Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Irtoseksin ilot ja fanservice

Usein animesta puhuttaessa kuulee, että jossain sarjassa on ollut liikaa fanserviceä tai että fanservice on häirinnyt katsomista. Välillä fanipalvelun kauheudet ovat olleet niin tuskaisia, että animesarjan katsominen on pitänyt lopettaa, koska service on häirinnyt valtavasti ja ollut sika_ällöä. Jos oikein hyvä sarja on kyseessä, joku saattaa ehkä myöntyä sanomaan, että fanservice oli ”ihan hyvällä maulla tehty” tai ”ei se pahemmin häirinnytkään”.

Nuo kaikki näkemykset lähtevät kuitenkin siitä taustaoletuksesta, että fanservice täytyy erikseen perustella tai oikeuttaa jollain (esimerkiksi tämä Reverse Thievesin blogipostaus lähtee juuri tuosta taustaoletuksesta). Täytyy olla jokin erityinen syy, mikä juuri siinä kohdassa oikeuttaa suihkukohtauksen, mikä oikeuttaa tissien heilumisen huomioinnin tai kuvan kohdistamisen naispääosan perseeseen. Ja kuten sanoin, jopa fanservicen kehuminen lähtee siitä, että niissä kohtauksissa siinä sarjassa on ”onnistuttu”. Miksi?
Kuroshit-korsetinkiristys
Ehkä lienee syytä todeta, etten puhu nyt naisten suhtautumisesta fanserviceen. Itse asiassa suuri osa animeharrastajatytöistä ja naisista on erittäin sujut varsinkin heille suunnatun fanservicen kanssa, tästä kertoo esimerkiksi Kuroshitin valtava suosio. Mitä muutakaan BL-service on kuin tytöille tehtyä fanserviceä? Voisi lähes väittää, että tytöt suhtautuvat BL:ään ja ”tyttö-fanserviceen” samoin kuin miehet ovat valtavirtakulttuurissa suhtautuneet pornoon jo vuosien ajan – se on jotain, mikä on normaalia ja jota saa suurin piirtein huutaa kadulla. Sen sijaan miehille suunnattu fanservice on sellaista, mitä häpeillään ja mikä aiheuttaa lähinnä vaivaantunutta kiemurtelua ja maahankatselua, ainakin miehissä.

Ihmettelin, mikä tähän on syynä. Ratkaisu tuli kuin kirkkaalta taivaalta Anikia lukiessani.

”- – Minulla on se ongelma sekä fanipalvelun että oikean pornografian kanssa. Seksi ei ole pelkkää nautintoa vaan vielä enemmän yksilöiden vuorovaikutusta. Jos siitä tehdään pelkkää henkisesti vinksahtanutta palvelua homma ei yksinkertaisesti pelaa siten kuin sen pitäisi. Jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä miksi harrastaa seksiä tai edes ajatella sitä ihmisen kanssa jonka seurassa ei voi rennosti? Ei seksirakkautta ole olemassakaan, oikea rakkaus on vähän muutakin. Kuten muut ovat sanoneetkin, fanipalvelua on miellyttävintä nauttia, kun sitä käytetään oikeissa rajoissa aidon ihmiskemian korostamiseen. Yliampuvana ja vinksahtaneena se ei luo sitä reaktiota mitä siltä haluaisi ellei ole täysi molopää.”

Chizuru bikineissäUsein kuulee sanottavan, että nörtit ovat huomaavaisempia poikaystäviä kuin koulun kovikset. Ja näinhän se varmasti onkin! Lähes poikkeuksetta varsinkin yläaste-/lukioikäiset nörttipojat tuomitsevat irtonaisen, Pertsan kotibileissä tämän vanhempien makuuhuoneessa harrastetun känniseksin luokan hotbeibe Susanna-Jasmiinan kanssa ja vannovat sen joskus löytyvän Sen Oikean kanssa harjoitetun romanttisen rakastelun nimeen. Kuten ylläoleva viestikin tiivistää: ”jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä, miksi harrastaa seksiä?”.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset kommunikoidessaan viestivät aina myös sivumerkityksiä. Sanojen sekaan on piilotettu vihjauksia, ehdotuksia ja sivujuonteita, jotka eivät välttämättä avaudu kaikille. Nämä ovat usein tiedostettuja asioita: sisäpiirin vitsejä, epäsuoria kysymyksiä, toisen älykkyyden testaamista (”huomaako se minkä jekun tein tuossa”). Mutta nuo ovat tiedostettuja sivumerkityksiä, jotka on laitettu puheeseen tahallisesti. Sen lisäksi kommunikoinnissa on myös tiedostamattomasti lisättyjä sivumerkityksiä, joilla voidaan esimerkiksi viestiä omaa statusta.

Intellektuellipiireissä yksi yleisimmin käytetty tällainen kommentti on ”mä en kato telkkaria”. Ideana on kertoa, ettei tuhlaa aikaansa mihinkään turhaan roskaan, sillä kaikkihan tietävät, ettei TV:stä tule kuin aivottomia sarjoja ja tosi-TV:tä. Toinen on esimerkiksi cosplay-artikkeleissa usein käytetty maininta siitä, että ”toimittaja ei ymmärrä tällaisesta mitään” – tällä pystytään helposti viestimään, että artikkelin kirjoittaja on jo niiiin aikuistunut, että hän on jo kadottanut kontaktin cosplayn kaltaisiin lapsellisiin harrastuksiin. Ja seksistä puhuttaessa sivistynyt valinta on mainita, että ”seksi kuuluu vain rakastavaan ja kiinteään parisuhteeseen”. Samalla ilmaistaan myös, että seksistä tulee kiinteässä parisuhteessa parempaa, joten sitä kannattaa säästellä, sillä irtoseksi on jotain kamalaa mistä jää syvät henkiset arvet kuin Uniklubin biiseissä.

Rio ja joku toinen mimmiKumma kyllä, mitä isojen poikien juttuja olen kuunnellut, niin yksikään ei ole raportoinut, että kahdenkymmenen kuivan vuoden jälkeen olisi yhtäkkiä löydetty se maaginen niksi ja seksielämä olisi muuttunut jumalaiseksi kuin taikaiskusta, tai että uuden suhteen aloitettua seksielämä olisi jotenkin kuihtunut kokoon: ”kyllä meillä Ursulan kanssa oli niin kiihkeää, mutta nyt kun alotin suhteen Gurlin kanssa niin eipä tuo seksi maistu”. Päinvastoin, useimmiten kyse on siitä että ”jumalauta kun se uus mimmi on kiihkeä makkarissa, ei ole koskaan ollut sellasta menoa, huh huh, ihan kreisii!”

Väitös siitä, että seksi olisi maagisesti parempaa tai ylivertaista parisuhteessa, ei siis vaikuta olevan tosi. Mistä sitten johtuu se, että nörttipojat niin kovasti vannovat parisuhteiden nimeen?

Tässä kohtaa Suomen animeblogisfäärin päivystävä Freud-sensein asiantuntija Vahvin vetäisi varmaan mukaan psykologiset puolustusmekanismit eli defenssit (eng. coping), tarkemmin sanottuna devaluoimisen eli arvonkieltämisen: se, ettei luokan kuumimmalta misulta heru, on helpompi hyväksyä, kun toteaa, että ”no en mä ois sitä halunnutkaan”. Susanna-Jasmiina on sitäpaitsi ihan täysi taulapääkin vielä, eihän se osaa edes integroida – sehän on lyhyessä matikassakin! Ja se, että niiltä fiksummiltakaan mimmeiltä ei heru, on helppo hyväksyä, kun ei niidenkään kanssa ole ~*rakkauden kipinää*~. Kyllä se seksi on sitten varmasti paljon parempaa kun Se Oikea löytyy! Eikä sitä kannata tuhlata sellaisiin joita ei rakasta!

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tämä kaikki synnyttää nörttipojissa lähtökohtaisesti seksinvastaisen asenteen. Seksi on jotain, mikä pitää perustella, se pitää oikeuttaa, se pitää ansaita. Seksi ja seksuaalisuus vain siksi, että se olisi kivaa ja sattui tekemään mieli, on väärin, samoin kuin perustelematon ja oikeuttamaton fanservice.

DominamimmiFanserviceä on toki mahdollista kritisoida animessa siitä, että se saa suhteettoman paljon aikaa, tai että se on toteutettu teknisesti tökerösti, tai että se on mukana ”vain jotta saadaan kiekkoja myytyä”. Pitänee paikkansa, animessahan on mukana myös juoni ja mielenkiintoisiksi (tai stereotyyppisiksi) luodut hahmot, jotta ihmiset ostaisivat muovikiekkoja. DVD:iden oheissälästä puhumattakaan. Yksi peruste myös on, että ”kohtaus ei lisää sarjaan mitään”. Jälleen: ikäänkuin jokainen kohtaus täytyisi perustella, tai ikäänkuin jokaisen kohtauksen pitäisi kuljettaa juonta eteenpäin. Sillä perusteella animeista voisi poistaa myös esim. alku- ja lopputunnarit, taistelukohtaukset ja puhuvat päät, koska ”asian voisi varmasti esittää toisella tavalla”. Oikeastaan lähes kaikki animessa voidaan esittää toisella tavalla kuin millä se on sarjassa esitetty, kohtauksesta riippumatta! Kumma kyllä, tätä perustetta harvoin käytetään muiden kuin seksi- tai yleisten fanservice-kohtausten kritisointiin.

Jotenkin animeharrastajapojat on saatu suorastaan häpeämään omaa seksuaalisuuttaan. Näiden seksuaalisuus on onnistuttu kieltämään niin tehokkaasti, että animeharrastajien mielestä kauniista naisista tykkäävä animepoitsut ja jopa oikean elämän miehet ovat ”pervoja”. Sen sijaan kun BL-pojat tuhkaluukuttavat toisiaan, kuten Turun sinivalkoinen sankari Olavi Mäenpää asian ilmaisi, se on ihan normaalia. En viitsi Piraattipuolueen pilluminati-hengessä vaatia mitään valtiollisia bordelleja ja naisille vuoden seksipalvelusta miehiä syrjivän intin vastineeksi, mutta eihän näin voi jatkua. Nyt tarvitaan RECLAIM THE SEXUAL STREETS -ohjelmaa ja kuten aina, muutos lähtee itsestä. Jos siis tulee tilaisuus, do it faggot – seksi voi olla ihan jees (tai näin mä olen ainakin kuullut), vaikka takana ei olisikaan 15 vuoden suhdetta.

Tai katsokaa nyt vähintään tissianimea. Ja muistakaa: sitä ei tarvitse perustella.

Brofist

7 Comments

  1. Tsubasa

    Eli loppujen lopuksi kyse on samasta ilmiöstä kuin nörttityttöjen feminiinisyyden kieltäminen, koska se on asia jonka on oppinut yhdistämään niihin luokan kovismimmeihin jotka aina kiusasi? Ja muita asiaan liittyviä sosiaalisia traumoja varhaisnuoruudesta.

  2. Heka

    Kuten jo kuukausi takaperin kirjoitin NovaJinx:in blogin kommenttiosioon Laasasta koskien, suurella osalla näistä ”nörttipojista” menee puurot ja vellit sekaisin. ”You’re just confusing love and fucking, they are two different products sold separately – Doug Stanhope”.

    Fanservice on kuin mikä tahansa muu animen/mangan osa. Sen voi tehdä hyvin tai huonosti. Katsojan tehtäväksi jää arvioida omassa mielessään mistä hän pitää ja mistä ei. Itse pidän To Love Ru Darkness mangasta, mutta ymmärrän täysin ihmisiä jotka pitävät kyseistä teosta turhana wänkkäilynä joka ei johda mihinkään.

    Heka

  3. Raektis

    Errm, olen kai sitten nörttipoika, mutta uskon vahvasti tuohon väitteeseen että seksi ihmisen kanssa josta oikeasti välität > random irtoseksi. Perusteluiksi riittää omakohtaiset elämänkokemukseni enemmän ja vähemmän pitkistä parisuhteista. Vanhanaikainen romantikko, juu olen. En kuitenkaan tuomitse yhden illan juttuja tai niitä jotka niitä harrastaa, kivaa se sekin voi olla, itselle vaan ei iskenyt.

    Fanservice animeissa on ihanaa, enkä todellakaan rupea häpeilemään jos jossain rinta/pantsut vilahtaa, tai pari päätyy sänkyyn ilman ”loogista” syytä. Ymmärrän että oma ajatusmaailmani on juuri se, omani. Muut ovat erimieltä ja hienoa heille ^^.

  4. Tsubasa

    Monesti on tullut tultua itsekin siihen tulokseen, että forever alone -nörtit jos ketkä ovat kivenkovia romantikkoja – tai ainakin romantiikan nimeen vannovia. Siksi tosirakkaudesta kertovat visual novelit ovat niin suosittuja, ja haaremisarjoissakin on kyse sen oman (yksiavioisen!) waifun valitsemisesta useiden ehdokkaiden joukosta eikä ”oikeasta” haaremin pyörittämisestä.

    Catherine ei suinkaan ollut ensimmäinen japanilainen videopeli, jossa useamman naisen pyörittämisestä kerralla saa paskaa niskaan ja bad endin. Jos päähenkilö alkaa kukasta kukkaan lenteleväksi panomieheksi kuin School Daysin Makoto, katsojat vaativat verta – tosirakkauteen uskomattoman hahmon on saatava rangaistuksensa. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

  5. nix

    Parisuhdeseksi on parempaa kuin irtoseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että tuntee toisen ihmisen ja tietää tämän mieltymykset. Mieltymyksiä katsoessa voidaan tietysti tehdä perusolettamuksia siitä, mistä ihmiset yleisimmin pitävät – kaikki miehet haluavat suihinottoja ja kaikki naiset nauttivat klitoriksen koskettelusta. Jotkut naiset kuitenkin tykkäävät eniten muna pilluun ah ah -meiningistä ja toiset miehet haluavat sormia perseeseen. Kun tuntee toisen ja tietää mitä tämä haluaa, on lähtökohdat mahtavalle seksille sata kertaa varmemmalla pohjalla kuin satunnaisen baaripokauksen kanssa.

    ”..että kahdenkymmenen kuivan vuoden jälkeen olisi yhtäkkiä löydetty se maaginen niksi ja seksielämä olisi muuttunut jumalaiseksi kuin taikaiskusta, tai että uuden suhteen aloitettua seksielämä olisi jotenkin kuihtunut kokoon..”
    Tuota.. jos huomasit, niin vertasit kahden eripituisen parisuhteen seksielämää toisiinsa, et suinkaan parisuhdeseksiä ja parisuhteen ulkopuolista seksiä.

    Ja kun otetaan vielä rakkaus mukaan soppaan niin kumpikohan voittaa, randomseksi vai oman rakkaan kanssa jaettu sänky?

  6. nekoliini

    Varmasti pitkässä parisuhteessa saa enemmän irti seksistä, kun tuntee toisen halut ja mieltymykset, kunhan sitä vain jaksetaan pitää yllä. Uusi kumppani on aina aluksi mielenkiintoinen ja siihen käy kuumana 24/7. Pidemmällä tähtäimellä siitä tutusta ja turvallisesta saa kuitenkin mitä luultavimmin nautintoa ja sitä voi oikeasti antautua ja antaa mennä vaan. Yhdenyön jutut ovatkin sitten täysin eri luokkaa ja ainakin naisen näkökulmasta sellainen touhu näyttää vain siltä että nainen antaa vaginansa hieman maistissa olevan miehen rassattavaksi. Eli tuskin vaivan arvoista.

    Mutta olen samaa mieltä se kanssa ettei tarvitse mitenkään perustella sitä miksi tilanne x nyt sattumalta päätyikin seksiin (iik). Jos se tuntuu hyvältä molemmista osapuolista niin ei siinä ole mitään väärää (pettämiset erikseen).

    En tiedä olenko jotenkin liian pervo tytöksi, mutta naispuolisena ihmisenä pakko sanoa että kyllä minä siitä miehille suunnatusta fanservicestä (aina) pidän, bl-fanservice lähinnä huvittaa ja aiheuttaa facepalmeja. Tai vaikken pitäisikään niin ei se minua koskaan ole tippaakaan haitannut. Naiset nyt vain ovat niin hemmetin nättejä otuksia rakenteeltaan että kyllä sitä mielellään katselee kun pantsut ja tissit vilahtelee. Ja se jos on seksiä sarjassa niin kertoo vain, että nyt on kyseessä hieman kypsemmille ihmisille suunnattua kamaa sillä teini-ikäiset vain hihittelisivät ja punastelisivat moiselle.

    Ei sillä, olen ihan 100% hetero ja sellaisena pysyn. Mutta kaipa minullakin on oikeus nauttia vähäpukeisista naisista :3

  7. Kuuti

    Tsubasa: En jostain syystä edes ajatellut tuota kirjoittaessani, mutta tosiaan joo, kyllähän se taas taitaa sinne mennä. Kovikset on tyhmii joten kaikki mitä kovikset tekee on tyhmää. Kuten paneminen bileissä. Mitä myöhempään kommenttiisi tulee, niin allekirjoitan: pakkohan se on uskoa tosirakkauteen, joka Tulee Vielä Joskus, kun ei ole muutakaan saanut. Mielummin elää sitten fantasiamaailmassa. Kaikki tätä maailmankuvaa uhkaavaa on tietysti pahaa (ja tottakai jokainen Maken panema mimmi on pois Minua Odottaneista Neitsyistä).

    Ja nytpä hoksasin, että tämähän johtaa vielä ihan aitoon naisvihaan ja väkivaltaan, second-hand Nagi on vain esimerkki. Jos nyt miettii millaista kohtelua Aya Hiranokin saa nördepojilta koska tällä on ilmeisesti ollut joku miesystävä… EIKÖ SE OLEKAAN VAIN MINUA VARTEN, EIKÖ SE OLEKAAN NEITSYT, SEN TÄYTYY KUOLLA!!!

    Heka: Näinhän se taitaa olla, syitä koetin tuossa juuri valistuneesti arvailla. Ja on ihan totta, että fanservicen voi tehdä hyvin tai huonosti. Tärkeintä on huomata, että fanservice itsessään ei tarvitse tai sen ei pitäisi tarvita mitään enempiä perusteluitakaan kuin muut osat animussa.

    nix: Mikä erottaa parisuhteen ja irtosuhteen? Siihen panostettu aika. No, tietysti voidaan lähteä kaivelemaan että myös ”sitoutuminen” tai sitten deus ex machina nimeltä ”rakkaus”. Mutta vaikka kuinka olisi Rakastunut(TM), ei sitä toista osapuolta – saati sitten tämän seksimieltymyksiä – tunne ensimmäisellä tai toisella tapaamiskerralla yhtään enempää kuin Pertsan kotibileissä.

    Itse asiassa, irtoseksipartnerin mieltymykset voi tuntea luultavasti jopa paremmin kuin partnerinsa mieltymykset parisuhteen alussa: irtoseksipartnerin kanssa voi sopia mitä tehdään, parisuhteen alussa tällainen voi kuitenkin olla kiusallinen keskustelunaihe, vaikka tämä toki riippuukin parisuhteen osapuolten iästä, kokeneisuudesta seksin saralla, etc.

    Mutta olet toki oikeassa, onhan sitä sanontakin: ”paras asia maailmassa on seksi rakastavan naisen kanssa, toiseksi paras asia on seksi naisen kanssa, jota ei rakasta”.

    Pointti on, että väli irtoseksin ja vakisuhdeseksin välillä ei ole mikään maailmoja mullistava, toisin kuin nörtit usein haluavat kuvitella – ikäänkuin irtoseksi olisi jotain aivan hirveää, mihin kenenkään ei pitäisi sortua koskaan, missään, mutta parisuhdeseksi on aina taivaallista.

    Nekoliini: ei oo mitään pahaa tytöistä tykkäämisessä! Minäkin tykkään joten ei voi olla väärin. ;o

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑