Desucon 2015 järjestettiin Lahden Sibeliustalossa viime viikonloppuna, 5. – 7.6.2015. Nyt järjestetty Desucon oli minulle sikäli erikoinen, että ensimmäistä kertaa en ollut tekemässä tapahtuman eteen varsinaisesti yhtään mitään. En vastaavana, vänkärinä, ohjelmanpitäjänä tai edes panelistina.
Page 8 of 50
Jos olet elänyt luolassa viimeisen viikon, et ehkä ole kuullut, että Desucon lanseerasi aprillipilanaan Tsundr-deittipalvelun. Tai kohtaamisfasilitoijan. Tai mikä onkaan. Kuitenkin sellainen, joka on vähän niinkuin Tinder, paitsi että tällä voi satunnaisen seksiseuran lisäksi hakea myös kavereita nakamoja (TL note: nakama on japania ja tarkoittaa ystävää/toveria/muuta vastaavaa). Vitsissä pitää myös tietää, että Tsundr itse ei ollut vitsi, vaan ihan toimiva kapistus. Aprillipilaa oli vain se, että Desuconien järjestäminen loppuu. Tsundr löytyy osoitteesta tsundr.fi.
Muutaman päivän tsundroinnin ja Twitterin #tsundr-hashtagin seuraamisen jälkeen olen hahmotellut joitain melko toimivia Tsundr-kikkakakkosia. Siis olettaen, että haluat tutustua Tsundrissa uusiin ihmisiin, etkä vain jutella sen oman, vanhan klikkisi kanssa. Viikossa olen löytänyt neljä toimivaa taktiikkaa: Jatka lukemista
Edit: LÖL TÄMÄ OLI APRÖLLIÄ :D
Juuh elikkäs.
Ei ole mikään varsinainen salaisuus, että Yukiconilla on jo hetken ollut pientä säätöä pääjärjestäjänsä kanssa, tai siis sen kanssa, että sen tilanne on ollut… epäselvä. Olen conijärjestämisen veteraanin ominaisuudessa keskustellut yukitean kanssa siitä, mitä yhdistyksen kannattaisi tuollaisessa tilanteessa tehdä. Yksi asia kuitenkin johti toiseen ja lopulta minulta kysyttiin, olisiko minulla kiinnostusta alkaa Yukiconin pääjärjestäjäksi.
Vastasin myöntävästi.
Näin Frostin jälkeen erinäisten anonyymien herrasmiesten mieltä on kalvanut ajatus siitä, mikä meni mönkään, kun taaskaan ei conista irronnut tytyä paijattavaksi. Tämä halu sinänsä on täysin ymmärrettävä, koska, no, kukapa tahtoisi olla helmikuisessa Lahdessa yksin. Toisaalta melkein joka conin jälkeen kuulee tarinoita siitä, miten joku onnekas oli löytänyt kylkeensä töttö-ötön. Toiset taas eivät.
Mikä siis erottaa onnistujat epäonnistujista?
Sibeliustalon lattiat eivät olleet Frostbiten jäljiltä edes ehtineet kuivua, kun jälleen ulistiin, että Desucon se vihaa cossaajia ja yrittää savustaa cossaajat tapahtumasta. Uusimpana ilkeytenä oli tämä K-18-ikäraja, joka siis tehtiin ihan cossaajien kiusaksi, koska kaikki cossaajat ovat alle 18-vuotiaita, tai jotain. En tiedä millä logiikalla. Lisäksi Desucon syrjii cossaajia, koska Desucon on ohjelmapainotteinen tapahtuma.
Juuh elikkäs. Mistäköhän sitä alottaisi?