Kategoria: Avautuminen (Page 8 of 20)

Viime päivien kuumin puheenaihe animeskenessä on ollut Anime-lehden uutta linjaa (ks. postaukseni Uudistunut Anime-lehti – ex-tyttöystävän uudet vaatteet) vastaan suunnattu VIHAMANIFESTI, jonka Kray blogissaan otti ansiokkaasti esille. Itse taas osittain viittasin manifestiin postauksessani Vihapostaus vihapuheesta, mutta varsinaisesti homma räjähti käsiin Urumin Helena Lipposen kommentoidessa Anime-lehden uusinta numeroa 8/2011 Anikissa tässä viestiketjussa. Itse manifestista keskustelu taas siirrettiin tähän ketjuun.

Itse olen asiaan jonkin verran panostani iskenyt esimerkiksi Twitterissä, mistä minut löytää tunnuksella @niidelj. Jotkut ovatkin jo kyselleet, mitenkäs tuo asia minuun vaikuttaa, kun tunnun olevan siitä niin kiinnostunut – eihän minulla mitään sidonnaisuuksia pitäisi olla. Kun manifestiin liittyen kuitenkin kommentoidaan asioita, jotka tapahtuivat toimiessani Desuconin pääjehuna, katson olevani hyvinkin velvoitettu osallistumaan keskusteluun. Yksi manifestin allekirjoittajien aihe kun tuntuu olevan viime Desuconin piraattivalvonnan kämmit, kun yksi myyjä ottikin piraattikamat uudestaan esille sen jälkeen, kun ne oli jo käsketty poistamaan. Silloisena pääjärjestäjänä olen luonnollisesti tästä mokasta vastuussa, koska en valvonut myyntisalivastaavan (joka siis oli nykyinen Anime-lehden päätoimittaja Petteri Uusitalo) toimintaa tarkemmin.

Kommentointiin on kuitenkin toinenkin syy, nimittäjien allekirjoittajien kaksinaamaisuus. Lähes koko Desuconin ajan tuli kakkaa niskaan siitä, miten olemme itseämme täynnä ja miten meillä on ”ikävä asenne”, varsinkin muilta coninjärjestäjiltä. Ei siinä mitään, kyllähän tuota mieltä saa olla, varsinkin kun Desuconin blogissa tuli otettua kantaa yhteen sun toiseenkin asiaan animeskenessä, välillä varsin tiukastikin. Mutta jos asiaa tarkastellaan, siihen se taitaa jäädä: en muista että kukaan olisi koskaan väittänytkään, että Desucon olisi yrittänyt kiristää muita tahoja, uhkaillut muita coneja, organisoinut kauppasaartoja tai boikotteja muita coneja vastaan tai edes ollut lainaamatta välineitä muille coneille. Eikä siinä mitään, koska Desuconin toiminta on puheista huolimatta ollut varsin rehtiä. Tästä asiasta kuitenkin enemmän tuossa ”Vihapostaus vihapuheesta”-postauksessa.

Ja nyt sitten tällaiset ihmiset, jotka ovat kipanneet kakkaa niskaan, yrittävät itse vaikuttaa Anime-lehteen ja suurin syy tuntuu olevan se, että näillä henkilöillä on jotain henkilökohtaista päätoimittajaa vastaan. Tämä asenne taas tuntuu johtuvan henkilökohtaisista kaunoista, jotka taas johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, mitä nykyinen päätoimittaja on Desuconin tekijänä ollessaan tehnyt tai sanonut.

Mutta oletetaan nyt, että näin ei ole, vaan että henkilöt ovat vilpittömästi ja oikeasti huolissaan siitä, että Petteri on Anime-lehden päätoimittajana tekemässä jotain nollalla jakamiseen rinnasteista Äärimmäistä Virhettä!! joka voi koitua meidän kaikkien kohtaloksemme ja joka tuhoaa koko animeskenen, koska Anime-lehti uutisoi tapahtumista ilkeästi ja nostaa ikäviä asioita kuten OMAKEn upskirt-kuvaamisia puheenaiheeksi! Yksi pääargumentti adressissa tuntuukin olevan, että ”kohderyhmään nähden Anime-lehden linja on väärä”.

Paitsi että manifestin linja on väärä.

Katsotaanpa mitä kaiken tiedon tyyssija Wikipedia sanoo päätoimittajasta: ”Päätoimittaja johtaa koko tiedotusvälinettä eikä juurikaan puutu käytännön editointityöhön saati määritä sisältöä päivittäin edes yleislinjoiltaan vaan asettaa yleiset suuntalinjat ja määrää tiedotusvälineen linjan.”

HUOM: PÄÄTOIMITTAJA MÄÄRÄÄ TIEDOTUSVÄLINEEN LINJAN.

Tällä on syynsä, jotka liittyvät myös sellaisiin asioihin kuin lehdistönvapaus ja vallanpitäjien kontrolli – lehdistön yhtenä tehtävänähän on valvoa vallanpitäjiä. Animeskene ei toki ole mikään valtio, mutta vallanpitäjiä on animeskenessäkin. Näitä ovat esimerkiksi yhdistysten hallitusten henkilöt sekä coninjärjestäjät ja varsinkin molempien puheenjohtajat. Näiden lisäksi arvostelua voidaan luonnollisesti kohdistaa myös skenen kaupallisiin toimijoihin (itseasiassa nimenomaan kaupalliset toimijat ovat sellaisia, joita aivan varmasti voidaan arvostella, tästä lähtee jo laki). Näiden lisäksi vallanpitäjiksi voidaan tilanteesta riippuen lukea esimerkiksi blogaajat tai tavallista merkittävämmät cossaajat tai muut mielipidevaikuttajat. Yleensäkin, jos henkilöllä on valtaa tai tämä tuo itseään muuten esille, tämän toimia voidaan arvostella. Ja mitä isommassa roolissa tämä toimii, sitä kovempaa kritiikki voi olla. Tavallisten ”riviharrastajien” arvostelemisessa sen sijaan tulee olla huomattavasti varovaisempi. Toisaalta näitä ei useinkaan ole edes tarve kritisoida, nämä kun harvoin käyttävät sellaista valtaa, joka vaikuttaisi muihin!

Tältä kannalta Anime-lehden tehtävänä on nimenomaan valvoa animeskenen toimijoita, varsinkin vallanpitäjiä ja kaupallisia toimijoita ja raportoida erityisesti niiden perseilyistä. Esimerkiksi, jos animeseuran puheenjohtaja kieltää salakuvauksen kohteeksi joutuneita uhreja puhumasta kokemuksistaan, ollaan jo niin lähellä sarjapedofiiliraiskaajapappi-ilmiötä (kuten Desuconin nykyinen pääjärjestäjä Anikissa totesi), että tästä tulee ehdottomasti uutisoida. Tai jos kaupallinen toimija järjestää kaupallisen tapahtuman, tätä sietääkin arvostella, koska silloin kyseessä ei ole enää harrastajatoiminta (mitä esimerkiksi ovat Animecon, Tracon, Desucon ja oikeastaan kaikki muut Suomen animeaiheiset conit) vaan liiketoiminta ja harrastajilla on oikeus tietää mitä heille myydään, ihan samoin kuin lehdessä arvostellaan manga- ja animejulkaisuja.

Samalla asiaan liittyy tietysti se, minkä itse kukin kokee Anime-lehden tehtäväksi. Adressi tuntuu lähtevän siitä, että Anime-lehden tehtävänä on ensinnäkin olla 1) jonkinlainen lifestyle-lehti, ja toisaalta 2) edistää kaikessa toiminnassaan skenen etua. Ja tässä on tietysti kaksi virhettä:

Ensinnäkään Animen ei tarvitse olla lifestyle-lehti, joka palvelisi epäharrastajia (ks. alempi kappale). Se on ehkä ollut sitä, mutta ei enää. Nykyään Anime on päivänselvästi harrastelehti ja kertoo nimenomaisesti animesta ja mangasta. Välillä toki myös muista harrastajakulttuurin asioista, mutta etupäässä nimenomaan animesta ja mangasta. Nyt joku tietysti jo vääntää suutaan mutruun, että ”no mutta minä olen animeharrastaja enkä tykkää lehdestä enää! Joten lehden linja on väärä kun se ei palvele harrastajia!”

VÄÄRIN. Jos et tykkää Anime-lehdestä sellaisena kuin se nykyään on, olen 95% varma siitä, ettet ole animeharrastaja lainkaan. Jos sinua ei kiinnosta manga ja anime, niin sinä et ole manga- tai animeharrastaja, vaan luultavasti epäharrastaja ja vain luulet itseäsi animeharrastajaksi (aiheesta enemmän ks. kirjoitukseni Fanit: olette perseestä). Jos olet lifestyle-harrastaja (eli animen ja mangan epäharrastaja), suosittelen Japan Pop -lehteä, joka kirjoittaa kaikenlaisesta Japaniin liittyvästä oheisjutusta (katumuoti, J-rock, Japanin kulttuuri, Korealaiset bändit, Korean kulttuuri yms.) huomattavasti kattavammin kuin Anime.

Toiseksi Anime-lehden ei myöskään täydy eikä pidä olla mikään ”skenen palvelija”. Anime-lehti on täysivaltainen journalistinen julkaisu, jonka päätoimittaja määrää sen linjasta. Toki lehdelle voi antaa palautetta ja toivomuksia siitä, mitä tahtoisi lehden käsittelevän tai mistä ei lehdessä pidä, mutta se ei tapahdu kirjoittelemalla adressimanifestejä ja vaatimalla päätoimittajalle ”kurinpalautusta”. Kumma kyllä, tällainen ”päätoimittajalle kurinpalautus!!”-retoriikka on hyvin lähellä sitä, mitä diktatuureissa harrastetaan, jos lehdistön linja ei miellytä vallanpitäjiä… joten totta helvetissä animeharrastajien pitäisi saada tietää, jos olisin vaikkapa Desuconin pääjärjestäjänä toimiessani raiskannut jonkun Desuconin kävijän. Tällä luulisi olevan hyvin paljon yleistä mielenkiintoa.

Tältä näyttää, kun vallanpitäjät tahtovat kontrolloida tiedotusvälineitä

Allekirjoittajien ”Lehti on skenen palvelija”-mentaliteetti näkyy myös esimerkiksi siinä, että manifestissa ollaan hyvin huolestuneita mangakurssien tai conien kävijämäärien putoamisesta, kun Anime kertoi animeskenen mystisestä raiskaushuhusta ja OMAKEn upskirt-tapauksesta. Turun Sanomat taas kirjoitti viime kesän (Turun) Animeconin jälkeen sensaationhakuisen ”uliuu animeharrastus seksiasuja ja raiskauksia”-artikkelin, minkä johdosta taas väitetysti ensi kesän Kuopion Animeconin saamat avustukset tippuivat. Luonnollisesti Animen upskirt-kuvaamisesta kertovaa artikkelia syytettiin TS:n artikkelista.

Manifestin allekirjoittajat, oletteko oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi uhrien ihmisoikeudet ovat toissijaisia verrattuna siihen, 1) tuleeko skeneen yksi harrastaja enemmän tai vähemmän (tai edes muutama harrastaja enemmän tai vähemmän!) tai 2) saako teidän tapahtumanne yhtä paljon avustuksia kuin viimevuotinen tapahtuma? Nyt vittu oikeesti. Jos olette oikeasti tuota mieltä, teidän ei pitäisi saada avustuksia lainkaan. Lainaan jälleen Desuconin nykyisen pääjärjestäjän yllä linkattua Aniki-postausta:

Jos näistä asioista puhuminen merkitsee animeharrastuksen hankaloitumista Suomessa, on niin syytä käydä. Ihmisoikeudet menevät aina harrastuksen edelle, poikkeuksetta.

Miettikääpä tuota hetki.

Hauskintahan tietysti on, että Turun Sanomien toimittaja olisi voinut kirjoittaa vastaavanlaisen artikkelin Animeconista ilman Anime-lehden artikkeliakin ja se, että ensi kesän Animecon ei saanut yhtä paljoa avustuksia kuin Turun Animecon, saattaa johtua esimerkiksi siitä, että Turussa oli kulttuuripääkaupunkivuosi, joten kaupungin kulttuuritapahtumiin suhtauduttiin avokätisemmin kuin muuten (vaikka varsinaisen kulttuurisäätiön rahaa ei käsittääkseni saatukaan); toisaalta avustusten vähenemiseen saattoi hyvinkin vaikuttaa myös perinteikkään Finnconin jääminen pois Animeconin rinnalta. Tai yksinkertaisesti avustushakemus saattoi olla huono tai avustusta käsittelevä virkamies nuiva animevihaaja! On siis turha osoitella nimenomaan Anime-lehteä asiasta, ellei tätä ole nimenomaan ilmoitettu syyksi. Ja silloinkin con yksin on vastuussa omasta taloudestaan, ei ”skene” yleisesti tai mikään lehti.

Ja vaikka harrastajamäärät tippuisivat – entä sitten? Me emme voi olla huolissamme siitä, saako jokainen 12-vuotias aloittaa animeharrastuksen tai mennä coniin ja uhrata sille alttarille koko muuta animeskeneä (ks. Petterin Otakunvirka-aikana kirjoittama postaus ”Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan ernuja”). Animeharrastuskin on lähtökohtaisesti itsestään ja omasta rahankulutuksestaan päättämään kykenevien harrastus, ei äiskän ja iskän määräysvaltaan kuuluvien 12-vuotiaiden harrastus. Tämän ”uudet harrastajat ovat vaarassa!!”-argumentin voisi muotoilla toisinkin: ”AJATELKAA LAPSIA!!”. Itse en saanut 13-vuotiaana aloittaa larppausta koska äiti kielsi (koska se oli äidin mielestä lapsellista :D), mutta mitä larppaamiselle tapahtui? No näköjään elää ja voi hyvin!

Tässä animeskenen aloittelijaystävällisyydessä on se ongelma, että jos oikeasti ajattelemme vain niitä 12-vuotiaita, joiden äiti saattaa kieltää näitä menemästä coniin, tapahtumat ja koko harrastus muotoutuu sellaiseksi, että se ei kiinnosta enää pidemmälle ehtineitä harrastajia ja nämä ”kasvavat harrastuksesta yli” (TM). Mikä on tietysti vain kiertoilmaus sille, että harrastus ei enää tarjoa näille ihmisille sellaista, mikä kiinnostaisi heitä. Vinkkinä voin kertoa, että 18-20 -vuotiaita harrastajia kiinnostavat asiat harvoin kiinnostavat 12-vuotiaita (tai niiden tekeminen 12-vuotiaan kanssa olisi lainvastaista…).

Mikä onkaan päivän opetus? Se, että jotkut animeskenen vallanpitäjät väittävät edustavansa koko skeneä ja yrittävät manifestilla vaientaa heihin mahdollisesti kohdistuvan kiusallisen arvostelun. Tai se, että nämä luulevat Anime-lehden olevan jokin skenen asiamies, jonka tulisi jokaisessa toimessaan ajatella vain ja ainoastaan mystistä ”skenen etua” tai skenevastuuta ja ovat valmiita uhraamaan sille alttarille jopa toisten harrastajien kärsimykset ja ihmisoikeudet. Ja ovat tässä auttamatta väärässä.

Lopuksi pienenä sivumainintana voisi huomauttaa, että on hivenen huvittavaa, että adressin allekirjoittaneet haluavat salata identiteettinsä ja ampua puskista. Yleensä adressin allekirjoittaminen tarkoittaa sitä, että on julkisesti omalla nimellään valmis puolustamaan mielipidettään. Minun puolellani on 5000 anonyymisoturia ja edustan 99%:ia animeskenestä. Kuka uskoo? Niinpä.

Puhukaa joko nimellänne tai äänestäkää lompakollanne. Mutta älkää naamioiko henkilökohtaisia kaunojanne ”huolestuneisuudeksi Anime-lehden puolesta”.

Muutaman viime kuukauden aikana on animeskenessä käyty keskustelua skenevastuusta, joskin kulissien takana eikä niinkään julkisesti. Esimerkiksi Anikissa ei ole minkäänlaista SKENEVASTUU-ketjua (vrt. esim. conikiusaaminen) eikä itse käsitettäkään ole taidettu käyttää. Totta kuitenkin on, että haloota on herännyt esimerkiksi Omaken upskirt-kuvausjutusta, Midori Mangan poistosta Desuconista, Animeconin jälkeisestä Turun Sanomien cosplayraiskaus-artikkelista ja ehkä uusimpana Anime-lehden uudesta, perustellustikin seiskalehtimäiseksi kutsutusta linjasta – tai kuten päätoimittaja Uusitalo itse asian ilmaisee, ”lehdellä pitää olla hampaat”.

Täytyy toki sanoa, että esimerkiksi Omaken puheenjohtajan reaktio upskirt-paljastukseen ei ollut yllättävä. Tuskin kovin monen mielestä on kivaa, kun omat ”ehkä hivenen arveluttavat” peliliikkeet paljastuvat salailuyrityksistä huolimatta. Matti Vanhanenkaan tuskin tykkäsi lautakasajutun julkituonnista. Reaktio on siis ymmärrettävä eikä lainkaan yllättävä.

Sen sijaan olen yllättynyt siitä, että jotkut sinänsä ulkopuoliset tahot ovat ilmaisseet ärtymyksensä näihin julkituonteihin. Joidenkin conien edustajat ovat paheksuneet Midori Mangan poistoa sen ”turhan spektaakkelimaisuuden vuoksi”, jonkun mielestä Omake-paljastus on ollut suorastaan lainvastainen. Ylipäätään on peräänkuulutettu skenevastuuta.

Mitä ilmeisimmin skenevastuulla tarkoitetaan jokaisen skenetoimijan moraalista velvollisuutta olla harrastajayhteisöä kohtaan lojaali: sellaista ei pidä tehdä, mikä heikentää harrastamisen edellytyksiä. Sinällään tämä on ihan hyvä ajatus, minkä kannalla olen itsekin. Tuskinpa muuten olisin kirjoittanut siitä, miten conien tekemisestä ja järjestäjänä olemisesta tulee puhua positiivisesti, pelottelulla kun tuskin motivoi kovin montaa uutta ihmistä coninjärjestäjäksi (ks. postaukseni ”Marttyyreiden on kuoltava”). Kantavana ajatuksena siis on, että kun oma puhe vaikuttaa oman conin tulevaisuuteen, mikä taas vaikuttaa koko skenen tulevaisuuteen, on puheistaan vastuussa koko harrastajakunnalle. Ei pidä pissiä yhteisiin muroihin. Samoin esimerkiksi lolitapuolella katsotaan erittäin pahasti sellaisia, jotka jonkin lehden haastattelussa menevät selostamaan viehtymyksistään piiskaleikkejä kohtaan tai antavat ymmärtää, että lolita-tyylillä olisi jotain yhteyttä Nabokovin kirjaan tai seksuaalisuuteen ylipäätään. Jne.

Sitten on toisaalta se toinen puoli eli hyssyttely: ei yksinkertaisesti uskalleta puhua skeneä koskevista ikävistä asioista, koska pelätään sen vaikuttavan skeneen negatiivisesti. Entäs jos jonkun äiti kieltää tätä harrastamasta kun tapahtumassa oli joku tyttö seksiasussa!? Entäs jos jonkun isä kieltää tätä menemästä animeseuran tapaamiseen kun niissä on raiskattu ihmisiä!? Entä jos me näytetään huonolta koko kansan silmissä kun joku on möläytellyt toimittajalle tyhmiä!? Koko skene tuhoutuu!!

Välillä tuntuu, että ihmiset ehkä hivenen ylireagoivat. Varsinkin skenen sisäisen lehdistön (Japan Pop, Anime, myös animeblogit) levikit ovat niin äärimmäisen pieniä, että vaikka Anime-lehden kannessa olisi kissabussin kokoisilla kirjaimilla ”OHO! KOHUPALJASTUS! DESUCONIN PÄÄJÄRJESTÄJÄ JÄI RYSÄN PÄÄLTÄ KIINNI! KATSO KUVAT!” niin ketään tuskin kiinnostaisi paskan vertaa. Tavallista kansaa kun eivät lähtökohtaisesti kiinnosta alakulttuurien harrastajalehdet, vaikka niissä käsiteltäisiin kuinka mehukkaita skenedraamoja tahansa. Ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta Perus-Pertsoja, vaikka animuharrastajille skenedraama saattaa olla lähes koko elämä. Meillä kaikilla on ehkä hippasen ylikorostunut käsitys siitä, kuinka tärkeää animeskenevääntö lopultakaan on.

On siis vähän eri kategorian juttu, jos Turun Sanomat (260 000 lukijaa) uutisoi jostain skeneasiasta kuin jos Animelehti (44 000 lukijaa) uutisoi jostain asiasta. Ja vaikka kyseessä olisi TS:nkin kokoinen lehti, ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta mitä animeskenessä tapahtuu. Suurin osa lukee artikkelin, ajattelee ”jaa, vai tämmöistä, aika jänniä asuja, jotain sekopäitä” ja se siitä.

Tietysti kannattaa turhan vahingon välttämiseksi miettiä, kannattaako mennä laukomaan valtamedian edustajalle, että ”joo, nämä ovat tämmöisiä seksiasuja ja näissä coneissa aina raiskataan kymmeniä ihmisiä, se on ihan normaalia ja yleensä sellaiset reilusti yli 20-vuotiaat miehet panevat 15-kesäisiä”. Tuskin kannattaa. Skenen sisällä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää pystyä keskustelemaan skenen ikävistä asioista ja epäkohdista. On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, mitä kaikkea skenessä tapahtuu, jotta vastaavat välikohtaukset voidaan tulevaisuudessa estää tai jotta niihin voidaan varautua.

Olen kuitenkin sen verran paska jätkä, että jos jonkun 12-vuotiaan äiti cosplayraiskausartikkelin tai vastaavan luettuaan kieltää tytärtään pukeutumasta Gurren-Lagannin Yokon tähtitissiasuun, niin Paavo Lipposta lainaten so what? Tämä harrastus ei kaadu yhden 12-vuotiaan mukana, vaan harrastajien ydinjoukkoa ovat kuitenkin ihmiset, jotka pystyvät itse päättämään menoistaan ja myös pukeutumisestaan. Lapsia pitää ajatella vain niin kauan kuin se ei estä ei-lasten välistä keskustelua, jota voidaan ja jota pitää käydä myös vaikeista asioista.

Usein animesta puhuttaessa kuulee, että jossain sarjassa on ollut liikaa fanserviceä tai että fanservice on häirinnyt katsomista. Välillä fanipalvelun kauheudet ovat olleet niin tuskaisia, että animesarjan katsominen on pitänyt lopettaa, koska service on häirinnyt valtavasti ja ollut sika_ällöä. Jos oikein hyvä sarja on kyseessä, joku saattaa ehkä myöntyä sanomaan, että fanservice oli ”ihan hyvällä maulla tehty” tai ”ei se pahemmin häirinnytkään”.

Nuo kaikki näkemykset lähtevät kuitenkin siitä taustaoletuksesta, että fanservice täytyy erikseen perustella tai oikeuttaa jollain (esimerkiksi tämä Reverse Thievesin blogipostaus lähtee juuri tuosta taustaoletuksesta). Täytyy olla jokin erityinen syy, mikä juuri siinä kohdassa oikeuttaa suihkukohtauksen, mikä oikeuttaa tissien heilumisen huomioinnin tai kuvan kohdistamisen naispääosan perseeseen. Ja kuten sanoin, jopa fanservicen kehuminen lähtee siitä, että niissä kohtauksissa siinä sarjassa on ”onnistuttu”. Miksi?

Ehkä lienee syytä todeta, etten puhu nyt naisten suhtautumisesta fanserviceen. Itse asiassa suuri osa animeharrastajatytöistä ja naisista on erittäin sujut varsinkin heille suunnatun fanservicen kanssa, tästä kertoo esimerkiksi Kuroshitin valtava suosio. Mitä muutakaan BL-service on kuin tytöille tehtyä fanserviceä? Voisi lähes väittää, että tytöt suhtautuvat BL:ään ja ”tyttö-fanserviceen” samoin kuin miehet ovat valtavirtakulttuurissa suhtautuneet pornoon jo vuosien ajan – se on jotain, mikä on normaalia ja jota saa suurin piirtein huutaa kadulla. Sen sijaan miehille suunnattu fanservice on sellaista, mitä häpeillään ja mikä aiheuttaa lähinnä vaivaantunutta kiemurtelua ja maahankatselua, ainakin miehissä.

Ihmettelin, mikä tähän on syynä. Ratkaisu tuli kuin kirkkaalta taivaalta Anikia lukiessani.

”- – Minulla on se ongelma sekä fanipalvelun että oikean pornografian kanssa. Seksi ei ole pelkkää nautintoa vaan vielä enemmän yksilöiden vuorovaikutusta. Jos siitä tehdään pelkkää henkisesti vinksahtanutta palvelua homma ei yksinkertaisesti pelaa siten kuin sen pitäisi. Jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä miksi harrastaa seksiä tai edes ajatella sitä ihmisen kanssa jonka seurassa ei voi rennosti? Ei seksirakkautta ole olemassakaan, oikea rakkaus on vähän muutakin. Kuten muut ovat sanoneetkin, fanipalvelua on miellyttävintä nauttia, kun sitä käytetään oikeissa rajoissa aidon ihmiskemian korostamiseen. Yliampuvana ja vinksahtaneena se ei luo sitä reaktiota mitä siltä haluaisi ellei ole täysi molopää.”

Usein kuulee sanottavan, että nörtit ovat huomaavaisempia poikaystäviä kuin koulun kovikset. Ja näinhän se varmasti onkin! Lähes poikkeuksetta varsinkin yläaste-/lukioikäiset nörttipojat tuomitsevat irtonaisen, Pertsan kotibileissä tämän vanhempien makuuhuoneessa harrastetun känniseksin luokan hotbeibe Susanna-Jasmiinan kanssa ja vannovat sen joskus löytyvän Sen Oikean kanssa harjoitetun romanttisen rakastelun nimeen. Kuten ylläoleva viestikin tiivistää: ”jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä, miksi harrastaa seksiä?”.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset kommunikoidessaan viestivät aina myös sivumerkityksiä. Sanojen sekaan on piilotettu vihjauksia, ehdotuksia ja sivujuonteita, jotka eivät välttämättä avaudu kaikille. Nämä ovat usein tiedostettuja asioita: sisäpiirin vitsejä, epäsuoria kysymyksiä, toisen älykkyyden testaamista (”huomaako se minkä jekun tein tuossa”). Mutta nuo ovat tiedostettuja sivumerkityksiä, jotka on laitettu puheeseen tahallisesti. Sen lisäksi kommunikoinnissa on myös tiedostamattomasti lisättyjä sivumerkityksiä, joilla voidaan esimerkiksi viestiä omaa statusta.

Intellektuellipiireissä yksi yleisimmin käytetty tällainen kommentti on ”mä en kato telkkaria”. Ideana on kertoa, ettei tuhlaa aikaansa mihinkään turhaan roskaan, sillä kaikkihan tietävät, ettei TV:stä tule kuin aivottomia sarjoja ja tosi-TV:tä. Toinen on esimerkiksi cosplay-artikkeleissa usein käytetty maininta siitä, että ”toimittaja ei ymmärrä tällaisesta mitään” – tällä pystytään helposti viestimään, että artikkelin kirjoittaja on jo niiiin aikuistunut, että hän on jo kadottanut kontaktin cosplayn kaltaisiin lapsellisiin harrastuksiin. Ja seksistä puhuttaessa sivistynyt valinta on mainita, että ”seksi kuuluu vain rakastavaan ja kiinteään parisuhteeseen”. Samalla ilmaistaan myös, että seksistä tulee kiinteässä parisuhteessa parempaa, joten sitä kannattaa säästellä, sillä irtoseksi on jotain kamalaa mistä jää syvät henkiset arvet kuin Uniklubin biiseissä.

Kumma kyllä, mitä isojen poikien juttuja olen kuunnellut, niin yksikään ei ole raportoinut, että kahdenkymmenen kuivan vuoden jälkeen olisi yhtäkkiä löydetty se maaginen niksi ja seksielämä olisi muuttunut jumalaiseksi kuin taikaiskusta, tai että uuden suhteen aloitettua seksielämä olisi jotenkin kuihtunut kokoon: ”kyllä meillä Ursulan kanssa oli niin kiihkeää, mutta nyt kun alotin suhteen Gurlin kanssa niin eipä tuo seksi maistu”. Päinvastoin, useimmiten kyse on siitä että ”jumalauta kun se uus mimmi on kiihkeä makkarissa, ei ole koskaan ollut sellasta menoa, huh huh, ihan kreisii!”

Väitös siitä, että seksi olisi maagisesti parempaa tai ylivertaista parisuhteessa, ei siis vaikuta olevan tosi. Mistä sitten johtuu se, että nörttipojat niin kovasti vannovat parisuhteiden nimeen?

Tässä kohtaa Suomen animeblogisfäärin päivystävä Freud-sensein asiantuntija Vahvin vetäisi varmaan mukaan psykologiset puolustusmekanismit eli defenssit (eng. coping), tarkemmin sanottuna devaluoimisen eli arvonkieltämisen: se, ettei luokan kuumimmalta misulta heru, on helpompi hyväksyä, kun toteaa, että ”no en mä ois sitä halunnutkaan”. Susanna-Jasmiina on sitäpaitsi ihan täysi taulapääkin vielä, eihän se osaa edes integroida – sehän on lyhyessä matikassakin! Ja se, että niiltä fiksummiltakaan mimmeiltä ei heru, on helppo hyväksyä, kun ei niidenkään kanssa ole ~*rakkauden kipinää*~. Kyllä se seksi on sitten varmasti paljon parempaa kun Se Oikea löytyy! Eikä sitä kannata tuhlata sellaisiin joita ei rakasta!

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tämä kaikki synnyttää nörttipojissa lähtökohtaisesti seksinvastaisen asenteen. Seksi on jotain, mikä pitää perustella, se pitää oikeuttaa, se pitää ansaita. Seksi ja seksuaalisuus vain siksi, että se olisi kivaa ja sattui tekemään mieli, on väärin, samoin kuin perustelematon ja oikeuttamaton fanservice.

Fanserviceä on toki mahdollista kritisoida animessa siitä, että se saa suhteettoman paljon aikaa, tai että se on toteutettu teknisesti tökerösti, tai että se on mukana ”vain jotta saadaan kiekkoja myytyä”. Pitänee paikkansa, animessahan on mukana myös juoni ja mielenkiintoisiksi (tai stereotyyppisiksi) luodut hahmot, jotta ihmiset ostaisivat muovikiekkoja. DVD:iden oheissälästä puhumattakaan. Yksi peruste myös on, että ”kohtaus ei lisää sarjaan mitään”. Jälleen: ikäänkuin jokainen kohtaus täytyisi perustella, tai ikäänkuin jokaisen kohtauksen pitäisi kuljettaa juonta eteenpäin. Sillä perusteella animeista voisi poistaa myös esim. alku- ja lopputunnarit, taistelukohtaukset ja puhuvat päät, koska ”asian voisi varmasti esittää toisella tavalla”. Oikeastaan lähes kaikki animessa voidaan esittää toisella tavalla kuin millä se on sarjassa esitetty, kohtauksesta riippumatta! Kumma kyllä, tätä perustetta harvoin käytetään muiden kuin seksi- tai yleisten fanservice-kohtausten kritisointiin.

Jotenkin animeharrastajapojat on saatu suorastaan häpeämään omaa seksuaalisuuttaan. Näiden seksuaalisuus on onnistuttu kieltämään niin tehokkaasti, että animeharrastajien mielestä kauniista naisista tykkäävä animepoitsut ja jopa oikean elämän miehet ovat ”pervoja”. Sen sijaan kun BL-pojat tuhkaluukuttavat toisiaan, kuten Turun sinivalkoinen sankari Olavi Mäenpää asian ilmaisi, se on ihan normaalia. En viitsi Piraattipuolueen pilluminati-hengessä vaatia mitään valtiollisia bordelleja ja naisille vuoden seksipalvelusta miehiä syrjivän intin vastineeksi, mutta eihän näin voi jatkua. Nyt tarvitaan RECLAIM THE SEXUAL STREETS -ohjelmaa ja kuten aina, muutos lähtee itsestä. Jos siis tulee tilaisuus, do it faggot – seksi voi olla ihan jees (tai näin mä olen ainakin kuullut), vaikka takana ei olisikaan 15 vuoden suhdetta.

Tai katsokaa nyt vähintään tissianimea. Ja muistakaa: sitä ei tarvitse perustella.