Toissayönä alkoi tehdä mieli grillisafkaa, joten suuntasimme legendaariselle Jaskan Grillille Helsingissä. Automatka muuttui burgeroinniksi siitä, mitä cossaaminen oikeastaan onkaan ja miten erilaisia ihmisten cossausharrastukset oikeastaan ovatkaan, vaikka nimellisesti näiden harrastukset olisivat samoja. Ja toisaalta: miten ihmiset eivät välillä näe omien henkilökohtaisten mieltymystensä aiheuttamaa vääristymää siinä, minkä tulkitsevat ”oikeaksi cossaamiseksi”.

Ostopuvut ovat tulleet Suomen cossiskeneen jäädäkseen. Vuosia sitten oli toisin. Unohda keskustelut siitä, ovatko ne cosplayta vai eivät – keskusteltiin siitä, pitäisikö ne kieltää tapahtumista kokonaan! Tämä keskustelu on käytännössä hiipunut, ostopukujen hyväksyttävyys kasvanut ja lopulliseksi ratkaisuksi vakiintunut ”ostopuvut ovat ok, kunhan et osallistu niillä cossikisaan tai valehtele, että olet tehnyt puvun itse”.

Pari viikkoa sitten kaveri ilmoitti ostavansa cossiasun netistä. Koska designiin kuuluvat kengät eivät kuitenkaan miellyttäneet neidin silmää, ilmoitti hän vaihtavansa popot ihan erilaisiin. Tällöin mennään minusta jo aika tehokkaasti cossaamisen ulkopuolelle.

Cossaamisen lähtökohta kuitenkin on, että yritetään näyttää kohdehahmolta. Jos asua tietoisesti muuttelee vain siksi, että se ei näytä omaan silmään kivalta, mennään aika tehokkaasti cossaamisen ulkopuolelle.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö cossaamiseen kuuluisi soveltaminen. Sitähän cosplay nimenomaan on. Niin vaimoni kuin useat muutkin cossaajat ovat sanoneet, että cossaamisen yksi mielenkiintoisimmista puolista on juuri sen miettiminen, miten täysin epätodellisen designin toteuttaisi oikeassa maailmassa. Ja vieläpä niin, että se olisi hahmodesignille uskollinen.

Vaikka täysin kattavaa listaa ei voidakaan laatia, on olemassa joitain oikeita ja joitain vääriä tapoja tulkita hahmodesigniä. Sen lisäksi on myös jotain siltä väliltä. Näitä oikeita ja vääriä asioita ei vain usein kykene suoraan lukemaan hahmodesignistä. Vaikka hahmojen vaatteiden mittasuhteet ja värit nimittäin selviäisivät hahmodesignista itsestään, esimerkiksi materiaalit eivät selviä. Hahmon asema ja vaatteen käyttötarkoitus usein kuitenkin kertovat, mistä kankaasta vaate on tehty. Yläluokkaisen prinsessan mekko tuskin on lakanakangasta ja toisaalta sotilaan saappaat ovat lähes varmuudella nahkaa.

Mutta nämähän ovat tietysti vanhoja juttuja, joita cossipiireissä on mietitty jo kauan.

Jännän äärelle päästään, kun hahmodesignista aletaan poiketa väittäen, että se on itse asiassa hahmouskollisempi tapa hahmo toteuttamiseen. Länsiviihteen puolelta otan esimerkin Watchmen-elokuvasta, jossa Silk Spectre II:n Ilonasaappaiden koron korkeus vaihtelee tilanteen mukaan. Normaalitilanteissa korko huitelee siellä 10 sentin tietämillä, mutta kun mättö alkaa, korko katoaa saappaista kokonaan. Toisaalta siinä kiihkeässä rakastelukohtauksessa korkoihin tulee vielä noin 5 senttiä lisää pituutta.

Nyt voisi sanoa, että tässä huijataan katsojaa. Katsojan annetaan ymmärtää, että saappaat ovat samat, mutta action-kohtauksissa korko on salakavalasti poistettu, jotta Malin Åkerman voi vedellä pahiksia kiertopotkuilla kumoon. Ja että seksikohtauksessa korkoja on salakavalasti buustattu, jotta seksikkyyttä saataisiin vielä enemmän korostettua. Samalla kuitenkin katsojalle uskotellaan, että näyttelijällä on vain yhdet saappaat koko ajan…

Vai onko kyse ovelasta kerronnasta: normaalitilanteessa saappaista huomaa, että korkoa löytyy, mutta actionkohtauksissa kenelläkään paikallaolijalla ei ole aikaa kytätä korkoja, kun tärkeämpää on varoa, ettei nenä murru? Ja että seksuaalisesti latautuneessa tilanteessa tiukalla nahalla verhoiltu sääri näyttää vieläkin kutsuvammalta? Koron mitan vaihtuminen onkin siis ohjauksellinen, näkemyksellinen silmänisku. Siis eräänlainen metatason epäluotettava kertoja.

Kysymys kuitenkin kuuluu: mikä on Silk Spectre II:n saappaiden korkojen ”oikea” korkeus? Vai onko sellaista olemassakaan?

Kuten uusimmassa Anime-lehdessäkin (Petteri Uusitalon ”Realismin suhteellisuus”, s. 15, Anime-lehti nro 73, 1/2014) aihetta sivuttiin, hahmojen hiustenvärit ovat enemmänkin hahmotyyppien symboleita. Ne ovat sanaton sopimus sarjan tekijöiden ja katsojien välillä siitä, millainen hahmo on. Voidaan siis väittää, että jos kyseessä on meidän maailmaamme sijoittuva kreisikoulukomedia, sen pinkkitukkaisen, naiivin tytön tukka ei oikeasti ole pinkki. Oikeasti tämän tukka on tietysti musta, kuten japanilaisten tukka aina on.

On kuitenkin myös sarjoja, jotka eivät sijoitu meidän maailmaamme. Tällaisten kohdalla mahdollisuus siihen, että hahmon hiustenväri oikeasti on turkoosi-violetti, kasvaa. Kuten vaimoni viime kesä-Desun Simoun-luennollaan sanoi, Simoun ei sijoitu meidän maailmaamme. Ei myöskään ole itsestäänselvää, että sen ”ihmiset” olisivat ihmisiä ylipäänsä siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme, joten on täysin mahdollista, että näiden hiukset oikeasti ovat pinkkejä tai vihreitä!

Ei siis olisi väärin cossata meidän maailmamme pinkkitukkaista koulutytyhahmoa mustalla tukalla. Kysehän on vain kerrontatavasta, jota ei ole edes tarkoitettu tarkaksi kuvaukseksi hahmon ulkonäöstä. Kyse on vain sanattomasta sopimuksesta katsojan ja sarjan luojan välillä. Tällainen tulkinta menee kuitenkin huomattavasti pidemmälle kuin mitä cossaamisella usein käsitetään.

Cossaamisessa voidaan erottaa useita eri tasoja siitä, millä tavalla hahmolta pitää näyttää. Kyseessä on liukuva, epätarkka jana, jonka toisessa päässä on mahdollisimman realistinen versio animehahmosta ja toisessa päässä animegao-kigurumi. Tulee huomata, että missään näissä ei tehdä hahmosta tahallisesti hahmodesignista poikkeavaa, vaan kyseessä ovat erilaiset tulkinnat siitä, miltä hahmo oikeasti näyttäisi!

Realistisessa päässä voidaan ottaa hahmodesignista jopa melko suuriakin vapauksia, jotta hahmo voitaisiin toteuttaa mahdollisimman, noh, realistisesti. Sen sijaan, että pyrittäisiin varsinaisesti näyttämään animehahmolta, tässä katsantokannassa pyritään animehahmosta riisumaan mahdollisimman paljon ohjaajan ja katsojan välisiä kerrontakonventioita pois ja vastaamaan kysymykseen ”miltä hahmo näyttäisi, jos tämä olisi oikea ihminen?” Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että reaalimaailmaan sijoittuvan kouluanimen pinkkitukka muuttuu reaalimaailmassa mustatukkaiseksi ja ulkonäöstään huolehtimattoman poikatytön cossattavan version naamasta pidetään meikkisudit kaukana, ”koska  ei sellainen henkilö oikeastikaan meikkaisi”.

Jonkinlainen keskivaiheen malli, jota ylivoimainen valtaosa cossaajista noudattaa, on se, jossa hahmo toteutetaan mahdollisimman pitkälti niillä väreillä kuin mahdollista ja meikkiä liberaalisti käyttäen. Pinkkitukka on pinkkitukka ja ulkonäöstään huolehtimattoman poikatytönkin naamaan heitetään meikkiä niin paljon, että saavutetaan täydellisen tasainen iho. Animehahmojen iho kun sattuneesta syystä on täydellisen tasainen eikä minkäänlaisia iho-ongelmia koskaan ole. Taiteellisia vapauksia voidaan ottaa, jotta oikea ihminen saadaan näyttämään animehahmolta (optisten syiden takia esimerkiksi koristeviivojen paksuutta voidaan säätää, jotta ne saadaan näyttämään oikean paksuisilta sen sijaan, että ne oikeasti olisivat oikean paksuisia).

Animempaan suuntaan mennessä silmien alapuolelle voidaan vetää valkoista, jotta silmät näyttävät (huomattavastikin) isommilta. Käytännössä en muista, että yhtään tällaista tapausta olisi tullut Suomessa vastaan. Tyydyn siis vain linkkaamaan tähän Michelle Phanin Sailor Moon -meikkivideon, joka havainnollistaa hyvin, minkälaisesta meikistä puhun.

Äärimmäisenä animepäässä onkin sitten animegao-kigurumit, jotka ovatkin sitten ihan oma, pelottava maailmansa…

Nämä ovat kuitenkin vain jonkinlaisia yleistyksiä eri tavoista cossata. Onkin yleistä, etteivät ihmiset ajattele koko hahmon toteuttamista yhden tällaisen näkemyksen kautta, vaan vetävät omia linjoja esimerkiksi yksittäisiin seikkoihin nähden. Esimerkiksi tässä postauksessaan Rullarinkeli availee syitään sille, miksi iski plugsuit-Asukalleen kiilakorot, vaikkei hahmodesigniin sellaisia kuulukaan: halu näyttää hahmolta on huomattavasti suurempi tekijä kuin se, että toteuttaisi designin pilkuntarkasti.

Onko tämä nyt sitten oikeaa cosplayta vai ei? Riippuu tietysti ihan omasta tulkinnastasi! Jos olet sitä mieltä, että tärkeintä on toteuttaa hahmodesignia äärimmäisen tarkasti, otetaan tässä melkoisia vapauksia. Jos toisaalta olet sitä mieltä, että tärkeintä on näyttää sellaiselta kuin miltä hahmo näyttäisi, ovat korot ihan perusteltu ratkaisu. Sadamoton näkemys ihmisanatomiasta kun on mitä on.

Joten mikä onkaan tämän avautumisen pointti? Se, että ennen kuin menet heittelemään varmasti äärimmäisen oikeita tuomioitasi siitä, että ei helvetti miten paska cosplay, selvitä ensin itsellesi, millaista versiota hahmosta henkilö edes yrittää tehdä, sillä on täysin perusteltua sanoa, että on useita oikeita tapoja tehdä hahmo hahmouskollisesti.