Eräs ei-animeharrastaja tiedusteli minulta tänään Twitterissä, voisiko Desucon järjestää jonkinlaista häppeninkiä Lahden keskustassa, kun se elävöittäisi kaupunkia niin kivasti. Ennen kuin ehdin edes vastata, toinen ei-harrastaja peesasi, että ”ehkäpä cosplay-näytös? Huikeita pukuja!” Ja tulos oli kuin ilmestyskirjasta, kun tuohtuneiden animeharrastajien närkästys laskeutui normaalien ihmisten ylle. Pahoitteluni leideille – ette varmaan osanneet arvata, mitä vilpittömät kysymyksenne aiheuttivat.
Mutta mikä meni vikaan? Tässähän suoraan kehuttiin animeharrastajia. Ei kai sellaisesta ole syytä närkästyä?
Mielenkiintoista kyllä, vastaus on kaikille animeharrastajille ilmiselvä, mutta sen aukikirjoittaminen huomattavan hankalaa. Ehkä homma tiivistyy siihen, että ”me ei olla mitään sirkuseläimiä”.
Cosplay on animeharrastuksen kannalta kaksipiippuinen juttu. Toisaalta cosplay on aivan äärimmäisen tärkeä osa animeharrastuksen julkisuuskuvaa. Se, että animeharrastus nykyään tunnistetaan laajalti, on suurelta osin nimenomaan cosplayn ansiota. Valtamediatkin ovat kiinnostuneet coneista, eikä syytä tähän tarvitse arvailla. Eiköhän sille jokin syy ole, että tiedotusvälineiden nettisivut ovat conien jälkeen täynnä kuvia cossaajista. Tunnettuus taas hyödyttää harrastajakenttää kokonaisuudessaan, sillä se kääntyy avustusrahoiksi, myöntäviksi vastauksiksi tilavuokra- ja sponsorointikysymyksissä ja muuksi mukavaksi.
Toisaalta cosplay on muulle animeharrastukselle myös haitta. Cosplay kun ei ole varsinaisesti animen harrastamista. Animeharrastus on animen katsomista, sen analysoimista ja siitä keskustelemista. Samaa voisi sanoa mangaharrastuksesta. Anime- ja mangaharrastus eivät sinällään mitenkään eroa elokuva-/tv-sarjaharrastuksesta tai kirjallisuus-/sarjakuvaharrastuksesta. Lähestulkoon ainoaksi eroksi jääkin anime-/mangaharrastuksen näkyvä puoli, eli cosplay.
Mutta cosplayharrastajia on animeharrastajista vähemmistö (lähde: Jussi Karin perstuntuma, 2014) eli suurin osa animeharrastajista ei harrasta cosplayta ainakaan aktiivisesti. Vaikka osa cossaajista on enenevissä määrin animeharrastajista eriävä ryhmä, suurin osa cossaajista on kuitenkin myös animeharrastajia. Vaikka osa cossaajista onkin siis itsenäisiä toimijoita, cossaajat ovat kuitenkin suureksi osaksi animeharrastajien alaryhmä.
Animeharrastajat punaisella, cosplay-harrastajat sinisellä. Animeharrastajien ulkopuolella oleva cossaajien joukko on pieni.
Joten mikä on siis ongelmana? Se, että tavikset näkevät koko harrastuksen cosplayn läpi. Ikäänkuin cosplay olisi se ydinjuttu ja se muu harrastaminen siellä sen cosplayn alla, vaikka asia on oikeastaan toisin päin. Eikä kyse ole siitä, että ”yhyy, ne varmaan luulee et mää pukeudun hassuihin asuihin”, koska ei minulla mitään cosplay-ongelmaa ole. Ongelma on siinä, että tästä väärinymmärryksestä aiheutuu otsikon kaltaisia, noh, pällistelyongelmia.
Myönnetään, että coninjärjestäjänä vähäsen nakertaa, että kun yrittää tehdä (puhe)ohjelmapainotteista tapahtumaa niin ainoa, mitä lehdet tapahtumasta kertovat, on ”hassusti pukeutuneet nuoret täyttivät kaupungin”. No kiva, eipähän mennyt tapahtuman sisällöstä kuin 85% ohi! Vaikka toki ymmärrän, että tiedotusvälineet haluavat mielenkiintoista sisältöä ja erityisesti ulkopuolisen näkökulmasta Hassusti Pukeutuneet Nuoret ovat se mielenkiintoinen sisältö. Se, että Tounis puhuu ja heittelee paperia lattialle, ei ole ulkopuolisen mielestä mielenkiintoista, vaikka Tounis puhuisi asiaa kuinka hyvin tahansa ja yleisö huutaisi hallelujaa.
Kaikkia harrastajia muutenkin ärsyttää lehtien toistuvasti käyttämä ”täti ei nyt tajua”-diskurssi, jossa harrastusta ikäänkuin pällistellään ulkoapäin ”nämä ovat näitä nuorten hassutuksia, jotka eivät meille oikeasti aikuisille aukene, heh heh”-tyylisesti höystettynä. Usein animeharrastuksesta tehdyissä lehtijutuissa on mukana vielä nk. Rantasila-ilmiö (nimetty ilmiön havaitsijan Anna Rantasilan mukaan), jossa harrastaja pyrkii painottamaan toimittajalle, miten tavallinen ja normaali harrastus on kyseessä, ja toimittaja taas yrittää maalata harrastuksesta mahdollisimman outoa kuvaa: ”Mutta eikös tämä nyt kuitenkin ole todella erikoista, että…” jne. Ja lähes poikkeuksetta ”täti ei nyt tajua”-diskurssi ja Rantasila-ilmiö esiintyvät nimenomaan niissä jutuissa, joissa animeharrastusta lähestytään cosplayn kautta.
Ja lopulta: en ole mitenkään varma, hyötyykö animeharrastus enemmästä julkisuudesta oikeastaan millään tavalla. Harrastus pyörii ja coneissa riittää kävijöitä. Mangan myynti ei ole enää läheskään samanlaista kuin harrastuksen huippuvuosina 2006 – 2008, mutta syynä taitaa enemmänkin olla ihan vain harrastuskuplan puhkeaminen. Trendi tuli ja trendi meni.
Lisäksi animeharrastus on kulttuuristen nyanssiensa vuoksi niin helppo ymmärtää väärin, että siitä saa helposti vihamielisen kauhistelevan artikkelin aikaiseksi. Pidempiaikaiset harrastajat varmaan muistavat Helsingin Sanomien kuukausiliitteen ”Pokemonista pornoon”-artikkelin, eikä se Turun Animeconista tehty juttukaan (1, 2, 3, 4) nyt niin erityisen positiivinen ollut.
Ja kun animeharrastus näyttäytyy taviksille ensisijaisesti cosplayharrastuksen kautta, väärinymmärtämisongelma korostuu entisestään. Erityisesti rohkeimmat asut ovat sellaisia, että ulinaa kuuluu viimeistään jonkun pahastuneen lapsen äidiltä (todennäköisesti siksi, kun isän huomio kiinnittyi cossaajatytyyn vähän liian pitkäksi aikaa). Ja moraalipaniikki on valmis.
Päästäisitkö SINÄ tyttäresi kouluun tällaisessa asussa? Niinpä.
Kuva Tapio Matikainen, Desucon-galleria
Vaikka ”negatiivisen julkisuuden” vaarallisuutta on animepiireissä tavattu huomattavasti liioitella, tuskin se nyt myöskään erityisen hyödyllistä on. Joten kun lisäjulkisuudesta ei ole huomattavaa hyötyä, miksi lähteä erityisesti hakemaan sellaista?
Jos animeharrastuksesta poistetaan cosplay, ei sen tarkastelu ulkopuolelta ole kovinkaan mielenkiintoista. Vai kuinkakohan moni harrastuksen ulkopuolinen olisi lopultakaan kiinnostunut kuuntelemaan ihmisten keskusteluja siitä, onko Kill la Kill vertauskuva kuukautisille vai ei? En oikeastaan usko, että kovinkaan moni. Kuten sanoin, animeharrastus ei ulkoapäin tarkasteltuna ole mitenkään ihmeellinen juttu, cosplayta ehkä lukuunottamatta. Ongelma siis ei ole animeharrastus, ongelma ei ole cosplay, ongelma ei ole julkisuus. Mutta se on ongelma, jos koko animeharrastus ymmärretään vain cosplayn kautta, sillä siinä häviävät niin ei-cossaavat animeharrastajat, cossaavat animeharrastajat kuin cossaavat ei-animeharrastajatkin. Ja sen vuoksi ainakaan minä en aio tehdä elettäkään sen eteen, että Lahden keskustaan saataisiin cosplaynäytös.
(Also Ilona ehti tästä jo kirjoittamaan ennen minua kun olin nostamassa rautaa salilla! Mutta tässä Ilonan iloksi kaksi senttiäni.)