Kaikki, joille ponijutut aiheuttavat allergiaa: sulkekaa tabi nyt ja lakatkaa lukemasta. Tiedän, miten ärsyttävää ponifanien riehuminen uudesta ponisarjasta on – jos My Little Pony ilmiönä ei kiinnosta, fanien jankkaaminen on usein uskomattoman jääräpäistä ja rasittavaa. ”MUTKUN SE ON TOSI HYVÄ SUN ON PAKKO KATSOA JA RAINBOW DASH ON PARAS”
Koska en halua olla pelle, jotka tuomitsee sarjoja katsomatta, otin urakakseni katsoa edes jonkin verran My Little Pony: Friendship is Magicia ihan noin niin kuin yleissivistyksen vuoksi. Ja joo, onhan se hyvin animoitu ja nätti. Kirkasvärinen ulkoasu on hauska ja tyttömäinen olematta kuitenkaan tuskaisen ylisöpö, ja ponien kasvonilmeet ovat loistavia. Tämän uuden inkarnaation ponit eivät kyllä näytä pätkääkään oikeilta hevosilta, ne ovat jonkinlaisia fantasiaöllejä, joissa on hiukan ponia, hiukan ankkaa ja hiukan animea. Toisaalta ne 80-luvun ponit näyttivät enemmän muumeilta kuin hevoseläimiltä, että kenties tämä on joku MLP-perinne.
Kauniiden taustojen ja hassujen ilmeiden lisäksi sarjassa on hieno käsikirjoitus. Termeihin on panostettu, ja hevosmaiseksi muunnetut sanonnat ja sanat ovat hassuja ja tosi söpöjä. Onneksi ”everypony” ei käänny kunnolla suomeksi, sillä muuten olisin takuulla joutunut kuuntelemaan miespuolisten ponifanien ”kaikkiponi”-tasoista lässytystä bileissä :D Termien lisäksi myös koko muu dialogi on täynnä sanaleikkejä ja kohtia, joissa pitkä liuta sanoja alkaa aina samalla alkukirjaimella (allitteraatio on tälle se fiini sivistyssana). Ponien puhe on valtavan hauskan kuuloista varsinkin, koska monesti ponit ovat varsinaisia moottoriturpia ja sanaleikkejä sekä onelinereita tippuu nopeammin kuin minä pystyn englannin kuullun ymmärtämiselläni pysymään perässä.
Pitäisin My Little Pony: Friendship is Magicista enemmän, jos se olisi juonivetoinen sarja. Emoyhtiö Hasbro ei kuitenkaan tätä halunnut, vaan sarjan jaksot piti pystyä katsomaan myös ei-järjestyksessä. Onneksi joka kaudella on ainakin yksi eeppinen maailmanpelustustarina, jossa ponit taistelevat ystävyyden voimalla ilkeitä pahiksia vastaan. Taikatyttöfanina minulle nuo jaksot ovat itsestäänselvästi koko sarjan parasta antia.
Muulloin sarja on jonkinlaista slice of lifea ja moehuttua. Kuusi poniystävystä tekee jotain tyhmää, ja sitä sitten selvitellään. Lopussa kiistat sovitaan ja saadaan joku ystävyysaiheinen opetus. Jaksojen aiheet vaihtelevat perinteisistä tyttösarjojen tavarasta (siskosten väliset riidat) epätyypillisiin (Twilight Sparkle ja tämän supermaaninen suhtautuminen koulutehtäviin ja deadlinejen unohtamiseen). Nämä jaksot ovat tasoa ”ihan söpö” – ne eivät räjäytä maailmaa ja ole parasta animaatiota sitten Neon Genesis Evangelionin, mutta laadukkaita, täynnä hauskoja ilmeitä ja sanaleikkejä ne kyllä ovat.
Hyvä hahmokaarti on se syy, miksi ihmiset pitävät sarjasta niin paljon. Lasten ja varsinkin tyttöjen sarjalle epätyypillisesti kaikki ovat enemmän kuin yhden luonteenpiirteen karikatyyrejä. Erityismaininta menee faktalle, että päähenkilö Twilight Sparkle on puhdasverinen nörtti ja hikky, jonka elämään mahtuvat lähinnä kirjat ja opiskelu. Tällainen hahmo on yleensä tytöille suunnatuissa sarjoissa sivuhahmo, jos sellaista edes on. Eihän tyttöjä kiinnosta opiskelu tai mikään sellainen daa, parempi laittaa sarja täyteen tyhjäpäisiä meikeistä ja pojista innostuvia pimatsuja.
Hasbron toivomuksesta MLP:FiMissä on se pakollinen tyttömäinen tyttö, joka tykkää vaatteista. Rarity ei kuitenkaan ole mikään tyhjäpää trendien perässä juoksija, vaan päin vastoin pikkutarkka ja äärimmäisen vakavasti vaatteet ottava muotisuunnittelija, joka ompelee luomuksensa itse. Rarity on armoton draamakuningatar ja pilkunviilaaja, mutta myös aidosti antelias, mukava ja haluaa ystävilleen vain kaikkea parasta. Koska rättien ompelu on omaakin sydäntä lähellä ja olen joskus taipuvainen DRAAMAAMISEEN allcapsilla, Rarity on ehdottomasti oma lempiponini <3
Toinen lempparini on Applejack, joka on ponilauman normaalein jäsen. Omenafarmia pitävä Applejack on vähän maalaisjuntti ja liian itsepäinen, mutta tosi mukava, luotettava, kovasti töitä tekevä ja rehellinen. Muut ponit ovat ujo ja eläimistä tykkäävä Fluttershy, roisi ja poikamainen Rainbow Dash sekä kikattava ja pöhkö Pinkie Pie.
Ponit ovat hahmoina monipuolisempia kuin monessa lähiaikoina Japaninmaalta tulleessa moe-slice of life-söpöt tytöt tekee söpöjä -sarjassa, mikä selittää sen suosiota myös miesten keskuudessa. Sarja on muutenkin hyvin animemainen ponien valtavia lautassilmiä myöten. Tämän ponisarja-inkarnaation luoja Lauren Faust tunnetaan myös Powerpuff Girls -sarjasta, joka sekin oli hyvin animevaikutteinen.
Harmi, että sarja on niin episodimainen ja selkeästi ihmissuhdekomedia. Tahtoisin vielä joskus nähdä länsimaisen tyttöjen sarjan, jossa on eeppistä maailmanpelastamista, seikkailuja, vieraita maita, avaruusaluksia ja taikavoimia. Sellaisia leikkejä minä leikin, kun olin 4-12, en mitään karkkisöpöä ihmissuhdejuttua – olkoonkin, että ponisarjan hahmot on erittäin hyvin käsikirjoitettu, paremmin kuin monessa aikuisten sitcomissa.
Tällaisenaankin MLP:FiM on laadukas ja perinteitä rikkova tyttöjen piirretty, josta voivat nauttia myös sen kohderyhmää vanhemmat. Se olisi vain voinut olla vieläkin parempi, loistava ja eeppinen. On sääli, ettei Hasbrolla yms riittäneet pallit todella uraauurtavaan ja hienoon sarjaan.
Itsekin olin aivan fiiliksissä katsottuani ensimmäiset kaksi jaksoa, harmitti vähän että sarja muuttuikin episodiseksi sen jälkeen. Mutta kuten sanoit, sarjan loistavan käsikirjoituksen ansiosta sitä jaksaa seurata jaksosta toiseen, ja onneksi 2. kauden alussa on jälleen eeppisempää menoa. Sarja on onneksi hyvin älykäs ja kaukana wanhoista tytöille suunnatuista lällärisarjoista, joissa ei ollut tippaakaan syvyyttä ja tasojakin vain yksi. Mitä olet muuten tykännyt sarjan lauluista tähän mennessä?
Mielestäni FiM:issä on hienoa myös se, kuinka se osoittaa, että oikealla asenteella ja porukalla periaatteessa KAIKESTA voi luoda aitoa taidetta. Faust oli pitkään ollut tyytymätön pikkutytöille suunnattujen sarjojen tasoon, ja hän halusi luoda hyvän sarjan tytöille -> hänelle lykättiin vastuu leluihin perustuvan pahamaineisen lällysarjan uudesta kaudesta -> hän teki siitä menestyssarjan, josta pitävät kovasti myös aikuiset. Success! ö/
~C
Himputti, pitääkö äijänkin vielä taipua tuota katsomaan. Vaikka en ole ponien kanssa ollut muuten tekemissä kuin ostanut niitä tyttärelle aika monta vuotta sitten…
Ai niin, musiikit! Unohtuivat koko postauksesta. Vastaus on, että tykkään niistä ihan hulluna, ja olin positiivisesti yllättynyt. Kukaan poneja minulle ennakkoon hehkuttanut ei nimittäin kertonut, että sarja sisältää Rarityn Art of the Dressin kaltaisia musikaalikohtauksia :D
FiM on tosiaan positiivinen esimerkki siitä, että mistä tahansa alkuasetelmasta voi luoda laadukasta viihdettä, kunhan vain asiaansa jaksaa panostaa eikä tehdä hutaisten jotain. Kannattava oppi Japaninmaalla b-luokan tusinaerogesarjoja väsääville studioille…
Kannatan avointa asennetta ja ainakin yhden jakson verran vilkaisemaan, mistä koko ilmiössä on kyse. Kunhan se jakso ei ole joku Call of the Cutie, joka oli aika kliseistä tuubaa.
Oma suosikkini MLP:FiM-ilmiössä on kaikesta sen rasittavastakin hypetyksestä huolimatta fandom ja siihen kuuluvien ihmisten luovuus. Fanitaide nyt ei ole mikään uusi ilmiö, mutta esimerkiksi poni-inspiroitunut fanimusiikki on oikeasti hyvää. Taitavia säveltäjiäkin on paljon, joten kappaleet eivät keskity mihinkään tiettyyn genreen, vaan jokaiselle löytyy jotakin. Kannattaa etsiä tuubista jokunen biisi kuunneltavaksi, jos ei ole sitä vielä tehnyt. :3
Ehkä Hasbro ei uskaltanut tehdä mitään maailmoja kaatavaa koska kyseessä on kuitenkin lelusarjan mainos? (Vaikka toisaalta se olisi antanut myös mahdollisuuksia kokeilla jotain, koska ponikonsepti on ihmisille jo entuudestaan tuttu.) Ja sitten taas koska kyseessä on ponisarja, olin yllättynyt siitä että se oikeasti on hyvä. Mielessä oli vain se vanha (superpelottava!) sarja ja virtahepomaiset epämuodostuneet ponit, ja muut lelusarjat joissa ei useinkaan ollut hyviä hahmoja tai käsikirjoitusta. Mutta eipä sitä penskana tajunnut.
Ainakin yksi ihminen tosin on sitä mieltä, että sarja on nyt tuhottu kun toinen kausi on selvästi ensimmäistä huonompi. En osaa analysoida sitä itse, mutta huomasin etteivät jaksot tunnu yhtä toimivilta kuin ekalla kaudella?
Luulen että tajusin saman tien mitä ajoin takaa: toisessa kaudessa on ollut vähemmän hahmojen välistä vuorovaikutusta ja hyvää dialogia, ja enemmän vauhtia ja koheltamista.
Kakkoskausi ei minuakaan vakuuttanut heti koska liikaa randomia mäyhäämistä ja tylsää spedeilyä, mutta sitten tulikin onneksi Rarity- ja Spike-jaksot ja nyt ponit on taas kivoja. >:3
Mä tykkäsin juuri episodimaisuudesta :3 Tosin näkeehän sitä kaikkialla, mutta sillä tavalla ehditään keskittyä nimenomaan hahmoihin ja saada mukaan enemmän erilaista tarinaa.
Ykköskauden alkujaksojen perusteella en olisi lähtenyt katsomaan ollenkaan, jos sarjaa ei olisi kehuttu kaikkialla ympäri nettiä, ne oli niin tyypillistä taikatyttötouhua, mutta sitten kun niistä ja myötähäpeää tuntevalle inhottavasta kolmosjaksosta päästiin, ponit alkoi tuntua tosi kivoilta.