Kategoria: Tapahtumat (Page 6 of 16)

Frostbite tuli taas ja katkaisi ankean talvisen conipuutteen kauden, vihdoin viimein! En ainakaan tällä hetkellä tee Desutapahtumien eteen mitään erityisen vastuullista, mutta pieniin juttuihin sitä aina jotenkin onnistuu lupautumaan. Niinpä käväisin jo perjantaina paikan päällä hoitelemassa ilmapalloja ja muita teemakoristushommeleita. Parin tunnin intensiivisen askartelusession jälkeen huristelin kotiin Sibeliustalolta ja varsinainen lähtö coniin suoritettiin lauantai-aamuna ihan älyttömän aikaisin. Taisin Mr. Kalju-Kuutin kanssa olla paikalla Lahdessa vähän yli kahdeksan.

Jouluvalojen virittelyn jälkeen conikin saatiin auki ja hankkiuduin eroon matkustamiseen tarkoitetusta truu sossupummi-lookistani. Tosin Adidaksen tuulihousuni ovat aidot eivätkä mitään virolaisia kopioita. Olin äärimmäisen fiksusti varannut jokaiselle päivälle kaksi asua, joista viimeinen eli talviteemainen kimono jäi sitten kokonaan pitämättä. Asujen vaihtelu vaati jonkinmoisen määrän ennakkosuunnittelua ja säätöä.

Aina välillä kuulee esitettävän väitteen, että omia hiuksia cossaamiseen käyttävät ovat laiskoja. Kehtaan olla eri mieltä ihan oman esimerkkini valossa. Lauantai-aamun cossini vaati peruukkia ja ko. pukua piti pitää juuri silloin, koska se liittyi pitämäni ohjelman teemaan. Lauantai-illan puku oli omatukkapuku ja vaati 1) ylikasvaneen otsatukan (olen kasvatellut sitä marraskuun alusta) 2) hiukset laineilla. Niinpä olin jo kotona aamulla vähän vaille kuusi kastellut hiukset, tunkenut niihin kasan muotoilutuotteita ja letittänyt tiukoille leteille. Nämä laitoin sitten mahdollisimman siististi peruukin alle. Jännäsin lopputulosta, koska hiukseni suoristuvat mielellään. Hyvin toimi silti, ja seuraavana aamuna koko vaiva meni vessanpönttöön otsatukan leikkaamisen muodossa – sunnuntain cossiin tarvitsin nimittäin lyhyen otsatukan! Peruukeilla olisi päässyt helpommalla, mutta pidän oikean hiuksen ulkonäöstä enemmän kuin muovin.

Kolme cossia tuli värkättyä, mutta en minä kuitenkaan mene desutapahtumiin kävelemään ympäri Metsähallia puku päällä ja hengailemaan. Ohjelman takiahan coneissa käydään! Tällä conireissulla lähes ensimmäisenä vuorossa olinkin kuitenkin minä itse. Kävin Kuusessa puhumassa hulluista alkuasetelmista, ja erinäisestä tietotekniikkasäädöstä huolimatta (luulin unohtaneeni muistitikkuni, en muistanut Dropboxini salasanaa ja oma tietokoneeni keksi ruveta jumittamaan ohjelman loppuvaiheissa… :D) se meni vissiin ihan oo koo. Puhuin ensimmäistä kertaa yksin ihan täydelle salille, ja ei jännittänyt _yhtään_. Mikälie kovanaama ja mistään hermostumaton viileä tyyppi minusta on tullut, olen hämmennys.

Frostbite on burgeriveljeensä Desuconiin verrattuna vähän sellainen ernupikkusisko. Tapahtuman yleisessä ilmeessä se näkyy mielestäni aina vähän pelleaivoisena käytöksenä. Pöydillä, portaissa, lattialla ja keskellä käytäviä istutaan ja hengaillaan. Talvella ei pääse ulos joo, mikä aiheuttaa myös sisätilahengailua. Roskia löytyy mistä satuu enkä aina tiedä, osataanko vessoissakaan olla ihmisiksi. Välillä kopeissa tunnutaan tekevän jotain ihan muuta kuin sitä, mihin ne on tarkoitettu. Tukka kiharretaan ja bindit kiristetään pukuhuoneessa eikä vessassa eikösjuu.

Oman ohjelmani jälkeen jäin samaan saliin kuuntelemaan Henna-Riina Panda-Kakkolan esitystä shoujolehdistä (ja neulomaan hansikasta). Esitys oli perin perusteellinen ja ainakin tuhmurishoujolehtien syvin olemus jäi itselleni hyvin mieleen. Olen joskus itsekin kyllä ihmetellyt, miksi se Ciao myy paljon nykyään enemmän kuin kuuluisammat Ribon ja Nakayoshi. Selkeää vastausta en ole löytänyt mistään – ehkä Ciaossa on sitten vain paremmat krääsät mukana? Definitiivistä vastausta ei tämäkään luento antanut, mutta pohdintaa kyllä.

Seuraavat kolme ohjelmaslottia käytinkin sitten kylmänviileästi ruokataukoon, hengailuun ja muuhun ”oleelliseen”. En ole edes ihan varma, mihin iltapäivän aika katosi. Asujenvaihtoon ja yleiseen säätämiseen sain uppoamaan vähintään pari tuntia. Loppujen lopuksi kävi niin, että seuraava kokonaisuudessaan näkemäni ohjelma oli hahmosuunnittelun ihmettely -annos madun ja Touniksen tarjoamana. Vähän kyllä näkyi valmistelun hataruus, kun ensin puoli luentoa mentiin hitaamalla tahdilla ja sitten ajan alkaessa loppua loput esityksen diat käytiinkin pikavauhtia läpi. Se, mitä käsiteltiin, käsiteltiin kuitenkin hyvin ja mieluusti tätä kuunteli, vaikka molempien herrojen erikseen pitämät viime Traconin setit olivat mielestäni timanttisemmat.

Kumipukujen jälkeen piti pitää taas tunnin tauko, koska aviomieheni oli äärimmäisen ahdistunut erinäisistä asianhaaroista ja kaipasi lohdutusta. Lopulta en kuitenkaan seurannut miestäni baariin alkoholin turmiollisille teille, vaan jäin seuraamaan loppuyön ohjelmat. Valinta Hootin Chuunibyoon ja rikkinäisten sarjojen välillä oli vaikea, ja lopulta valitsin ohjelman aika pöljällä perusteella – en halunnut kävellä Metsähallin iltabilemökän läpi Kuuseen vaan jäin Puusepän verstaaseen.

Kongressisiiven ilmastoinnissa oli muutenkin jotain omituista koko viikonlopun ajan. Jo perjantaina paikka oli mielestäni tunkkainen ja muuta Sibeliustaloa kuumempi. Conissa efekti tietenkin moninkertaistui ja lopulta siipi oli hapeton sauna.

Rikkinäisiä sarjoja käsiteltiin porukalla, mutta ohjelma ei kai sitten kumminkaan ollut paneeli. Itseäni kiinnostivat eniten Guilty Crown ja No.6, Fate-hommien aikana nukuin silmät kiinni. Toisaalla onkin esitetty ehdotus, että ohjelmalehteen aikataulutettaisiin milloin ohjelma käsittelee mitäkin sarjaa. Mitään uraauurtavia korjausehdotuksia kumpikaan sarja ei tainnut saada, mutta viihdyin kyllä täälläkin – edelleen neuloen hansikkaita.

Alun perin ajatukseni oli mennä tässä vaiheessa nukkumaan. Kaksipäiväiset conit ovat kuitenkin hirveän lyhyitä ja halusin ottaa lauantaista kaiken irti. Jäin vielä katsomaan hahmovisan, joka sitten venyi… ja venyi…. loppuillasta en olisi varmaan itse tunnistanut edes Hatsune Mikua, jos joku olisi eteeni kuvan laittanut. Alkoi pikkuisen tuntua, että oli herännyt kukonlaulun aikaan ja valvonut 30+ h viiden tunnin yöunilla. Hansikkaat sain tässä vaiheessa valmiiksi. Olen myös pettymys, ettei kukaan tunnistanut Chobitsin Freyan röyhelöitä. Mielestäni ne olivat ko. tehtävän suunnilleen ikonisimmat röyhelöt Suigintoun jälkeen.

Sunnuntai siirtyy postaukseen 2. o_o

Rankan viikon jälkeen on kiva, että viikonloppuna saa nukkua pitkään. Paitsi jos on menossa Hulluille Päiville ostamaan lippuja Japaniin, jolloin pitääkin herätä ennen seitsemää bussiin ehtiäkseen. Team Bubukuuti iski siis Stockmannille lauantaina Japanin-lentolippujen perässä ennen Yamaconia. Ehkä oli jo aikakin, sillä Japanin-matkaa olemme suunnitelleet noin 8 vuotta.

Hullujen Päivien jälkeen oli aika mennä katsastamaan Yamacon, YAMAn järjestämä… niin, mikä? Yamacon oli markkinoinut itseään Glorialla järjestetävänä conina, mutta lupaillut myös uudistuksia. Gloriahan on sinällään tullut jo tutuksi muista coneista ja tapahtumista ja lähestulkoon aina ongelmat ovat samat: erillisiä tiloja ja tiloja ylipäätään ei ole tarpeeksi. Yaman kuningasidea oli sijoittaa niin varsinainen puheohjelma kuin yleisölle tarkoitetut tuolitkin lavalle, jolloin koko lavan edusta jäi hengailuun, yhdistyspöytiin sekä keskustelupiireille. Myöskään myyntipöytiä ei ollut.

Toinen Yamaconin idea olivat em. keskustelupiirit. Ne olivat pieniä, 8 – 10 hengen pöytäryhmiä, joissa yksi keskustelijoista toimii keskustelun alustajana ja vapaamuotoisena puheenjohtajana ja muut sitten osallistuvat keskusteluun. Täytyy myöntää, että tuppisuiden ja sosiaalisesti arkojen nörttien tapahtumaan sijoitettuna tällainen ratkaisu hieman epäilytti.

Mutta everything went better than expected. Uskomatonta mutta totta, varsinaisen puheohjelman sekä yleisön pitäminen lavalla tuntui toimivan ainakin hengailualueelta katsottuna. En sitten tiedä, kuulivatko katsojat puhujan, mutta en kyllä toisaalta kuullut kenenkään valittavankaan, joten ilmeisesti äänentoisto oli sopivan kovalla. Lavan edustan jättäminen hengailutilaksi toimi eikä tila loppunut kesken. Ihmisiä oli mukavasti, mutta väkijoukon paine ei missään vaiheessa noussut liian suureksi.

Keskustelupiiritkin tuntuivat toimivan ja ihmiset jopa keskustelivat. Itse tosin panin merkille, että parissakin keskustelupiirissä aktiivisimmat keskustelijat tuntuivat olevan ainakin minulle animepiireistä tuttuja aktiiveja ja muut osanottajat vaikuttivat sitten vähän hiljaisemmilta. Mutta tuskinpa sekään on yleisesti paha asia, vaikka nyt henk. koht. tasolla olisin toki voinut saada samat keskustelut aikaan joko kotona tai sitten Teerenpelissä. Idea kuitenkin toimi ja veikkaisin, että tällaisilla järjestelyillä saadaan animeharrastajia aktivoitua sosiaalisestikin, mikä on aina hyvä asia.

Omalta kohdaltani Yamaconista kuitenkin puuttui jotain. Ehkä se, että kyseessä oli kuitenkin ”taas yksi” Glorialla järjestetty animejapaninipponaasia-tapahtuma, joita on jo nähty aika pitkälti kylliksi. Suurempi ongelma ehkä kuitenkin oli, että Yamacon oli pieni. Kun animetapahtumissa on käynyt vuodesta 2005 alkaen, eivät tällaiset paikalliset pikkutapahtumat vain jaksa enää säväyttää. Itse ainakin kaipasin isojen tapahtumien spektaakkelimaisuutta ja toisaalta jotain, mikä tekisi juuri Yamaconista jollain tavalla käymisen arvoisen ja erityisen juuri minulle. Kyllä, siellä oli kavereita, siellä oli toimivia keskustelupiirejä ja järjestelyt ainakin näyttivät toimivan. Mutta minulle ne eivät tuoneet mitään erityistä.

Toisaalta se, että minä en henk. koht. syistä saanut Yamaconista mitään äärimmäisiä fiiliksiä, ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Yamacon olisi ollut toimiva pikkutapahtuma. Kuten sanoin, Yamacon toimi ja siellä oli ohjelmaa, joka oli järjestetty about niin hyvin kuin miten Glorialla voi ohjelmaa järjestää. Uusia innovaatioita oli ja siltä osin Yamacon lunasti lupauksena. Jos siis kaipaa paikallista pikkutapahtumaa, Yamacon on hyvä esimerkki siitä, miten sellainen järjestetään kunnolla.

Sitten edellisen blogikirjoitukseni (kesäkuussa :O) kävi sillä tavalla hassusti, että menin naimisiin tuon jonkun toisen blogikirjoittajan kanssa, kuka lie! Häiden järjesteleminen oli niin hermoja raapivaa ja riipivää toimintaa, että päätin jättää kaikki tapahtumanjärjestelyhommat ainakin seuraavaksi vuodeksi. Jossain vaiheessa voisin kirjoitella siitä, miten tällaisten normikekejuhlien järjestely eroaa conin järjestämisestä. Vihkispektaakkelin organisointi paljastui uuvuttavammaksi kuin conin pykääminen, mikä oli melkoinen yllätys. Kirjoittelu tänne siis jäi hääjärjestelyn ajaksi sivuun, kuten suunnilleen koko muukin elämä. Tänään muistin, että unohdin vastata Traconin ohjelmavastaavallekin, joka joskus kuukausia sitten kyseli minua pitämään ohjelmaa coniin.

Onneksi siviilielämäni kiireisyys ja keskiluokkaistuminen ei kuitenkaan näyttänyt Traconin ohjelmakarttaa juuri haittaavan. Sunnuntain ohjelma oli vieläkin timanttisempi kuin lauantain! Katsellessani ohjelmakarttaa lauantaina iski jo tuskanhiki, kun edes ruokatauolle ei tuntunut löytyvän sopivaa koloa. Lopulta päädyimme missaamaan Suurimman Pätijän, koska mahani kurni jo nololla tavalla ja oli pakko suorittaa pikamarssi Tullintorille ruokakauppaan.

Tämä postaus ei kuitenkaan ole mikään Haruhin ensiesitys, joten yritän edetä kronologisessa järjestyksessä. Sunnuntai-aamu valkeni liian lyhyiden yöunien jälkeen yllättävän aurinkoisena. Olin mielestäni varannut itselleni ruhtinaallisesti aikaa pukeutua kimonoon ja vielä harjoitellutkin juuri tämän obin pukemista kotona. Aina voi kuitenkin mennä pieleen! Majoituspaikassa ei nimittäin ollut yhtään peiliä, josta olisin nähnyt sivuilleni, joka teki koko hommasta yhtäkkiä noin 500% vaikeampaa. Osaan pukea kimonon ilman, että minun tarvitsee nähdä selkäni tai etumukseni, mutta obia en saa täydellisesti vilkaisematta sivuprofiilia peilistä. Seurasi kiroilua, riehuntaa ja turhautunut aviomies, joka ei ymmärrä termejä kuten ”tare” tai ”tesaki” tai ”ohashori”…. yritä siinä sitten kertoa, mikä pitäisi korjata tai miltä jutun pitäisi näyttää.

Sotkun ja vaateperfektionismini seurauksena olimme SHOJI KAWAMORIIIIIIIIIIII -luennolla ehkä 30 minuuttia myöhässä. Pääsimme kuitenkin sujuvasti kärryille ja on aina mukava seurata perusteellista perehtymistä aiheeseen. Hootilla on nimittäin erittäin kunnioitettava tapa katsoa ja selvittää kaikki ohjelmansa teemaan liittyvä. Omistautuneisuutta osoittaa, jos jaksaa katsoa esimerkiksi Basquashin kaltaisia… ööö… taideteoksia (itse droppasin kuin pyykkäri konsanaan jossain jakson 6 korvilla). Ihana Hootti-neito kaipaa tosin vielä vähän esiintymisvarmuutta.  Pieni hermostuneisuus näkyy edelleen, tosin yleisön mielestä sekin on varmaan lähinnä vain tosi moeeeee.

Studiosta ravasimme kuuntelemaan majoitusemäntäämme Annaa, joka esitelmöi girlcrushistaan Kaoru Morista akateemisesti ihkuttaen aina yhtä loistavaa Kaoru Moria. Kaikki Morit Shirleytä ja sitä uusinta kokoelmaa lukuun ottamatta on itsellä lukaistuna. Yleisössä näytti kysymyksistä päätellen olevan vähemmänkin vannoutuneita ihmisiä, mikä oli omasta mielestäni lähinnä hyvä juttu. Tylsäähän se on, jos valistaa ihmisiä jonkun sarjan tai tekijän hienoudesta, ja paikalla on ainoastaan vanhoja faneja!

Annan esiintymistyyli on perusteellinen ja tuo minulle animeskenen ihmisistä eniten yliopiston mieleen. Tyyli on sujuva, muttei erityisen hauska tai lennokas. Meemuhuutelijoita on toki skenessä tarpeeksi jo ennestään.

Ruokakauppajuoksun jälkeen huomasimme, että Suurin Pätijä oli melkein lopussa ja saliinkaan ei enää edes mahtunut. Teimme pikaisen taidekujakierroksen ja bongasimme kaikki pöytien takana istuvat tutut. Maaria oli myynyt Phantomland 3:n loppuun, joten ainoaa ostoslistalla olevaa asiaa emme saaneet mukaan. Pikainen tsekkaus Kupolin pöytään kerrosta alempana sentään osoitti, että FMA-mangat olivat menneet kaupaksi!

Iltapäivän tiukinta settiä tarjosi madu, jonka lähes kaksituntinen hahmokulttuuri-esitys oli mennä jopa yliajalle. Madun Desuconin setti on saanut kiitosta lähes joka puolelta, mutta en ole sitä valitettavasti nähnyt vieläkään, kun kesädesun tallenteet ovat jossain limbossa ihmisten irl-kiireiden takia. Tämäkin esitys oli täyttä asiaa hyvin pohdittuna ja varsinkin esitettynä. Madu on myös niitä skenen ihmisiä, joiden ulosanti on kehittynyt todella paljon. Nykyisin mies on viihdyttävä ja mukaansatempaava puhuja, jolla on vieläpä kaiken lisäksi hyvät slaidit. Huh huh. Huolimatta siitä, että olen suunnilleen niin kaukana kuin moesarjaotakusta voi olla olematta kuitenkaan mikään amerikkalainen vanhaäijäfani, huomasin olevani luennon kanssa jopa samaa mieltä monista asioista!

Madun jälkeen samassa salissa olisi jatkanut Vahvin, mutta itse hipsin alakertaan kuuntelemaan Kaiba-esitystä. Selatessani conin ohjelmatarjontaa netistä perjantaina olin pudottaa silmät päästäni nähdessäni puheohjelmaa näinkin ug:stä sarjasta. Valitettavasti missasin lauantaina sen toisen eniten odottamani ohjelman eli Sailor Moonit, mutta tätä en halunnut enää missata mistään hinnasta. Puhuja oli ensikertalainen, joihin en sovella ihan täysin samoja kritiikin sääntöjä kuin noihin desukonkareihin. Tykkäsin puhetavasta, se oli selkeä ja mitään häiritseviä maneereita ei ollut. Lyhyeksihän itse kalvo-osuus jäi, mutta Googlen kuvahaku on toki hauska paikka ja vaikka loppuaika menikin sarjan tapahtumien kertaamiseksi kuvien kautta, oli se minusta ihan viihdyttävää sekin muistinvirkistyksenä – olen katsonut sarjan läpi viimeksi vuosia sitten. Seuraavalla kerralla sitten pidempi kalvo-osuus ja vielä enemmän analyysiä kehiin.

Kaiban jälkeen keräsimme myymättä jääneet mangamme mukaan kirppikseltä ja lähdimme pikapikaa kotimatkalle. Päättäjäiset jäivät siis välistä, mutta olin mieluummin kotona vähän aiemmin ahtamassa naamaani kebabia ja pepsiä. Cosplaykisat jäivät puheohjelman takia kokonaan väliin, mutta WCS-esitykset joku mukava sielu oli jo ehtinyt laittaa tuubiin siinä vaiheessa, kun Team Bubukuuti pääsi parkkihallista kotisohvan ääreen. Sunnuntainen esityskisa oli kuulemma vieläkin eeppisempi, joten odotan videoita vesi kielellä.

Yleisesti ottaen Traconin sunnuntai oli hieman vähäväkisempi kuin lauantai. Sorsapuistoonkin uskaltautui auringonpaisteen houkuttama jokunen conikävijä tanssimaan Gangnam Styleä! Kävijäkokemus koko conista oli varsin positiivinen. Suurempia ongelmanpoikasia keksin vain yhden, joka itse asiassa vaivaa aivan kaikkia Suomen animetapahtumia. Nimittäin naisten vessat ja pukuhuoneet!  MIKSI niissä pitää sotkea niin jäätävän paljon? Traconin pukuhuonevessa oli sunnuntai-iltapäivästä aivan täynnä tyhjiä liimatuubeja, peruukkikuitua, meikkisotkuja ja muuta ällöttävää roskaa. Yäk. Toinen ongelma on normaalit vessat, joita jotkut käyttävät oikeankin pukkarin olemassaolosta huolimatta vaatteidenvaihtoon. On hieman ikävää seistä vessajonossa kymmenen minuuttia vain siksi, että kopissa on joku kiristämässä bindejä tms. Eli hieman käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista kiitos! Eivät ne kivat pukkarit mikään itsestäänselvyys ole – jos niissä vain sotketaan ja perseillään, ei conintekijöiden ole mikään pakko tarjota sellaisia käyttöön ollenkaan.

Olen käynyt ihan jokaisessa Traconissa siitä ensimmäisestä lähtien, ja pitkälle on tosiaan tultu. Tilat ovat hulppeat ja vetäisivät kävijöitä vielä varmasti lisääkin. Ohjelmaa on, pukukisat ovat eppisiä ja tänä vuonna oli pitkästä aikaa AMV-kisakin. Runsaudenpula alkaa jo pahasti iskeä, kaikkea ei millään ehdi nähdä. Meillä jäi tänä vuonna sellainenkin juttu kuin kunniavierasohjelma kokonaan tarkistamatta!