Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Taantuminen cosplayteiniksi

Harmi, että silloin kun olin teini-ikäinen, Suomessa ei oikeastaan ollut coneja siinä merkityksessä kuin niitä nykyisin on. Minulta jäi nimittäin kokematta eräs anime- ja cosplayharrastuksen oleellisimmista vaiheista, random hengailu, fffightit ja yleinen coniteiniys. Koska ikä on kuitenkin tunnestusti vain numero, päätin tänä vuonna ottaa nuoruuteni takaisin ja kokeilla sitä, mistä täällä aina valitan: conhengausta ja yleistä teineilyä. Mikäpä siihen olisi parempi tilaisuus kuin Animecon?

Minulla oli kunnianhimoisia suunnitelmia käydä katsomassa kaikenlaisia ohjelmia, mutta lauantaipäivänä kävin kuitenkin vain Dystopian luennolla. Kaapelitehtaan sokkeloiset, kuumat ja täynnä väkeä olevat tilat eivät erityisesti kutsuneet kuuntelemaan ohjelmaa, ja huomasin ikävästi hengitykseni kulkevan hiukan huonosti istuma-asennossa (ehkä liioittelin sen bindauksen kanssa, A-kupin kun ei ehkä tarvitsisi sitä muutenkaan harrastaa…) ja seuralaiseni silmät kuivuivat sisällä (kiitos, piilarit). Siispä kävelin koko päivän ympyrää Kaapelitehtaan edessä kuin paraskin 14-vuotias conittaja, enkä kadu mitään!

animucons02

Tutustutan teidät kisakikirjaan eli irl-ranttivälineeseen nro 1: siihen on tapana rustata ohjelmissa hienoimmat lausahdukset ja suurimmat headdeskauksen aiheet.

Finnconin ohjelmatarjonta on toki aina viihdyttävää, opettavaista, korkeatasoista  ja aivan eri sfääreissä kuin Animeconin, ja jonkin sortin scifinörttinä – suurin rakkauteni on Star Trek – sieltä löytyy aina paljon jännää katsottavaa, mutta minua nolottaa mennä katsomaan Finnconin puolen ohjelmia cossiasussa. Olen saanut scifisteiltä sen verran ilkeitä katseita niskaan, että kynnys on kasvanut aika suureksi. Animeconin puolella on tyypillisesti vähemmän ohjelmaa, ja tänä vuonna moni ohjelma tuntui kuvauksen perusteella jo nähdyltä. Silti tunnustan avoimesti kaksoinaismoralismini – kukas se täällä on aina saarnannut siitä, että lisää puheohjelmaa coneihin? Mutta on minulla conhengaukselleni yksi tekosyy: se oli erinomainen empiirinen koe.

Nyt nimittäin ymmärrän ”vastapuolta” huomattavasti paremmin. Järkytyksekseni huomasin, ettei kuvattavana patsastelussa ja hengailussa olekaan mitään vikaa, eikä se ole lähtöarvoisesti täysin järkijättöistä toimintaa. Okei, onhan hieman hullua tulla johonkin tapahtumaan kahden tunnin ajomatkan päästä ottamatta osaa mihinkään järjestettyyn ohjelmaan, mutta jotenkin kuvittelin, että kaikki pihalla hengaavat ovat latvasta lahoja piripäitä, joilta on todellisuudentaju täysin hukassa. Eihän se ihan niin ollut; piha oli täynnä ystävällisiä ja ihan normaalin kaltaisia ihmisiä. Mitäs ihmettä? Luultavasti Animeconissa asiaan vaikuttaa sekin, että sisällä on lähes mahdotonta olla cosplayasussa, siellä on liian kuuma, liian pimeä ja LIIKAA IHMISIÄ, joten fiksutkin tyypit joutuvat olemaan pihalla. Desuconissa ulkona tuntuivat hengaavan lähinnä pahimmat hetalia-nyappyy-iiihiiihhhh-tyypit, kun sisälläkin mahtui olemaan.

animucons03

Ainoa juttu, jonka conista ostin Hollow Fields 1+2:n lisäksi oli tuo avaimenperä. Eheheh.

Sunnuntai valkeni tavanomaisemmissa tunnelmissa. Saavuimme Kaapelitehtaalle hyvissä ajoin. Paikalla oli huomattavasti hiljaisempaa ja viileämpää kuin lauantaina, mutta jo puoli kymmeneltä pihalla kiemurteli jono yhdeltätoista alkavaan cosplayryhmäkilpailuun. Yksilökisan jätin lauantaina katsomatta, vaikka toki noteerasin sen jonon: piiiiiitkä jono oli ehkä suurimpia syitä, miksi en halunnut ohjelmaan osallistua. Eikö aikaisemmista coneista opita koskaan yhtään mitään? Paasitorni 2006 all over again, tällä kertaa jono vain oli pihalla, ei portaissa. Sain kuitenkin äkkinäisen älynväläyksen ja muistin, että blogaajana olen median edustaja – hain siis itselleni mediabadgen ja pääsin jonottamatta lähes katsomon eturiviin! Tässä siis vinkki kaikille: perustakaa blogi, pääsette jonottamatta suosituimpiin ohjelmanumeroihin, vaikka con olisikin hylännyt suhteellisen toimiviksi todetut lippusysteemit.

Ryhmäcosplaykilpailu on cosplayohjelmanumeroista se, joka kiinnostaa minua eniten. Cossipukuja nyt näkee ympäri tapahtumaa, mutta skitit kiinnostavat aina, niitä kun ei voi missään muualla nähdä. Minä en ole erityisen kuvuksellinen tai osaa kovin hyvin eläytyä hahmooni, joten siltäkin pohjalta on hauskaa nähdä, mitä muut minua paremmat ja innostuneemmat saavat aikaan. Tosin ryhmäkisojen taso ei ikinä ole ollut kovin päätä huimaava, viime vuonna suurin osa skiteistä oli huonoa yaoiläppää tai sitten äänistä ei tahtonut saada mitään selvää, tai jos sai, skitit olivat aivan liian pitkiä. Tämän vuotinen kisa oli selvästi korkeatasoisempi, naurahdin jopa oikeasti ääneen muutaman kerran enkä vain pyöritellyt silmiäni koko ajan.

Suurin osa ryhmistä oli fiksusti äänittänyt puheensa ennakkoon, mutta jossain skiteissä äänen laatu oli hyvin kehno. Muutama ryhmä luotti edelleen pelkkään omaan ääneensä ilman äänentoistoa, jolloin puhe ei takuulla kuulu takariviin asti. Hyvä, että itse kuulin.  Kuulemma myös juontajien puhe ei aina kuulunut takariviin asti; edessä sen kuuli hyvin.

animucons01

Yaoisaabisusta ei valitettavasti ikinä päästä eroon.

Ongelmana monissa skiteissä oli koheesion puute. Juttua ei kannata rakentaa vain muutaman  irtovitsin ympärille, sillä vaikka sillä yleisöstä naurut saisikin, se ei kuitenkaan riitä – kolmessa minuutissakin pitäisi pyrkiä kertomaan jonkinlainen tarina. Lisäksi kisassa monien ryhmien asujen laatu oli varsin kyseenalainen. Ryhmäkisasssa asujen konstruktio ei ole pääosassa, mutta en silti haluaisi nähdä lavalla tissillisiä mieshahmoja tanssimassa tissit pomppien boing boing. Kokonaisuutena kisa oli oikein viihdyttavä ja kenties jopa sen jonottamisen arvoinen, ja päällimmäinen fiilis oli ihan positiivinen.

Ensi vuonna Animeconia ei ole, kuten monessa paikassa on jo mainittu. Tampere-talolla pidettävä Tracon on ensi vuoden tapahtumista se, joka luultavimmin ottaa Animeconin ernumiitin ristin kannettavakseen. Vielä ei kuitenkaan kannata miettiä ensi vuotta liikaa, sillä tänä vuonnakin on vielä luvassa vaikka mitä: on Cosplaygaalaa, Kirjamessuja ja WCS:ää, Mangapäivä ja Tsukiconkin. Palataan tapahtumaranttien pariin siis niiden jälkeen, seuraavaksi kirjoittelen taas itse aiheesta eli animesta ja mangasta.

5 Comments

  1. Arana

    Sain kuitenkin äkkinäisen älynväläyksen ja muistin, että blogaajana olen median edustaja – hain siis itselleni mediabadgen ja pääsin jonottamatta lähes katsomon eturiviin!

    VOIKO NOIN TEHDÄ? FFFFFUUUUUUUU! Tosin lojaalisuudesta pitää varmaan joka tapauksessa jonottaa kaverin seurana tulevaisuudessakin (appelsiinit kourassa).

  2. Bubu

    Voi! :D Minustakin olin jossain määrin härski, mutta toisaalta: Suomessa on kaksi tämän alan lehteä ja noin viisi oikeasti journalistiselta arvoltaan merkittävää blogia (joihin koen tietenkin Bubukuutin kuuluvan, haluan olla tyylillisesti sekoitus Suomen Kuvalehteä ja Cityä), joiten kenties se mediakortilla ratsastaminen ei ole aivan niin pelleä ja härskiä kuin äkkiseltään voisi luulla – Suomessa animealan lehtien ja muun median määrä ei ole päätä huimaava, joten ei siellä varmaan montaa paikkaa tarvinnut varata medialle.

    Onneksi kavereillakin oli badget, joten pääsimme kaikki jonottamatta sisään!

  3. stargay

    Suhteilla jonon ohi on ainut järkevä toimintatapa jos vaan pokka pitää eikä jonotukseen ole mitään älyllistä systeemiä. Eli suurinpiirtein aina, onneksi on niitä suhteita. :D

    Vähän kyllä syö sun uskottavuutta tällaiset postaukset, oot oikeesti vaan nolo yaoiteini joka esittää fiksua.

  4. Sandi

    Jonottamisesta täytyy sanoa sen verran että jonottamisessa itsessään ei ole suurta vikaa jos jono saadaan tehtyä tukkimatta oleellisesti kulkureittejä. Kaapelitehtaalla tämä onnistui hyvin sillä cossijono kiersi seinän vierttä mukavasti aina takaseinälle samalla kun sisäpihalle edelleen pääsi kulkemaan esteittä.

    Animeconissa etukäteislippujärjestelyistä luovuttiin pääasiassa siksi että molemmat kisat päätettiin pitää aikataulusyistä heti aamusta. Ajateltiin että perjantaina väkeä olisi niukasti liikkeellä (tämä arvio muuten meni totaalisen pieleen) ja klo 8 aamulla aikasin avattu cosplay-lippujen lunastuspiste olisi kerryttänyt eteensä samanlaisen jonon kuin mitä itse kisaan nyt tuli ilman lippuja.

    Mutta hyvä että ymmärsit käyttää pressistatusta. :-)

  5. Bubu

    stargay: hys hys nyt niistä yaoiteinijutuista!

    Sandi: Itse kannatan netistä varattavia ennakkolippuja. Vaikka Animeconin kokoisessa tapahtumassa jonotusta ei pysty välttämään – se on yli 10 000 hengen tapahtumassa täysi mahdottomuus – lippujonotuksella ja ei lipuitta tapahtuvalla jonotuksella on eräs merkittävä ero. Jos jonottaa sisään ohjelmanumeroon jo olemassa olevan lipun kera, voi ainakin olla varma, että mahtuu sisään. Liputon jonotus tarkoittaa sitä, että vaikka jonottaisi yli tunnin, saattaa silti jäädä salin ulkopuolelle, eikä koskaan voi olla varma, mahtuuko katsomoon. Näin kävi minulle jonkun Traconin (IIÌ?) cossikisassa, jono meni poikki juuri edestäni enkä mahtunut katsomaan. Otti päähän aika rankasti, kun olin seisonut siinä jonossa kauan.

    Summa summarum: vaikka lippupisteellekin olisi tullut pitkä jono, ainakin sieltä saa suhteellisen varmasti ne liput, kun taas pihalla ennen ohjelmanumeroa kiemurtelevasta jonosta ei koskaan tiedä, onko siinä jo enemmän ihmisiä kuin saliin mahtuu. Nettivarauskoodit lipuille ovat mielestäni paras ja erityisesti kävijälähtöisin systeemi, koska silloin ei tarvitse ainakaan koskaan jonottaa turhaan minnekään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑