Viimekesäisen Romance of the Three Kingdoms -maniani pysyvin jälkiseuraamus oli, että nykyisin pyrin katsomaan kahta teemoiltaan jotenkin samankaltaista sarjaa rinnakkain ja vertailemaan niitä, koska Koihime Musoun ja Koutetsu Sangokushin katsominen rinnakkain osoittautui sen verran hauskaksi kokemukseksi. Viimeisinpänä villityksenä kierrokseen pääsivät sellaiset animesarjat kuin Mononoke ja Genji Monogatari Sennenki, jotka molemmat ovat Japanin historiaan sijoittuvia hyvin visuaalisia animesarjoja – ja molempien sarjojen päähenkilöä ääninäyttelee Sakurai Takahiro.
Mononoke on näistä kahdesta vanhempi, sarja on vuodelta 2007, mutta oikeammin sarjassa esiintyvän haltiakorvaisen lääkemyyjän seikkailuiden alkupiste löytyy vuodelta 2006 sarjasta Ayakashi – Samurai horror tales (ei saa sekoittaa siihen toiseen Ayakashiin). Yhdessä tarinanpätkässä esiintynyt Mr. Medicine Seller tai wapanesella kusuriuri osoittautui sen verran toimivaksi konseptiksi, että herra sai oman 12-jaksoisen animaationsa. Sarja sijoittuu jonnekin Edo-kaudelle lukuun ottamatta viimeistä tarinankaarta, jonka voi ajoittaa 1900-luvun alkuun.
Mononoken visuaalista ilmettä on hehkutettu siinä määrin, että minun ei välttämättä tarvitse enää liittyä kuoroon. Kyllä, Mononoke on silmiä hivelevän kaunis, täynnä kaikkea ja ihanan kitsch. Tietokoneella renderöidyt portaikot, talot, junat ja käytävät ja niihin lätkäistyt tekstuurit luovat melkoisen psykedeelisen maailman, joka sopii erittäin hyvin sarjaan, jonka pitäisi hämmentää, kuvottaa ja pelottaa.
Mononoke on silti loppujen lopuksi hyvin kaavamainen sarja, vaikka sen ulkoinen ilme onkin omaperäinen. Jokaisessa tarinankaaressa voi luottaa siihen, että outojen tapahtumien ja viikottaisen mononoke-hirviön ilmaantuessa kaikki paikalla olevat ihmishahmot valehtelevat, kunnes uhkaava yliluonnollinen olio ja kusuriuri yhdessä saavat puristettua heistä tarinan oikean version. Kusuriuri tarvitsee nimittäin mononoken karkoittamiseen kolme asiaa: sen Totuuden, Katumuksen ja Muodon. Ihmisillä on aina oma lehmä ojassa ja kenties näppinsä pelissä siihen, miksi mononokesta tuli mononoke, eivätkä he halua paljastaa itselleen epämieluisia asioita. Mononoke on oikeastaan yhdistelmä vanhan ajan suljetun tilan murhamysteeriä ja kevyttä yliluonnollista fantasiaa. Sarjan genreksi merkitään usein kauhu, mutta se sarjasta jää kyllä puuttumaan. Mononoken ennalta-arvattava kaava – lopussa kusuriuri karkottaa mononoken – saa katsojan luottavaisena odottamaan, että ihan hyvin kaikki päättyy, ja jos ei pääty, no, kusuriuri itse ainakin selviää koko rytäkästä muuttumattomana. Mononoke on välillä häiritsevä ja ällöttävä, mutta pelottava se ei ole koskaan.
Harmittavasti arvosteluissa usein tartutaan hieman liikaakin Mononoken erikoiseen animointityyliin ja jätetään äänimaailma täysin huomiotta. Sääli, sillä Takahiro Sakurai tekee takuuvarmasti elämänsä roolin kusuriurina. Varma esitys kuljettaa koko sarjaa ja kusuriuri varastaa jokaisen millisekunnin, jonka aikana tämä on äänessä. Ainoastaan Norio Wakamoto sammakkohirviönä yhdessä tarinankaaressa pääsi lähelle samanlaista äänitaituruutta. Takahiron viipyilevä, dramaattinen ja … eittämättä myös makuuhuoneeseen kuuluva puhetyyli on saanut naispuolisten jalat veteläksi ja livejournal-yhteisössä fandomsecrets on näkynyt salaisuuksia ”I fapped to his voice” kusuriurin kuvan kera. Enää en hämmästele miksi…
Genji Monogatari Sennenki on NoitaminA-ohjelmapaikan sarja kuten Mononokekin. Tämä anime pohjaa tietysti kuuluisaan, tuhat vuotta vanhaan hovinainen Murasaki Shikibun kirjoittamaan tarinaan ja maailman ensimmäiseen harlekiiniromaaniin. Tiivistettynä Genji Monogatari kertoo keisarin poika Hikaru Genjistä, joka tykkää iskeä naisia. Paljon. Mukana on runoutta, luonnon ihailua ja muuta perijapanilaista, mutta pääasiassa Genji pokaa naisia – ja joskus poikiakin, jos näiden sisko on nihkeä eikä anna.
Kirjana Genji Monogatari on pitkä, monipolvinen, sisältää tuhottoman määrän henkilöitä ja eikä kerro mitään varsinaista juonta. Tämän tiivistäminen 11 animejaksoon kuulostaa lähes mahdottomalta. Genji Monogatari Sennenki yksinkertaistaakin melko paljon, jättää joitain henkilöitä pois, ja yksinkertaistaa hahmojen nimeämiskäytäntöjä. Heian-kaudella ketään hovissa ei saanut kutsua suoraan nimellä, joten kirja käyttää kiertoilmaisuja: Sininen Korkea Rouva, Kuudennen Kadun Rouva – ja nämä lempinimet vaihtuvat tietysti aina, jos hahmon asema/asuinpaikka/jne vaihtuu. Animessa käytetään yleisimmin käytössä olevia hahmojen lempinimiä kuin ne olisivat hahmojen oikeat nimet, mikä helpottaa suuren hahmokaartin mukana pysymistä.
Genji Monogatari Sennenki keskittyy Genjin elämän alkupuoliskoon. Pelkäsin aloittaessani sarjaa sen lopetusta jo valmiiksi, sillä kirjassa ei ole mitään selkeää loppua – Genjin kuolemaa ei kuvata, se vain mainitaan. Animeversio päättyy yllättävänkin luontevasti kohtaan, jossa Genji lähtee erään skandaalin seurauksena maaseudulle pakoon. Viimeisessä jaksossa on yksi täysin turha ja sarjan tyylin rikkova taistelukohtaus, mutta muuten lopetus on onnistunut. Genjin muutto Sumaan on hyvä lopetuskohta, sillä anime muuttaa tapahtumien järjestystä siten, että samalla Genji päätyy viimein yhteen aikuiseksi kasvaneen, kenties tärkeimmän naisensa ja toisen vaimonsa Murasaki no uen kanssa. Murasaki on myös animen kertojanääni, mikä toimii hyvin: ”tässä kerron, mitä Genji teki ennen kuin hän ja minä päädyimme yhteen” on kätevä ratkaisu ja lisäksi luo vielä katseet alkuperäisen kirjailijan suuntaan. Murasaki Shikibu nimittäin otti kirjailijanimensä romaanihahmoltaan (Shikibu viittaa tämän isän asemaan hovissa), koska Murasaki no uesta tuli niin suosittu hahmo aikalaisten lukiessa tarinaa.
Genji Monogatari Sennenki on hyvin symbolinen ja unenomainen. Ymmärrän hyvin, mikä efektejä ja filttereitä ja symboleja ylikäyttävä tyyli ei nappaa, minä kuitenkin pidin kuin hullu puurosta. Monesti sellaiset henkilöt ja esineet, jotka ovat Genjille tärkeitä, loistavat outoa valoa. Kimonoiden kuviot voivat lähteä ilmaan leijumaan, kuu tai joku muu sopiva symboli ilmestyä hahmojen taustalle ja rakkaudesta (”koi”) puhuttaessa voidaan näyttää karppeja (myös ”koi”) keisarillisen puutarhan lammessa. Luonto ja vuodenajat on kuvattu hienosti, ensimmäisen jakson lentävät kurjet ovat huimaa katsottavaa. Symbolismi ja unenomaisuus tekevät sarjasta hiukan hankalan seurattavan, sillä muistelu- ja unikohtauksia ei mitenkään erityisesti selvennetä, vaan katsojan täytyy itse osata päätellä, mikä on totta, mikä visuaalista symbolismia, mikä unta ja mikä (seksi)fantasiaa.
Seksistä puheen ollen, sitä on tässä sarjassa paljon. Genjin traaginen lapsuudenihastus saa hänet tavoittelemaan aina ja aina uusia naisia korvaamaan sitä yhtä, jota hän ei voi koskaan saada, joten seksiä on joka jaksossa. Rakastelukohtaukset ovat hyvin aistillisia ja visuaalisesti upeita, niillä ei ole paljoakaan tekemistä minkään tissifanservicen kanssa.
Hahmodesign on hyvin 70-80 -luvun shoujoa räpsyripsineen, mikä saattaa vaatia totuttelua. Kaikilla naisilla on miljoona kimonoa päällekkäin, pitkät tummat hiukset ja vaaleat silmät, joten Genjin rakastajien ja vaimojen erottaminen voi olla aluksi hiukan hankalaa. Sakurai Takahiro Genjinä ei varasta showta aivan samalla tavalla kuin kusuriurina, sillä naishahmojen ääninäyttelijät vievät tällä kertaa voiton tästä ikonisesta playboyhahmosta. Varsinkin Ami Koshimizun Yuugao ja Sakiko Tamagawan Fujitsubou ovat loistavia, herkkiä ja dramaattisia. Sänkypuuhia kuitenkin riittää, joten Sakurai Takahiron pornoääni tulee tutuksi tässäkin sarjassa.
osuin blogiisi sattumalta ja otsikko kiinnitti huomion – genjiä minäkin katson. Kaunis anime, tarina on päätön mutta niin kauniisti tehty! oletko löytänyt tekstit enkuksi, vai osaatko japania? (minä olen löytänyt vain kaksi ensi jaksoa enkuksi)
luen muutes Genji monogataria ihan kirjanakin, ja ihan yhtä päätön sekin on. Vaikea seurattava, mutta niin kaunista tekstiä! Mä hullaannuin ihan totaalisesti muinaisjapaniin.
(joo, kaikki alkoi Hikaru no gosta – Sai-aavehan on myös heian-kaudelta…)
Genjiä näyttää olevan tällä hetkellä subattu nelosjaksoon asti. Katsoin jaksot ihan ilman tekstitystä. Osaan japania tarpeeksi, jotta voin katsoa animea ilman tekstejä, jos haluan – mitenkään erityishyvä kielessä en kuitenkaan ole.
Genji kirjana on aika hankala luettava, joten kaikki kunnia niille, jotka kahlaavat koko homman läpi!
Enpä ole ikinä ajatellut tällaista vaihtoehtoa, mutta idea kahden ihan varta vasten valikoidun, samantyyppisen sarjan yhtä aikaa katsomisesta vertailuhengessä on ihan yliupea. Genji ja Mononoke ovat kuitenkin olleet katsomislistalla, joten tässä voisikin olla aika loistokas tilaisuus kokeilla uudenlaista lähestymistapaa (jos jostain vain löytyisi aikaa).
Pisti vain tuo Genjin kuvaus miettimään, että lähtökohdiltaan varsinkin nimihenkilö kuulostaa kovin epäsympaattiselta tyypiltä. Kuvittelisin, että vaatii tekijöiltä aika lailla taitoa saada partneria suunnilleen joka jaksossa vaihtava keskeisessä roolissa oleva hurmuri sekä dramaattisesti vahvaksi että suhteellisen pidettäväksi hahmoksi, joten mietin, onko miehestä edes lähdetty tavoittelemaan katsojaan vetoavaa keskushenkilöä vai käsitelläänkö häntä ulkokohtaisemmin. Sarja vaikuttaisi ideansa johdosta (sekä kovan puristamisen, sillä 11 jaksoa tuskin riittää kovin monimutkaisten ihmissuhdekiemuroiden luomiseen ja selvittämiseen) luottavan pikemminkin esteettisiin ja taiteellisiin arvoihinsa kuin tunteidennostatuskykyynsä.
Genjin kohdalla osuit naulan kantaan. Genjin motiiveja tai niiden puutetta sarjassa ei paljon selitellä, naisten motiiveja huomattavasti enemmän. Yksi mahdollinen tulkinta on, että Genji etsii lapsuudenihastustaan kaikista kohtaamistaan naisista, ja lopulta päättää muokata nuorena tyttönä tapaamaastaan Murasaki no uesta sen ideaalinaisensa. Alkuperäisen kirjan tutkijat kiistelevät aiheesta edelleen. :D Varsinaisia samaistumisen kohtelita animesta ei kyllä oikeastaan löydä. Anime painottaa selkeästi kuvallista ilmaisua, ja 11 jaksossa ei tosiaan mitään kovin ihmeellistä edes ehdi tarinan saralla.