Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Oikeasta animesta ja voimafantasioiden oikeutuksesta

En katsonut animea pariin kuukauteen. Syynä ei suinkaan ollut se, että ”anime on paskaa”, vaan koska halusin pelata Mass Effectit läpi ihan vain koska voin. Witcher 3:kin odotteli pelaamistaan, mutta siinä välissä oli hyvä sauma katsoa Sword Art Onlinen kakkoskausi. Kiitos Hootille suosituksesta.

Mietin kuitenkin, mitä SAOsta kertoisin. Se kun ei mielestäni ole millään tavalla sen huomion arvoinen, mitä siihen on kohdistettu – ei sen fanituksen tai sen vihaamisen. SAO kun ei ole millään mittarilla erityinen sarja. Se ei ole maailmoja mullistava taideteos, mutta ei myöskään millään tavalla paska sarja. SAO tiivistynee ilmaisuun ”Ihan toimiva toimintaseikkailuvoimafantasia”, 3/5 tai voimafantasiana 4/5.

Tällaista arvostelua olisi kuitenkin ollut tylsä kirjoittaa.

Onneksi madu linkkasi imgurista hienon voimafantasioihin liittyvän postauksen: ”ACTUALLY good anime (no moe shit, whiny teenage protagonists, or vapid bullshit)”. Tai kuten madu itse asian paremmin ilmaisi, ”Actually good anime for people who don’t actually like anime”Jatkan kuitenkin vielä madulainauksella:

”Jotenkin rasauttaa aina noi tollaset listat mitkä yrittää todistella että ”ei anime ole pelkästään vikiseviä moetyttöjä ja teinipoikien voimafantasiaa”, kun kuitenkin se relevantti osa animea mikä on pinnalla ja mistä puhutaan tapaa olla just sitä itteään.”

Lähteenä madu täällä ja täällä.

Vaikka imgur-listassa ei sitä suoraan mainitakaan, jotenkin arvaan, että listan kirjoittaja ei erityisemmin arvosta teineille suunnattuja voimafantasiasarjoja. Listan takana oleva ajatusmaailma on muutenkin problematic, kuten internetin tiedostavissa piireissä on tapana sanoa. Se tuntuu ilmentävän ajatusmaailmaa, jossa Kypsät ja Aikuiset sarjat ovat jotenkin automaattisesti muita parempia.

Kun listalle on kuitenkin päätynyt jotain Darker Than Blackin ja Black Lagoonin kaltaista kamaa, voisin heittää veikkauksia, että listan kirjoittaja on hädintuskin parikymppinen kaveri, joka on ”kasvanut yli” teini-ikäisten voimafantasioista ja ”ymmärtänyt” että ”aikuisten maailma” on täynnä ~*ranccoja juttuja*~ kuten seksiä, viinaa ja väkivaltaa.

Vitsissä pitää tietää, että mikään grimdark-edgykama ei automaattisesti tee mistään a) kypsempää tai varsinkaan b) parempaa.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että ne teinien voimafantasiasarjat olisivat ”oikeasti kypsempiä sarjoja” tai muuten parempia. Mutta siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää, että ne on tehty teini-ikäisille, eikä siinäkään, jos sellaisia sarjoja katsoo. Kunhan ei vain luule katsovansa jotain diippiä taidesarjaa. Silloin on vain yksinkertaisesti väärässä.

Jatkan taas madulainauksella:

”- – aina välillä tulee vastaan näitä tällasia jotka ikäänku yrittää oikeuttaa animenkatsomistaan sillä että hellsing on todella synkkäsävyinen ja kypsä piirretty ja miyazakin leffoissa ei ole seksualisoituja teinityttöjä tai jotain. en oo ihan päässy vielä siihen ajattelumalliin kiinni, mutta mitä väliä jollain parilla poikkeuksella kun suurin osa kuitenki kattoo animea ihan just siks että se on just sellasta kun se on .. :D”

Lähteet (1, 2, 3, 4).

Tämä ikäänkuin summaa pari edellistä pointtiani: on kummallista, että jotkut kokevat painetta oikeuttaa animenkatsomistaan noilla Kypsillä Teemoilla (TM). Kypsissä Teemoissa (TM) ei sinällään ole mitään vikaa. Osa Darker Than Blackin viehätyksestä kun tulee siitä, että se on vähän keskivertoanimea synkempi sarja. On kuitenkin virheellistä väittää Darker Than Blackia ”aikuisille tehdyksi sarjaksi”, kun sitä se ei ole, vaan vain vähän vanhemmille teineille suunnattu voimafantasiasarja. Ongelma on siinä, jos kypsyys nousee hyvyyden mittariksi. Anime on hienoa, joo, mutta ei siksi, että anime on ”kypsiä piirrettyjä kypsille ihmisille”, vaan siksi, että anime on monipuolista.

Tästä pääsemmekin seuraavaan pointtiin. Jos ”tykkää animesta” ja sitten listaa suosikeikseen mahdollisimman ei-animemaisia sarjoja, herää kyllä kysymys, onko henkilö animefani ollenkaan. Ennen kuin joku huutaa ”elitismiä!!”, voidaan esittää kysymys, että jos henkilö itsekin toteaa, että tykkää ”ei-animemaisesta animesta”, kiinnostaako tätä anime lopultakaan? Kuten madu totesi, ”Mitä väliä parilla poikkeuksella, kun suurin osa kuitenkin katsoo animea juuri siksi, että se on sellaista kuin se on”.

Jos kaikista mahdollisista animeista seuraa vain niitä poikkeuksellisia tapauksia, niin ei tällaista henkilöä minusta hirveän kovana harrastajana voi pitää. Vähän sama kuin kertoisi olevansa kova jenkkifutisfani ja ilmoittaisi seuraavansa eksklusiivisesti Lingerie Football Leagueta (nyk. Legends Football League). En ole jenkkifutisasiantuntija, mutta jotenkin minusta tuntuu, että LFL:ää ei seurata puhtaasti sen erityisen taidokkaan jenkkifutaamisen vuoksi.

Lingerie Football League

Mutta ei ongelma ole siinäkään, että katsoo animea tai jenkkifutista ”vääristä syistä”. Ei se ole minulta pois. Tällaisessa toiminnassa on kuitenkin aina mukana vahva itsepetoksen maku. Miksi väittää itseään joksikin mitä ei ole? Jos katsoo jenkkifutista kuumien misujen vuoksi ja animea vain ei-animemaisen animen vuoksi, onko henkilö jenkkifutis- tai animeharrastaja? Niinpä.

En kuitenkaan halua sanoa, että tällaiset henkilöt olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Minusta on vain todella kummallista, että jotkut kokevat identiteetilleen niin tärkeäksi lukeutua jenkkifutisharrastajaksi tai animeharrastajaksi, vaikka oikea harrastus on kuumien misujen katselu tai ei-animemaisen animen katselu. Tai ehkä kyseessä on se, että henkilö häpeää harrastuksiaan? Kukapa sitä kehtaisi myöntää katsovansa animea, tai harrastavansa kuumien misujen katselua.

TL;DR: ihmiset argumentoivat väärin. Grimdark-edgyily ei ole kuin piirun verran kypsempää kuin teinien voimafantasiat; toisaalta kypsyys ei myöskään ole mikään sarjan hyvyyden mittari, vaikka ei huonoudenkaan. Animenkatsomistaan ei tarvitse oikeuttaa sillä, että sieltä löytyy ”tosi kypsiä juttuja”, koska on ihan ok katsoa myös niitä teini-ikäisille suunnattuja sarjoja, kunhan vain tiedostaa katsovansa teini-ikäisten voimafantasiasarjaa. Asioita voi harrastaa ”vääristä syistä”, mutta silloin pitäisi myöntää harrastavansa niitä niistä vääristä syistä, eikä väittää harrastavansa jotain muuta kuin mitä oikeasti harrastaa. Ne väärätkään syyt eivät nimitäin ole vääriä syitä. Itsepetos on kuitenkin aina väärä toimintamalli.

Lopuksi vielä humoristinen kevennys alussa viitatun imgur-postauksen kommenteista.

En harrasta animea, mutta Cowboy Bebop on kovaa kamaa

Minä vain jätän tämän tähän.

6 Comments

  1. Zing

    Porukalla on omituinen tapa nostaa anime käsitteenä joksikin jota se ei ole. Se on japanilaista animaatiota, piste. Ei ole animempaa animea kuin muut ja sillä mikä on tällä hetkellä suosittua ei ole väliä harrastajan identifoinnissa.

    Otetaan esimerkki. Anime on viihdettä siinä missä vaikka pelitkin. Suosituimpia genrejä pelaamisessa ovat tällä hetkellä action, räiskinnät ja urheilu. Onko viikossa 40h hardcore lentosimulaattoreja pelaava Teuvo jotenkin vähäisempi peliharrastaja kuin naapurin Pate, joka käyttää saman ajan Call of Dutyyn? Onko se CoD ”pelimäisempi peli” kuin ne lentosimut?

    Hankalampi kysymys onkin miten se animeharrastaja tai -fani kannattaa oikeasti määritellä. On aika selvää, että esimerkissäni mainittu harrastukseen käytetty aikakin on huono mittapuu. Se kun vaihtelee senhetkisen käytettävissä olevan vapaa-ajan, nykyisen kauden animevalikoiman ja tusinan muun faktorin mukaan. Pitkällä aikavälillä suhtkoht säännöllisesti animea vilkuillut voidaan varmaan lukea harrastajaksi, mutta missä on alaraja?

    Animefani on ehkä vielä löysempi konsepti, tämän takia en kyseisestä termistä pidäkään. Anime kattaa niin ison määrän erityyppisiä teoksia, että animefaniksi tunnistautuminen on vähän sama kuin sanoisi olevansa romaanifani. Tai ehkä japanilaisten romaanien fani, joka tapauksessa.

    No miten sitten ehdottaisin termejä käytettävän? Aika pitkälti fiilispohjalta. Jos katsot japanilaisia piirrettyjä ja identifoidut animeharrastajana niin onnea, ainakin minun silmissäni olet sellainen. Jos tykkäät animesta niin paljon että luet itsesi faniksi, jee ihan sama minulle, nauti piirretyistäsi. Mikä minä olen päättämään muiden harrastuksista? ”joo sul pitää olla yli 400 sarjaa MAL ja sit kattoo 30h / viikko et oot TRUU ANIME HARRASTAJAFANI!! ja ei sit shounenii!”

    • Jussi

      Zing: Kiitos kommentista!

      Näytät soveltavan aika formaalia määritelmää animelle. Se on tietysti ihan ok, mutta kovin… formaali. Meinaan, useimmat ihmiset kuitenkin katsovat animea siksi, että se on sisällöltään, kerrontatavoiltaan ja tropeiltaan tietynlaista – eivät siksi, että se on japanissa tehtyä piirrettyä. Siksi ”anime on japanilaista animaatiota” ei lopultakaan ole kovin käytännöllinen määritelmä, vaikka periaatteessa se tietysti pitää paikkansa.

      Muutenkin on kuin onkin animempaa animea kuin muut – suosittelen tutustumista sumeaan logiikkaan. Sumean logiikan perusajatuksen mukaan myös sellaiset asiat, jotka periaatteessa joko ovat A tai eivät ole A (ilman välimuotoja) voivatkin olla ”enemmän A” tai ”vähemmän A”. Esimerkiksi parilliset ja parittomat numerot ovat tarkasti määriteltyjä käsitteitä, jotka jokainen ymmärtää. Kuitenkin ihmisten mielestä numero 2 on enemmän parillinen numero kuin vaikka 438, joka taas on ihmisten mielestä vähemmän parillinen numero kuin 8.

      Minusta on muutenkin hirveän mielenkiintoista tarkastella sitä, miten ihmiset määrittelevät itseään. Milloin näille on tärkeää kuulua johonkin ryhmään ja milloin he haluavat lukea itsensä sen ulkopuolelle? Anime-lehden päätoimittaja Petteri Uusitalo kertoi joskus tyypistä jollain sarjakuvafoorumilla, joka siis luki ”sarjakuvaa”. Tämä ”sarjakuva” sisälsi myös japanilaisia sarjakuvia, mutta mangasta hän puhui vain silloin, kun sarja oli hänen mielestään paskaa – eli hänen mielestään laadukas, japanilainen sarjakuva oli ihan vain sarjakuvaa kuten mikä tahansa muukin, mutta ”manga” oli sitten jotain ”japsipaskaa”.

      Milloin joku on sitten animeharrastaja? Jaa-a, siinä onkin hyvä kysymys. Tällaisissa määritelmäkysymyksissä continuum fallacy on aina lähellä. Ts. lapiollinen hiekkaa on varmaankin kasa, mutta yksi hiekanjyvä ei voi olla kasa. Missä kohta siitä tulee kasa? Jaa-a, paha sanoa, mutta jossain kohtaa hiekanjyvät muuttuvat kasaksi. Epäilemättä tämä raja on veteen piirretty viiva! Siitä ei kuitenkaan seuraa, etteikö olisi animeharrastajia ja ei-animeharrastajia, vaikka rajakohdassa näiden ero onkin äärimmäisen häilyvä. Ja siinä välissä on nimenomaan kohta, jossa joku on ”enemmän animeharrastaja” kuin joku toinen.

      • Zing

        Käytin ainoaa järkevää olemassaolevaa määritelmää. Ja mitä väliä sillä on kuka animea katsoo ja miksi? Kuuluvatko kohderyhmät ja troopit jotenkin tuohon omaan mystiseen määritelmääsi, joka ei ole ”japanilainen animaatio”?

        Häilyvän logiikan olemassaolo ei tarkoita, että se olisi automaattisesti sovellettavissa haluamallasi tavalla animeen. Häilyvässä logiikassa on selkeähkö skaala kahden totuusarvon välillä. Tässä tapauksessa arvot olisivat ”ei anime” ja ”anime”. Määritelmästä riippumatta ei voi olla animempaa animea kuin muut koska totuusarvo ei voi ylittää totta. Vaikka olettaisimme typerät arvot ”anime” ja ”ihan älyttömän anime” niin miksi populariteetti/troopit/mikälie nostaisi teosta ylöspäin tuolla skaalalla? Kuuluvatko nuo animen määritelmään? Minusta eivät.

        Pähkinänkuori: sanokaa tyypillistä animea tyypilliseksi animeksi, ei animeksi animeksi.

        • Zing

          Sumea logiikkako se suomeksi oli, tämän takia pitäisi oikolukea..

          Lisäyksenä virkkeessäsi animeharrastajuudesta on kysymys eri asiasta. Vertaat ei-harrastajaa ja harrastajaa. Puhuessasi animesta vertasit animea ja ”animempaa” animea. On selvää että ensimmäisessä tapauksessa enemmän harrastamisen tuntomerkkejä täyttävä yksilö on lähempänä harrastajaa, aivan samoin kuin enemmän animen tuntomerkkejä täyttävä teos on lähempänä animea. Jos kyseessä on animaatioteos japanin ulkopuolelta voidaan sen sanoa olevan lähempänä animea kuin vaikkapa näytelty elokuva.

          Ongelma on kun animea verrataan muuhun animeen, se kun on vain totuusarvo. Teos joko on japanilainen piirretty tai ei. Animeharrastajuudesta puhuessa voidaan edes joten kuten argumentoida että siihen enemmän aikaa käyttävä tai paremmin muut parametrit ylittävä henkilö on ”enemmän” animeharrastaja. Mutta kun ei oikein ole japanilaisempaa japania tai piirretympää piirrettyä, ja nuo ovat ne ainoat animeuden vaatimukset.

  2. Yoyo

    Kysyn ihan mielenkiinnosta; mitkä sarjat ovat mielestäsi ”ei-animemaisesta animea”? Tämä jäi kirjoituksessa vähän epäselväksi, etenkin, kun yllämainittu imgur-postaus sisältää paljon animetropeilla kyllästettyjä sarjoja.

    • Jussi

      Yoyo: Kiitos kysymyksestä!

      Tiivistäen ja ehkä vähän kehäpäätelmämäisesti voisi sanoa, että ei-animemaista animea on anime, joka vetoaa usein erityisesti 20+ -ikäiseen Ameriystävään.

      Käytännössä se tarkoittaa usein sarjoja, joiden päähenkilö ei ole teini-ikäinen (tai ainakaan lukiossa). Usein sarjat ovat myös jollain tavalla grimdark tai ainakaan ne eivät sekoita höpöilyä ja vakavia elementtejä (vrt. Full Metal Panic, joka sekoittaa kouluhöpöilyä ja vakavaa mili-scifitoimintaa ja toisaalta Darker Than Black, joka on kauttaaltaan ”vakavaa” kamaa, vaikka siinäkin on kevyempiä kohtauksia – höpöilyyn ei kuitenkaan mennä koskaan).

      Usein tällaisissa sarjoissa on myös länsimaisille katsojille ymmärrettävä ”juoni”, jossa seikkaillaan jonkin asian perässä. Esimerkiksi Samurai Champloo, huolimatta episodimaisesta pelleilystään kuljettaa taustalla kuitenkin koko ajan tarinaa siitä, miten Fuu, Mugen ja Jin etsivät auringonkukantuoksuista samuraita. (Eikä se myöskään koskaan sekoita vakavaa ja höpöilyä, episodimaisesta happorakenteestaan huolimatta). Sen sijaan nk. slice-of-life-animet, joissa söpöt syövät kakkua, eivät sisällä länsimaiselle katsojalle ymmärrettävää juonta, vaikka japanilaisille niissä on ihan selvä juoni: hahmot viettävät aikaa yhdessä ja kasvavat ihmisinä, kunnes koulun loppuessa on aika erota.

      Ei-animemaiset animet usein ovat myös sellaisia, jotka eivät vaadi kovin syvällistä japanilaisen kulttuurin ymmärrystä tai jossa sen ymmärtäminen ei ole ainakaan oleellista sarjasta nauttimiselle. Esimerkiksi edellämainittu Darker Than Black on tästä hyvä esimerkki: vaikka se sijoittuukin Tokioon, se ei juurikaan sisällä japanilaisen kulttuurin elementtejä, vaan on periaatteessa minne tahansa sijoitettavissa oleva agenttiseikkailu. Japanilainen yliopistoasuntolaelämäkin on lähempänä jenkkiläistä college-elämää kuin mitä japanilainen lukioelämä amerikkalaista vastinettaan.

      Toiselta laidalta löytyvät taas sitten Miyazakin jutut, jotka ovat myös ei-animeharrastajien suosiossa. Ne taas eroavat perinteisestä animesta kuvakerrontansa ansiosta, mitä niiden ei tarvitse harrastaa, koska Rahaa On. Ei siis still-kuvia vauhtiviivojen päällä, pannausta puhuvien päiden taustalla; yms.

      Tuskin on mitään yhtä tiettyä seikkaa, joilla ei-animemaiset animet voi erottaa animemaisista. Se vaatii sitä, että katsoo paljon animea ja vertailee jenkkien ja tavisten suosimia sarjoja muihin animesarjoihin. Tiettyjä lainalaisuuksia alkaa löytyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑