NYT SITÄ SAA!! MUSIIKKIA NETISTÄ!! ILMAISEKSI!! LAILLISESTI!!! Jos et ole jo kuullut Spotifystä, niin siinäpä tulivatkin tärkeimmät tiedot. Spotify siis tarjoaa käyttäjilleen laillisesti about kaiken musiikin mitä kuviteltavissa on, ilmaiseksi. Spotify on kuluttajien messias ja musiikkiteollisuuden pelastaja. Ulkoasultaan Spotify ei eroa esim. ITunesista hirveästi; ohjelmassa on Search-toiminto, jolla pystyy etsimään biisejä/artisteja/albumeja, joita tuplaklikkaamalla niitä pääsee kuuntelemaan. Musiikkia löytyy todella paljon ja se on ainakin omiin korviini tarpeeksi hyvälaatuista (Ehkä 192 kbps? En tiedä, en ole niin kultakorva). Biisejä voi myös askarrella omiksi soittolistoikseen.
Miten Spotify voi olla laillinen? Spotifyn ilmaisversio toimii mainosrahoitteisesti – ohjelman ulkoasuun kuuluu pari mainosbanneria ja välillä biisien väliin tulee muutaman sekunnin kestävä mainos. Vajaan kymmenen dollarin kuukausimaksulla saa käyttöönsä ”premium”-Spotifyn, jossa ei musiikkia ole yhtään enempää tarjolla koska kaikki on tarjolla ilmaisversiossakin, mutta mainoksista pääsee eroon. Hämmentävää on, että Spotifyn ansaintamalli (tai paremminkin tilitysmalli eli se, minkä perusteella artisteille tilitettävät tulot jaetaan) ei ole julkinen, tai ainakaan minä en ole siihen törmännyt missään, eikä ilmeisesti kukaan muukaan. Hannu Oskala (joka ilmoittaa ammatikseen ”freelance-muusikko”; ilmeisesti hänellä on siis kokemusta tekijänoikeusasioista muusikkopuolelta) on pohtinut Spotifyn ansaintamallia (tai siis tilitysmallia) blogissaan sinänsä osuvasti.
Oskalan kirjoitus on ymmärrettävästi hieman hapan, mutta siinä on asiaa, joka kiinnostaa – tai ainakin pitäisi kiinnostaa – myös animeharrastajaa:
”- – Mainosrahoitteisuus ja “loppukäyttäjälle ilmainen” musiikkipalvelu saattaa olla tulevaisuuden bisnesmalli, mutta näin se ei tule toimimaan. Tai sitten musiikkia ei tuoteta ammattimaisesti. Ainakaan pieneille markkinoille. Lue: Suomi.”
Siitä huolimatta, että isoimmat levy-yhtiöt ovat Spotifyssä mukana (syistä joita Oskala yrittää kirjoituksessaan arvata), mukanaolevat levy-yhtiöt ovat lähinnä vain niitä isoja levy-yhtiöitä. Ja nimenomaan länsimaisia levy-yhtiöitä. Animetunnareita ei Spotifystä löydy ja japsipoppia tai -rokkia on Spotifystä turha etsiä; edes mainstreameinta kärkeä edustavat Ayumi Hamasaki ja Utada Hikaru ovat Spotifylle täysin tuntemattomia. Nobuo Uematsua ei Spotifystä löydy, saati sitten Yoko Kann… eikun ei! Kannon tekeleitä löytyy; joku Toru Tanabe -niminen kaveri on laulanut näköjään useita animehittejä vuosien varrelta (Zankoku na tenshi no teze, Kiseki no Umi, Give A Reason…) ja levyttänyt… tosin saksaksi :F.
Mitään Chrono Symphonicin (Chrono Triggerin musiikkeja remiksattuna) tai Final Fantasy IV: Echoes of Betrayal, Light of Redemptionin (Yllättäen Final Fantasy IV:n musiikkeja remiksattuna) kaltaista meidän on Spotifyltä turha odottaa. Ne kun ovat harrastelijalähtöisiä projekteja, joissa vapaaehtoiset ovat miksanneet ko. pelien biisejä toimiviksi albumeiksi.
Jotkut miksaukset ovat lähinnä paranneltuja versioita alkuperäisistä, ts. instrumentit kuulostavat oikeilta instrumenteilta eivätkä midi-piipitykseltä, jotkut taas täysin uudenlaisia versioita biiseistä. Esimerkiksi Voices of the Lifestream -albumilta löytyvä, One-Winged Angeliin pohjautuva Black Wing Metamorphosis on aaaaaaika lailla erilainen – mutta silti selvästi One-Winged Angelin muunnelma.
Vitsi on vain siinä, että nämä remiksatut kokoelmat perustuvat viime kädessä tekijänoikeuden alaisen materiaalin, tässä tapauksessa sävellyksen oikeudettomaan hyödyntämiseen, siis tekijänoikeuden loukkaamiseen. Voisi kysyä, kuka tässä menettää rahaa – jos kuuntelen moista ”piraattilevyä” jossa on ”varastettu” sävellykset, johtaako se siihen, että en osta itse peliä (jossa en edes voi kuunnella miksattua versiota biisistä!) – mutta en kysy; taidan jättää sen toiseen kirjoitukseen.
Oskala tekee mielestäni virheen kuvitellessaan musiikin kuuntelun olevan maantieteellisesti sidottu asia asia, mutta osuu osittain oikeaan siinä mitä tulee pienten markkinoiden musiikkiin: koska se ei ole taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto, ei siihen viitsitä panostaa. Ainakaan tällä hetkellä Spotify ei auta otakua ollenkaan, ja suhtaudun skeptisesti siihen, auttaako se koskaan. Kaikki musiikki kun ei edes ole kaupallista, kuten Chrono Symphonic, FF IV: Blaa blaa, Voices of Lifestream ja muut OC Remixit demonstroivat. Spotify on askel oikeaan suuntaan eli siihen, että ihmisille tarjotaan laillinen tapa kuunnella musiikkia netistä lain harmaalle alueelle menevän lataamisen sijaan, mutta parempiin tuloksiin päästäisiin, jos saatavilla olisi muutakin kuin mainstream-kamaa.
Mielenkiintoinen pointti oli myös, että maailma on nykyään niin pelien läpäisemä, että joitain yhteiskunnan ja elämän osa-alueita on mahdoton ymmärtää, mikäli ei ymmärrä pelaamista. Tällainen järjestelmä on esimerkiksi pörssi – jos pörssijärjestelmää miettii minä tahansa muuna kuin pelinä, se on aivan järjetön. Sen sijaan pelinä pörssi muuttuu heti ymmärrettävämmäksi. No, se siitä. Kerrottakoon kuitenkin vielä, että The Sims ei ole peli, ja tämä on absoluuttinen totuus josta ei kiistellä, koska minä määrään niin.
Paikalle päästyäni suuntasin katsomaan Janne ”Dystopia” Haimilahden Elämää Suurempi Anime -luentoa, jonka missasin Desuconissa koska olin hieman velvollisuuksissa kiinni. Luento oli varsin hauska, ainoa miinuspuoli oli, että äänissä oli jotain häikkää mikä aiheutti hra Haimilahden äänen kaikumista salissa ja puheesta oli todella vaikea saada selvää, kunnes joku tekniikan sankari keksi laittaa etukaiuttimet päälle. Sen jälkeen homma toimi. Kokonaisuudessaan luento jäi vahvasti plussan puolelle.
Sunnuntaina driftasimme Kaapelitehtaan pihaan autolla ja… hengailimme. Bubu tosiaan kikkaili itsensä cosplay-ryhmäkisaan median edustajana (=tämän blogin toisena kirjoittajana, kannattaa siis perustaa blogi niin pääsee cosplay-kisaan jonon ohi, vink vink!), kuten tämän kaksi kaveriakin. Minä puolestani suuntasin kohti ”Sananvapaus ja tekijänoikeus”-paneelia (Osanottajina Varsinais-Suomen vihreiden pj Mari Saario, Jussi Ahlroth Helsingin Sanomista, Kaj Sotala 
Tekijänoikeuspaneelin jälkeen suuntasin ihan oikeasti varsinaisen Animeconin ohjelman puolelle eli kustantajien kyselytunnille, missä Antti Valkama (Sangatsu) ja Antti Grönlund (Punainen Jättiläinen) olivat edustamassa (Egmontin Janne Suominen koetti laistaa paikalta cosplay-kisan tuomaroinnin vuoksi) Jussi ”nixu” Nikanderin sekä yleisön korventaessa näitä piinaavilla kysymyksillään. Kuten esimerkiksi ”miksi Hopeanuoli-mangaa ei ole saatu Suomeen?” Vihdoinkin saatiin vastaus kysymykseen, joka on askarruttanut teinityttöjä ympäri Suomen: ilmeisesti syy on se, että kukaan Japanissa ei tiedä, kenelle sarjan tekijänoikeudet nykyään kuuluvat (valistuneet arvaukset johtavat Koreaan) , joten sarjaa ei voi lisensoida. Kyllä se on hyvä että meillä on tekijänoikeudet, jotka suojelevat kulttuuria ja turvaavat sen leviämistä! Eiku mites se meni? Eipä silti, sarjan painolaatatkin ovat kuulemma kadonneet jonnekin, eli lisensointi olisi siinäkin mielessä hieman hankalaa… Kerrottakoon myös, että Punaiselta Jättiläiseltä tulee BL-sarja. Eli Black Lagoon. Heh. Heh. Ehkä vähän kuiva vitsi.
Useimmitenhan tämänkaltainen syrjintä kohdistuu nimenomaan eurooppalaisiin, kuten esimerkiksi Chrono Triggerin tapaus osoittaa: alkuperäinen peli julkaistiin Japanissa ja USA:ssa Super Nintendolle, mutta Euroopassa peliä ei julkaistu lainkaan. Nyt Chrono Trigger käännettiin Nintendo DS:lle ja sen virallinen Euroopan-julkaisu oli helmikuussa – noin 14 vuotta alkuperäisen pelin ilmestymisen jälkeen. Niin, ja japsit ja jenkithän pääsivät DS-versiota pelaamaan jo viime vuoden puolella. Oli kyseessä sitten virallisesti määriteltävä syrjintä tai ei, tämänkaltainen erilainen kohtelu joka tapauksessa ärsyttää ihmisiä ja osaltaan aiheuttaa warettamista. Warettamista, joka voitaisiin ehkäistä, jos nämä viihdetuotteet vain julkaistaisiin samaan aikaan joka puolella maailmaa. Samaa mieltä on muuten myös 
Streamaus on omalta osaltaan siis ainakin yksi tapa ehkäistä warettamisen aiheuttamia ongelmia. Toimiiko se? Ainakin osaltaan näyttäisi toimivan: 
Streamaukseen voi tietysti suhtautua kahdella tavalla. Jotkut ovat kyselleet minulta, että eikö se, että virallinen julkaisija lähettää virallista matskua ilmaiseksi, ole avoin valtakirja sille, että sarjaa saa subata vapaasti. Voidaanko siis tästä teosta johtaa oikeutus toiselle teolle? Ei se mahdotonta ole: sopimushan voi syntyä pelkillä teoilla ilman minkäänlaisia allekirjoituksia (ns. konkludenttinen sopimus). Yksinkertaisin esimerkki tästä on ruokakauppa: maitopurkin kassan liukuhihnalle asettamalla ostajaehdokas ilmaisee halunsa ostaa ko. tuotteen. Myyjä sanoo hinnan, asiakas iskee rahat tiskiin. Kauppa on syntynyt. Tekijänoikeuden alalla tätä lähiten vastaava on käsite ”implied license”, joka välillä nousee pinnalle internetin tekijänoikeusongelmista puhuttaessa. Sinällään kyse on lisenssistä, joka voidaan ”johtaa” toisen teoista. Onko virallisen julkaisijan streamaus siis lupa subata? Tämä kanta on sinällään perusteltu: jos virallinen julkaisija (=taho, joka keräisi myynnistä voitot) levittää varsinaista myytävää artikkeliaan vapaasti, miksi muut eivät saisi sitä levittää?
Kolmas ja ehkä tärkein syy on kuitenkin on Tyhmä Yleisö, joka on oikeustieteellinen käsite, jonka olen kehittänyt itse päässäni. Käytännössä Tyhmä Yleisö tarkoittaa yleisön näkökulman yksinkertaisuutta; sitä, että yleisö on bisneskuviosta ulkopuolinen, tarkkailee sitä ”ulkopuolelta”. Tästä johtuen yleisön näkökanta on aina rajoittunut ja vaillinnainen. 
Toisin sanoen se, että teollisuuden edustajilta ei ole tullut Cease & Desistiä ei ole merkki siitä, että toiminta olisi hyväksytty ajasta ikuisuuteen. Se saattoi olla merkki siitä, että Viziä ei kiinnostanut lähettää Dattebayolle ko. kieltokirjettä, se saattoi olla merkki siitä, että Viz katsoi oikeuksiensa peräämisen huonoksi PR:ksi, se saattoi olla merkki siitä, että Viz ei yksinkertaisesti tiennyt koko Dattebayon olemassaolosta! Okei, myönnettäköön että viimeisin tuskin on totta, mutta se voisi periaatteessa olla mahdollista. Tärkeintä on kuitenkin se, että Viz ei ole fansubbaajille toimistaan tili- tai perusteluvelvollinen. Sama koskee luonnollisesti muita oikeudenhaltijoita.
Yllä oleva kuvaus leffajulkaisun bisnesmallista on joka tapauksessa todellinen: ensin elokuva teattereihin, sen jälkeen sen saa vuokraamalla, sen jälkeen ostamalla, sen jälkeen sen näkee TV:stä. Jokaisessa portaassa siirtyy fyysistä materiaalia: filmikeloja ja DVD:itä. TV:stä katsojalle ei kyllä välity fyysistä mediaa, mutta TV-yhtiölle kyllä. Bisnes pyörii fyysisen, taloustieteen lainalaisuuksia noudattavan median ympärillä.
Keskustelin tekijänoikeuslainsäädännön mahdollisesta vanhentumisesta ja fyysisen median välittämiseen perustuvasta bisnesmallista jokunen kuukausi sitten mm. Finreactor-keississä Electronic Artsin asiamiehenä toimineen asianajaja Martin von Willebrandin kanssa, joka totesi, että itse tekijänoikeus ei ole minkäänlainen ongelma, ainoastaan bisnesmallit, mutta jos joku tahtoo käyttää tiettyä bisnesmallia, se hänelle suotakoon.
Mielestäni on kummallista, kuinka moni huutaa sen perään ja ovat jopa valmiita uhraamaan perusoikeutensa sen puolesta, että taiteilijoilla on oikeus saada tuottoa tekemistään töistä. Kuinkakohan moni nousi puolustamaan jääkauppiaiden ammattikuntaa kun jääkaapit ja pakastimet tekivät tuloaan kansan koteihin? Firmat, kuten Geneon, voivat kyllä mennä konkurssiin. Se on osa tavallista liiketoimintariskiä: jos bisnes ei suju, se ei suju, niin toimii markkinatalous. Mutta en ole millään muulla liiketoiminnan alalla huomannut, että asiakasryhmää syyllistettäisiin siitä, että bisnes ei toimi. “Tämä on teidän syytänne että autoteollisuus kaatui!! Ette ole ostaneet tarpeeksi katumaastureita!! Teidän vikanne!!” Yleensä teollisuus voi syyttää sitä, että se koettaa myydä ihmisille jotain, mitä he eivät tahdo jostain syystä ostaa (kuten katumaastureita, bensan hinnan ja ekoajattelun yleistymisen vuoksi). On viihdeteollisuuden asia keksiä, miten se saa ihmisille kaupaksi tuotteita, joita ihmiset voivat hankkia ilmaiseksikin. Tekijänoikeusjuristi voi sanoa, että netistä lataaminen on lainvastaista ja hokea sitä maailman ääriin. Bisnesmies ei voi. Jos ihmiset eivät jotain tuotetta osta, bisnesmiehelle on aivan sama, miksi ihmiset eivät sitä osta, koska hänen tehtävänään on saada ihmiset ostamaan tuotetta.
On sinällään hyvä, että Suomen piireissä edes suurimmat kaupalliset toimijat (ts. mangakustantamot) ovat erillään muista toimijoista ja että piireissä liikkuvat rahat ovat lähtökohtaisesti määrältään melko pieniä (sisältäen myös conibudjetit) eikä minkäänlaisia pörssirakennelmia ole, vai mitä muuten pitäisi olla mieltä siitä, että ainakin jotkut maamme animelehdistön merkittävät nimet ovat myös esimerkiksi maamme suurimman animeaiheisen keskustelupalstan ylläpitäjiä? Edes allekirjoittanut ei ole täysin ulkopuolella tällaisista kytkennöistä ja esimerkiksi istuu ainakin kahden animeaiheisen järjestön puheenjohtajan pallilla tällä hetkellä.
Varsinaisia ongelmia tästä ei vielä ole aiheutunut; ainakin päättävässä asemassa olevat ihmiset ovat osanneet käyttäytyä kuten kuuluu. Ei myöskään ole mitään syytä olettaa, että ketään tällaista animeskenen Avainhenkilöä (TM) jaksaisi kiinnostaa järjestää mitään suurta vallankaappausta, koska loppujen lopuksi sellainen olisi melko turhaa. Ja kun kavallettavia rahavarojakaan ei useinkaan ole, ei sekään ole kovin hyvä suunnitelma. Mutta voi jeesus jos Suomen animeskene olisi valtio :-D
Tästä tietysti voi sanoa, että ”lol cosplya kisa dramu”, mutta ottaen huomioon, että kyse on yhdestä Suomen animeskenen arvostetuimmista kisoista, se ei minun mielestäni ole täysin merkityksetöntä. Jos kilpailujen tuloksista tahdotaan sellaisia, että kenelläkään ei ole niistä nokankoputtamista (mikä tietysti voi olla mahdoton tehtävä, Suomen con-yleisön tietäen), tulisi jostain saada tuomareita, joilla ei olisi kytkentöjä kilpailijoihin – mutta Suomen skene taas huomioon ottaen, tämä voi hyvinkin olla mahdotonta. Yksi ratkaisu tietysti on käyttää skenen ulkopuolisia asiantuntijoita – ompelijoita, teatteriväkeä, jne – mutta tämäkin ratkaisu on vähän puolivillainen, sillä olisi Ihan Kiva (TM), että myös palkinnoista päättävät ovat skenen toiminnassa mukana.
Sisäpiiriin kuulumisesta on näissä piireissä toisaalta myös etua. Animeharrastajat ovat ainakin Suomessa melko sisäänpäinkääntynyttä sakkia, tarkoittaen tässä siis sitä, että ”oman porukan” sisältä tulevat toimijat koetaan ”meidän jengiksi”, kun taas ulkopuolelta tulevat toimijat koetaan kilpailijoiksi, jotka ovat rahan perässä tai tekevät animepiirien julkisuuskuvalle hallaa – miettikääpä esimerkiksi harrastajayhteisön asennoitumista Sangatsuun, Egmontiin ja Punaiseen Jättiläiseen (jotka kaikki kertovat toimistaan ja keskustelevat harrastajien kanssa