Kategoria: Cosplay (Page 3 of 9)

Pari päivää sitten kirjoittelin ainoasta oikeasta tavasta olla hahmouskollinen. Pointtinahan oli, miten hahmouskollisuuskin voidaan ymmärtää monella tavalla. Tästä joku jo ehtikin huudella, että eikös tämä nyt ole ristiriitaista kun ensin sanotaan, miten sotilaan saappaat ovat nahkaa ja sen jälkeen sanotaan, että hahmon voi toteuttaa ihan miten tahtoo.

No joo ja ei.

Vaikka tapoja kohdehahmolta näyttämiseen onkin useita, kaiken cosplayn tarkoituksena kuitenkin on näyttää kohdehahmoltaan. Tietääkseni kukaan ei kiellä tätä näkemystä. Jos henkilö alkaa lisäilee asuun jotain ylimääräistä tai muuttelee asua hahmodesignistä poikkeavaksi vain siksi, että diggaa muutellusta asusta enemmän, pudotaan cosplayn ulkopuolelle. Eihän tällöin ole enää kyse hahmolta näyttämisestä.

Mutta jos hahmoa voi tulkita ihan miten vain, onko sillä mitään eroa, ”tulkitseeko hahmodesigniä” vai vain muuttaa sitä oman maun mukaan?

Kyllä sillä on.

Toinen näistä on määritelmällisesti cosplayta, toinen ei.

Joissain tapauksissa on tietysti mahdollista, että tulkitsemalla hahmodesignia tietyn taustaideologian mukaan voidaan päätyä täysin samaan lopputulokseen kuin muuttamalla hahmodesignia oman maun mukaiseksi. Esimerkiksi henkilö, joka muuttaa hahmon kenkiä, koska ei diggaa hahmodesignin mukaisista kengistä, ei enää cossaa hahmoa. Mutta jos sama tyyppi väittää, että hahmo oikeasti käyttäisi erilaisia kenkiä, henkilö pysyy vielä cosplayn puolella… teoriassa.

Tulkinnalla on nimittäin rajansa. Jos joku cossaa FF VII:n Cloudia, mutta muuttaa miekan konepistooliksi (”koska sellanen tyyppi oikeasti käyttäis todennäköisemmin konepistoolia”), sheivaa pään kaljuksi (”koska kalju on taistelijoille käytännöllisempi tukkamalli”) ja vaihtaa Cloudin sinisen vaateparren metrocamoon (”sopii paremmin kaupunkiympäristössä taistelemiseen”), niin mitä hahmosta jää jäljelle? Eipä juuri mitään.

Jos hahmoa lähtee tulkitsemaan, tulkinnan tulisi saada jonkinlaista perustetta sarjan maailmasta tai niistä jutuista, mitä hahmosta kerrotaan. Edellisessä kirjoituksessa käytin esimerkkinä pinkin tukan muuttamista mustaksi – pinkki tukka nyt kun ei ole Japanin kouluissa hyväksyttävä ja piste. Edelleen, jos hahmosta kerrotaan että tällä on ”huono iho”, se voi näkyä, vaikka animehahmon iho näyttääkin tietysti täydelliseltä. Toisaalta jos hahmon kerrotaan olevan aina äärimmilleen laittautunut, meikin sietäisi olla kohdallaan ja hiukset laitettu hiussuortuvan tarkkuudella.

Esimerkki 1: Rurouni Kenshinin TV-animessa Kenshinin kimono on tasaisen purppuran värinen. Eräässä jaksossa kuitenkin kerrotaan, että se on kauttaaltaan korjailtu ja paikkailtu, mikä onkin köyhän kiertolaissoturin kohdalla loogista. Jos Kenshiniä cossaa, pitääkö kimonon olla a) tasainen vai b) sieltä täältä fiksailtu ja kauttaaltaan tahrojen peitossa? Kumpienkin tapojen voidaan väittää olevan hahmouskollisia. Toisessa vain käytetään hyväksi myös informaatiota, joka katsojille kerrotaan näyttämisen sijaan (koska sen kokoaikainen näyttäminen olisi vaatinut enemmän rahaa :D).

Esimerkki 2: Chihayafurun Chihayan sisko on malli ja Chihayastakin sanotaan, että tämä on todella kaunis. Tai siis olisi, jos tämä jaksaisi olla kiinnostunut jostain muustakin kuin karutasta. Chihaya ei välitä lainkaan siitä, miten pukeutuu tai miltä näyttää, kunhan karutan pelaaminen onnistuu. Missään ei kuitenkaan eksplisiittisesti sanota, että Chihaya ei meikkaisi. Jos Chihayaa cossaa meikittä (tai meikaten itsensä meikittömän näköiseksi), onko tämä väärin, kun animehahmon hiukset ovat kuitenkin aina täydellisesti ja silmäripsienkin kohdalla näyttää olevan metriset megatuuheat jättiräpsyttimet? Meikittömyydelle cossatessa on siis perusteita, mutta toisaalta meikki on naisten valtaosalle sellainen asia, mitä ilman ei ihmisten ilmoille yksinkertaisesti mennä ja joka toisaalta on niin itsestäänselvyys, ettei sen laittamista edes piirretyissä viitsitä näyttää, kuten ei paskallakäymistäkään.

Chihayaa cossannut vaimoni heitti naamaan puuteria ja (ruskeaa) ripsaria, mutta totesi, ettei Chihaya kyllä todennäköisesti meikkaa lainkaan. Vai meikkaako? Vaimo kun meikkaamattomana pitää meikkiä huomattavasti luonnottomampana asiana kuin 99,9% naisista, joille meikki on itsestäänselvyys. Bubuli on siis keskimääräistä taipuvaisempi ajattelemaan, ettei tietty hahmokaan meikkaa, koska hänelle meikittömyys on oletusasetus.

Lähes jokaisella cossaajalla löytyykin sokea piste, joka liittyy hänen omaan persoonaansa.

Sokea piste on henkilön siviiliminästä johtuva tulkintaharha, joka useimmiten liittyy joko sellaiseen arvovalintaan, joka on henkilön siviiliminälle niin integraalinen, että hän pitää sitä itsestäänselvyytenä tai sitten asia, johon henkilö ei ole itsessään tyytyväinen, joten hän kieltää sen vaikutuksen cossaamiseen. Se on siis asia, josta henkilö ajattelee, että se ei kuulu cossaamiseen ja senpä takia sitä ei myöskään saisi ottaa huomioon asua arvosteltaessa.

Yritän havainnollistaa tätä esimerkein.

Yksi ilmentymä sokeasta pisteestä voisi olla esimerkiksi lyhyt tyttö, joka haluaa cossata xxxHolicin Yuukoa. Yuuko on kuitenkin äärimmäisen pitkä ja hoikka nainen. Koska kukaan tuskin tahallaan haluaa tehdä huonoa cosplayta, cossaajatyttömme alkaa ajatella, että ”pituus ei ole cossatessa oleellinen seikka”. Sillä jos hän pitäisi pituutta oleellisena asiana, hän ei voisi cossata haluamaansa hahmoa tai joutuisi vähintäänkin ajattelemaan, että cosplaynsa olisi huomattavasti parempi, jos olisi 30 cm pidempi.

Toinen sokean pisteen ilmentymä on kysymys ”Onko oikein, että parempikroppainen tyyppi saa cosplayllaan enemmän huomiota?” Ei ole salaisuus, että useat nuoret naiset ovat tyytymättömiä painoonsa. Kun animetytyt ovat epärealistisen täydellisen hoikkia, on ristiriita valmis. Kysymyksen taustalla onkin piilo-oletus siitä, ettei henkilön vartalo saisi vaikuttaa arviointiin. Eihän kukaan tahdo joutua ajattelemaan, että ”cosplayni on huonompi, koska minulla on ylimääräinen vatsamakkara”. Sen takia ”cossaajan paino suhteessa cossattavan henkilön painoon” suljetaan pois arvosteltavien asioiden listalta. Muutenhan kysymyksessä ei olisi mitään järkeä.

Sokeita pisteitä voi siis olla monenlaisia ja useimmiten ne liittyvät siihen, mistä henkilö on itse epävarma. Onhan helpompaa ajatella, että ”tuo ei kuulu cossaamiseen ja jos ne tuota arvostelevat, niin ovat pikkumaisia paskiaisia”, samoin kuin töitä hakiessa on helppo ajatella, että ”eihän sillä ole väliä, miten minä siviilielämässäni toimin, vaikka pörräisin joka toinen ilta kännissä kaupungilla – eihän se kuulu työnhakuun ollenkaan!” tai deittaillessa ”en minä aio panostaa ulkonäkööni yhtään sillä haluan, että tämä tyyppi tutustuu luonteeseeni eikä mihinkään kiiltokuvaan”.

Ongelma on siinä, että ihmisiä ei lähtökohtaisesti kiinnosta se, mistä sinä et ole kiinnostunut. Ihmiset arvioivat cosseja perstuntumalta. Tai eivät ehkä perstuntumalta, mutta ”siltä mikä hyvältä tuntuu”. Pidemmälle ehtinyt cossaaja toki katsoo tarkemmin puvun materiaaleja, konstruktiota, istuvuutta jne. mutta mitä todennäköisimmin oman taustaideologiansa pohjalta. Todennäköisesti häntä ei lainkaan kiinnosta selityksesi sille, miksi olet tehnyt kolossaalititaanin asun loimusametista, vaikka sinulla olisi sille kuinka hyvät perusteet. Jos se ei näytä hyvältä, se ei näytä hyvältä.

Mikä onkaan koko ulinan pointti? Pitääkö tässä ruveta arvailemaan, mitä ihmiset arvostavat ja tehdä asu sen mukaan? Pitääkö cossatessa pyrkiä miellyttämään nimenomaan muita ihmisiä? Se lienee melko tyhjä arpa.

On kuitenkin tärkeää tiedostaa omat sokeat pisteensä. Se, mitä sillä tiedolla tekee, on toinen asia. Jonkun hahmon voi jättää cossaamatta, jos toteaakin, ettei vain yksinkertaisesti sovi sellaiseksi hahmoksi. Tai sitten cossata, tiedostaen sen, että ei välttämättä sovi jonkun muun näkemykseen hahmosta. Ja että jos joku tulee ulisemaan, niin siinähän ulisee. Ja jos tulkintasi hahmodesignista on jokin avantgardistinen luomus, niin voi olla, ettei sinua edes tunnisteta hahmoksi tai cosplaytasi ei pidetä hyvänä tai tarkkana. Mutta sellaista elämä on ja se nyt vain pitää kestää. Kliseisesti voisin sanoa, että ensisijaisesti tärkeintä on, että sinulla itselläsi on kivaa. Mutta siitä ei todellakaan voi johtaa, että kaikkien muiden pitäisi ihailla sinua yhtä paljon tai edes ollenkaan. Ihmiset kun arvostavat muiden cosseja lähtökohtaisesti sen mukaan, mikä heidän silmäänsä näyttää hyvältä – ei sen mukaan, mikä cossaajan itsensä mielestä näyttää hyvältä.

Toissayönä alkoi tehdä mieli grillisafkaa, joten suuntasimme legendaariselle Jaskan Grillille Helsingissä. Automatka muuttui burgeroinniksi siitä, mitä cossaaminen oikeastaan onkaan ja miten erilaisia ihmisten cossausharrastukset oikeastaan ovatkaan, vaikka nimellisesti näiden harrastukset olisivat samoja. Ja toisaalta: miten ihmiset eivät välillä näe omien henkilökohtaisten mieltymystensä aiheuttamaa vääristymää siinä, minkä tulkitsevat ”oikeaksi cossaamiseksi”.

Ostopuvut ovat tulleet Suomen cossiskeneen jäädäkseen. Vuosia sitten oli toisin. Unohda keskustelut siitä, ovatko ne cosplayta vai eivät – keskusteltiin siitä, pitäisikö ne kieltää tapahtumista kokonaan! Tämä keskustelu on käytännössä hiipunut, ostopukujen hyväksyttävyys kasvanut ja lopulliseksi ratkaisuksi vakiintunut ”ostopuvut ovat ok, kunhan et osallistu niillä cossikisaan tai valehtele, että olet tehnyt puvun itse”.

Pari viikkoa sitten kaveri ilmoitti ostavansa cossiasun netistä. Koska designiin kuuluvat kengät eivät kuitenkaan miellyttäneet neidin silmää, ilmoitti hän vaihtavansa popot ihan erilaisiin. Tällöin mennään minusta jo aika tehokkaasti cossaamisen ulkopuolelle.

Cossaamisen lähtökohta kuitenkin on, että yritetään näyttää kohdehahmolta. Jos asua tietoisesti muuttelee vain siksi, että se ei näytä omaan silmään kivalta, mennään aika tehokkaasti cossaamisen ulkopuolelle.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö cossaamiseen kuuluisi soveltaminen. Sitähän cosplay nimenomaan on. Niin vaimoni kuin useat muutkin cossaajat ovat sanoneet, että cossaamisen yksi mielenkiintoisimmista puolista on juuri sen miettiminen, miten täysin epätodellisen designin toteuttaisi oikeassa maailmassa. Ja vieläpä niin, että se olisi hahmodesignille uskollinen.

Vaikka täysin kattavaa listaa ei voidakaan laatia, on olemassa joitain oikeita ja joitain vääriä tapoja tulkita hahmodesigniä. Sen lisäksi on myös jotain siltä väliltä. Näitä oikeita ja vääriä asioita ei vain usein kykene suoraan lukemaan hahmodesignistä. Vaikka hahmojen vaatteiden mittasuhteet ja värit nimittäin selviäisivät hahmodesignista itsestään, esimerkiksi materiaalit eivät selviä. Hahmon asema ja vaatteen käyttötarkoitus usein kuitenkin kertovat, mistä kankaasta vaate on tehty. Yläluokkaisen prinsessan mekko tuskin on lakanakangasta ja toisaalta sotilaan saappaat ovat lähes varmuudella nahkaa.

Mutta nämähän ovat tietysti vanhoja juttuja, joita cossipiireissä on mietitty jo kauan.

Jännän äärelle päästään, kun hahmodesignista aletaan poiketa väittäen, että se on itse asiassa hahmouskollisempi tapa hahmo toteuttamiseen. Länsiviihteen puolelta otan esimerkin Watchmen-elokuvasta, jossa Silk Spectre II:n Ilonasaappaiden koron korkeus vaihtelee tilanteen mukaan. Normaalitilanteissa korko huitelee siellä 10 sentin tietämillä, mutta kun mättö alkaa, korko katoaa saappaista kokonaan. Toisaalta siinä kiihkeässä rakastelukohtauksessa korkoihin tulee vielä noin 5 senttiä lisää pituutta.

Nyt voisi sanoa, että tässä huijataan katsojaa. Katsojan annetaan ymmärtää, että saappaat ovat samat, mutta action-kohtauksissa korko on salakavalasti poistettu, jotta Malin Åkerman voi vedellä pahiksia kiertopotkuilla kumoon. Ja että seksikohtauksessa korkoja on salakavalasti buustattu, jotta seksikkyyttä saataisiin vielä enemmän korostettua. Samalla kuitenkin katsojalle uskotellaan, että näyttelijällä on vain yhdet saappaat koko ajan…

Vai onko kyse ovelasta kerronnasta: normaalitilanteessa saappaista huomaa, että korkoa löytyy, mutta actionkohtauksissa kenelläkään paikallaolijalla ei ole aikaa kytätä korkoja, kun tärkeämpää on varoa, ettei nenä murru? Ja että seksuaalisesti latautuneessa tilanteessa tiukalla nahalla verhoiltu sääri näyttää vieläkin kutsuvammalta? Koron mitan vaihtuminen onkin siis ohjauksellinen, näkemyksellinen silmänisku. Siis eräänlainen metatason epäluotettava kertoja.

Kysymys kuitenkin kuuluu: mikä on Silk Spectre II:n saappaiden korkojen ”oikea” korkeus? Vai onko sellaista olemassakaan?

Kuten uusimmassa Anime-lehdessäkin (Petteri Uusitalon ”Realismin suhteellisuus”, s. 15, Anime-lehti nro 73, 1/2014) aihetta sivuttiin, hahmojen hiustenvärit ovat enemmänkin hahmotyyppien symboleita. Ne ovat sanaton sopimus sarjan tekijöiden ja katsojien välillä siitä, millainen hahmo on. Voidaan siis väittää, että jos kyseessä on meidän maailmaamme sijoittuva kreisikoulukomedia, sen pinkkitukkaisen, naiivin tytön tukka ei oikeasti ole pinkki. Oikeasti tämän tukka on tietysti musta, kuten japanilaisten tukka aina on.

On kuitenkin myös sarjoja, jotka eivät sijoitu meidän maailmaamme. Tällaisten kohdalla mahdollisuus siihen, että hahmon hiustenväri oikeasti on turkoosi-violetti, kasvaa. Kuten vaimoni viime kesä-Desun Simoun-luennollaan sanoi, Simoun ei sijoitu meidän maailmaamme. Ei myöskään ole itsestäänselvää, että sen ”ihmiset” olisivat ihmisiä ylipäänsä siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme, joten on täysin mahdollista, että näiden hiukset oikeasti ovat pinkkejä tai vihreitä!

Ei siis olisi väärin cossata meidän maailmamme pinkkitukkaista koulutytyhahmoa mustalla tukalla. Kysehän on vain kerrontatavasta, jota ei ole edes tarkoitettu tarkaksi kuvaukseksi hahmon ulkonäöstä. Kyse on vain sanattomasta sopimuksesta katsojan ja sarjan luojan välillä. Tällainen tulkinta menee kuitenkin huomattavasti pidemmälle kuin mitä cossaamisella usein käsitetään.

Cossaamisessa voidaan erottaa useita eri tasoja siitä, millä tavalla hahmolta pitää näyttää. Kyseessä on liukuva, epätarkka jana, jonka toisessa päässä on mahdollisimman realistinen versio animehahmosta ja toisessa päässä animegao-kigurumi. Tulee huomata, että missään näissä ei tehdä hahmosta tahallisesti hahmodesignista poikkeavaa, vaan kyseessä ovat erilaiset tulkinnat siitä, miltä hahmo oikeasti näyttäisi!

Realistisessa päässä voidaan ottaa hahmodesignista jopa melko suuriakin vapauksia, jotta hahmo voitaisiin toteuttaa mahdollisimman, noh, realistisesti. Sen sijaan, että pyrittäisiin varsinaisesti näyttämään animehahmolta, tässä katsantokannassa pyritään animehahmosta riisumaan mahdollisimman paljon ohjaajan ja katsojan välisiä kerrontakonventioita pois ja vastaamaan kysymykseen ”miltä hahmo näyttäisi, jos tämä olisi oikea ihminen?” Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että reaalimaailmaan sijoittuvan kouluanimen pinkkitukka muuttuu reaalimaailmassa mustatukkaiseksi ja ulkonäöstään huolehtimattoman poikatytön cossattavan version naamasta pidetään meikkisudit kaukana, ”koska  ei sellainen henkilö oikeastikaan meikkaisi”.

Jonkinlainen keskivaiheen malli, jota ylivoimainen valtaosa cossaajista noudattaa, on se, jossa hahmo toteutetaan mahdollisimman pitkälti niillä väreillä kuin mahdollista ja meikkiä liberaalisti käyttäen. Pinkkitukka on pinkkitukka ja ulkonäöstään huolehtimattoman poikatytönkin naamaan heitetään meikkiä niin paljon, että saavutetaan täydellisen tasainen iho. Animehahmojen iho kun sattuneesta syystä on täydellisen tasainen eikä minkäänlaisia iho-ongelmia koskaan ole. Taiteellisia vapauksia voidaan ottaa, jotta oikea ihminen saadaan näyttämään animehahmolta (optisten syiden takia esimerkiksi koristeviivojen paksuutta voidaan säätää, jotta ne saadaan näyttämään oikean paksuisilta sen sijaan, että ne oikeasti olisivat oikean paksuisia).

Animempaan suuntaan mennessä silmien alapuolelle voidaan vetää valkoista, jotta silmät näyttävät (huomattavastikin) isommilta. Käytännössä en muista, että yhtään tällaista tapausta olisi tullut Suomessa vastaan. Tyydyn siis vain linkkaamaan tähän Michelle Phanin Sailor Moon -meikkivideon, joka havainnollistaa hyvin, minkälaisesta meikistä puhun.

Äärimmäisenä animepäässä onkin sitten animegao-kigurumit, jotka ovatkin sitten ihan oma, pelottava maailmansa…

Nämä ovat kuitenkin vain jonkinlaisia yleistyksiä eri tavoista cossata. Onkin yleistä, etteivät ihmiset ajattele koko hahmon toteuttamista yhden tällaisen näkemyksen kautta, vaan vetävät omia linjoja esimerkiksi yksittäisiin seikkoihin nähden. Esimerkiksi tässä postauksessaan Rullarinkeli availee syitään sille, miksi iski plugsuit-Asukalleen kiilakorot, vaikkei hahmodesigniin sellaisia kuulukaan: halu näyttää hahmolta on huomattavasti suurempi tekijä kuin se, että toteuttaisi designin pilkuntarkasti.

Onko tämä nyt sitten oikeaa cosplayta vai ei? Riippuu tietysti ihan omasta tulkinnastasi! Jos olet sitä mieltä, että tärkeintä on toteuttaa hahmodesignia äärimmäisen tarkasti, otetaan tässä melkoisia vapauksia. Jos toisaalta olet sitä mieltä, että tärkeintä on näyttää sellaiselta kuin miltä hahmo näyttäisi, ovat korot ihan perusteltu ratkaisu. Sadamoton näkemys ihmisanatomiasta kun on mitä on.

Joten mikä onkaan tämän avautumisen pointti? Se, että ennen kuin menet heittelemään varmasti äärimmäisen oikeita tuomioitasi siitä, että ei helvetti miten paska cosplay, selvitä ensin itsellesi, millaista versiota hahmosta henkilö edes yrittää tehdä, sillä on täysin perusteltua sanoa, että on useita oikeita tapoja tehdä hahmo hahmouskollisesti.