Kun Bubu oli viime viikonloppuna Tuskac… Tsukiconissa, katsoin minä kotona Bakemonogataria. Ja voi saatana, jos kaikki anime olisi niin hyvää kamaa, niin minä en tekisi yhtään mitään muuta kuin vain katsoisin animua.
Koyomi Araragi on lukiolaispoika, mutta myös ex-vampyyri. Eräänä päivänä koulussa tämän luokkakaveri, Hitagi Senjougahara, kaatuu – tai oikeastaan tippuu – tämän syliin. Koyomin yllätykseksi Hitagi ei paina mitään. Vampyrismistä parannettuna Koyomi hoksaa, että kyseessä on ~yliluonnollinen ilmiö~ ja yrittää penkoa, mistä moinen johtuu. Kiitokseksi Hitagi nitoo Koyomin posken. Siis nitojalla :FFF. Muutoin sarja kulkee about näin: Koyomi törmää tyyppiin jota vaivaa jokin ~yliluonnollinen ilmiö~. Koyomi yrittää selvittää mistä asia johtuu ja menee pyytämään apua hänet parantaneelta äijältä, joka kertoo mitä pitää tehdä. Koyomi organisoi tyypin parantamisen. Rinse and repeat sarjan loppuun asti. Yhden arvoituksen ratkaiseminen vie kaksi tai kolme jaksoa. Ohessa Koyomi pokaa/koettaa pokata tyttöjä jotka hinkuvat/eivät hingu/eivät tiedä hinkuvansa Koyomin housuihin. Lista tytöistä Novan blogissa.
Kuulostaa aika tylsältä. Kuvauksessa ei ole oikeastaan mitään sellaista, mikä saisi olettamaan, että sarja olisi millään tavalla erilainen kuin mikään muukaan yliluonnollisilla asioilla leikkivä haaremianimun poikanen. Mutta se toteutus! Bakemonogatarin on ohjannut Akiyuki Shinbo (mm. Sayonara Zetsubou-sensei, Nanoha, Hidamari Sketch, Moonphase, Natsu no Arashi…) ja muuten puikoissa pyörii Studio SHAFT, minkä pitäisi ainakin joillain saada niinsanotusti shafti pystyyn ja jäykäksi. Shinbo + SHAFT -kombinaatio antaa graafisen ilmeen, joka poikkeaa reilusti ”perusanimesta”. Värit ovat murrettuja ja hiusten värityksessä kikkaillaan välillä Gankutsuou-tyyliin. Äänimaailma koostuu suurelta osin ambientmaisista hurinoista ja piippailusarjoista. Tekijöillensä uskollisesti liikettä ei käytetä paljoa. Itse asiassa suuri osa Bakemonogatarista on pelkkää hahmojen keskustelua ja näiden oheistekemisiä. Sarjan pointti onkin hahmojen vuorovaikutuksessa, ja se onkin Bakemonogatarin ehdottomasti vahvin osa-alue. Hahmojen käsikirjoitus toimii ja dialogi onnistuu olemaan ihan oikeasti hauskaa.
Bakemonogatari onnistuu olemaan samaan aikaan erittäin tyypillinen että epätyypillinen anime. Tyypillisen siitä tekee se, että se on äärimmäisen hahmovetoinen: Bakemonogatarissa ei ole oikeastaan minkäänlaista kantavaa juonta sarjan episodimaisen luonteen vuoksi, paitsi Koyomin ja Hitagin ”boy meets girl” -rakkaustarina. Toisaalta kaikki muu on joko loppuun hiottua (dialogi, hahmojen käsikirjoitus) tai tavallisuudesta poikkeavaa (värimaailma, esitystapa). Bakemonogatari onnistuu vieläpä olemaan samaan aikaan viaton, söpö, väkivaltainen ja jopa eroottinen – varsinkin lopun autoajelukohtaus on, kuvalautatermiä käyttääkseni, ”tulin sankoja”-materiaalia. Hitagi Senjougahara, fap fap fap. Ei sillä että kiihottuisin nitojista, vaikka pari omistankin.
Jos hyvinä puolina Bakemonogatarissa on Akiyuki Shinbo, SHAFT ja ensiluokkainen toteutus, niin sen huonoina puolina on Akiyuki Shinbo, SHAFT ja hutilointi. Shinbo + SHAFT -yhdistelmä tuottaa niin omanlaistaan jälkeä, että jos tyyli ei iske, Bakemonogatari aiheuttaa välittömän oksennusreaktion. Ongelma on myös se, että Shinbo ja SHAFT ovat pitkälti yhden tempun poneja: kun on nähnyt yhden tällä yhdistelmällä tehdyn animen, on nähnyt ne kaikki. Bubu raportoi välittömistä samankaltaisuuksista Sayonara Zetsubou-sensein suuntaan (jonka toteutuksesta vastaa – Shinbo ja SHAFT!). Asiaa ei auta se, että Koyomin ääninäyttelijä on Hiroshi Kamiya, joka vastaa myös Sayonara Zetsubou-sensein päähenkilön, Nozomu Itoshikin, äänestä. Hutilointi taas viittaa Bakemonogatarin 10. jaksoon, jossa koko sarjan ajan tutuksi tulleet, ruudussa välähtävät, värejä tarkoittavat kanjimerkit ko. värisellä taustalla viipyvät ruudussa huomattavan kauan – niin kauan, että animointi- ja aikatauluongelmat tulivat selviksi. Heh, SHAFTin sivuilla kuulemma luki jokin aika sitten ”PALKATAAN ANIMAATTOREITA, NOPEASTI”. En ihmettele.
Joka tapauksessa Bakemonogatari jätti kokonaisuudessaan erittäin positiivisen fiiliksen. Näiden helmien toivossa sitä jaksaa joskus kahlata läpi jotain… keskinkertaisempaakin ainesta. Bakemonogataria tulee itse asiassa vielä lisää. Vaikka TV-animu on loppu, ensimmäinen kolmesta nettiosasta pitäisi pärähtää eetteriin 28. lokakuuta eli lähipäivinä. Sitä odotellessa.
Tsubasa Cat 2:ta odotellessa.
Aika lailla samoilla linjoilla ollaan täällä.
Visuaalinen ilme, samankaltaisuudesta huolimatta, poikkesi Zetsubou-senseistä kuitenkin sen verran ettei selvästikään haettu aivan saman tason pelkistettyä tyyliä. Välillä tämä valitettavasti johti kylläkin siihen, että kun pelkistystä tehtiin, niin animaatio näytti suorastaan tökerön huonolta (jo mainitun hutiloinnin lisäksi).
Kuitenkin sitten kun animaatioon oli panostettu, oli se hyvinkin näyttävää (kuten muistaakseni yllä näytetyssä turpiinvetokohtauksessa).
Toteutus ei lähtenyt ehkä aivan niin happoisille linjoille kuin ensimmäisessä jaksossa annettiin ymmärtää. Välillä varsinkin runsaat leikkaukset hipoivat toisaalta jo ärsytyskynnystä. Positiivista oli myöskin pop-kulttuuri -viittausten käyttö hyvän maun rajoissa itsetarkoituksellisuuden sijaan. Lisäksi juonen romanttinen osuus oli kaikessa outoudessaankin hyvin tyydyttävä.
Senjougahara fap fap fap fap fap.