Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Avautuminen (Page 7 of 20)

Häät, cosplay ja fffight… eikun… 2/2

Kun viimeksi niin kovasti väitin, että häistä voi selvitä käyttämällä maalaisjärkeä, priorisointikykyä ja ennalta kerrytettyä tapahtumanjärjestelykokemusta, niin mikä sitten teki koko hommasta niin stressaavaa? Eihän tässä pitäisi olla mitään ongelmaa saada väsättyä kohtuullisen fiksut häät kohtuullisella vaivalla, eihän?

Suurin murheeni olivatkin ~muut ihmiset~. Tähän ikään mennessä olen suunnilleen varma siitä kuka olen, mitä haluan ja mistä asioista pidän, ainakin noin suurinpiirtein. Tykkään japanilaisista piirretyistä ja pukeudun vähän hassusti. En juo alkoholia. En meikkaa ja hiukseni ovat olleet samanmalliset suunnilleen aina, mitä nyt väri on vaihdellut blondin ja hyvin vaalean ruskean välillä (häähetkellä ja nykyisyydessä väri on vakiintunut luonnolliseen tilaansa eli perus maantienväriin). En tanssi enkä laula, mutta julkinen esiintyminen noin muuten ei haittaa.

Ei-niin-yllättävästi häiden alla yhtäkkiä suunnilleen kaikilla olikin joku mielipide, millainen minun pitäisi olla. Olisi pitänyt meikata enemmän, vähintään ripsiväriä laittaa. Häävalssi olisi pitänyt saada. Alkumaljoissa olisi pitänyt olla alkoholia, vaikka tietääkseni kukaan vieras ei edes pidä skumpasta erityisesti. Aloin menettää tähän hermoni todella pahasti, sillä en ymmärtänyt enkä edelleenkään ymmärrä, miksi minun pitäisi muuttaa itseäni yhtä juhlatilaisuutta varten joksikin muuksi. Hääkakkusuunnitelma sentään meni läpi ilman vastustusta: kenelläkään ei tullut mieleen valittaa kermakakun puutetta (en pidä kermavaahdosta).

Lopulta kaikki meni suunnilleen kuten halusin enkä joutunut tekemään ikäviä kompromisseja sukulaisten painostuksesta, mutta tie sinne ei ollut kovin helppo. Kuuti-sulho pääsi helpommalla rennomman suvun (?) ansiosta! Kaverit olivat tosin ilmeisesti vähän ihmetelleet, kun ketään ei pyydetty bestmaniksi. Ei vaan kuulu tällaisten itserakkaiden ja itsetietoisten kakkojen tyyliin, haluttiin hoitaa kaikki itse :D.

Kaikista perinteistä en tietenkään halunnut luopua, koska vanhoilla tavoillakin on arvoa. Hääkimppu heitettiin ja pukuni oli perinteisen valkoinen. Kakku leikattiin yhdessä – ei polkaistu, mutta kinasteltiin kakkulapion asennosta parin minuutin ajan… Häämarssikin oli, nimittäin Pokémon-pelien aloitusruudussa soiva teema. Jos häistä poistaa kaiken tutun ja turvallisen ihan vain ollakseen erilainen, ei siinäkään ole kovin paljoa järkeä.

Häämarssin lisäksi yksi ensimmäisiä lukkoon lyötyjä juttuja oli, että päätin ommella oman häämekkoni. Vanha viisaus ilmeisesti on, että morsian ei saisi ommella pukuaan itse. Minua ei kauheasti taikauskoinen hömppä liikuta, ja niinpä tilasin interwebseistä kymmenisen metriä kimonon vuoriksi tarkoitettua silkkiä ja ison kasan ihan tavallista sifonkia. Suhtauduin alusta asti hääpukuuni kuin cosplayasuun, koska sitähän se loppujen lopuksi on. Asua pidetään tasan se yksi päivä ja jos se sen ajan kestää ja näyttää hyvältä, niin hienoa, homma suoritettu. Kertakäyttöisen prinsessapuvun ostaminen isolla rahalla tuntui ihan hölmöltä. Kankaat mekkooni taisivat maksaa ehkä viisikymppiä.

En kyllä silti suosittele hääpuvun itse tekemistä heikkohermoiselle tyypille. Pukuun kohdistuu paljon odotuksia monelta taholta ja se näkyy sitten hääkuvissa ihmisten kirjahyllyissä vuosikaudet. Oman työn jälkeen pitää siis pystyä olemaan tyytyväinen! Lisäksi pukua tehdessä ei kannata ryhtyä opettelemaan uusia tekniikoita. Olen tietysti tässä taas paras esimerkki tyhmistä työtavoista: en omista mallinukkea, joten drapeerasin yläosan puoliksi itseni päälle, puoliksi käyttäen sohvatyynyä oman keskivartalon sijaisena (onneksi, onneksi olen niin lättänä, että sohvatyyny oli oikein hyvä vastine!). Älkää tehko ainakaan näin, vaan vaikka lainatkaa kaverin mallinukkea…

Projekti hääpuvussa auttoi toki myös se, että makuni on yksinkertainen. Pukeudun siviilissä edelleen japaniernusti ja isot alushameet kuuluvat ihan arkiasuunkin, joten en halua juhla-asuilta enää samaa. Pitäähän juhlan erota arjesta jotenkin. Häissä halusin olla lähinnä tyylikäs ja ehkä vähän keijumainen. Toisaalta pitää myös olla realisti. Meikkaamaton naama ja nörttitukka näyttäisivät lähinnä hölmöiltä jonkun valtavan satiinihääpuvun kanssa.

Lopulta mekko toimi suunnilleen kuten pitikin: kukaan ompeluprojektistani tietämätön ei arvannut sitä ensivilkaisulla itse tehdyksi ja se kesti koko päivän ehjänä ja likaantumatta pahasti. Sen verran energiaa ompeluprojekti kyllä vei, että varsinaiset cosplayasut jäivät puoleksi vuodeksi telakalle. Ainakaan mikään Princess Serenity -cosplay tai muu vastaava valkoista sifonkimekkoa vaativa viritys ei houkuta tällä hetkellä yhtään. :D

Huomiohuoraus 2.0

Näin conikauden ollessa kuumimmillaan animeblogosfäärissä on taas keskusteltu cossaamisen etiikasta ja siitä, miksi ihmiset cossaavat. Ovatko kaikki cossaajat huomiohuoria vai onko cossaamisen takana joku korkeampi agenda?

Varsinkin ulilaudoilla on ulistu, että ”kaikki cossaajat huomiohuoraa kuitenkin” ja ehkä juuri tästä syystä blogeihin on tullut parikin postausta siitä, että ei, huomio ei ole mikään syy cossaamiseen vaan enintään vähäpätöinen lisäbonus. Joillekin cosplay on jopa identiteetin rakentamista ja cosplayn ansiosta he ovat tunteneet itsensä ”kauniiksi ensimmäistä kertaa elämässään”. Ja parantaahan cosplay toki kädentaitoja ja ompelutaitoinen voikin säästää pitkän pennin esimerkiksi vaatteitaan itse korjaamalla! Fair enough.

Kaikkia näitä kirjoituksia yhdistää kuitenkin yksi asia: se taustaoletus, että huomion hakeminen cosplaylla on silti VÄÄRIN.

Jessica Nigri pikachuOn tietysti ihan mahdollista olla sitä mieltä, että cosplayssa pitää olla takana jokin korkeampi ideaali. Tällainen voi olla hahmon kunnioittaminen tai se, että haluaa tuoda rakastamansa hahmon päiväksi eloon tai että tahtoo hetken aikaa ”olla joku muu”. Ja toiset ideologiat ovat tietysti vääriä. Nämä ajatusmallit kuitenkin eroavat ”huomiohuoraus on väärin”-kannasta siinä mielessä, että usein näissä muissa kannoissa ajatusketju on ”cossaat vääristä syistä, mutta siinähän cossaat”. Huomiohuorauksen kohdalla ajatusketju tuntuu usein vääntyvän muotoon ”cossaat vääristä syistä, joten lopeta cossaaminen tai rupea cossaamaan jostain muusta syystä”.

Usein ”huomiohuoraus on väärin” -ajatusketjun takana on myös puolestaloukkaantumista lähellä oleva, näennäisen ritarillinen ajatusmaailma, jolla samalla pyritään todistamaan omien tarkoitusperiensä puhtaus: ”jos tätä tekisi vain huomion vuoksi, ei tätä kyllä kovin kauaa jaksaisi. Ja jos huomiota haluaa, on siihen paljon parempiakin tapoja.” Rivien välistä annetaan siis ymmärtää, että koska itse on harrastanut pukuilua jo monta vuotta, ei ainakaan itse voi missään tapauksessa olla huomioprostituoitu.

Tässä näennäisritarillisessa argumentissa on kuitenkin se ongelma, ettei toisen motivaatioita voi tietää tai ymmärtää täysin ja vaikka voisikin, sen merkitystä tämän ihmisen kannalta ei. On siis täysin mahdollista, että vaikka itse ei jaksaisi cossata ”vain huomion vuoksi”, toiselle se voikin olla tärkeä motivaattori, jonka vuoksi tämä cossaa vuosi toisensa jälkeen ja tekee yhä näyttävämpiä (tai niukempia…) asuja, jotta huomionsaanti on taattu.

Vaikka arvostelija olisikin oikeassa ja huomiota tavoittelevan innostus lopahtaisikin parin vuoden jälkeen, entäs sitten? Eivät ne varmaan sinun rahojasi olleet, jotka huomioilotytöllä pukuihin upposivat. Toisen puolesta näennäishuolestuminen on tyhmää siksikin, että cosplayasut ovat lähestulkoon kertakäyttömateriaalia muutenkin, eli ”oikeistakin syistä” cossaava heittää rahaa käytännössä kankkulan kaivoon. Ja lopultakaan ei kuulu muille, miten joku toinen rahansa käyttää.

Chocoball
Jotkut keskustelukumppanini ovat olleet sitä mieltä, että on äärimmäisen surullista, jos joku cossaa huomion takia vain tunteakseen itsensä kauniiksi tai ”ollakseen joku muu”. Argumentteja on tässä oikeastaan kaksi: henkilön ei tulisi tarvita cossiasua tunteakseen itsensä kauniiksi, ja toisaalta, mikäli näin on, siitä ei ole kovin pitkä matka siihen, että tyttö ilmoittaa olevansa 1500-vuotias crossdressaava homoseksuaalinen vampyyriprinssi, joka on sielultaan seepralohikäärme.

Toisen kohdan argumentti on mielestäni jopa semiuskottava. Jos identiteetti on oikeasti riippuvainen cosplayasusta, silloin ei kovin hyvin mene. Tämä ei kuitenkaan ole mikään syy kieltää cossaamista ja joka tapauksessa tällaisen diagnoosin tekeminen on psykiatrin tehtävä, ei satunnaisen cossaajan tai muun conikävijän. Mielisairaat kuuluvat lääkärin hoitoon; Cedrica Cossaaja tuskin voi tällaista henkilöä parantaa yhden ”cossaat vääristä syistä”-keskustelun avulla.

Ensimmäinen argumentti taas on niin väärin kuin olla voi. Ehkä cosplayasussa oleminen on henkilölle se ainoa tilanne, jossa hän tuntee itsensä kauniiksi tai halutuksi. Ehkä se on henkilölle se ainoa tilaisuus, jossa hän voi pukeutua bikineihin kun koulussa ei uskalla käyttää kuin villapaitaa. Ehkä hänen itsetuntonsa on kiinni siitä, että hänestä otetaan conissa valokuvia.

Mutta onko se pätevä tai millään tavalla järkevä syy kieltää tällaiselta henkilöltä huomion hakeminen cosplayn avulla?

Jos olet oikeasti sitä mieltä, että muutenkin huonossa jamassa olevalta ihmiseltä pitäisi kieltää hänen viimeinen henkireikänsä, olet aika paska ihminen, ihan oikeasti. Logiikka kieltämisen taustalla on tietysti se, että jos henkilö ei normaalisti uskalla olla sitä mitä tahtoisi vaan ainoastaan cossatessaan, henkilön persoonallisuuden pelätään jakautuvan. On pakko pukeutua cossiasuun, aina, jotta tuntisi itsensä joksikin. Joten kun itsensä toteuttamisen mahdollisuus cossaamisen kautta poistetaan, henkilön on pakko muuttua sellaiseksi, että hän uskaltaa olla oma itsensä myös muulloin. Sink or swim.

Yaya HanPeriaatteessa tällainen logiikka on toki ihan järkevää. Periaatteessa. Käytäntö ja omat kokemukset kuitenkin viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että itsetunnon paraneminen ja tunnustuksen saaminen yhdellä elämänalueella johtaa helposti parempaan itsetuntoon toisella elämänalueella.

Ja entä sitten, vaikka cossaajan oikea syy cossaamiselle olisi vain se, että saa huomiota vastakkaiselta sukupuolelta? Ei varmaan kuulu sinulle, eikä se ole sinulta pois. Ellei sitten ole niin, että tahtoisit huomiota samalta viiteryhmältä itsekin, jolloin se huomio on kuin onkin sinulta pois ja sehän toki tekee kipeää. Tai sitten se aiheuttaa paineita kilpavarusteluun, joka voi toki kismittää. Ei ole kivaa, että joutuu kilpailemaan paremman kanssa, kun kaikki voisivat yhdessä vain lööbata ja tehdä yhdessä välttäviä tuloksia! On ikävää, kun joku muu panostaa, siitähän tulee itselle suorituspaineita!

TL;DR – et voi koskaan olla varma, mitkä ovat syyt henkilön cossaamisen takana. Tästä syystä on äärimmäisen turhaa itkeä siitä, että se ja se on huomiohuora. Ja vaikka joku olisikin huomiohuora, entäs sitten? Se ei kuulu sinulle. Cossaaja saa cossata ihan mistä syystä tahtoo. Huomion hakeminen cossaamisella on ihan yhtä hyväksyttävä syy cossaamiselle kuin joku ”rakastan tätä hahmoa ja tahdon tuoda sen eloon”.

Pälinätuskaa

En aio tänä vuonna kirjoittaa perinteistä coniraporttia Desuconista, koska työvoimavastaavan ominaisuudessa sellaisen puolueeton kirjoittaminen olisi ihan mahdotonta. Kolmen vuoden desutyöjuttujen koordinoinnin jälkeen aion nyt pitää ainakin vuoden tauon kaikista isoista vastuuhommista ja käydä Desuconissa vain kävijänä (no okei, luultavasti ohjelmanpitäjänä), joten ensi vuonna tai jo Frostista lupaan perinteisen raportin, jossa sanan säilä heiluu ja kritiikkiä ei säästellä, edes kavereita kohtaan.

Minulla on edelleen ihan törkeä conkrapula ja mistään järkevästä tekemisestä ei tahdo tulla mitään. Töissä on ehkä onneksikin pakko käydä, muuten varmaan lähinnä makaisin kotona ja selaisin internettiä maanisesti desupalautteen toivossa. Yritän nyt kuitenkin kanavoida conikaihon johonkin järjelliseen eli conohjelmasta ja sen pitämisen taidosta metapölisemiseen.

Tämän vuoden Desuconin ohjelmaa on syytelty useammassakin paikassa liiallisesta sarjakeskeisyydestä. Toisaalta sitä on myös kiitelty. Totuus taitaa olla, että tämänvuotisessa Desussa oli Suomen tähänastisista coneista eniten sellaisia ohjelmia, jotka keskittyivät vain yhteen sarjaan. Omasta mielestäni tämä kehitys on loistavaa, koska pidän mahdollisimman pohtivasta ja analyyttisestä, diipistä ohjelmasta. Makuni on mahdollisesti jopa älyttömän deeppi, sillä esimerkiksi Anna Rantasilan muuten loistavasti koostettu ja hienosti esitetty Mawaru Penguindrum -esitelmä ei tarjonnut minulle yhtään uutta ajatusta. Olin pohtinut ja selvitellyt itselleni ne kaikki teemat ja symbolit aiemmin itse.

Olen itse pitänyt coneissa ohjelmaa jo monta vuotta. Aluksi olin surkea ja tiesin sen itse; minua sai maanitella aika monta kertaa, ennen kuin suostuin edes yhden luennon osittaiseksi pitäjäksi kavereiden kanssa. Olin aina pelännyt esiintymistä yleisön edessä aivan valtavasti ja kouluesitelmät saattoivat aiheuttaa viikon verran unettomia öitä. Lopulta tarinani opettaa, että peloista voi päästä yli ja kehittyä sellaisessakin tekemisessä, jonka aluksi kokee itselleen täysin vieraaksi. Kehtaan nimittäin väittää itseäni nykyisin aika hyväksi puhujaksi.

Harmillisesti ohjelmanpito coneissa paransi vain yhden osan esiintymispelostani ja en edelleenkään uskaltaisi esimerkiksi osallistua cosplaykisaan, mutta se on sitten toinen tarina. Cosplayesitystä en osaa edelleenkään keksiä, mutta hyvän luennon ainesosista minulla on jonkinlainen aavistus. Ensinnäkin pidän aina itse sellaisia esityksiä, jollaisia haluaisin kuunnella itse. Omasta mielestäni conesitelmien tulisi olla sekä viihdyttäviä että informatiivisia. Olen kuunnellut tylsiä luentoja yliopistolla jo aivan tarpeeksi, ja conympäristössä pidetyn luennon pitäisi olla sellainen, ettei kukaan yleisössä vahingossa nukahda. Tähän tarvitaan huumoria. Hauskoja heittoja, irtovitsejä, koko esityksen läpi kulkevaa pientä vitsintynkää – ihan mitä tahansa, ettei luento muutu tylsän kuivakkaaksi akateemiseksi materiaaliksi.

Aluksi kamppailin todella pahasti luentojeni huumoriosuuden kanssa. Pelkkä huumoriluento menee helposti meemuhuuteluksi, jossa ei ole kovin paljon sitä diippiä informaatiota. Toisaalta oli kovin vaikeaa saada yleisö ymmärtämään, milloin kerron vitsin! Oma huumorini on aika kuivaa ja sarkastista, eikä se välttämättä aukea kovin helposti. Lisäksi väitän, että naispuolisen henkilön on vaikea olla tässä yhteiskunnassa geneerisen hauska. Siitä kertoo jo vähäinen naispuolisten stand up -koomikoiden määrä. Kulttuurillisesti naiset ovat olleet niitä, joita viihdytetään ja jotka nauravat vitseille, eivätkä kerro niitä itse, varsinkaan pääasiassa miehistä koostuvalla yleisölle. Ei animeskenessä vieläkään ole naispuolista jussikaria, joka pitäisi pääosin viihdyttäviä huumorijuttuja. Pirorin ja Kray, jotka myös painottuvat lulzipuolelle, ovat myös viimeisen tiedon mukaan miespuolisia.

Jotain kuitenkin tapahtui joskus pari Desuconia sitten. Code Geass – paneelin jälkeen hoksasin, että hei, minun vitseillenihän oikeasti naurettiin. Tämä toi sitä kaivattua rentoutta esiintymiseeni enkä enää nykyisin mieti, voinko heittää jonkun vitsin vai ei. Nykyisin vain kerron sen, ja yleensä (edelleen yllätyn tästä päänsisäisesti) yleisö naurahtelee.

Oma missioni ohjelmanpitämisessä on pitää ohjelma kaikista niistä sarjoista ja tekijöistä, joita todella rakastan. Tähän mennessä olen pitänyt esitelmän näistä kahdesta – CLAMPista viime Desussa ja tänä vuonna Toward the Terrasta ihanan Hoothootin kanssa. Hootti-parka joutui tosin väsäämään luennon powerpointin käytännössä itse irkkikeskustelujemme ja luonnos-typepadin pohjalta, kun onnistuin nakkiutumaan töissä 13-tuntisiin työpäiviin pari päivää ennen Desuconia. Avaruushomoista otan mielellään palautetta vastaan vaikka tänne kommenttiboksiinkin. Kiitoksia kaikille, jotka tulivat meitä kuuntelemaan. :) Yleisö saattoi olla pieni, mutten tällaisen nevöhööd-sarjan kanssa mitään täyttä salia olettanutkaan.

Seuraavaksi rakkauslistallani on vuorossa ainakin Simoun, josta aion puhua viimeistään ensi vuoden Desuconissa. Yleisöä on ehkä viisi ihmistä mitä luultavaimmin, mutta ei haittaa eikä kiinnosta, olen halunnut pitää Simounluennon jo vuosia. Frostbiten aihettani arvon vielä, koska sen pitäisi mielellään olla vähän kevyempi kuin yhteen sarjaan keskittyvä  superburgerkohtaus. Kenties voisin nostalgisoida Azumanga Daiohia?  Yksi ajatus on myös pitää esitys wanhoista BL-pioneereista ihan kunnolla eli käsitellä Keiko Takemiyaa ja Moto Hagiota sekä näiden perintöä. Jaa-a. Haibane Renmeitäkin haluaisin joskus syväanalysoida.

Ensimmäisestä luennosta tulevaa huonoa palautetta ei joka tapauksessa koskaan kannata pelästyä. Olen elävä esimerkki siitä, että työllä ja tuskalla voi tulla edes suurinpiirtein kelvolliseksi esiintyjäksi niistä lähtökohdista, että yleisö tuottaa vain automaattisen karkuunjuoksureaktion.

Japanikaapujuttu

Nyt väliin jotain ihan muuta kuin animea! Olen viimeisen vuoden aikana lopullisesti innostunut kimonoista ja näin ollen alkanut kiinnittää myös huomiota siihen, miten muut suomalaiset pitävät tätä japanilaisten perinneasua. Erilaiset kimonot tai kimonotyyliset asut kun ovat hyvin yleisiä coneissa – harva pitää kimonoa tavallisella kauppareissulla ja conissa ei ainakaan saa outoja katseita pukeutumalla jonkun muun maan perinneasuun.

Kimono on mielenkiintoinen vaate  sikäli, että verrattuna esimerkiksi suomalaisten kansallispukuun, jota pitävät lähinnä mummelit Linnan juhlissa, kimono on edelleen elinvoimainen Japanissa. Lähes kaikki omistavat yhden kimonon, vaikka eivät osaisi sitä itse pukeakaan. Viime vuosikymmenen aikana Japanissa nuoret naiset ovat innostuneet kimonosta arkivaatteena uudelleen ja antiikkikimonot ovat siellä kovassa huudossa. Kimonon säilyminen ei kuitenkaan ole aina ollut itsestään selvää – 1970-1990 -luvuilla kimono oli jo kuolemassa pois arkipukeutumisesta ja nuorten muodista.

Kimono on yksinkertaisuudessaan (suorat linjat jee!) minusta sen verran hieno innovaatio, etten halua jättää sitä vain japanilaisille. Kimono on hauska vaatekappale, joka taipuu yllättävän moneksi ja vastoin monia ennakkoluuloja on myös mukava päällä. Länsimaalaisena kimonoon pukeutuminen ilman mitään syytä vaatii tosin ensinnäkin pokkaa, mutta myös tietämystä. Kimonoissa on paljon sääntöjä ja symboleita ja kunnollinen kimonoasu vaatii monta erillistä osaa. Valitettavasti Suomen coneissa näkee välillä ties minkälaista viritystä, minkä itse koen epäkunnioittavina vuosisataisia perinteitä ja vanhaa kulttuuria kohtaan. Jos et tiedä mitä teet, älä tee!

Virheitä on paljon. Räikempiä on satiinisen aamutakin tai kiinalaisen halpissatiinikaavun käyttäminen ”kimonona”. Perinteinen moka on tietysti laittaa kimonon oikea puoli vasemman päälle – se on varattu vain kuolleille. Toinen moka on hautajaisvaatteet eli mofuku. Täysmusta kimono sukuvaakunoin on sovelias ainoastaan hautajaisiin, täysmusta obivyö on myös aina ainoastaan hautajaisvaate. Myös kokovalkoinen asu on kyseenalainen valinta: se on perinteisesti vain morsiamien ja itsemurhaan valmistautuvien värivalinta.

Vähemmän vaarallinen virhe on jonkin asun osan unohtaminen. Coneissa yleimmin nähty yukata eli puuvillainen kesäkimono on ensimmäiseksi kimonoksi paras valinta, sillä se ei vaadi mitään lisähärpäkkeitä. Itse yukatan lisäksi tarvitsee yhden apunauhan (voi olla mikä vain, vaikka vanha kengännauha) ja epämuodollisen puolilevyisen hanhaba-obin, joka yleensä vielä tulee kimonon mukana. Helppoa! Yukatan ainoa huono puoli on se, että etiketin mukaan se on pelkästään keskikesän vaate ja sovelias ainoastaan hyvin epämudollisiin tilanteisiin. Yukata vastaa shortseja ja t-paitaa, siinä missä nuorten naisten muodollisin kimono furisode vastaa vanhojentanssimekkoa tai kaikenikäisten juhlakimono houmongi hienoa oscargaalamekkoa.

Kuinka paljon kimonoon pukeutumisen säännöillä sitten on väliä? Suomalaisessa conissa tai muussa japanitilaisuudessa saattaa olla paikalla ehkä yksi henkilö, joka osaa bongata kaikki asun virheet (jos minä olen paikalla, varokaa!). Useimmat japanilaisetkaan eivät osaa kaikkia nyansseja siitä, miten kimonoon pitäisi pukeutua ”oikein”. Minusta tässä on kuitenkin kyse kunnioituksesta, ettei tehdä vain jotenkin sinne päin, vaan otetaan selvää ja tehdään kunnolla se mitä tehdään. En ainakaan itse halua vaikuttaa epäsivistyneeltä isonenä-länkkäriltä, joka vain napsii muiden maiden kulttuureista itselleen sopivat palat jättäen kaiken muun huomiotta.

En tietenkään ole itsekään täydellinen. En kesäkuumalla aina pidä kokonaista aluskimonoa, jubania. Tämä itsessään ei ole vielä virhe, mutta silloin pitäisi erillisen feikkikauluksen kanssa pitää feikkihihoja. Feikkihihoja en ole kuitenkaan ehtinyt väsätä. Aluskimonon hihojen tulisi nimittäin näkyä ehkä sentin verran takaapäin hihojen aukoista (kimonon hihat ovat aina avoimet kainalon kohdalta ja itse kimono kainalosta).

Lisäksi Suomen säillä ja autolla ajaessa oikeaoppiset zori-varvassandaalit ovat usein itsemurha: niiden pohjat ovat liukkaat ja täysin sileät. Käytän yleensä kimonon kanssa länsimaisia kenkiä, joskus otan zorit sisäkengiksi mukaan. Länsimaiset kengät tai hattu kimonon kanssa on muuten trendi, joka on peräisin jo Meiji-kaudelta, jolloin muotitietoiset japanilaiset näyttivät tietämyksensä länsimaisesta muodista sillä tavalla. :D Nykyisin tätä trendiä edistää lehti Kimono Hime, jossa on räikeitä ja moderneja koordinaatioideoita nuorille. Myös CLAMPin Okimono Kimono -kirja on täynnä hauskoja moderneja tapoja pitää kimonoa länsimaisten asusteiden kanssa.

Kimonoiden ja obien kuviointi liittyy vuodenaikaan ja ilmiselvästi syksyn lehdin kuvioitua kimonoa tulisi pitää ainoastaan syksyllä. Japanin ja Suomen vuodenajat ovat kuitenkin huimaavan erilaiset, mitä useat opastajat ja oppaat eivät ota huomioon. Japanissa luumu kukkii juuri näihin aikoihin, eli kaikkien netistä ja painetusta sanasta löytyvien kimono-oppaiden mukaan nyt on oikea aika pitää hempeän pastellisia luumunkukin koristeltuja kevätkimonoja. Katosessani ulos ikkunasta siellä kuitenkin tuiskuaa ja pihalle parkattujen autojen katoilla on useita kymmeniä senttejä lunta. Suomessa on edelleen talvi, joten täällä säästäisin ne luumunkukat vähintään huhtikuulle. Täällä peräpohjolassa voi edelleen hyvin mielin pitää talviaiheista lumisin männyin ja männynkävyin koristeltua kimonoa.

Kimonon pitäminen ei ole lopulta kovin vaikeaa eikä edes kallista, vaikka vaatiikin vähän perhetymistä ja muutaman harjoituskerran, varsinkin jos sitoo obinsa yksin. Netistä löytyy kauppoja, joista voi saada lähes käyttämättömän silkkikimonon noin kahdellakymmenellä eurolla (ja siinä on postikulut mukana). Pukemisen oppiminen vie toki hetken ja kimonon lisäksi tarvitsee aluskimonon, kasan nauhoja, obin, obijimen, obimakuran ja muuta sälää, mutta ne voi tehdä itsekin, ainakin alkuun. Kasa kuplamuovia on oikein hyvä obimakura ja obijimeksi käy mikä tahansa nätti punottu nauha; kesäisen obijimen voi myös vaikka virkata, eikä se ole etikettimoka. Älä siis ole laiska kakkapökäle ja laita äidin satiinista aamutakkia ”conikimonoksi”, kun ihan oikea asu on vain parin nettiklikkauksen päässä.

Vaadi parempia conijärjestäjiä

Vihamanifestikohu alkaa pikkuhiljaa laantua ja uudet tuulet puhaltaa. Mikä oli ehkä syytäkin, kun yli puolet manifestin sisällöstä paljastui höpöhöpöksi ja yli puolet allekirjoittajista keksityiksi. Manifestiadressiperseilyä selvitellessäni vastaan tuli kuitenkin erittäin jännä juttu. Eräs coneja järjestänyt taho nimittäin totesi minulle, ettei ymmärtänyt miksi Anime-lehden eräässä coniraportissa valitettiin sitä, ettei cosplay-pukuhuoneissa ollut hakaneuloja ja piti tätä Anime-lehden ilkeämielisenä pikkuasioista nillittämisenä.

Pitää myös ottaa huomioon, että viime FCAC:ssä yksi vastaavista avautui eräässä paneelissa siitä, ettei ymmärtänyt, miksi hakaneulojen puuttumisesta itkettiin. Taitaa siis olla niin, ettei läheskään kaikille coninjärjestäjille ole selvää, mikä hakaneulojen merkitys on ja mihin niitä coneissa tarvitaan ja miksi. Se taas paljastaa muutaman hyvin hälyttävän asian, joiden käsittelyä ennen voitaisiin todeta:Chibi-Kimi

MITÄ VITTUA NYT TAAS.

Ensinnäkin hälyttävää on se, että nämä tahot eivät ilmeisesti ihan oikeasti tiedä, mihin niitä hakaneuloja tarvitaan. Toiseksi, koska hakaneulakysymystä on puitu Suomen animetapahtumia käsittelevissä blogeissa ties kuinka kauan, voidaan tästä myös päätellä, etteivät nämä coninjärjestäjät myöskään lue blogeja.

Mitä vittua nyt taas?

Minusta on jotenkin äärimmäisen kieroutunutta, että tahot, jotka järjestävät tapahtumia sadoille ja tuhansille ihmisille, eivät ole tutustuneet niihin kirjoituksiin, joissa on analysoitu, käsitelty ja pyöritelty Suomen animetapahtumia melkein kymmenen vuoden ajalta. Tämä ei toki olisi kovin merkittävää, jos conien järjestämisestä olisi tietoa muualla, mutta kun ei ole! Käytännössä kaikki tieto conienjärjestämisestä on nimenomaan blogeissa. Jonkin verran tietoa on toki muuallakin, kuten suullisena tietona animeseuroissa sekä myös Anikissa, mutta ehdottomasti paras tietolähde suomalaisista coneista ja niiden järjestämisestä ovat ne analyysit ja muut tekstit, mitä mm. Otakunvirassa, tässä blogissa sekä Mangotarhassa on ollut.

Tämän lisäksi on selvää, että tietoa conien järjestämisestä löytyy varmasti myös englanninkielisestä blogosfääristä; samoin on selvää, että conien järjestämisessä apuna voi käyttää esimerkiksi järjestämiskokemuksia festareilta, messuilta ja seminaareista. Jo vähän normaalia isompien (suku)juhlien järjestäminen muistuttaa coninjärjestämistä. Samoin apua voi hakea yleisistä bisnesoppaista sun muista.

Mutta kun paras tieto suomalaisten conien järjestämisestä löytyy suomalaisista blogeista – joita nämä ihmiset eivät lue – pidän hyvin epätodennäköisenä sitä, että nämä ihmiset olisivat lukeneet noita muitakaan lähteitä. Lähteethän voisi rankata relevanssijärjestykseen vaikkapa näin:

  1. Blogikirjoitukset koskien coninjärjestämistä ja niistä käyty keskustelu; suomalaisia coneja koskevat coniraportit ja niistä käydyt keskustelut blogeissa
  2. Festareita, messuja jne. koskevat kirjoitukset ja tällaisten järjestämisestä kertovat kirjoitukset
  3. Bisneskirjallisuus

NenänkaivuuKuten sanoin: jos coninjärjestäjä ei ole tutustunut noista parhaaseen lähteeseen, miksi tämä olisi tutustunut muihin? Ja jos coninjärjestäjä on sivuuttanut noista tärkeimmät lähteet tai ei ole lukenut yhtään mitään, miten tämä edes kuvittelee pystyvänsä järjestämään parhaan mahdollisen conin, jos hän ei ole edes tutustunut tavalliseen conikeskusteluun ja siihen kritiikkiin, mitä coneille on annettu? Minusta tällaisen keskustelun sivuuttaminen osoittaa äärimmäistä huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä conikävijöitä kohtaan. Conin järjestämiseen käytettävissä oleva aika tietysti vaihtelee henkilöittäin ja kaikki järjestäjät eivät tietenkään voi olla yhtä perehtyneitä coninjärjestämisen salatieteisiin, mutta kyllä ainakin pääjärjestäjien, ohjelmavastaavien jne. tulisi olla oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä viiden viime vuoden aikana on piireissä puhuttu ja seurata sitä keskustelua.

Nähdäkseni tahot, jotka eivät lue blogikirjoituksia, coniraportteja ja niistä käytävää keskustelua, ovat joko 1) laiskoja tai 2) välinpitämättömiä kävijöitään kohtaan tai 3) näitä ei oikeasti kiinnosta tehdä parasta mahdollista conia. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole kovin positiivinen kävijän kannalta. Toisaalta on täysin merkityksetöntä, miksi nämä tahot eivät ole blogeja lukeneet: oleellista on ainoastaan se fakta, että blogit ja keskustelut ovat yksinkertaisesti lukematta ja tiedot ovat sen takia jääneet puutteellisiksi. ”Minulla ei ole aikaa lukea blogeja” ei ole kelvollinen selitys, sillä conin järjestäjällä täytyy olla aikaa perehtyä siihen, mitä conien järjestämisestä on kirjoitettu.

Hakaneuloja

Entäs ne hakaneulat sitten? Tässä nopea kertaus: sellaisessa harrastuksessa kuin cosplay voi käydä niin, että puvun osa esimerkiksi hajoaa tai jokin kiinnitys pettää. Usein tällaiset ongelmat voi korjata hakaneulalla. Vaikka sinällään onkin cossaajan vastuulla, että tämä tuo coniin hätäkorjaustarpeet mukanaan, eivät hakaneulat ole conilta kovinkaan suuri panostus. Niiden hinta esimerkiksi eBaysta hankittuna on noin 20 euroa per 1000 kpl, eli n. 2 senttiä per hakaneula (Edit: asiantuntijat kertovat, että Suomestakin saa 900 kpl / 10 eur, eli hinta on vielä pienempi). Se ei ole kovin paljoa, eikä parinkympin panostus tunnu conien kymmenien tuhansien eurojen budjeteissa juuri missään. Tällä äärimmäisen pienellä panostuksella voi kuitenkin pelastaa monen cossaajan päivän. Se on conin tarjoama palvelu, joka yksinkertaisesti parantaa kävijän kokemusta.

Kun hakaneulan tarjoaminen parantaa kävijäkokemusta ja on panostuksena mitätön, on tämmöisen palvelun puuttuminen – varsinkin jos coni on antanut ymmärtää olevansa cosplay-ystävällinen tai cosplay-puoleensa panostava – lähestulkoon tarkoituksellista kiusantekoa ja vittuilua cossaajia kohtaan tai vähintään törkeää cossaajien laiminlyöntiä.

Eivätkä hakaneulat ole enää pelkkiä hakaneuloja, vaan enemmänkin symboli, joka kertoo, ovatko cossaajat tapahtuman järjestäjille tärkeitä.

Siksi hakaneuloja kannattaa olla conissa tarjolla: ne parantavat cossaavan kävijän kokemusta ja tekevät tapahtumasta siten paremman ja ylipäätään kertovat, että cossaajat ovat tervetulleita ja tärkeitä. Tähän pitäisi kaikkien coninjärjestäjien pyrkiä.

Kysy coninjärjestäjältäsi, onko tämä lukenut blogeja. Jos ei ole, käske lukemaan. Ja kysy tältä, tietääkö tämä, mihin hakaneuloja tarvitaan. Jos ei, käske ottamaan selvää.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

© 2025 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑