Fukushima. #2

Lienee paikallaan, että minä postaan sen vähän analyyttisemmän ja fiksumman jutun Haruka Fukushimasta. Tämä onkin muuten blogin lähes kaksivuotisessa historiassa ensimmäinen kerta, kun arvostelen samoja teoksia kuin Kuuti! Minun piti kirjoittaa joskus oma näkemykseni Code Geassista, mutta sitten se vähän jäi sille tielleen. minulla oli liian kiire metsästää fanficcejä ja yaoidoukkareita Katson tai luen aika harvoin samoja sarjoja kuin Kuuti; makumme osuu yksiin vain hyvin harvoin. Yleensä mitä pellempi teos, sitä varmemmin meistä molemmista on hauskaa headdeskata sille.

Haruka Fukushiman mangoja en ole yhtäkään omilla rahoillani ostanut, mutta olen kuitenkin lukenut arvon rouvan sarjakuvia Kuutia enemmän: tuli nimittäin joskus netissä lueskeltua niitäkin sarjoja, joilla ei suomijulkaisua vielä ole. Näin jälkikäteen herääkin kysymys, että miksi ihmeessä niin tein: en voi edes syyttää olleeni kännissä, koska en juo… no, kenties olin utelias ja halusin uskoa, että Haruka Fukushima voi kehittyä. Ja mainostettiinhan Kedamono Damonoa yurisarjaksi, joten piti tutustua jo ihan sillä itselleni aina mielekkäällä tyttörakkauden verukkeella. Huijaukseksi paljastui: Kedamono Damonon tyttö on onkin poika, joka vain öisin muuttuu pojaksi. Minua on petetty!

Paras Hakura Fukushima on ehdottomasti hänen ensimmäinen teoksensa Otona ni natts/Instant teen/Pika-aikuinen. Se on myös Fukushiman pidemmistä sarjoista ainoa, jossa on mukana selkeitä taikatyttöelementtejä ja jotain yliluonnollista. Pika-aikuinenkaan ei ole mikään täydellinen shoujomanga: alkuperäisen konfliktin ratkettua jo sarjan alkutaipaleella sarjaa pidennetään vähän keinotekoisesti, eikä koko sarjan ideakaan ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto. Sarjat, joiden päähenkilötyttö kasvaa nätimmäksi ja isommaksi, ovat olleet taikatyttögenren (varsinkin ns. idolisarjojen, Fancy Lala, Creamy Mami, jne) perushuttua kasarilta asti.

HYI IIK PERVO HYI hih hassua

Pika-aikuisella on kuitenkin kaksi hyvää puolta verrattuna muuhun Fukushimaan: 1) se on tädin ensimmäinen pitkä sarja, joten siinä Fukushimalle tyypilliset tropeet ja kliseet nähdään ensimmäistä kertaa, joten ne ovat vielä uusia 2) yliluonnolliset elementit yleensä tekevät tylsästä kolmiodraamasta vähän mielenkiintoisemman, kun koko juoni ei ole tasoa tykkää/eitykkää. Tietysti suomijulkaisujen järjestyksessä Fukushimaa lukevalle tilanne on erilainen mitä kohtaan 1) tulee, minä luin Pika-aikuisen englanniksi vuosia sitten. Yhden pokkarin mittainen Meikkikeiju on oikeastaan Pika-aikuinen tiivistettynä yhteen pokkariin, siinä on samankaltainen juoni – tyttö muuttuu yliluonnollisin keinoin nätiksi. Yhdessä pokkarissa on se erittäin hyvä puoli, niin lyhyessä ajassa Fukushimalle tyypilliseen tykkääeitykkääeipäsjuupas-juonenkehittelyyn ei ehdi kyllästyä.

Kun Haruka Fukushiman hahmot itkevät, he tekevät niin koko sivun mitalta kaikista ruumiinaukoista NÄETKÖ NYT OLEN SURULLINEN UWAAAH. Huomatkaa myös kissankokoiset doki doki (tyky tyky) -äänitehosteet. No, ainakin se osaa piirtää kun yrittää, joku hyvä puoli edes.

Loput Fukushimat ovatkin sitten taattua juustoa. Minulla ainakin menee autuaasti sekaisin kaikki Orange Planetin, Cherry Juicen, AAA:n ja muiden hahmot. En oikein osaa edes kirjoittaa näille romcom-sarjoille toisistaan eroavia juonenkuvauksia. Kaikissa on jonkinasteinen kolmiodraama, lapsuuden ystäviä, IIK PERVOJA ja paljon tykytykyä äänitehosteina. Kaikki juonielementit mielikuvitusystävistä (Orange Planet) oppilaskunnan puheenjohtajien (AAA) kautta sisarpuoliin (Cherry Juice) on jo nähty ja tehty taidokkaammin joskus ysärillä. Wataru Yoshizumi vastasi sisarpuolista Marmalade Boyssa, Kedamono Damononkin genderbender-teema on nähty vaikka Ranma ½:ssa ja koulukomedioita kuten AAA mahtuu tusinaan neljätoista.

Fukushiman teokset unohtaa heti kun ne laskee käsistään. Vessalukemista etsivälle tämä voi olla hyvä asia; rahalleen vastinetta etsivälle ei. Itseäni rassaa eniten sanoman puute. En pidä teoksista, joilla ei ole mitään syytä olla olemassa, ja Haruka Fukushiman teoksilla ei ole – ne ovat samaa keskivertoa kouluihmissuhdejyystöä, jota löytää jokaisesta Ribonin tai Nakayoshin numerosta pidemmänkin ripulireissun viihdykkeeksi. Siihen, MIKSI Haruka Fukushima halusi kertoa meille juuri nämä tarinat, ei saa vastausta, vaikka lukisi tädin koko tuotannon. Meikkikeijun ja Pika-aikuisen kohdalla varsinkin olisi erittäin hyvin voinut pohtia nyky-yhteiskunnan nuorille asettamia ulkonäköpaineita tai sitä, miten lapset tuntuvat kasvavan nykyään liian äkkiä aikuisiksi, mutta Fukushima sivuuttaa nämä aiheet täysin ja tarjoaa vain hattarankevyttä shoujounelmaa, eikä sitäkään kovin taidokkaasti.

TYKY TYKY suuria tunteita ja nyyhviil

Haluaisin uskoa, että syy, miksi Haruka Fukushiman tuotanto on olemassa, on joku muu kuin rahanahneus ja halu myydä lisää sarjakuvia ja jotenkin rääpiä elanto kasaan, mutta idealistisuuteni ei riitä siihen. Tuomio: keskinkertaista mössöä, jolla raapia rahat pois hyväuskoisilta hölmöiltä.