”It’s official: you suck!” kuten asia Lontoon murteella todettaisiin. Niin, te animefanit, te olette yksinkertaisesti perseestä. Ainoa peruste olemassaolollenne on se, että on ihmisryhmiä, jotka ovat teitäkin paskempia, nimittäin epäharrastajia. Heti animefanien yläpuolella ovat metaharrastajat. Kaikkien näiden yläpuolella on animeharrastaja, mutta tällaisia ei Suomessa liiemmälti tunnu olevan.
Asiahan on nyt niin, että Suomessa tuntuu olevan kolmenlaisia ”animeharrastajia”:
1) epäharrastajia,
2) faneja ja
3) metaharrastajia.
Epäharrastajat ovat niitä, jotka tulevat coneihin lähinnä hengaamaan ja caramelldansaamaan; niitä, jotka kuluttavat aikansa j-rockin, paraparan tai japanilaisen katumuodin parissa (tai ainakin sen parissa, minkä he kokevat j-rockiksi/paraparaksi/japanilaiseksi katumuodiksi; yleensähän tulokset ovat melko karuja). Nämä henkilöt ovat epäharrastajia, koska anime ja manga – ne, mistä tässä harrastuksessa on kyse – eivät tunnu kiinnostavan lainkaan. Kaikki muu niiden ympärillä kyllä kiinnostaa, mutta asia itse ei. Huomautettakoon, että näiden oheisilmiöiden harrastamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Siinä sen sijaan on jotain vikaa, että henkilö nimittää itseään animeharrastajaksi, mutta ei silti harrasta animea.
Sitten on faneja. Fanit ovat niitä, jotka ahmivat kaiken asiaan liittyvän tiedon. Tavallaan fanit ovat epäharrastajien vastakohta: faneilla harrastamisen ydinalue on suorastaan ylikorostunut. Animea ja mangaa kulutetaan sarja per päivä -tahtia ja uusin mangapokkari on pakko saada juuri sinä päivänä kuin se ilmestyy. Faniuden luonnehdinta teoilla tavoittaa faniudesta kuitenkin vain pintapuolen; fanius on pikemminkin mielentila tai sitäkin enemmän: fanius on mielenhäiriö, jossa kiinnostus kohdistuu liiallisesti johonkin yksittäiseen asiaan. Fanit ovat epärationaalisia ja suurimmaksi osaksi pelkkien tunnekuohujen liikuteltavissa. Ikävin puoli faneissa on kuitenkin näiden täysi kritiikittömyys ja kyvyttömyys nähdä minkäänlaisia puutteita fanituksen kohteessaan. Anime ja manga ovat fanien mielestä Täydellistä Viihdettä ja erityisesti ne ovat Taidetta. Jonkun mielestä fanittaminen saattaa olla terveempi tapa harrastaa (jos fanin siis laskee harrastajaksi, sen sijaan että laskisi fanin avohoitopotilaaksi) kuin wanhojen naawapartasetien kyyninen kritiikkiklubi, jossa 95% animesta ja mangasta on täyttä paskaa vain siksi, koska ne ovat animea ja mangaa – mutta se ei silti muuta sitä asiaa, että fanin kanssa keskustelu on mahdotonta, koska fani ei näe eikä kykene näkemään fanituksensa kohteessa mitään muuta kuin täydellisyyttä!
Erityisen ”hienoksi” ilmiöksi fanit muuttuvat silloin, kun nämä vakuuttuvat täysin jostain asiasta väärin perustein – kerrankin väittelin erään Naruto shounen-ai -fanin kanssa siitä, onko Naruto shounen-ai -manga – kuten kaikki tietävät, sen yhdessä jaksossa Naruto ja Sasuke pussaavat puolivahingossa. Fanityttö piti tätä vedenpitävänä todisteena siitä, että Naruto on shounen-ai -sarja. Tarkoituksellinen ja laskelmoiva veto Kishimotolta naispuolisten fanien kosiskelemiseksi? Taatusti. Ja juuri sen takia kyseessä ei ole mikään poikarakkaussarja; kyseessä on vain päälleliimattu konsti saada lisää naislukijoita! Tämä on tietysti vain yksi esimerkki, mutta havainnollistaa hyvin sitä, miten helposti fanit joutuvat hakoteille.
Animeseuroihin kuuluvat ihmiset voivat törmätä kolmenteen ”harrastajatyyppiin” eli nk. metaharrastajiin. Metaharrastajat ovat kyllä asioihin rationaalisesti ja kriittisesti suhtautuvia ja siinä mielessä Parempia Ihmisiä kuin fanit tai epäfanit ja heillä on aina enemmän tietotaitoa kuin aloittelijoilla, mutta heidän toiminnassaan on se vika, että he toimivat nimenomaan metatasolla. Metaharrastaja on katsonut animea ehkä joskus viime vuosituhannen puolella, mutta rakastaa kokoustamista ja byrokratian pyörien pyörittämistä tai ainakin byrokratien pyörien öljyämistä ”rakastan byrokratiaa” -mentaliteetilla, sen sijaan että käyttäisi yhdistyksiä harrastamisensa välineenä. Jos metaharrastaja katsoo jonkin animesarjan, sarja valitaan sillä perusteella, että se on animeskenessä iso juttu – ei esimerkiksi sen takia että sarja olisi hyvä tai kiinnostava. Luonnollisesti metaharrastajia ovat myös ne, jotka käyttävät aikansa conien järjestämiseen varsinaisen harrastamisen sijaan. Metaharrastajat ovatkin toisaalta hyödyllisiä siinä mielessä, että jos joku haluaa harrastamisensa tueksi kuulua johonkin seuraan tai käydä seuran aktiviteeteissa, on ainakin joku joka pyörittää seuraa ja järjestää aktiviteetteja.
Jostain syystä varsinaiseksi harrastajaksi tuntuu olevan todella vaikea kasvaa. Harrastajalla tarkoitan tässä nyt henkilöä, joka on kiinnostunut harrastuksensa kohteesta ja sen sisäisestä toiminnallisuudesta; animen kohdalla esimerkiksi siitä miten hahmonkuvaus toimii, miten juonta kuljetetaan, miten sarjaan luodaan tunnelmaa ja vaikutelmia todellisuudesta (ja erityisesti uskottavia illuusioita epätodellisuudesta!).
Tällä hetkellä harrastajien kehityskulku tuntuu nimittäin olevan:
Täysi aloittelija -> epäharrastaja -> epäfani (”kasvoin ulos animesta” – tämä siitä huolimatta, että tämä ei oikeastaan koskaan ole animea harrastanutkaan!) tai Täysi aloittelija -> fani -> epäfani (”kasvoin ulos animesta”) – ilman että varsinaista harrastajavaihetta missään vaiheessa tulee. Vähän parempi on kehityskulku Täysi aloittelija -> fani -> metaharrastaja, mutta eipä siinäkään vahvoilla olla.
Kyse ei ole siitä, etteikö muistakin asioista kuin pelkästä animenkatsomisesta ja manganlukemisesta saisi olla kiinnostunut – päinvastoin, kiinnostus harrastustaan kohtaan yleisemmällä tasolla on hyväksi ja animestakin saa paljon enemmän irti, kun tuntee hieman esimerkiksi lolita-tyylin taustaa ja siihen liittyviä stereotypioita, tai tietää mihin j-idoleihin sarjoissa viitataan. Mutta missä ovat kaikki Suomen animeharrastajat, ne henkilöt, jotka katsovat animea ja osaavat keskustella siitä järkevästi ja kriittisesti, ottaen huomioon sen yhteydet ympäröivään todellisuuteen ja muihin ilmiöihin, luisumatta silti kyynisyyden suohon?
Tykkäät ihan vääristä ja paskoista sarjoista.
joo mustaki tyhmii noi kaikki muut onneks on noita oikeita harrastajiikii esim mä ja sapuli.
”Jostain syystä varsinaiseksi harrastajaksi tuntuu olevan todella vaikea kasvaa. Harrastajalla tarkoitan tässä nyt henkilöä, joka on kiinnostunut harrastuksensa kohteesta ja sen sisäisestä toiminnallisuudesta; animen kohdalla esimerkiksi siitä miten hahmonkuvaus toimii, miten juonta kuljetetaan, miten sarjaan luodaan tunnelmaa ja vaikutelmia todellisuudesta (ja erityisesti uskottavia illuusioita epätodellisuudesta!).”
Tykkään monesta animesta ja mangasta kun ne ja niiden hahmot on niin liikkiksiä ja/tai mageita ja/tai lystejä ja/tai viileitä. En varsinaisesti pohdi hahmonkuvauksen toimivuutta ja juonenkuljetusta ja sitä miten sarjaan luodaan tunnelmaa ja vaikutelmia todellisuudesta.
Mikä mä oon?
Kasuaali kuluttaja tietysti, ei harrastaja ollenkaan (ja niin ollen tämän keskustelun määritelmien ulkopuolella). Kyllähän sitä voi elokuvissakin käydä säännöllisesti olematta elokuvaharrastaja.
Fani -> epäfani -tapahtuma on aina tietysti illuusiota, koska ei ne kasva siitä animesta ulos, vaan huomaa vaan ettei palvomisenkohde nyt niin täydellinen ollutkaan ja kuvittelee vain kasvaneensa siitä ulos siirtyen seuraavaan uuteen ja jännittävään asiaan (kuten nyt esim j-rock tai bjd:t tai mikä hyvänsä näistä sivuilmiöistä). Itse oon vähän tähän tyyliin aina siirtynyt aiheesta kolmanteen, kun edellinen on käynyt tylsäksi (= ei niin jännäksi). Mut en suinkaan sanois sitä pahaksi jutuksi, koska oon löytänyt sillä pomppimisella elinikäisiä iloja ja mulla on aina ollut hauskaa. Oon oppinut monesta paljon ja kaikista menneistä fandomeista on jäänyt jotain tähän nk. kasuaaliseen kulutukseen.
Ehkä just syy miksei monesta tule ”harrastajia” on, että fanittaminen on paljon jännittävämpää. Kaikki on jännittävää ja ihan mahtavaa kun taas ”harrastaminen” on enemmän analyyttista, joka ei niin miellytä kaikkia. Ihmiset jättää homman kokonaan mieluummin tai ryhtyy näiksi kasuaaleiksi kuluttajiksi. Oheis-ilmiöissä harrastaminen saattaa olla enemmän toiminnallista, niinkun esim BJD:ien ja lolitailun kanssa käsityöt ja j-rockissa konsertit ja tyylillisetkin jutut, jolloin on helpompi jäädä pitkäaikaiseksi harrastajaksi. Ihmiset on loppuen lopuks niin hölmöi, ettei ne jaksa paljoa pohtia ja mieluummin käyttävät sen ajan nauttimiseen :)
Missä menee suurkuluttajan ja (jonkin sortin) harrastajan raja? Vaikuttaako asiaan se, että ei katso piirrettyjä yleensä vaan nimenomaan japanilaisia piirrettyjä? Missä vaiheessa erityisesti toimintaelokuvia katsova ja runsaan katsomisen perusteella niistä paljon tietävä muuttuu harrastajaksi?
Ei, ei tässä mitään olennaista itse blogikirjoituksen kannalta. Tuo Tsubasan tietysti-sana vain innoitti
Veteen piirretty viivahan se toki on.
Mutta koska sillä miten itse kokee itsensä on aika iso merkitys ajattelin että kuulut kuitenkin sille puolelle rajaa. Muistaakseni nimittäin sanoit jotain siihen suuntaan jommassakummassa Nekoconissa.
Joo, rehentelen mielelläni sillä että en ole mangaharrastaja…
Vielä ainakin yksi epäharrastajien ryhmä on mainitsematta, se johon itse aika usein kuulun: esteetikot. Katson vaikkapa Hayao Miyazakin tai Makoto Shinkain leffoja siksi että ne ovat kauniita. Hahmosuunnittelun tai juonenkuljetuksen analysointi on useimmiten yksinkertaisesti tylsää.
Enpä tiedä mihin kastiin itsenikään lukisin, toisaalta taidan olla enempi kasuaali kuluttaja mutta sitten taas toisaalta niin syvällä sarjismaailmassa että homma menee jo analysoinnin puolelle. Mutta enpä tiedä voiko minua ”harrastajaksikaan” sanoa?
Onneksi nämä jutut eivät ole niin vakavia, eikä itseään ole pakko lokeroida jos ei halua. :P
Nyt kun on mainittu esteetikot, on pakko vielä sotkea mukaan oma viiteryhmäni: metsästäjät. Itse etsin kaikesta viihteestä, kaunokirjallisuudesta sarjakuviin ja elokuviin asti, tiettyjä teemoja, joista olen kiinnostunut. Jos luvassa on esim. synkkiä tulevaisuudenmaisemia, well intentioned extremist-tropeita, visuaalisesti kaunista jälkeä ja mielenkiintoisia henkilohahmoja, olen aina kiinnostunut. Tuon perusteella olen ostanut elokuvalippuja, seurannut tv-sarjoja ja animea, lukenut sekä mangaa, että länsimaisia sarjakuvia ja kahlannut läpi korkeakirjallisia klassikoita. Ja koko japanilaisen populaarikulttuurinhan loysin aikoinaan kun etsin -mitä tahansa Ranskan vallankumoukseen liittyvää fiktiota ja tormäsin Rose of Versaillesiin. Liityin sen nähdäkseni jopa animeseuraan, vaikka en ollut nähnyt yhtään animea aikaisemmin.
ööööö kuulin et jossai oli joku desudesu blogi juttu panaali ette tygänny popanime blogista plz info moar???????????????
Itse olen koukussa animeen,omistan yli 100 pokkaria ja 12 ohjekirjaa.Ostan aina uusimmat pokkarit ja käyn Coneissa.Osaan olla omaitseni ja pukeudun tosi kirkkaisiin vaatteihin,sen vuoksi minua hieman kiusataankin.Yleensä ei nähkääs ihan kaikilla ole 8 luokalla sellaista tyyliä.Poikkean varmaan khyllä nytten aiheesta,vai?Asiaan,meidän koulussammekin on näitä kyseisiä ”epäharrastajia”,luulevat olavansa harrastajista ensimmäisiä vaikka eivät edes tiedä mitä ”Anime” tai ”Manga” tarkoittaa.