Kategoria: Manga (Page 1 of 6)

Avaruus on kiva ympäristö. Olen varmaan tässä suhteessa tyypillinen nörtti, jos joku tarina tapahtuu edes osin avaruudessa, olen heti kiinnostuneempi kuin jos ei tapahtuisi. Jostain syystä avaruusmangaa on aika vähän. Ehkä se vaatii sellaista kiinnostusta ja perehtyneisyyttä, että se ei ole sellainen aihe, jonka mangapiirtäjä ensimmäisenä valitsee. Koulu tai japanilainen yhteiskunta muuten on helppo – senhän tuntee jo valmiiksi. Aikaa jää itse ruutujen piirtämiseen eikä tarvitse käydä kirjastossa lukemassa lähdeteoksia tai viettää tuntikaupalla aikaa Wikipediassa.

Kenta Shinohara ei ollut minulle erityisen tuttu nimi ennen kuin satuin tarttumaan Kanata no Astraan. Sket Dance oli kai jonkinmoinen menestys, mutta aika harvan kuulee puhuvan sarjasta täällä lännessä. Ostin kuitenkin Kanata no Astran ykköspokkarin joitain vuosia sitten aikamoisella yolo-asenteella: avaruusjuttuja ja viisi pokkaria vain, jos tuntuu pahalta niin ei ollut suuri menetys. Yllätyinkin sitten positiivisesti.

On kiva, kun joku sarja on selvästi suunniteltu alusta loppuun niin, että sarja ei vain haahuile eteenpäin alkuasetelman varassa. Kanata no Astra on sellainen ja se selittää myös tiiviin ja lyhyen pokkarimäärän. Välillä sarjaa olisi voinut kuvittaa ilmavamminkin ja antaa tapahtumille enemmän tilaa, mutta mukana pysyy vaikka tavaraa ja tapahtumia on ruutujen täydeltä. Sarja ei siis ole mitenkään erityisen nopealukuinen.

Tarinassa siis tulevaisuuden luokkaretkeläiset eksyvät x:n valovuoden päähän kotiplaneetastaan, ja heidän pitää seikkailla takaisin hylätyllä ja vanhalla aluksella, joka nimetään Astraksi. Jutussa on jotain mätää, ja seikkailun ohessa pitää selvittää, kuka luokkaretkeläisistä on petturi ja minkä takia koko liemeen ylipäätään päädyttiin. Hommassa kun on liikaa yhteensattumia pelkästään kohtalon oikuksi.

Tarina on tietysti paljon velkaa Moto Hagion klassikolle Juuichinin irulle, jonka leffaversion moni muistanee yhtenä harvana animena, joka on tullut Suomessa töllöstä. Siinäkin joukku nuoria joutuu pärjäämään keskenään avaruudessa ilman aikuisia, ja samalla selvitetään salaliittoa.

Kanata no Astran juonesta on vaikea sanoa paljoa enempää spoilaamatta, joten jätän väliin. Hahmot sen sijaan ovat helpompia käsitellä. Päähenkilö Kanata on shounenpäähenkilö – kuumakalle, fyysisiltä kyvyiltään ryhmän paras ja johtajahahmo. Päätyttö Aries on pirtsakka ja positiivinen. Sitten on älykäs ja rauhallisempi poika Zack sekä tämän lapsuudenkaveri ja tsundere Quitterie (ja vielä tämän pikkusisko Funicia). Loput porukan jäsenet ovat ujo Yun-Hua, prinssipoika Charce, kovis-mököpoika Ulgar ja kiltti Luca. Näin lueteltuna aika peruskauraa.

Totta kai jokainen hahmo muuttuu ja kasvaa stereotyyppiään suuremmaksi. Kivaa on myös, että hahmot ovat selvästi erinäköisiä ja tyyppisiä, ja sarja antaa fokuksen vuorollaan kaikille. Eivät nämä silti yksittäisinä mitään parhaita hahmoja ever!!! ole, vaan ovat parhaimmillaan käsiteltynä joukkona, jonka dynamiikan muutosta ja hitsautumista yhteen on mukava seurata.

Kanata no Astra taisi mennä ilmestyessään ohi aika monelta. Lyhyt shounensarja on ehkä jo valmiiksi muutenkin vähän hassu tapaus. Olinkin sitten todella yllättynyt, kun uutinen animesovituksesta julkaistiin kauan mangan päättymisen jälkeen. Koska sarja on ilmestynyt kokonaan ja se on järkevän pituinen, koko tarina on mahdollista käsitellä. Toki myös avaruus on liikkuvana kuvana aina vaikuttavampi kuin mangan sivuilla.

Intoani lisäsi vielä, kun sarjan seiyuut julkistettiin. Yoshimasa Hosoyaa kuuntelen mielelläni melkein missä vain kontekstissa. Kouki Uchiyama on juuri oikea tyyppi Ulgarin ääneksi – kuulin jo mangaa lukiessani aika uchiyamamaisen äänen – ja Saori Hayami on samalla tavalla aivan oikea henkilö Yun-Huaksi. Eniten innostusta sai kyllä aikaan Nobunaga Shimazaki Charcena. Tämä on nyt sitä hyvää, kunpa vain anime ei sotke tarinaa ohjauksellisesti tai muuten!

Helsingin Sanomissa oli tänään se kirjoitus, joka toistuu joka vuosi yhtä varmasti kuin ”talvi yllätti autoilijat”, eli ”yhteiskunta on liian seksuaalinen”. Yhteiskuntako yliseksualisoitunut? Paskan marjat. Päinvastoin, yhteiskunta on aliseksualisoitunut.

Heterona olen kateellinen muille seksuaalisuuden suuntauksille.

En Pride-kulkueen kaasuiskuille, vaan sille, miten kaikkea muuta kuin heteroseksuaalisuutta käsitellään taiteessa ja viihteessä. Sillä vaikka suuri osa viihteessä olevista homoista ja transsukupuolisista onkin alistettu ”hassuiksi” huumorikarikatyyreiksi, näistä on myös tehty sinällään hyvin mielenkiintoisia ja pohdiskelevia teoksia; esimerkiksi juuri alkanut Hourou Musuko menee juuri tähän kategoriaan. Sukupuolen merkitystä – tai merkityksettömyyttä – on taas käsitelty esimerkiksi Simounissa. Homoseksuaalisuutta käsittelevät teokset taas kuvaavat usein parisuhteen dynamiikkaa paremmin kuin useimmat heteroihin keskittyvät sarjat (mistä lisää tässä postauksessa). Esimerkkejä löytänee lisää jos jaksaa hetken miettiä.

Onneksi heteroiden iloksi on olemassa Nana & Kaoru, manga, joka kertoo kahden lukiolaisen sidontaleikeistä. Se on huomattavasti parempi kuvaus ihmissuhteesta kuin monet monet muut mangat. Toisaalta, ottaen huomioon että lehtenä on seinen-lehti Young Animal, on ehkä syytäkin, että kuvaus ei jää aivan täysin pinnalliselle tasolle.

Heteroseksuaalisuus kärsii samasta ilmiöstä kuin tsunderehahmot animessa (Joskin Tsubasa oli väärässä todetessaan että ”Tsundereiksi nimitetään nykyään mitä vain hahmoa, jolla ei ole ovimaton persoonallisuutta” – tsunderehahmoja tekevät tietävät hyvin, mitä ovat tekemässä ja mitkä ovat ne vivut joista pitää vääntää, jotta hahmo tunnistetaan tsundereksi). Se on tiivistetty ja typistetty kaikista näkyvimpiin ja pinnallisimpiin muotoihinsa, niin että kukaan ei enää edes näe mitään muuta. Kun heteroseksuaalisuus on tiivistetty joko tisseihin ja perseisiin tai sitten ”muna pilluun ah ah” -tason syväluotaukseen, voidaan jo puhua heteroseksuaalisuuden mäkkäröitymisestä. Heteroseksuaalisuus on kääritty helposti kulutettavaksi paketiksi, joita teinipojat, -tytöt ja vähän vanhemmatkin kaupungilla suuhunsa tunkevat. GTI-tytöt liittyvät heteroseksuaalisuuteen tasan yhtä paljon kuin Big Macit kulinarismiin.

Tai ehkä minä olen sitten poikkeava, mutta ainakin minun mielestäni seksuaalisuudessa mielenkiintoisinta antia on kaikki mikä tapahtuu nimenomaan tissiperseiden ja munapilluunahahin välissä. Juuri tästä syystä Nana & Kaoru on niin kovaa kamaa. Varsinkin ensimmäisissä kappaleissa, missä Nana ja Kaoru puolivahingossa päätyvät sidontaleikkikokeiluihinsa, tilanteen eroottinen lataus on lähestulkoon käsinkosketeltava.

Jumankekka.

Siis se lataus, jossa sekoittuvat seksuaalinen himo, kokemattomuudesta nouseva jännitys, uteliaisuus, tunne siitä että on mahdollisuus kokea jotain uutta – ja häpeänsekainen nolostuminen siitä, että on toisen armoilla. Enkä tarkoita nyt vain käsirautoja, vaikka ne ovatkin siihen hyvä ja helppo keino, vaan sitä, että kyseisenkaltainen tilanne on hyvin pitkälti soutaa – huopaa -tilanne, jossa liian aktiivinen ja aggressiivinen lähestymistapa tappaa koko tilanteen, mutta samalla liian hidas ja pelokas lähestyminen saavat jo syttyneen kipinän sammumaan.

Päätäntävalta on aina sillä, jolle aloitteet tehdään. Aloitteentekijän vastuulla on lisätä tarpeeksi pökköä pesään jotta syntyy vaikutelma vähän liian nopeasta ja jännittävästä vauhdista, mutta ei liikaa, jotta toinen ei ahdistu ja vihellä peliä poikki. Tämä rituaalinen pariutumistanssi on ehdottomasti mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin pelkkä eritekuorrutettu ompelukonejyystö. Siinä vaiheessa kun siirrytään itse aktin puolelle, peli on jo pelattu ja loppu on enää fyysinen suoritus, kuten Teppo M ”Sata Naista”-blogissaan totesi.

Totuushan on, että pariutuminen ja seksiin johtava toiminta on lähes poikkeuksetta psykologista peliä, keinottelua ja manipulointia, mikä useimmiten jää huomiotta – ehkä joko siksi, että että alfauroskuvia tuottava pornoteollisuus ei kostu tällaisesta mitenkään, koska on tärkeä luoda kuvaa määrätietoisesta mahtisonnista, joka määrätietoisesti nussii tuhansia kauniita naisia and doesn’t give a fuck. Toisaalta taas romanttista kuvaa luovat elokuvat, sarjat sun muut kavahtavat tällaista näkemystä, sillä ei kai nyt sentään seksiin – mitä voi ilmetä vain Puhtaassa Rakkaudessa – voi liittyä minkäänlaista laskelmointia tai psykologista peliä? Höpö höpö. Johannaa lainatakseni, ”jotkut pariutuvat yksinomaan päästäkseen pelaamaan omia, yksityisiä valtapelejään”.

Paritumista ja sen logiikkaa ei kuitenkaan oteta huomioon lähes koskaan heteroromansseja kuvatessa. Ehkä siksi, että heteroseksuaalisuus on kuitenkin valtavirtaa ja se tietyllä tavalla oletetaan päteväksi. Varsinkin animessa ja mangassa jää usein hyvin hataraksi se, miksi Naruto tykkää Sakurasta tai mitä kemiaa Takuton ja Wakon välillä on. Se vain otetaan annettuna, ”tää tykkää tästä koska tää nyt tykkää tästä ja sillä hyvä”. Suhteen sisäinen toiminta jää ilman minkäänlaista kuvausta, vaikka perussääntö seurustelusuhteissa on yksinkertainen: pohjalla on samankaltainen persoonallisuus, jonka päälle rakennettuna vastakohdat täydentävät toisiaan. Tämä yksinkertainen asia on ymmärretty esimerkiksi Katanagatarissa, jossa Shichikan suhteellisen yksinkertaisuuden vastapainona on Togamen määrätietoisuus. Samanlainen kuvio on myös Nana & Kaorussa – Nana erittäin fiksu ja vastuuntuntoinen, jopa liiaksi asti. Kaoru taas on laiskanpuoleinen, mutta erittäin kiinnostunut sidontatekniikoista, jotka taas auttavat Nanaa rentoutumaan ja keskittymään koulunkäyntiinsä. Samalla Nana kuitenkin koettaa saada muutettua Kaorua vähän suoraselkäisemmäksi ja prepattua tätä kouluhommissa. niidel is pleased.

Jännä kyllä, että erittäin hyvän alun jälkeen homman taso laskee usean kappaleen ajaksi. Tsubasan ja minun yhteinen valistunut arvauksemme on, että luultavasti alun nahkakorsettiviritelmät ovat sittenkin olleet lehdelle (tai kustannustoimittajalle?) liian rohkeaa tavaraa ja kustannustoimittaja on antanut ultimaattumin, että ”nyt on sitten enintään uimapukuja tai muuten ei hyvä heilu”. Onneksi sarja on taas viime aikoina ottanut rohkeampaa tuulta alleen ja ollaan päästy takaisin juuri sille nolostuksensekaisen erotiikan parhaalle pelikentälle :-D

EI SIIS ETTÄ MINÄ NÄISTÄ SITOMISJUTUISTA MITÄÄN, ISOT POJAT VAAN KERTOI. Nana & Kaorusta on muuten tulossa OAD tämän kauden aikana. Rejoice!