Minulla on tapana sanoa, että mikään ei ole turhempaa kuin samaa mieltä olevien ihmisten keskustelu. Oli sitten aiheena paras animu, automerkki, pitsilaatu, rynnäkkökivääri tai sinappimerkki, samanmielisten ihmisten ”keskustelu” on lähinnä ”joo joo, niinhän se on, juuri noin”-tyylistä selkääntaputtelua, hymistelevää rinkirunkkausta samanhenkisyyden hekumassa. Vielä turhempaa tällaisesta tekee se asia, että ihmiset eivät siinä yleensä saavuta mitään uutta, vaan uppoutuvat yhä syvemmälle omiin puolitotuuksiinsa tai suoranaisiin harhoihinsa ja fakkiutuvat Siihen Yhteen Oikeaan Mielipiteeseen.
Mutta jos mukaan heitetään henkilö, joka on täysin eri mieltä kuin muut, on tuloksena pahimmillaan shitstorm, mutta parhaimmillaan jopa rationaalista keskustelua. Joka tapauksessa eri mieltä olevan ihmisen mukanaolo saa ihmiset kyseenalaistamaan omia ajattelutapojaan, ehkä jopa muuttamaan niitä, mutta vähintäänkin se saa ihmiset miettimään asioita eri näkökulmista. Toisin sanoen vastakohtaisuudet aiheuttavat toimintaa, draamaa ja suuria tunteita.
Kun dinosaurusten aikaan (yläasteella) löysin animen ihmemaan, yksi elementti, mikä siinä iski, oli se, miten monimuotoisesti ja -arvoisesti asiat siinä esitettiin. Siinä missä länsimainen, pyöreäsilmäisten alempirotuisten eliöiden tuottama roskaviihde esitti asiat täysin mustavalkoisina, nousevan auringon ihmemaan vinosilmäiset jumalat loivat Suurta Taidetta, jossa paha ei välttämättä ollutkaan Paha vaan ainoastaan eri tavalla ajatteleva ja väärinymmärretty.
Olen viime päivät pelannut Mass Effectiä. Sen aikana päähäni iski kuin miljoona volttia, että eihän se anime nyt ihan niin ylivertaista olekaan. Vaikka länsimaissa paha on vieläkin rumaa ja paha on paha siksi, että se on paha, ei animepaha eroa kovinkaan paljoa länsimaisen viihteen pahasta. Okei, japanilainen paha ei ole rumaa vaan kaunista, mutta mikäli pahaa on, se on yleensä lähes yksioikoisen paha.
Myönnettäköön, että animessa pahalla on usein ainakin jokin motiivi, mutta yhtä usein se on niin selkeästi ”paha”, että se on todella helppo tuomita. Ensimmäinen mieleentuleva on ”Parannan maailmaa niin ettei kenenkään tarvitse enää kuolla ja olla surullinen!!1 Tämän saavutan tappamalla kaikki elävät ja korvaamalla ne epäkuolleilla!!!1” -motiivi Hideo Kojiman Boktain pahikselta. Ja tuskin on sattumaa, että J-RPG:iden perusasetelma on ”teinisankarit pelastavat maailman siltä joka tahtoo tuhota sen”. Samaan kategoriaan menee myös ”Parannan maailmaa tappamalla kaikki juutalaiset!”
Toinen veikeä esimerkki hyvä – paha -polarisoinnista on shinsengumi. Vaikka tämä Japanin vallankumouksen aikainen, löyhästi suojelupoliisia vastaava organisaatio on nähty animessa ties kuinka monta kertaa, se tuntuu olevan sarjasta riippuen joko a) hyvä (Peacemaker Kurogane) tai b) paha (Kenshin) – sen sijaan että se esitettäisiin poliittis-sotilaallisena organisaationa, jolla oli omat pyrkimyksensä ja arvonsa, joista saattoi olla joko samaa tai eri mieltä.
Tietysti poikkeuksiakin tähän ”paha on pahaa koska se on pahaa”-kaavaan löytyy, selkeimpänä ja ehkä tuoreimpana Death Note – joskin siinäkin maailmanparannus tapahtuu suoraan tappamalla rikolliset (vaikkakin perunalastuja syöden). Siitä taas ei olekaan pitkä matka jumalaksi, eikä siitä pitkä matka uimatunnille.
Edellämainitussa Mass Effectissä oli jopa panostettu moraalisten dilemmoiden keksimiseen useampaankin otteeseen, aina moraalin peruskysymyksestä ”onko oikein uhrata yksi jos sillä voi pelastaa monta” siihen, onko oikein tuhota kokonainen laji (ts. aiheuttaa sukupuutto), jos tämä laji tunnetaan siitä, että se on tehnyt KEKEKEKE ZERG RUSHIN ^_^ ja ollut lähellä tappaa kaikki muut lajit sukupuuttoon?
Mikäli tosin rajoittaisin vertailuni pelkästään Mass Effectiin verrattuna animuun ja leffoihin, olisi kyseessä jotakuinkin yhtä reilu vertailu kuin ralliauton ja maansiirtokoneen vertailu ja sitten vielä valittaisin siitä, ettei maansiirtokone kiihdy nopeasti. Yksi Mass Effectin kantavista teemoista on nimittäin nimenomaan moraali ja sen joustavuus ja venyvyys. Vähän syvällisempi moraalinen ongelma löytyy Final Fantasy Tactics Advancesta, jossa pelin sankarit joutuvat jonkinlaiseen rinnakkaistodellisuuteen tai unimaailmaan – ja jossa päähenkilömme rullatuolirampa pikkuveli onkin terve ja luokan uusi, koulukiusattu poika onkin kuningas itse. Joten mitä tekee reilu isoveli? Pieksee kuninkaan, jotta pääsee takaisin reaalimaailmaan… Samaa kysymystähän käsittelee osittain The Matrix – onko parempi elää hyvässä virtuaalitodellisuudessa kuin ankeassa reaalimaailmassa?
Mutta eipä ole vastaan tullut kovin montaa animea, jossa ”paha” olisi suhteellinen käsite ja jossa asiat esitettäisiin esimerkiksi molempien osapuolien näkökulmasta – ja jossa moraalinen pohdinta olisi ydinkysymyksenä. Tämä johtunee lähinnä kahdesta asiasta. Ensimmäinen on se, että japanissa taiteen ja viihteen tehtäviin ei yksinkertaisesti ole kuulunut – eikä kuulu – vallanpitäjien arvostelu. Poliittista satiiria siellä ei tunneta. Ehkä tämä on osaltaan johtanut laajempaan ”ei kuulu minulle” -asenteeseen, jossa taiteilijat eivät yleensäkään puutu siihen, mikä on oikein tai väärin? Toinen, huomattavasti luultavampi selitys on kuitenkin se, että on paljon mukavampaa seurata vierestä shitstormia kuin rationaalista keskustelua tai edes ajatustenvaihtoa – kun TIETÄÄ, että toinen osapuoli on varmasti väärässä, on paljon helpompi käyttää rocket hadouken kamehameha falcon punch no hiramekia kuin jos mieltä kalvaisi epäilys siitä, että vastustajan mielipiteessä saattaakin piillä totuuden siemen, tai että kyseessä onkin vain erilainen tapa katsoa asioita?
Rakastava beetalukijasi tiedottaa: katsot yhä edelleen ns. Väärää MassaAnimea, itsehän katson vain sellaisia nevöhööd-sarjoja joista kukaan ei ole koskaan kuullut, mutta joissa yleensä hyvän ja pahan vastakkainasettelua ei ole tai se on sopivan hämärä. Mutta jos jonkun mielestä Code Geass on hyvä anime… *teatraalinen huokaus*
Lisäksi failaat, koska et maininnut Miyazakia. Kun joku peruslehti (Hesari, Turun Sanomat, jne) arvostelee Miyazakin elokuvan, koskaan ei jätetä mainitsematta miten ”paha ei ole varsinaisesti paha vaan vain henkilö, jolla on eri tarkoitusperät tai motiivit kuin päänhenkilöllä. On ihanaa nähdä Disneystä poikkeavia teoksia, joissa ei ole mustavalkoista hyvää ja pahaa” blaa blaa. Miyazaki voi olla yliarvostettu yms yms, mutta tämä on se kohta, jossa herra pelittää…
Yhdyn Bubuun – itse sanoit että katsot mielelläs viihteellisiä sarjoja, ei parane valittaa paskuudesta siinä vaiheessa. Lue jotain hyvää seineniä välillä. :F
…Lukuunottamatta Laputaa. Mutta sehän on monessa muussakin tapaa poikkeuksellinen Miyazakin elokuvaksi; enemmänkin perinteinen seikkailuelokuva.
Monesti on pistänyt silmään se mielenkiintoinen seikka, että vaikka sekä amerikkalaisessa että japanilaisessa nuorisoviihteessä päähenkilöt ovat tyypillisesti kiusattuja altavastaajia tms. ovat sosiaalisen arvoasteikon yläpäässä olijat taas amerikkalaisessa viihteessä – vaikkapa teinileffoissa – järjestään tarinan pahiksia; japanilaisessa viihteessä heihin kohdistuu usein vain ihailua.
Veikkaisin, että syyt ovat pitkälti samat: amerikkalainen yhteiskunta perustuu pitkälti auktoriteettien kyseenalaistamiselle, japanilainen taas niiden kunnioittamiselle.
Ikäväähän tässä asiassa on se, että Internet tekee ihmisten klikkiytymisen yhä helpommaksi – samaa mieltä olevia löytyy aina, ja usein näillä on netissä jonkinlainen yhteisö, oli kyseessä mikä asia tahansa. Toisaalta vaikka eriäviä mielipiteitä olisikin, niitä on hankala esittää niin, että vastaanottajat ottaisivat asian vakavasti. Vastaavasti paikallisella tasolla yhteiskunta sirpaloituu. Toki tässä on hyvätkin puolensa, mutta jossain määrin on tärkeää, että eri mieltä olevat ihmiset olisivat ystävällisissä merkeissä tekemisissä keskenään. Muuten ei tosiaan mikään asia ratkea tai mene eteenpäin, kuten sanoitkin. Ja tässä sitä ollaan, samaa mieltä kanssasi. :P
Mass Effectiä pitääkin pelata.
Yhyy vihaatte vaan kaikki mua oon tosi kanashii boizu ;___;.
Itse asiassa luin tuossa Planetesin just, ja ylläripylläri siinä oli vähän käsitelty myös Toisen Puolen Visioita! Se ei silti muuta sitä, että _suurimmassa osassa_ animua ja mangoa tilanne on kuten sanoin – mutta toisaalta, ”95% kaikesta on paskaa” kuten tiedetään.
Tsubasa: Hyvä huomio, hyvä huomio. Paitsi Paris Hiltonin leffoissa, jotka kertovat siitä, miten Koulun Kuumimmat ja Suosituimmat Muijat (TM) nauravat Niille Rumille.
Hectigo: Niin, ei sitten muuta kuin vehkeet esille ja talouspaperirulla valmiiksi… eikun. Mutta joo, näinhän se on, että Internet tekee tuosta välillä valitettavankin mahdollista. Järkevää keskustelua Internetissäkö, mitä se sellainen on…
Vallanpitäjien arvostelusta: varsin moni ”aikuisempi” (lue: enemmän suolia ja paljaita rintoja) toimintamanga esittää japanilaisen yhteiskunnan ylätason poliitikkoineen ja bisnesmiehineen suorastaan pirullisena. Tosin osansa saavat myös salarymanit ja muut systeemin vapaaehtoiset(?) rattaat ja mutterit… Jos ulkomailla liikutaan, lukijalle tehdään selväksi että ahneita ja rahoillaan rehenteleviä japanilaisia halveksutaan siellä. Päähenkilö tietenkin edustaa sitä Todellista Japanin sielua ja listii niin koto- kuin ulkomaisiakin pahiksia hyvien asioiden puolesta. Päällimmäisenä mielessäni on Saruwatari Tetsuyan piirtämä ”Za Haado”, (sanoista The Hard), lisukkeena Buronsonin ja Miura Kentaron ”Japan”. Fiilikseni on, että nuo eivät ole yksittäisiä poikkeuksia.
Lisäksi, kun japanilaissarja kyseenalaistaa japanilaisen yhteiskunnan menoa, sitä ei aina ole kovin helppo havaita japanilaisen kulttuurin ulkopuolelta.
Antti: Hyvä pointti. Varsinkin, jos homma esitetään ”hienostuneesti vihjaillen” (ts. niin, että juttu on ilmiselvä japanilaiselle lukijalle mutta josta ei voi tulla tuomioistuinseurauksia), voi olla että homma menee länsimaiselta lukijalta ohi, kun symboliikka ja yleensäkin yhteiskunnalliset toimintatavat ja konventiot eivät ole tuttuja.
Vaikka erilaiset nyanssit puhetavoissa alkavat jo selvitä (ts. ihan jo siinä viittaako tyttö itseensä atashina vaiko orena (tätäkin on nähty) :-D) ja kouluelämäkin alkaa käydä tutuksi, on siitä vielä pitkä matka poliittista koneistoa arvioivaan symboliikkaan.
Antille: Yksi erittäin tällainen sarja on myös Akumetsu. (En tosin ole varma, onko kyseinen manga ilmestynyt animena)
Se kertoo siitä, kuinka yksi tavallinen japanilainen tallaaja löytää keinon monistaa itseään, tekee itsestään armeijan ja ottaa tavoitteekseen murhata kaikki Japanin korruptoituneet poliitikot, jotka on kuvattu tosi inhoiksi…
Sarjassa poliitikot ovat:
1. tosi rumia
2. myöntävät pahuutensa ja nauravat päälle
3. mässäilevät rahalla, eivätkä muusta välitä
ja Japani on koko ajan menossa konkurssiin isoine valtionvelkoineen…