Kuten kaikki valveutuneet kansalaiset varmasti tietävät, yksi kansainvälisen finanssikriisin keulakuvia on ollut Atlannin lohikäärmevaltio, Islanti. Maan valuutalla voi pyyhkiä persettään eivätkä islantilaiset yritykset ole kovinkaan houkuttelevia sijoituskohteita – paitsi ehkä ”no ostetaan nyt pois kun on halpaa”-mielessä. Toisin sanoen Islanti on aika kusessa. Asiaa ei helpota, että muutamilta suurlainanottajilta oli kaatuneista islantilaispankeista mitätöity lainoja vain päiviä ennen pankkien kaatumista – ja mikäpä siinä, kun kyseiset henkilöt sattuvat olemaan pankinjohtajien kavereita ja sukulaisia. Hauskaksi tilanteen tekee se, että Islanti on pieni maa – koko valtiossa on vain 300 000 asukasta. Kun vielä otetaan huomioon se seikka, että ihmiset usein pariutuvat samoista asioista kiinnostuneiden ja samalla koulutustasolla olevien kanssa, tuloksena on se, että käytännössä kaikki valtion nimeätekevät tuntevat toisensa tai ovat sukulaisia keskenään. Syntyy sellaisia sisäpiirikiemuroita, joita ei juuri voi mihinkään muuhun valtioon kuvitella. Nämä sisäpiirikuviot taas ovat todella hankalia lainsäädännön kannalta ja ongelmienratkaisuun vaadittaisiin usein ulkopuolista apua, kuten tästä Helsingin Sanomien kirjoituksesta käy ilmi.
Vaikka Suomen animepiirit eivät ehkä olekaan ihan yhtä vakavaa liiketoimintaa kuin kokonaisen valtion tulevaisuus, vähän samoista ongelmista on niissäkin kyse. Aktiivinen harrastajakunta on niin harvalukuista, että asioista mitään tietäviä on ehkä joitain kymmeniä, enimmillään satoja. 
On sinällään hyvä, että Suomen piireissä edes suurimmat kaupalliset toimijat (ts. mangakustantamot) ovat erillään muista toimijoista ja että piireissä liikkuvat rahat ovat lähtökohtaisesti määrältään melko pieniä (sisältäen myös conibudjetit) eikä minkäänlaisia pörssirakennelmia ole, vai mitä muuten pitäisi olla mieltä siitä, että ainakin jotkut maamme animelehdistön merkittävät nimet ovat myös esimerkiksi maamme suurimman animeaiheisen keskustelupalstan ylläpitäjiä? Edes allekirjoittanut ei ole täysin ulkopuolella tällaisista kytkennöistä ja esimerkiksi istuu ainakin kahden animeaiheisen järjestön puheenjohtajan pallilla tällä hetkellä.
Varsinaisia ongelmia tästä ei vielä ole aiheutunut; ainakin päättävässä asemassa olevat ihmiset ovat osanneet käyttäytyä kuten kuuluu. Ei myöskään ole mitään syytä olettaa, että ketään tällaista animeskenen Avainhenkilöä (TM) jaksaisi kiinnostaa järjestää mitään suurta vallankaappausta, koska loppujen lopuksi sellainen olisi melko turhaa. Ja kun kavallettavia rahavarojakaan ei useinkaan ole, ei sekään ole kovin hyvä suunnitelma. Mutta voi jeesus jos Suomen animeskene olisi valtio :-D
Täysin ongelmaton tilanne ei kuitenkaan ole. Oikeustieteessä vakiintuneen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössään kiteyttämän kannan mukaan tuomioistuinten toimintaa arvioitaessa ei riitä, että tuomioistuimen toiminta on puolueetonta, vaan sen on myös näytettävä siltä. Ja tällaisia ongelmiahan on: kun sama henkilö jälleen kerran voittaa cosplay-kisan, alkaa nillitys välittömästi: tuomaristossa oli voittajan tuttuja! Tuomaristo on puolueellinen! Äänestystulos on purettava! Siinä tilanteessa on paha mennä sanomaan, että tämän asu oli oikeasti hienompi kuin se 50. koulupuku + kissankorvat -yhdistelmä, jos ihmiset kokevat ratkaisun puolueellisena – riippumatta siitä, että voittajan asu olisi oikeastikin ollut hienoin.
Tästä tietysti voi sanoa, että ”lol cosplya kisa dramu”, mutta ottaen huomioon, että kyse on yhdestä Suomen animeskenen arvostetuimmista kisoista, se ei minun mielestäni ole täysin merkityksetöntä. Jos kilpailujen tuloksista tahdotaan sellaisia, että kenelläkään ei ole niistä nokankoputtamista (mikä tietysti voi olla mahdoton tehtävä, Suomen con-yleisön tietäen), tulisi jostain saada tuomareita, joilla ei olisi kytkentöjä kilpailijoihin – mutta Suomen skene taas huomioon ottaen, tämä voi hyvinkin olla mahdotonta. Yksi ratkaisu tietysti on käyttää skenen ulkopuolisia asiantuntijoita – ompelijoita, teatteriväkeä, jne – mutta tämäkin ratkaisu on vähän puolivillainen, sillä olisi Ihan Kiva (TM), että myös palkinnoista päättävät ovat skenen toiminnassa mukana.
Sisäpiiriin kuulumisesta on näissä piireissä toisaalta myös etua. Animeharrastajat ovat ainakin Suomessa melko sisäänpäinkääntynyttä sakkia, tarkoittaen tässä siis sitä, että ”oman porukan” sisältä tulevat toimijat koetaan ”meidän jengiksi”, kun taas ulkopuolelta tulevat toimijat koetaan kilpailijoiksi, jotka ovat rahan perässä tai tekevät animepiirien julkisuuskuvalle hallaa – miettikääpä esimerkiksi harrastajayhteisön asennoitumista Sangatsuun, Egmontiin ja Punaiseen Jättiläiseen (jotka kaikki kertovat toimistaan ja keskustelevat harrastajien kanssa Anikissa ja ovat coneissa tavattavissa) ja verratkaa sitä asennoitumiseen Ivreaa kohtaan (joka on ollut todella hiljaa tekemisistään eikä ole näkynyt coneissakaan). Tai entäs Subin Otaku, jonka Suvi ja Tessi eivät ainakaan entuudestaan olleet mitään skenejulkkiksia? Hieman sama ongelma on nykyisellä Anime-lehdellä verrattuna Japan Poppiin, jonka lähes kaikki tekijät ovat tuttuja nimiä myös Anikista.
Sisäpiirikytköksistä on näin pienissä piireissä haittaa ja synnyttävät eripuraa. Toisaalta niistä on myös selkeää etua, koska sisäänpäinlämpiävyydestä johtuen oman porukan kanssa on aina kivempi tehdä hommia kuin ”ulkopuolisten”. On varmaankin odotettavissa, että asiat helpottuvat tulevaisuudessa, kun harrastajamäärät kasvavat ja varsinkin kun nykyiset harrastajat kasvavat ja ottavat paikkansa Suomen animeskenen toimintaympäristössä o/! Long live Suomen animupiirit!
tekijä, aloitti piirtäen doujinsheja; nämä ovat tietysti nykyisin melkoisia keräilyharvinaisuuksia.
Toisaalta CLAMP on myös kuuluisa angtisista bishisarjoistaan. Näihin voi laskea ainakin X:n, RG Vedan ja Tokyo Babylonin. X on tietysti surullisenkuuluisa siitä, että se tuntuu olevan ikuisesti katkolla, syynä huhutaan olevan juonierimielisyydet kustantaja Kodanshan kanssa. Oli syynä mikä oli, CLAMP on joskus huono lopettamaan sen, minkä aloitti – katkolla ovat myös Legal Drug ja CLAMPin kunnianhimoisin teos, paljon negatiivista tilaa ja elokuvamaista kerrontaa sisältävä Clover. Varsinkin Cloverin lopun haluaisin henkilökohtaisesti nähdä joskus, sarjakuva on kaunis. Nykyisin Cloverin länsipainos on ollut loppu jo vaikka kuinka kauan ja siitä saa maksaa melko mielenkiintoisia hintoja, jos haluaa saada sarjan hyllyynsä.
Chobits on taas saanut varsinkin nuoremmilta harrastajilta jonkinlaisen ”tsih, pervomangaa”-leiman. Chobits on seinenmangaa ja sellaisena siinä on tietenkin oma osansa fanipalvelua ja tätä ”pervoilua” – päähenkilö Hideki on terve nuori mies, enpä ole tähän ikään mennessä tavannut yhtäkään tämän ikäistä jannua, joka ei kuluttaisi pornoa missään muodossa! Chobits on alussa melko puhtaasti hölmöilyä ja jonkinsorttista pseudohaaremitavaraa, loppu tulee hieman puskan takaa ja lopetus on jossain määrin mauton, mutta Chobits on tällä erää ainoa CLAMPin manga, joka on selvästi miesyleisölle suunnattu ja sellaisenakin kuriositeettina mielenkiintoinen. Lisäksi Chobits on välillä oikeasti filosofinen pohtiessaan robottien ja ihmisten suhdetta. Päähenkilöitä Hidekiä ja Chiitä kiinnostavampia ovat oikeastaan sarjan sivuhahmot ja heidän tarinansa.
Tsubasan kanssa samaan aikaan alkoi xxxHolic, joka on piirrostyylillisesti hiotuinta CLAMPia sitten Cloverin. Sarja on täysin harmaasävytön, kaikki on mustaa ja valkoista, dramaattista ja okkultistiseen teemaan sopivan dramaattista. Juonellisesti xxxHolic koostuu sekä yksittäistapauksista, että hitaammin etenevästä jatkuvasta juonesta. Toiveita toteuttavan noita Yuukon ja hänen vastentahtoisen apurinsa Watanukin tarina on erittäin tyylikäs, mutta myös ajatuksia herättävä. Lisäki Yuuko ja Watanuki ovat mielenkiintoisimpia CLAMPin tällä vuosikymmenellä luomia täysin uusia hahmoja. Tsubasa ja xxxHolic ovat juonellisesti tiiviisti kytköksissä, mutta suosittelen xxxHolicin ostamista hyllyyn ja Tsubasan tärkeimpien pointtien wikittämistä – Tsubasa kun on, hmh, melkoisen keksinkertaista menoa verrattuna synkempään sisarmangaansa.
CLAMP on tehnyt niin paljon kaikenlaista, että on mahdotonta yrittää mainita kaikkea tallaisessa yhdessä blogipostauksessa. Tutustumisen arvoisia ovat jo mainittujen sarjojen lisäksi RPG-fantasia Magic Knight Rayearth, joka Card Captor Sakuran tavoin uudisti genreään aika tavalla, CLAMPin sarjoissa kukaan ei ole nimittäin sitä, miltä aluksi näyttää. Yhden osan pituinen Miyuki-chan in Wonderland on taas CLAMP-fanille pakollinen ostos, pikku hassuttelu kunnon yurifanservicellä. Omiin suosikkeihini kuuluu myös yhä jatkuva, Newtypessä ilmestyvä kobato., joka on satunnaisella vakavuudella höystettyä mannaa CLAMP-faneille kaikkine suosittujen hahmojen cameoineen, mutta selkeällä parodisella otteella. Kobatossa CLAMP naureskelee itselleen ja konventioilleen – päähenkilötyttö on vielä naiivimpi kuin Sakura, taikatyttömaskotti vielä enemmän badass kuin Yue ja piirrostyyli karkkia ja kukkia täynnä potenssiin n – paitsi taistelukohtauksissa, ne taas on piirretty… no, näette, jos luette, en viitsi pilata yllätystä.
Omasta mielestäni tapauksessa mielenkiintoista oli kuitenkin se, että tällainen pusupiiri syntyi – silloin kun minä olin nuori (eli silloin kun kouluun oli 40 kilometriä, joka hiihdettiin kesät – talvet susien näykkiessä nilkkoja ja aina oli 5 metriä lunta, koulua käytiin lauantaisinkin, sunnuntaisin oltiin peltotöissä ja joka toinen sunnuntai oli peruttu jne jne, eli noin 6 – 8 vuotta sitten) ja olin mukana järjestemässä erinäisten Pokémon-nettiyhteisöjen tapaamisia, ei tuollaista pullonpyöritystä olisi voitu edes kuvitella – ei etteikö sitä olisi voitu järjestää, mutta valistunut arvaukseni on, ettei siihen olisi osallistuttu.
Muutenkin yhteiskunnan suhtautuminen seksuaalisuuteen on jo vuosien ajan muuttunut yhä vapaamielisemmäksi, mitä ilmentävät esimerkiksi muutokset homoseksuaalisuuteen suhtautumisessa. Ja mitä nuoremmaksi mennään, sitä vapaamielisemmin asioihin suhtaudutaan – sen on varmaan kokenut moni homoseksuaalisuudesta vanhempiensa kanssa keskustellut. Animepiireissä tätä muutosta on varmasti vauhdittanut yaoi- ja yuri-teemojen yleisyys, mikä Kikuconissa näkyi esimerkiksi jonkin ihmeen YAOI SHOW’n suosiossa. Tämän lisäksi jo mainitussa pusupiirissä henkilöiden sukupuoli, oli se sitten sama tai eri kuin oma, ei ilmeisestikään tuottanut mitään pakokauhun tiloja, vaikka vähän kiusallista se saattoikin olla.
Mutta jos conien tulevaisuutta ennustetaan, vähän veikkaan, että kehitys ei pysähdy tähän: USA:ssa, missä harrastajakunnan keski-ikä on muutaman vuoden korkeampi kuin Suomessa, ”con hookup” on jo käsite. Kun nyt pusupiirejä spontaanisti järjestävä sukupolvi vanhenee muutaman vuoden, luonto mitä todennäköisimmin ajaa tikanpojan puuhun ja hotellimajoitus yleistyy – ja niissä hotellihuoneissa harrastetaan conista saatujen uusien tuttavuuksien kanssa vähän muutakin kuin pelkkää pusuttelua ja kokiksen juontia.
Perinteisesti tekijänoikeus on nähty tekijänsä omistusoikeuteen liittyvänä ja siitä kumpuavana voimana; tämän ajatuksen juuret ovat valistusajan ajattelussa ja 
Sen sijaan kukaan ei saa laittaa tällaisia teoksia esimerkiksi internet-sivuilleen, sillä tämä ei ole yksityistä käyttöä, vaan lähtökohtaisesti kiellettyä teoksen levittämistä yleisölle. Asiaa ei myöskään auta se, että useat tekijät pistävät sivuilleen ilmoituksia tyyliin ARRRRRR ET SAA VARASTAA TÖITÄNI KREEGAH TARZAN BUNDOLO, vaikka itse asiassa heille olisi luultavasti hyödyllisempää levittää teoksiaan mahdollisimman laajasti ja myös rohkaista muita levittämään heidän teoksiaan.
Valitettavasti TTVK ja muu tekijänoikeusmafia on tehnyt parhaansa, jotta ihmiset suojelisivat teoksiaan mustasukkaisesti ja jotta he kieltäisivät muita levittämästä teoksiaan – ja näin ihmiset myös tekevät, silloinkin kun se ei ole heille edullista.