Bubu lähti ulkomaille pomppimaan, joten Kuutilla on kaikki vastuu blogista sillä aikaa. No, ei kai sitten muuta kuin lisää materiaalia kehiin. Koska cosplay = vakavaa liiketoimintaa (affaires serieuxes kuten Iris asian kommentissaan ilmaisi), kirjoitetaan sitten siitä.
Kaikki tietävät, että cosplayaajalla tulee olla nätti naama, timmi vartalo, naispuolisilla vähintään D-kupin tissit ja vyötärönympärys enintään 30 senttiä, koska cosplayssa koko idea on näyttää animehahmolta, ja siltä animehahmot näyttävät. Miehillä vastaaavasti tulee olla lihakset tai ei lihaksia (sarjasta riippuen) ja noin ladonoven levyiset hartiat ja vyötärö enintään 30 senttiä (ainakin jos kyseessä on CLAMP). Ja niin edelleen. On selvää, että yksikään cosplayaaja ei voi täysin näyttää cosplaynsa kohteelta, vaikka usein on melko helppoa ns. perstuntumalta sanoa, mikä on hyvä ja mikä huono cosplay. Usein miehillä on naispuolisten tekemiä cosplay-asuja arvioidessaan käytössä toinen, lähes samanlainen metodi, jota en tässä nyt rupea erittelemään, mutta jota voidaan kutsua ns. purskemetodiksi.
Mutta jos cosplayta miettii vähän enemmän, on selvää, ettei asia olekaan ihan niin yksinkertaista kuin miltä näyttää. Pitääkö animehahmolta näyttäminen viedä äärimmäisyyksiin ja vetää animukigurumi päälle jotta saa lautasen kokoiset silmät ja XBoxin kokoisen pään? Vai riittääkö se, että sokkona heittää kaapista jotain päälleen – ”cossasin Narutoa, mulla oli kyllä vääränlainen peruukki ja se oli vihreä ja haalaritkin oli punaiset ja otsapanta puuttui”? Useimmiten jauhetaan ruumiinrakenteesta – kuinka pitkä pitää olla ja kuinka paljon saa painaa? Keskustelun sävy on itse asiassa juuri tämä; vertikaalinen poikkeama hahmosta ei useinkaan merkitse läheskään yhtä paljoa kuin horisontaalinen. Kuten mainittu, useimmilla hahmoilla on täysin epätodellinen vartalo, kuten esim. Code Geassissa.
Pituuden suhteen ei kuitenkaan yleensä olla yhtä tarkkoja, mikä on.. jännä. Joku voisi tästä varmaan vetää jotain johtopäätöksiä yhteiskunnan painoihanteista ja ulkonäköpaineista. Mutta oikeastaan asia ei ole näin yksinkertainen. Ainakin itselläni on lähtökohtana yleensä hahmon ns. tarkoitus – esimerkiksi Fullmetal Alchemistin Edward Elricciä en lähtisi 179-senttisenä cosplayaamaan; Dioa olen viitsinytkin – tämä on muistaakseni jotain 185 senttiä pitkä. Yhyy, oon pätkä. Ainakaan vielä ei kukaan kuitenkaan ole tullut avautumaan vertikaalirajoittuneisuudestani. Vitsi on siis siinä, että vaikka Dio onkin lähes millä tahansa mittapuulla pitkä, hahmon funktio ei ole olla pitkä. Sen sijaan Edward Elricin keskeisiin tuntomerkkeihin kuuluu, että Ed on lyhyt, samoin kuin Yotsuba&:n Jumbon (Tai Jambon ;>) täytyy olla pitkä. Mikäli ideana on ryhmä- tai paricosplay, kannattaa ryhmän keskinäiseen pituusjärjestykseen kiinnittää huomiota, esimerkiksi Fullmetal Alchemist -ryhmäcosplay, jossa Ed on 50 senttiä Alia pidempi, voi olla hieaman hämmentävä. Varsinkin YAOI_SHO… siis, yaoi-sarjoissa ”pituudella on väliä”; pidempi on yleensä aina seme.
Sama soveltuu tietysti tisseihin – usein animu-cosplayssa on kyse siitä, että tissit eivät ole tarpeeksi isot, mutta esimerkiksi Mahoron cosplayaajalle maksimikuppikoko on A. Tai sitten bindataan. Pointti on kuitenkin se, että mikäli hahmon pituus – tai muukaan ominaisuus – ei ole erityisen silmiinpistävä, siitä voi helposti joustaa enemmän kuin jos puhutaan ääripäihin sijoittuvista ominaisuuksista. Osaltaan tämä varmaan ohjaa myös painokeskustelua: koska animehahmojen fysiikka nyt vaan sattuu olemaan ylioptimaalinen (ts. täysin epärealistinen), se katsotaan tavallaan kaikkien animehahmojen erityispiirteeksi, johon kaikkien pitää pyrkiä. Toivottavasti teillä tytöillä kuppikoko on 60D!
Kuinka lähellä vaatteiden tulee sitten olla oikeaa? Tästä tuskin on kovinkaan montaa näkemystä – ”mitä enemmän muistuttaa oikeaa, sitä parempi”. Ihmiset saattavat kyllä lätkiä jotain pieniä yksityiskohtia ”vähän sinne päin” vaikka esimerkiksi tarkkoja kuvia olisi saatavilla. Tällaista ei tosin yleensä pyritäkään oikeuttamaan millään; todetaan vaan, että ”en jaksanut”. Toisaalta, jos yksityiskohtiin aikoo panostaa, miksi ei tekisi sitä kunnolla? Varsinkin, jos yksityiskohtien määrä on vähäinen, antaa siitä poikkeaminen ylimalkaisen kuvan: jos hahmon takin hihassa on kolme nauhaa, on tyhmää ommella kaksi tai neljä nauhaa, kun asun olisi samalla vaivalla voinut tehdä oikeinkin.
Asujen muunlainen muuntelu taas on eri asia – edellämainitusta anime-anatomiasta johtuen jotkin vaatteet eivät vain näytä mitenkään hyviltä oikean ihmisen päällä. On kaksi vaihtoehtoa – joko tekee asun täysin tarkasti (joka sitten näyttää tyhmältä) tai muokkaa asua niin, että se näyttää hyvältä oikean ihmisen päällä (ja tinkii siis tarkkuudesta). Itse lähtisin rohkeasti tavoittelemaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka harrastuksen nimi olisikin cosplay, väitös siitä, että tarkoituksena on tehdä pelkästään puku, on usein harha – kyseessä on enemmänkin charplay eli character play; pyritään näyttämään hahmolta eikä vain heitetä päälle jonkun hahmon vaatteita. Sinällään cosplayaamiseenhan ei tarvitsisi perukkiakaan, koska kyseessä on vain hahmon vaatteiden pitäminen. Näin ei usein kuitenkaan siis ole, ja joskus – kuten mainittu – asun leikkausta on pakko muuttaa, vaikka asun mittasuhteet sitten vähän muuttuisivatkin, jotta asu istuisi oikein.
Tästä on kuitenkin erotettava asun ”siveellistäminen”, mikä sattuneesta syystä on usein enemmänkin tyttöjen kuin poikien harrastama asun muokkauksen muoto ja sen yleisin toimenpide on hameenhelman pidentäminen. EI NÄIN. Jos et tykkää, älä sitten tee. Vaikka muuten puvun modailu on minun mielestäni OK, tämmöinen ei ole, eikä vain siitä syystä, että minusta on kiva katsella niukasti vaatetettuja tyttöjä, vaan siksi, että jos et kehtaa, et luultavasti koe oloasi asussa kotoisaksi modailun jälkeenkään – ja toisaalta jokainen tällaista cosplayaajaa katsova ymmärtää heti, miksi asua on muokattu. Olo siveellistettyä pukua katsoessa on jokseenkin sama kuin väljähtyneen kokiksen juominen.
Entä naama sitten? Esimerkiksi tuo Bubu, vaikka onkin todellinen cosplay-natsi joka laskee hahmojen asuista nappien tarkan määrän, ei meikkaa koskaan (tai taisi sillä olla huulikiiltoa reserviupseerikoulun kurssijuhlilla, jotka ovat vain ”valtakunnan kakkosjuhlat”), ei myöskään cosplayta varten, perusteena ”jos hahmo olisi oikea, ei sillä olisi meikkiä”, mikä on perusteluna omasta mielestäni vähän siinä ja siinä. Tietysti kanta on perusteltu, mikäli tarkoitus on todella näyttää niin ihmismäiseltä versiolta animehahmosta kuin mahdollista – Aaerun luonne huomioon ottaen on ihan mahdollista, että tämä ei hirveästi naamaansa maalaile. Mutta jos tästä kannasta lähtee vähänkään joustamaan, on ainakin ripsari ehdoton (tai lol en minä meikkien nimiä tiedä :-D), koska animehahmojen – varsinkin naispuolisten – ripset ovat usein tuuheammat kuin David Hasselhoffin rintakarvat. Kovin aste tietysti on kigurumi, mutta ne ovat niin pelottavia, että niistä en suostu kirjoittamaan.
Arvatkaa muuten, kuka oli myös cosplay-natsi. Vihje alla.

No kyllä pitää meikkiä ja push-uppeja käyttää!
Joo, ainakin jos cosplayaa jotain täysin lättänää lolia, silloin push-upit on ehdottomat :-D
Aina voi push-uppeja käyttää <3
Varsinkin YAOI_SHO… siis, yaoi-sarjoissa “pituudella on väliä”; pidempi on yleensä aina seme.
Yaoissa pidempi on seme, siitä ei tingitä. MUTTA toi pituussääntöhän antaakin sit mahdollisuuden päättää et kumpi hahmoista on se seme ja kumpi uke: jos haluu vetää yaoi_showta semenarutolla ja ukekakashilla ni laittaa vaan kakashin cosplayaajaks sen 140-senttisen ja narutoks sit jonku parimetrisen… %—D
peeäs mieluummin kattelen kyl vähän pidennettyjä hameita ku jonku trimmaamatonta bikinirajaa tai muhkuraista persettä >:S
Minkä pornuaaerun olet sitten tähän kaivanut :P
Joo, en yleensä jaksa meikata. En kylläkään myöskään valitse hahmoja, jotka meikkaisivat jos olisivat todellisia tai joilla on selvästi jo animussakin meikkiä naamassa, ihan tarkoituksella. Jos nyt sattuisi huvittamaan olla vaikka joku gosuroriträppi jostain pöpöanimesta, totta ihmeessä silloin pistäisin mustat huulipunat naamaan, koska niin on hahmollakin :D Cosplaymeikkaamisesta sen verran, että naaman ihon värierojen ja virheiden tasoittaminen on minusta oleellisempaa kuin ripsiväri…
Mitä yaoihin ja semeihin tulee, minua suuresti huvittavat muutamat yaoidoujinshit, joissa hahmojen pituutta muutellaan miten sattuu sen mukaan, kenen halutaan olevan päällä. Yaoissa tosin ei koskaan ole suuresti järkeä ole ollutkaan.
Pahoittelen, jos kuulostan sekavalta, koska palasin juuri sieltä ulkomailta ja nyt väsyttää. Zzz
maipon, mut sit vaan failaa. http://www.gillettevenus.com auttaa. Tai muhkuraiseen perseeseen http://www.elixia.fi.
Ja mitä Bubulle, kaivoin pornoaaerun ihan sua varten ^_^ Ja et varmaan oo tienny, mut useimmat naiset meikkaa, eikä sitä yleensä animussa jakseta erikseen korostaa jos jollakulla on ”perusmeikit” naamassa. Tai näin ainakin asian itse näen :o
Kinastellaan tästä nyt sit kahdestaan :P
Mut ei, en näe 12-vuotiaan tai 10-vuotiaan tytsyn meikkaavan; en myöskään apokalyptisen tulevaisuuden ihmisten Marsissa, jossa muutenkin on kaikesta pulaa; en myöskään papittaren joka on asunut puoli elämäänsä sellaisessa viherhippikommuunissa, jossa jopa vaatteiden pitäminen on kielletty.
Toisaalta tämä on niitä juttuja, joista me ollaan kuitenkin fundamentaalisesti eri mieltä, vaikka kuinka taitettaisiin peistä. Olen sitä mieltä, että cosplayn ei pitäisi olla niin turhan vakavaa enkä yleensä lähde tuomitsemaan eri ihmisten erilaisia tapoja cossata – hyväksyn siveysmodaukset sun muut, mitä sinä et, minun puolestani muut saavat tehdä hahmoja, joista eivät tiedä mitään, vaikka itse teenkin vain ja ainoastaan lempihahmojani joiden repliikitkin osaan ulkoa, ja niin edelleen – ellei kyseessä ole ihan puhdas laiskuus ja yrityksen puute ”no oli väärän väriset kengät ja väärät housut ja väärä kaikki mut halusin vaan pistää päälle jotain tyhmää”. Voit tietysti argumentoida vastaan, että meikkaamattomuus on juurikin puhtaasti laiskuutta, mutta heitän takaisin, että ei ole paljon meikkiä sielläkään päin näkynyt, vaikka naama kuinka kiiltäisi kuvissa ;) Do as you preach etc.
No pitäis meikata!!1 Kyllähän sen ikäiset jo meikkaa. Varsinkin kaikissa sarjoissa, koska… no, ne näyttää siltä. Naiset yleensäkin näyttää sarjoissa meikatuilta, myös ne ”meikkaamattomat”. Mikä ei varmaan ollut ylläri.
Ja sähän just oot se joka aina vannoo sen nimeen että ehdottomasti pitää olla kaikki yksityiskohdat oikein (kukas niitä palleroita hameeseen applikoikaan ja oli ihan fiiliksissä siitä että niitä oli Just Oikea Määrä) ja Pitää Panostaa, mut yllättäen panostus loppuu siinä kohtaa kun pitäis panostaa omaan vartaloonsa ;>
PS. Mulla oli Kazumana puuterit naamassa (ok no muuten se oli fail :E)
Animuhahmoista harvemmin erikseen mainitaan onko niillä meikkiä naamassa vai ei, mutta se on varmaa että tytöille piirretään aina hyvin suuret ja tummat silmät! Normaaleilla pulliaisilla – varsinkaan meillä vaaleilla suomalaisilla – ei luonnostaan ole kovin erottuvat silmät, joten jos haluaa vielä vähäsen enemmän muistuttaa cosplayssa sitä hahmoaan niin meikillähän niitä simmuja helposti korostaa. Tietysti kohtuus kaikessa, mutta kyllä musta jotain eyelineria ja maskaraa voi hyvällä omallatunnolla vähäsen pistää.
Ja Amphin pointtiin liittyen – etkös silloin aikoinaan ihkuttanut tämän Maetelin silmämeikkejä?
Jos ei muuta niin laittakaa edes meikkivoidetta ja puuteria.
Tsubasa: Joo näin tein, lähinnä koska se oli juuri sellainen hieno ekstra, jota harvemmin näkee. En edellytä kenenkään pitävän oikean värisiä piilareita cosplayta varten, mutta jos pitää, onhan se hienoa, ”ekstraa”. Nuo silmämeikit menevät samaan kategoriaan.
Toisaalta lätkäisin tuon kuvan livejormaani aikoinaan osittain siksi, että kukaan ei enää cossaa mitään oldskoolia nyyhsnif
Kaikki muut: Point taken etc!