Sitten edellisen blogikirjoitukseni (kesäkuussa :O) kävi sillä tavalla hassusti, että menin naimisiin tuon jonkun toisen blogikirjoittajan kanssa, kuka lie! Häiden järjesteleminen oli niin hermoja raapivaa ja riipivää toimintaa, että päätin jättää kaikki tapahtumanjärjestelyhommat ainakin seuraavaksi vuodeksi. Jossain vaiheessa voisin kirjoitella siitä, miten tällaisten normikekejuhlien järjestely eroaa conin järjestämisestä. Vihkispektaakkelin organisointi paljastui uuvuttavammaksi kuin conin pykääminen, mikä oli melkoinen yllätys. Kirjoittelu tänne siis jäi hääjärjestelyn ajaksi sivuun, kuten suunnilleen koko muukin elämä. Tänään muistin, että unohdin vastata Traconin ohjelmavastaavallekin, joka joskus kuukausia sitten kyseli minua pitämään ohjelmaa coniin.

Onneksi siviilielämäni kiireisyys ja keskiluokkaistuminen ei kuitenkaan näyttänyt Traconin ohjelmakarttaa juuri haittaavan. Sunnuntain ohjelma oli vieläkin timanttisempi kuin lauantain! Katsellessani ohjelmakarttaa lauantaina iski jo tuskanhiki, kun edes ruokatauolle ei tuntunut löytyvän sopivaa koloa. Lopulta päädyimme missaamaan Suurimman Pätijän, koska mahani kurni jo nololla tavalla ja oli pakko suorittaa pikamarssi Tullintorille ruokakauppaan.

Tämä postaus ei kuitenkaan ole mikään Haruhin ensiesitys, joten yritän edetä kronologisessa järjestyksessä. Sunnuntai-aamu valkeni liian lyhyiden yöunien jälkeen yllättävän aurinkoisena. Olin mielestäni varannut itselleni ruhtinaallisesti aikaa pukeutua kimonoon ja vielä harjoitellutkin juuri tämän obin pukemista kotona. Aina voi kuitenkin mennä pieleen! Majoituspaikassa ei nimittäin ollut yhtään peiliä, josta olisin nähnyt sivuilleni, joka teki koko hommasta yhtäkkiä noin 500% vaikeampaa. Osaan pukea kimonon ilman, että minun tarvitsee nähdä selkäni tai etumukseni, mutta obia en saa täydellisesti vilkaisematta sivuprofiilia peilistä. Seurasi kiroilua, riehuntaa ja turhautunut aviomies, joka ei ymmärrä termejä kuten ”tare” tai ”tesaki” tai ”ohashori”…. yritä siinä sitten kertoa, mikä pitäisi korjata tai miltä jutun pitäisi näyttää.

Sotkun ja vaateperfektionismini seurauksena olimme SHOJI KAWAMORIIIIIIIIIIII -luennolla ehkä 30 minuuttia myöhässä. Pääsimme kuitenkin sujuvasti kärryille ja on aina mukava seurata perusteellista perehtymistä aiheeseen. Hootilla on nimittäin erittäin kunnioitettava tapa katsoa ja selvittää kaikki ohjelmansa teemaan liittyvä. Omistautuneisuutta osoittaa, jos jaksaa katsoa esimerkiksi Basquashin kaltaisia… ööö… taideteoksia (itse droppasin kuin pyykkäri konsanaan jossain jakson 6 korvilla). Ihana Hootti-neito kaipaa tosin vielä vähän esiintymisvarmuutta.  Pieni hermostuneisuus näkyy edelleen, tosin yleisön mielestä sekin on varmaan lähinnä vain tosi moeeeee.

Studiosta ravasimme kuuntelemaan majoitusemäntäämme Annaa, joka esitelmöi girlcrushistaan Kaoru Morista akateemisesti ihkuttaen aina yhtä loistavaa Kaoru Moria. Kaikki Morit Shirleytä ja sitä uusinta kokoelmaa lukuun ottamatta on itsellä lukaistuna. Yleisössä näytti kysymyksistä päätellen olevan vähemmänkin vannoutuneita ihmisiä, mikä oli omasta mielestäni lähinnä hyvä juttu. Tylsäähän se on, jos valistaa ihmisiä jonkun sarjan tai tekijän hienoudesta, ja paikalla on ainoastaan vanhoja faneja!

Annan esiintymistyyli on perusteellinen ja tuo minulle animeskenen ihmisistä eniten yliopiston mieleen. Tyyli on sujuva, muttei erityisen hauska tai lennokas. Meemuhuutelijoita on toki skenessä tarpeeksi jo ennestään.

Ruokakauppajuoksun jälkeen huomasimme, että Suurin Pätijä oli melkein lopussa ja saliinkaan ei enää edes mahtunut. Teimme pikaisen taidekujakierroksen ja bongasimme kaikki pöytien takana istuvat tutut. Maaria oli myynyt Phantomland 3:n loppuun, joten ainoaa ostoslistalla olevaa asiaa emme saaneet mukaan. Pikainen tsekkaus Kupolin pöytään kerrosta alempana sentään osoitti, että FMA-mangat olivat menneet kaupaksi!

Iltapäivän tiukinta settiä tarjosi madu, jonka lähes kaksituntinen hahmokulttuuri-esitys oli mennä jopa yliajalle. Madun Desuconin setti on saanut kiitosta lähes joka puolelta, mutta en ole sitä valitettavasti nähnyt vieläkään, kun kesädesun tallenteet ovat jossain limbossa ihmisten irl-kiireiden takia. Tämäkin esitys oli täyttä asiaa hyvin pohdittuna ja varsinkin esitettynä. Madu on myös niitä skenen ihmisiä, joiden ulosanti on kehittynyt todella paljon. Nykyisin mies on viihdyttävä ja mukaansatempaava puhuja, jolla on vieläpä kaiken lisäksi hyvät slaidit. Huh huh. Huolimatta siitä, että olen suunnilleen niin kaukana kuin moesarjaotakusta voi olla olematta kuitenkaan mikään amerikkalainen vanhaäijäfani, huomasin olevani luennon kanssa jopa samaa mieltä monista asioista!

Madun jälkeen samassa salissa olisi jatkanut Vahvin, mutta itse hipsin alakertaan kuuntelemaan Kaiba-esitystä. Selatessani conin ohjelmatarjontaa netistä perjantaina olin pudottaa silmät päästäni nähdessäni puheohjelmaa näinkin ug:stä sarjasta. Valitettavasti missasin lauantaina sen toisen eniten odottamani ohjelman eli Sailor Moonit, mutta tätä en halunnut enää missata mistään hinnasta. Puhuja oli ensikertalainen, joihin en sovella ihan täysin samoja kritiikin sääntöjä kuin noihin desukonkareihin. Tykkäsin puhetavasta, se oli selkeä ja mitään häiritseviä maneereita ei ollut. Lyhyeksihän itse kalvo-osuus jäi, mutta Googlen kuvahaku on toki hauska paikka ja vaikka loppuaika menikin sarjan tapahtumien kertaamiseksi kuvien kautta, oli se minusta ihan viihdyttävää sekin muistinvirkistyksenä – olen katsonut sarjan läpi viimeksi vuosia sitten. Seuraavalla kerralla sitten pidempi kalvo-osuus ja vielä enemmän analyysiä kehiin.

Kaiban jälkeen keräsimme myymättä jääneet mangamme mukaan kirppikseltä ja lähdimme pikapikaa kotimatkalle. Päättäjäiset jäivät siis välistä, mutta olin mieluummin kotona vähän aiemmin ahtamassa naamaani kebabia ja pepsiä. Cosplaykisat jäivät puheohjelman takia kokonaan väliin, mutta WCS-esitykset joku mukava sielu oli jo ehtinyt laittaa tuubiin siinä vaiheessa, kun Team Bubukuuti pääsi parkkihallista kotisohvan ääreen. Sunnuntainen esityskisa oli kuulemma vieläkin eeppisempi, joten odotan videoita vesi kielellä.

Yleisesti ottaen Traconin sunnuntai oli hieman vähäväkisempi kuin lauantai. Sorsapuistoonkin uskaltautui auringonpaisteen houkuttama jokunen conikävijä tanssimaan Gangnam Styleä! Kävijäkokemus koko conista oli varsin positiivinen. Suurempia ongelmanpoikasia keksin vain yhden, joka itse asiassa vaivaa aivan kaikkia Suomen animetapahtumia. Nimittäin naisten vessat ja pukuhuoneet!  MIKSI niissä pitää sotkea niin jäätävän paljon? Traconin pukuhuonevessa oli sunnuntai-iltapäivästä aivan täynnä tyhjiä liimatuubeja, peruukkikuitua, meikkisotkuja ja muuta ällöttävää roskaa. Yäk. Toinen ongelma on normaalit vessat, joita jotkut käyttävät oikeankin pukkarin olemassaolosta huolimatta vaatteidenvaihtoon. On hieman ikävää seistä vessajonossa kymmenen minuuttia vain siksi, että kopissa on joku kiristämässä bindejä tms. Eli hieman käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista kiitos! Eivät ne kivat pukkarit mikään itsestäänselvyys ole – jos niissä vain sotketaan ja perseillään, ei conintekijöiden ole mikään pakko tarjota sellaisia käyttöön ollenkaan.

Olen käynyt ihan jokaisessa Traconissa siitä ensimmäisestä lähtien, ja pitkälle on tosiaan tultu. Tilat ovat hulppeat ja vetäisivät kävijöitä vielä varmasti lisääkin. Ohjelmaa on, pukukisat ovat eppisiä ja tänä vuonna oli pitkästä aikaa AMV-kisakin. Runsaudenpula alkaa jo pahasti iskeä, kaikkea ei millään ehdi nähdä. Meillä jäi tänä vuonna sellainenkin juttu kuin kunniavierasohjelma kokonaan tarkistamatta!