Cramps

Voi CLAMP! Tämä neljän mangataitelijan muodostama studio on yksi länsimaissa tunnetuimmista mangan tekijöistä – itsekin muistan hyvin, miten tuollainen helppo sana kuin ”Clamp” jäi Fantasiapelien hyllyköstä paljon paremmin mieleen kuin pitkät japaninkieliset nimet, jotka kaikki kuulostivat samalta. CLAMPhan on siitä eriskummallinen jengi, että heillä ei ole yhtä tähtipiirtäjää ja isoa liutaa tuntemattomia avustajia rasteroimassa sivuja: CLAMPin työnjako on suunnilleen sellainen, että Nanase Ohkawa käsikirjoittaa ja keksii tarinat, Mokona piirtää, samoin Tsubaki Nekoi, ja Satsuki Igarashi avustaa. CLAMP, kuten niin moni muukin mangan tekijä, aloitti piirtäen doujinsheja; nämä ovat tietysti nykyisin melkoisia keräilyharvinaisuuksia.

CLAMPin tarinat on helppo tunnistaa. Okei, ryhmällä on toki ollut hieman erityylisiä kausia ja monia erilaisia sarjoja, mutta niissä kaikissa on melko paljon samaa. Olen usein vitsaillut, että sarjan tunnistaa CLAMPiksi, kun joku siinä menettää toisen silmänsä (mm. xxxHolic, Tsubasa Reservoir Chronicle), Tokyo Tower on jotenkin tärkeässä osassa (mm. Magic Knight Rayearth, Card Captor Sakura, X – tosin tästä tropeesta kärsivät muidenkin tekijöiden mangat) tai viimeistään siinä vaiheessa, kun paikalle ilmestyy hämmentävä miespari, joiden suhteessa on yaoi-aimaita kasapäin (RG Veda, X, Wish, Legal Drug, Tsubasa Reservoir Chronicle, xxxHolic, Card Captor Sakura… oikeastaan lähes kaikki, mitä CLAMP on tehnyt).

Usein CLAMPin parhaaksi teokseksi mainitaan Card Captor Sakura, joka on ainakin minusta heidän ehein teoksensa – juoni liikkuu 12 osan aikana koko ajan luonnollisella tahdilla, kaikki hahmot ehditään käsitellä ja tarina saadaan nätisti pussiin. Card Captor Sakura on kenties viimeinen suuri tyttöjen taikatyttösarja, jonka haastajaa ei ainakaan mangan puolella ole näkynyt. Lukiessani sarjan ensimmäistä kertaa muistan ihastuneeni siihen, miten tyttöjen taikatyttösarjassa ehdittiin käsitellä kaikenlaisia rakkaussotkuja pakollisesta homoparista pääparin Sakuran ja Syoranin kautta näiden koulutoverin ja opettajan rakkaussuhteeseen. Card Captor Sakuran luettuani mikään Kodomo no Jikan ei ole tuntunut erityisen radikaalilta. Ja tietenkin, se taide! Joka sivu on täynnä kukkia ja Sakuran taikatyttöasut ovat tietysti monimutkaisia röyhelöräjähdyksiä. Card Captor Sakura kuuluu otakuyleissivistykseen.

Toisaalta CLAMP on myös kuuluisa angtisista bishisarjoistaan. Näihin voi laskea ainakin X:n, RG Vedan ja Tokyo Babylonin. X on tietysti surullisenkuuluisa siitä, että se tuntuu olevan ikuisesti katkolla, syynä huhutaan olevan juonierimielisyydet kustantaja Kodanshan kanssa. Oli syynä mikä oli, CLAMP on joskus huono lopettamaan sen, minkä aloitti – katkolla ovat myös Legal Drug ja CLAMPin kunnianhimoisin teos, paljon negatiivista tilaa ja elokuvamaista kerrontaa sisältävä Clover. Varsinkin Cloverin lopun haluaisin henkilökohtaisesti nähdä joskus, sarjakuva on kaunis. Nykyisin Cloverin länsipainos on ollut loppu jo vaikka kuinka kauan ja siitä saa maksaa melko mielenkiintoisia hintoja, jos haluaa saada sarjan hyllyynsä.

X:stä ja muista voisi tietysti puhua loputtomiin, mutta yritän rajata tämän jutun omiin suosikkeihini CLAMPin tuotannosta. Yksi niistä on Angelic Layer. Sarja on vain viiden kirjan pituinen, mutta tiivis ja saa siinä ajassa kerrotua sen, mitä halusikin. Lisäksi Angelic Layerista ei löydy niistä angstisia bishejä, joista minä en niin kovasti välitä, sarja on CLAMPin tekemäksi harvinaisen epäangstinen. Angelic Layer on hömppää, mutta hyvin tehtyä sellaista: Misakin matka taistelunukkepelin Japanin mestariksi ei ole mikään maailmanhistorian suurin mangan merkkiteos, mutta hauska reissu. Angelic layeria kritisoidaan usein rosoisesta piirrostyylistä, mutta se sopii tällaiseen ei-niin-vakavaan mangaan, josta suurin osa on kuitenkin mättöä – luonnosteleva tyyli luo illuusion oikeista, liikkuvista nopeista potkuista ja lyönneistä.

Chobits on taas saanut varsinkin nuoremmilta harrastajilta jonkinlaisen ”tsih, pervomangaa”-leiman. Chobits on seinenmangaa ja sellaisena siinä on tietenkin oma osansa fanipalvelua ja tätä ”pervoilua” – päähenkilö Hideki on terve nuori mies, enpä ole tähän ikään mennessä tavannut yhtäkään tämän ikäistä jannua, joka ei kuluttaisi pornoa missään muodossa! Chobits on alussa melko puhtaasti hölmöilyä ja jonkinsorttista pseudohaaremitavaraa, loppu tulee hieman puskan takaa ja lopetus on jossain määrin mauton, mutta Chobits on tällä erää ainoa CLAMPin manga, joka on selvästi miesyleisölle suunnattu ja sellaisenakin kuriositeettina mielenkiintoinen. Lisäksi Chobits on välillä oikeasti filosofinen pohtiessaan robottien ja ihmisten suhdetta. Päähenkilöitä Hidekiä ja Chiitä kiinnostavampia ovat oikeastaan sarjan sivuhahmot ja heidän tarinansa.

Chobits ja Angelic Layer sijoittuvat samaan universumiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun CLAMP kierrättää hahmojaan ja maailmojaan: Tokyo Babylon ja X ovat myöskin kytköksissä toisiinsa. Varsinaisesti CLAMP päätti kuitenkin lypsää tällä kikalla viimeisetkin rahat faneilta aloittamalla Tsubasa Reservoir Chroniclen, jonka aluksi lähes ainoa tehtävä tuntui olevan vanhojen sarjojen ja hahmojen tuominen parrasvaloihin vielä kerran. Tsubasan päänehkilöt ovat – taas – Sakura ja Syaoran, tällä kertaa rinnakkaisuniversuminen versioina, ja nämä matkaavat halki ulottuvuuksien metsästämässä Sakuran sulkia ja tapaamassa muita CLAMPin hahmoja. Hoh hoijaa. Tsubasa Chronicle oli aluksi ihan mukiinmenevää seikkailua, mutta nyt sarjan lähestyessä loppuaan CLAMP on taas lähtenyt kunnon angstilinjalle, jossa juonenkäänteissä ei ole mitään järkeä ja porukkaa lakoaa ympäriltä koko ajan, kaikilla on traaginen menneisyys ja useampi klooni ympäri multiversumia.

Tsubasan kanssa samaan aikaan alkoi xxxHolic, joka on piirrostyylillisesti hiotuinta CLAMPia sitten Cloverin. Sarja on täysin harmaasävytön, kaikki on mustaa ja valkoista, dramaattista ja okkultistiseen teemaan sopivan dramaattista. Juonellisesti xxxHolic koostuu sekä yksittäistapauksista, että hitaammin etenevästä jatkuvasta juonesta. Toiveita toteuttavan noita Yuukon ja hänen vastentahtoisen apurinsa Watanukin tarina on erittäin tyylikäs, mutta myös ajatuksia herättävä. Lisäki Yuuko ja Watanuki ovat mielenkiintoisimpia CLAMPin tällä vuosikymmenellä luomia täysin uusia hahmoja. Tsubasa ja xxxHolic ovat juonellisesti tiiviisti kytköksissä, mutta suosittelen xxxHolicin ostamista hyllyyn ja Tsubasan tärkeimpien pointtien wikittämistä – Tsubasa kun on, hmh, melkoisen keksinkertaista menoa verrattuna synkempään sisarmangaansa.

Sekä Tsubasa että xxxHolic ovat viimeisessä juonikaaressaan ja CLAMP aloittaa uuden shoujomangan vuonna 2009. Oma toiveeni on, että ryhmä päättäisi ennen uuden sarjan aloittamista vanhat projektinsa, mutta kaikkea ei näemmä voi saada.

CLAMP on tehnyt niin paljon kaikenlaista, että on mahdotonta yrittää mainita kaikkea tallaisessa yhdessä blogipostauksessa. Tutustumisen arvoisia ovat jo mainittujen sarjojen lisäksi RPG-fantasia Magic Knight Rayearth, joka Card Captor Sakuran tavoin uudisti genreään aika tavalla, CLAMPin sarjoissa kukaan ei ole nimittäin sitä, miltä aluksi näyttää. Yhden osan pituinen Miyuki-chan in Wonderland on taas CLAMP-fanille pakollinen ostos, pikku hassuttelu kunnon yurifanservicellä. Omiin suosikkeihini kuuluu myös yhä jatkuva, Newtypessä ilmestyvä kobato., joka on satunnaisella vakavuudella höystettyä mannaa CLAMP-faneille kaikkine suosittujen hahmojen cameoineen, mutta selkeällä parodisella otteella. Kobatossa CLAMP naureskelee itselleen ja konventioilleen – päähenkilötyttö on vielä naiivimpi kuin Sakura, taikatyttömaskotti vielä enemmän badass kuin Yue ja piirrostyyli karkkia ja kukkia täynnä potenssiin n – paitsi taistelukohtauksissa, ne taas on piirretty… no, näette, jos luette, en viitsi pilata yllätystä.