Hei. Muistin että mulla on blogin puolikas. Muistin myös että tykkään kirjoittaa!

Olen satunnaisesti maininnut siellä täällä, että suosikkiranobeni on Asterisk War. Innostuin ranobeista viitisen vuotta sitten ja pidin niistä ohjelmankin Desuconissa. Minulla sattui olemaan kausi, jolloin oli intoa ja tilaisuus lukea paljon ja mielellään jotain kevyttä ja kivaa – lyhyt työttömyyspätkä valmistumisen ja työpaikan saannin välillä, lämmin kesä ja iso parveke oli voittava yhdistelmä.

Sen jälkeen englanninkielisten ranobejen saatavuus on parantunut aika roimasti, mutta muutama sarjasuosikki noilta varhaisilta ranobehöyrähdysajoilta maistuu yhä paremmin kuin uudet tulokkaat. Asterisk Warin kaltaista sarjaa ei englanninkielisillä markkinoilla ole toista. Nykyään lisensoidaan enemmän isekaita ja kaikkea postmodernin hauskaa ja kikkailevaa.

Asterisk War ei ole ollenkaan kikkaileva sarja. Se mitä siinä tapahtuu, tapahtuu ilman mitään itsetiedostavaa genreironiaa. Nykyisin jo se tuntuu virkistävältä ja mukavalta. On myös kiva upota maailmaan, jossa kukaan hahmoista ei ole ulkopuolinen muista maailmoista paikalle viskattu.

Moneen muuhun ranobeen verrattuna Asteriskilla on myös yksi aika merkittävä etu. Se on nimittäin hyvin kirjoitettu. En lue japania tarpeeksi hyvin, jotta voisin kommentoida alkuperäisversioita oikeastaan ollenkaan, joten ajatukseni perustuvat käännökseen. Voipi siis olla tämä ihan vain kääntäjän taitoakin, mutta Asterisk etenee kuin tavallinen kirja ilman kömpelyyksiä ja dialogia, joka koostuu äännähdyksistä ja kolmesta pisteestä.

Useat ranobekirjailijat on poimittu netistä, tyypillisesti eräästä japanilaisesta portaalista, jonne kuka tahansa innostunut kirjoittaja voi laittaa omaa hengentuotettaan. Nämä ovat proosallisesti vähän kököhköä settiä. Konsepti on yleensä hyvä, mutta itse tarina on täynnä technobabblea, tympeää dialogia tai ihan vain kykenemättömyyttä kirjoittaa jatkuvajuonista tarinaa. Tarinaa sitten putsataan kirjamuotoon sen verran mitä pystytään.

Pari tällaista mitä itse olen tullut lukeneeksi ovat limauudelleensyntymissarja ja (pahamaineinen?) Goblin Slayer. Kummassakin tarinankerronta ja hahmot jättävät toivomisen varaa, ja varsinkin Goblin Slayerissa tarina poukkoilee tyylillisesti minne sattuu. Eivätkä Sword Art Onlinenkaan netissä julkaistut ekat kirjat mitään varsinaisia mestariteoksia ole.

Asterisk War sen sijaan on selkeä ja helposti luettava. Taistelukohtaukset on selkeästi kuvailtu ja fiilis pysyy yllä, eikä tarina töksähdä hitaampiinkaan kohtiin. Maailmasta ja hahmoista paljastuu koko ajan lisää, mutta selkeästi niin, että nämä asiat on mietitty alusta asti.

Asteriskissa on tietysti paljon ranobehassua – kanjisanahirviöt, jotka luetaan omalla hassulla tavallaan, päähenkilö joka voittaa aina, stereotyyppisiä supervoimaisia teinejä ja päähenkilön ympärille kerääntyvä haaremi. Nämä toisaalta minusta kuuluvat genreen aivan samoin kuin itkuviulu ja surulliset tytöt Key-sovitukseen. En siis pidä niitä virheinä vaan päin vastoin.

Vaikka minua ei niin paljoa haittaakaan, että joku ei tykkää juuri minun suosikkisarjastani… juuri tämän yhden sarjan tapauksessa välillä tukka nousee pystyyn ja selityssormi kohoaa (tämä kirjoitus on toki lähinnä virtuaalinen selityssormi). Ensin taustatietoa. En seuraa animeyoutubettajia siinä missä en katso muitakaan tubettajia. Selvisi kuitenkin, että Digibro oli ilmeisesti kuluttanut useamman videon verran aikaa juuri Asteriskin dissaamiseen. Animeversion perusteella totta kai.

Minua ärsyttää muutenkin se, jos jotain teosta tai tuoteperhettä kritisoidaan sovituksen perusteella – oletan, että jos jollakulla on aikaa vääntää vapaa-ajallaan kritiikkiä nettiin, hänellä on aikaa myös tutustua teokseen kunnolla. Ärsyttää myös se, että joissain piireissä on edelleen coolia haukkua animea ja tehdä iso numero siitä miten huono joku sarja on.

Jos minusta joku sarja on huono, jätän sen kesken ja katson tai luen jotain muuta. Se ei tietenkään ole ollenkaan niin raflaavaa kuin tehdä tikusta asiaa ja valittaa jokaisesta pikkuasiasta. Törmään itse asiassa samaan ilmiöön jatkuvasti myös Sword Art Onlinen suhteen – aina välillä tulee vastaan joku tietäjä, joka on jossain animetubettajan videossa x kuullut miten asia on, yleensä totta kai virheellisesti.

Rasittavin tällainen kiertävä netistä opittu juttu on, miten jollain muulla kuin Kiritolla näkyy animen ensimmäisellä kaudella 2 asetta, yksi molemmissa käsissä, ja tämän takia koko tuoteperhe on täyttä paskettia ja kauheata kun se ei pysy edes omissa säännöissään. Ensinnäkin tuo kohta on ihan perus animaatiomoka, jollaisia on kaikissa sarjoissa. Toisaalta jos nämä jostain youtubevideosta x animetietonsa oppineet olisivat lukeneet ne kirjat, sieltä olisi ehkä tarttunut mukaan se tieto, että Aincradissa on täysin mahdollista pitää asetta molemmissa käsissä. Sword skillejä ei vain voi silloin käyttää, ellei ole Kirito.

Se SAO-knoppitiedosta ja takaisin Asteriskiin. Sarjaa on tällä hetkellä olemassa 14 kirjaa ja se loppunee kolmannen taisteluturnaustarinankaaren jälkeen. Anime ehti käsitellä turnauksista ensimmäisen – ja niin tehdessään se jätti aika paljon pohjustusta pois. Anime on minusta lähinnä ihan ok – pidän sen visuaalisesta ilmeestä ja musiikista – mutta kyllä tämä tarina on parhaassa muodossaan kirjan sivuilta luettuna.

Vaikka juuri tämä taikakoulu ei juuri sinuun iskisi kuten minuun, suositan silti kahta asiaa: vähemmän meta-anime-juttuja kuten youtubea, enemmän itse asiaa kuten höpsöjä ranobeja, joiden perusteella voi muodostaa sen ihan oman mielipiteen.

Blogikirjoituksia sen sijaan kannattaa aina lukea, koska niissä on vain hyviä mielipiteitä.