vaikka ihmiset eivät katsoisikaan samaa animejaksoa kuin ehkä pari kertaa.

Mitä taas mangaan tulee, voi esittää vanhan argumentin siitä, että fyysinen pokkariformaatti on ylivertainen näytöltä lukemiseen verrattuna, vaikka nykyään on toki kilpaileviakin vaihtoehtoja – esimerkiksi Amazonin Kindle-lukulaite, jota Gurumarkkinointi-blogin Jari Parantainen ylistää kirjoituksessaan: ”Painetun paperin ylivoimaisuudesta paasaavat eivät ilmeisesti paremmasta tiedä. Luulen, että takinkääntäjät yleistyvät lähiaikoina rajusti.” Tosin ainakaan itselläni ei ole mitään hajua, onko mangaa ylipäätään saatavissa Kindlelle, ja ottaen huomioon, että Kindle maksaa parisataa euroa, ainakin alkukustannukset voivat olla perusharrastajalle melko suolaiset. Mutta Kindle ei tietenkään ole ainoa tie – Japanissa esimerkiksi kännykällä luettava manga on kova juttu. Eli ei nykyinen kiekko ja pokkari -formaatti ole mikään kiveen hakattu asia. Toisaalta, jos ei omista fyysistä kappaletta, on vähän paha mennä pyytämään idoliltaan siihen nimmaria ;<

Mutta mitä mieltä itse olet – onko omistaminen tarpeellista? Pitääkö kaikki animut ja mangot löytyä hyllystä, vai oletko jo luopunut omistamisesta ja siirtynyt käyttömaailman ihmiseksi?

Lukaise myös Otakunviran Tsubasan kirjoitus Hitaasti jauhavat pyörät, joka liittyy osittain samaan aiheeseen.

« Vanhemmat artikkelit

© 2022 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑