Muotisarjoja menee ja tulee. Vuosien varrella cosplayskenessä on ollut pinnalla vähän kaikkea Narutosta Kingdom Heartsin kautta Hetaliaan ja Homestuckiin sekä titaanintappajiin. Uusin ehkä vasta nouseva trendi vaikuttaisi olevan Marvel-leffauniversumin hahmot. Ajankohtaisia sarjoja cossaamalla pääsee heti mukaan photoshootteihin, miitteihin, ryhmiin ja osalliseksi kivasta yhteishenkeä nostattavasta hypestä. Suosio coneissa ja tunnistettavuus on taattu, kun joku juoksee läpi conipaikan aulan Levi babby uguuta huutaen. Kyllähän sellainen huomio tuntuu kivalta.
Jälkeenpäin tosin vuoden 2007 jätesäkkiä muistuttava organisaatiokaapu ja Youtubesta löytyvä herkkä Roxas x Axel -pusutteluvideo voi vähän nolottaa.
En ole itse juuri koskaan löytänyt henkistä kotiani näistä ns. massasarjoista. Nuorempana saatoin ehkä vähän leijuakin tällä. Nykyisin en oikeastaan enää välitä suuntaan enkä toiseen, tykkään mistä tykkään ja sillä sipuli.
Koska lempisarjani ja lempijuttuni ovat lähes aina sieltä tuntemattomasta päästä, on se myös muovannut cosplayharrastustani tietynlaisiin suuntiin. Aikoinaan en oikeastaan koskaan ryhmäcossannut. Ei vain ollut ketään, joka olisi tykännyt samoista jutuista kuin minä – tai ainakaan ilman painostusta ja manipulointia! Olen myös tottunut siihen, kun kukaan ei tunnista cossia. Samoin tiedän sen tunteen varsin hyvin, kun olen maailman ainut tietystä sarjasta tietyn puvun tehnyt henkilö.
Harvinaisempien ja vanhempien sarjojen cossaaminen vaatii tiettyä mielenlujuutta ja hyvää itsetuntoa. Kun pukua väsää tuntikaupalla, suurin osa cossaajista kaipaa sille huomiota itse conipäivänä. Voi tuntua pahalta, kun Ereniä ja Mikasaa cossaavat parhaat kaverisi pyydetään kuvaan koko ajan, mutta sinun hienoa Yowamushi Pedal -pukuasi ei tunnista ketään ja päädyt aina pitämään kaverien laukkuja pimeässä nurkassa samalla kuin nämä posettavat iloisesti conikuvaajille.
Harvinaisten hahmojen ja sarjojen tapauksessa motivaatio tehdä puku pitää olla sisäinen. Ei voi luottaa ulkoiseen gloriaan ja tunnustukseen – sen pitää riittää, että olet itse iloinen ja tyytyväinen siihen, mitä teet. Voi tuntua yksinäiseltä olla 1500 kävijän tapahtumassa ainut henkilö, joka on katsonut animesarjan x, mutta sitä sattuu (kokemuksen syvällä rintaäänellä). Parhaassa tapauksessa pääset mainostamaan lempisarjaasi ihmisille, kun nämä kysyvät ”Hei mistä toi puku on, oon varmaan nähnyt ainakin kuvan joskus…?” Tyhmää on vetää itkupotkuraivarit conin jälkeen, jos kukaan ei tunnista (olen tehnyt tätäkin, anteeksi, olin hölmö ja nuori).
Hipsterismissä on myös ehdottoman hienoja puolia. Sanokaa vain hassuksi, mutta minusta on kivaa olla maailman eka, joka on tehnyt jonkun tietyn asun. Vertailukohtia ei ole, joten omat ratkaisut pitää keksiä ihan itse, ei voi luntata keneltäkään. Ehkä tässä on myös osin hauskaa se, miten cosplay on ikioma salaleikki. ”Näistä kävijöistä täällä kukaan ei tiedäkään, miten harvinainen ja siisti juttu mulla on päällä!”. Melkein kuin söisi lempikarkkia omassa huoneessaan SALAA kesken kotibileiden eikä jakaisi kellekään muulle!
Neverhööd-sarjojen cossaaminen on yleisesti ottaen yksinäistä puuhaa enkä suosittele sitä ihmisille, joille ryhmät ja niihin kuuluminen on tärkeää. Myöskään ei kannata aliarvioida omaa tarvettaan huomiolle. Monille cosplay on huomionhakuinen harrastus eikä sen myöntämisessä itselleen ole mitään väärää, päin vastoin. Mutta toisaalta joskus cossaamalla jotain harvinaista hahmoa tai sarjaa voi saada ne parhaat kokemukset. Mistään ei voi etukäteen tietää, mikä sellainen sarja tosin olisi, se on sattumaa ja aina yllätys.
Olen useamman kerran pukenut puvun päälle täysin varmana, että kukaan ei tunnista. Yhtäkkiä minulle onkin huudeltu toiselta puolen coniaulaa sarjan repliikkejä, kysytty halia ja juostu perässä ottamassa kuvaa. Faniuden voima on merkillinen ja usein parhaat reaktiot toisilta faneilta saa pukuilemalla jotain ei niin suosittua. Cosplay kun on ulospäin loistava huutomerkki siitä, mitä fanitat. Osin juuri tästä syystä suhtaudun itse nihkeästi siihen, että cossaaja ei tunne lähdeteostaan. Jos näen omasta harvinaisesta lempparisarjastani cossin, totta ihmeessä hyökkään puhumaan tyypille ja hehkuttamaan sarjaa. Silloin jääkin aika karvas maku suuhun, kun vastaus on ”Ai jaa, tää on sellasesta sarjasta? Mä löysin kuvan googlen kuvahausta…”
Trendeissä on sekin huono puoli, että ne vanhevat nopeasti. Sen sijaan obskuurin sarjan x cossia arvostetaan yleensä ihan samalla lailla, oli vuosi 2006 tai 2014. Poikkeuksena sääntöön ovat nyt ehkä jotkut otakuhäröilyhuumorisarjat, terkkuja kaikille maailman viidelle Noucome-cossaajalle (en laskenut itseäni mukaan). Siinä oli perin laadukas piirretty!
Vastaa