karikari.fi

Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Page 5 of 50

Pyhä nörttiperheys ja sen vaikutus skenekeskusteluihin

Edellisen postauksen jälkimainingeissa ja -löylyissä mielessäni kirkastui yksi ajatus, joka on siellä muhinut jo jostain alkuperäisistä Finncon/Animecon-kähinöistä vuodelta 2006.

Kaikki nämä vuodet olen ihmetellyt, miksi jotkut ihmiset ovat reagoineet niin voimakkaasti siihen, kun toiset ovat yrittäneet tehdä eri harrastajille eri tapahtumia. Uskon, että vastaus löytyy kunkin henkilökohtaisesta suhtautumisesta käsitteeseen, jota kutsun tässä nörttiperheydeksi tai nörttiyhteydeksi. Mitä vahvempi usko nörttiyhteyteen henkilöllä on, sitä negatiivisemmin hän suhtautuu pyrkimyksiin, jotka voisivat jakaa tai heikentää nörttiperhettä.  Uskon, että nörttiyhteyden kokemukseen vaikuttavat niin henkilön omat kokemukset ”skenestä” kuten myös itsevarmuus omasta harrastuksesta, mutta myös ihan vain henkilökohtaiset mieltymykset.

Tällaisenaan nörttiperheys on samanlainen päätöksenteon akseli kuin vaikkapa ”hoivaavuus” politiikassa. Perinteisestihän on katsottu, että vasemmisto korostaa hoivaavuutta (neg. paapomista) ja oikeisto taas ihmisen vastuuta itsestään (neg. heitteillejättöä). Kaikilla lienee oma näkemyksensä siitä, kumpi suuntaus on parempi.

Samoin on nörttiperheyden osalta.

Jatka lukemista

Suomen #animeskene on ihan jees

Edelyne kirjoitti tumblrissaan Suomen animeskenen tilasta. Tiivistäen Edelynen pointit olivat seuraavat:

  1. Suomen animeskenessä on vikaa;
  2. Uusia, erityisesti Pohjois-Suomen tapahtumia vähätellään;
  3. Animeskenessä on huono ilmapiiri ja ihmeellisiä sääntöjä sen suhteen, mikä on Oikea Tapa Harrastaa;
  4. Skenen sisäänpäinkääntyneisyys on ongelma skenen kasvulle ja jatkuvuudelle.

Keskusteluavaus oli varsin tervetullut, koska 1) animeskenekeskustelu on tärkeää itsessään ja 2) jokainen tällainen avaus uudistaa animeskeneä itsessään ja 3) mahdollisesti tuottaa uusia, erilaisia tapoja harrastaa, mikä taas avaa animeharrastuksen yhä useammille ja siten vahvistaa skeneä!

Mutta itse asiaan.

Jatka lukemista

Aicon – Vimpun päälle tehty coni

…vitsissä pitää tietää Aiconin pääjärjestäjän lempinimi äks dee. Mutta asiaan.

Conikentälle oli syttynyt uusi tähti eli J-/K–musiikkiin, idolihommiin ja katumuotiin keskittynyt Aicon, joka pidettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, aiheensa puolesta Aicon oli minulle aika 2/5-juttu, sillä vaikka kaikki nuo aiheet ovat sinällään ihan OK, ne eivät millään tavalla soittele sieluni kieliä pintatasoa syvemmältä ja kiinnostukseni K-musiikin osalta rajoittuu lähinnä Hyunan reisiin. Halusin kuitenkin tukea Aiconia, joka oli alusta asti lähtenyt tekemään asioita oikein. Ja olenpa jonkun kerran tainnut itsekin paasata conien erikoistumisen puolesta… Jatka lukemista

Ostopukujen aika

Aloittaessani cosplayn vuonna 2005 ei cosplaypukuja voinut ostaa. Se ei vain ollut mahdollista, koska ei ollut mitään tahoa, josta pukuja olisi saanut valmiina. Niinpä kaikki tekivät itse miten suinkin osasivat tai sitten teettivät puvun jollain ompelijalla, joka ei välttämättä ihan ymmärtänyt, miltä cosplaypuvun pitäisi näyttää. Ja okei, Bodylinea sai Cosmatesin kautta jo silloin, mutta se oli niin kallis paikka, ettei se oikeastaan ollut vaihtoehto kuin ehkä jonkun geneerisen mikopuvun hankintaan. Eikä kenelläkään ollut Paypalia tai luottokorttia kuitenkaan.

Ajatusmallini cosplaysta kehittyi jo ihan tästä syystä hyvin käsityökeskeiseksi. Puvut tehdään ja tehtiin itse, koska cosplay ei oikeastaan voinut olla muuta kuin primäärisesti käsityöharrastus. Varsinaisia conejakin oli niin vähän – Animecon kesällä ja yksipäiväinen Tracon syksyllä tai talvella – että pukuja oli hyvin aikaa työstää vuosi. Pukujen pitäminen oli paljon pienemmässä roolissa kuin niiden tekeminen.

Olen aina ollut askartelija ja ompelija mielenlaadultani muutenkin. Katsoin muinaisina vuosina mielelläni muita vähän nenänvartta pitkin, jos pukuihin käytetty vaiva ei jotenkin vastannut standardejani. Koska cosplay on sitä, että suunnilleen puvun langat kehrätään itse ja kaikki on pakko itse väsätä! ”Oikea” cossaaja on sellainen, joka tekee kaiken itse, sellaisenkin, missä ei välttämättä ainakaan ulkopuoliselle ole mitään järkeä.

Muistan keskustelleeni palavaan sävyyn siitä, onko järkevää ostaa cosplayasuun kuuluvat valkoinen paita ja mustat housut vai ei. Nämä olivat siis aivan järkeviä debatin aiheita joskus vuonna 2007, kun käsityö oli arvo jo sinällään.

Internet ja japanilaisen cosplaykulttuurin tulo lähemmäksi meidän varianttiamme tästä nörttipuuhasta on muuttanut harrastusta aika paljon. Yhtäkkiä Japanissa aina suositut ostopuvut ovat meidänkin saatavillamme, joko juurikin sieltä Bodylineltä tai sitten Taobaon tai Aliexpressin kautta Kiinasta. Ostopuvut ovat yleensä halvempia kuin kankaiden ja tarvikkeiden osto pukua varten täältä koti-Suomesta. Usein ostopuvuissa on teollisilla välineillä toteutetut yksityiskohdat, jotka ovat lähempänä esikuvaa kuin mikään kotikonstein aikaansaatu. Esimerkkejä tästä ovat erilaiset esimerkiksi koulupuvuissa esiintyvät kirjotut merkit tai 100% esikuvan mukaiset printtikankaat.

Toki ostopuvuissa on omat ongelmansa. Kiinapuvut ovat yleensä aina jotain polyesterisekoitetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa puvuissa paras kangas. Istuvuutta saa yleensä korjailla ja jotkut yksityiskohdat saattavat olla todella halvan näköisiä.

Lisäksi on hyvä ottaa esille kysymys, mistä ostopuvut oikein tulevat ja maksetaanko niiden tekijöille asiallista palkkaa. Aivan kuten normielämän vaatteiden kohdalla, länsimaisen kuluttajan olisi vastuullista ajatella vaatteiden alkuperää. 2 euron Gina Tricot -paita ei voi olla eettisesti tuotettu; onko 15 euron cosplaypukukaan sitä?

Laajentaen toki on hyvä myös miettiä samaa asiaa cosplaykankaiden kohdalla – onko kutomon tai värjäämön työoloista mitään tietoa – mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.

Ylipäänsä uusi mahdollisuus valita käsityön ja ostopuvun välillä on muuttamassa harrastusta. Cosplayn ei tarvitse enää olla niin selkeä käsityöharrastus ja varmaankin esimerkiksi suuri osa Love Liven pukuilijoista on valinnut ostopuvun; sarjan ostopuvut ovat yleensä todella pätevän näköisiä ja ne sisältävät paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka on helppo toteuttaa massatuotantona mutta vaikeita väsätä kotona. Lisäksi melkein kaikki sarjan sadat (!) puvut ovat helposti saatavina ostoversioina.

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta luulisin harrastuksen Suomessa kehittyvän pikku hiljaa samaan suuntaan kuin Japanissakin. Suosittujen hahmojen helposti ostoversioina löytyvät puvut ja yksinkertaiset koulupuvut ostetaan, harvinaiset ja vaikeat puvut tehdään itse.

Haluaisin ajatella, että ostopuvut korostavat hauskanpitoa puvussa ja tuovat harrastuksen lähemmäs kaikkia. Ensimmäinen cosplaykokeilu on parin vaivattoman klikkauksen päässä, eikä pukua varten tarvitse kahlata nettitutoriaaleja ja opiskella ompelukoneen käyttöä, jos ei halua. Toisaalta ostopuvut voivat viedä harrastusta ulkonäkökeskeisempään suuntaan. Jos ennen ihailtiin pukulijan osoittamaa taitoa puvunteossa, mitä voi ihailla, jos pukua ei ole tehnyt itse – komeaa kroppaa ja nättiä naamaa?

Aikataulusyistä ja kokeillakseni pimeää puolta valitsin itsekin ostopuvun pariin tämän vuoden tapahtumaan. Ristiriitainen tunnehan siitä tuli, vaikka remppapuuhien ja työmatkojen keskellä ostopuku oli yksinkertaisesti hauskanpidon kannalta paras valinta. Ei puvuntekostressiä töiden jälkeen, vaan rentoa shoppailua interverkossa ja visa vinkumaan.

Vanhoja ajatusmallejaan on joka tapauksessa vaikea karistaa. Tekisi melkein mieli laittaa otsaansa joku lappu, missä lukee ”OSTIN OSTOPUVUN! SORRY COSPLAYJUMALAT!” kun pukua pitää tapahtumassa. Ettei kukaan nyt vahingossakaan luule, että väitän tehneeni puvun itse. Ja tehtyä tekoa tekee mieli perustella kaikille. En minä siksi, että olisin laiska. No kun se on halpaa, kangaskin olisi maksanut Eurokankaassa satasen. Ja kun on niin kiireistä. Ja sitä ja tätä.

Mutta miksi ihmeessä asiaa pitäisi edes perustella kenellekään? Ostopuvut ovat ihan yhtä lailla osa cosplayharrastusta kuin 150 työtuntia kirjontaa alushameeseen, jota kukaan ei edes näe. Maailma muuttuu, jäärä yrittää pysyä perässä.

Desuconista ja ohjelmasta

Juuh elikkäs Desucon 2016 oli. Lyhyenä tiivistelmänä: ihan jepis, vaikka loungen siirto Metsähalliin ei erityisesti ruokkinut tunnelmaa. Hyvinä puolina Desucon tuntui päässeen yli pari vuotta kestäneestä lievästä aneemisuudestaan ja nyt hommat loksahtelevat Loungea lukuunottamatta paikalleen. Ei tässä ensimmäisten Desuconien Tekemisen Meininkiin päästy, mutta toisaalta on erittäin positiivista, ettei koko ajan tarvitse aktiivisesti tehdä, vaan hommat sujuvat omalla painollaan.

Toisin sanoen Desucon alkaa vaikuttaa jo tuotteelta. Mestarikäsityön hohde ehkä puuttuu, mutta laatu on pysyvästi tasaisen laadukasta. Annan tälle kouluarvosanan 8½. Ps. hiekkaparkki tarvitsee JV:t.

Ja sitten siihen ohjelmaan. Pohjiksi suosittelen Airinin loistavaa Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen) -kirjoitusta Fujoshiluolassa, koska tämä kirjoitus osittain peilailee ja kommentoi sitä.

Jatka lukemista

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑