Kaikista kammottavin valta

Ei, en nyt aio kirjoittaa perheväkivallasta, patriarkaatin hallitsemasta heteronormatiivisesta alistusmatriisiista tai edes Natsi-Saksasta ja Hitleristä. Kirjoitan nyt siitä vallasta, mikä Suomen animeskenessä koetaan kaikista kammottavimmaksi vallaksi. Ja se valta on rahan valta.

Mitä enemmän skenejuttuja lukee, sitä selvemmäksi käy, että rahan liikkuminen skenessä on ehdoton tabu. Vielä pari vuotta sitten ”For Fans, By Fans”-lausahduksen ymmärrettiin tarkoittavan, että esimerkiksi conin kävijöiltä ei saa pyytää minkäänlaista pääsymaksua, piste. Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä esimerkiksi Desucon ja Tracon ovat maksullisia tapahtumia molemmat (Desuconin hinta 14 euroa etukäteen, 18 ovelta, Traconin ennakkohinta 9 euroa). Ensi viikonloppuna maksullisuusjengiin liittyy myös Bakacon (6 euroa etukäteen, 9 euroa ovelta). Tilanne on hauska, sillä vielä muutama vuosi sitten Anikissa heiteltiin kommentteja, että con ei voi koskaan olla maksullinen, sillä harrastajat boikotoisivat sellaista. Satunnaisia anonyymiröllisoraääniä lukuunottamatta boikotista ei kuitenkaan ole tietoakaan! Päinvastoin, kaikkiin tapahtumiin on riittänyt kävijöitä varsin hyvin. On tietysti totta, että kukaan ei näissä tapahtumissa saa ainakaan tiettävästi palkkaa töistään ja kaikilla näillä tapahtumilla on taustaorganisaationaan jokin yhdistys, joka ei siis jaa rahaa sen ulkopuolelle, joten tapahtumat ovat juridisessakin mielessä voittoa tavoittelemattomia.

Mutta entä sitten mangabisnes? Tiettävästi kaikki Suomessa toimivat mangakustantajat ovat firmoja: Egmont, Sangatsu (Tammi) ja Punainen Jättiläinen (joka sekin tosin on nykyään Tammea), Ivrea. Kaikki ovat yhtiöitä, jotka maksavat palkkaa työntekijöilleen ja osinkoja omistajilleen. Mutta eipä silti kukaan pidä Egmontin Janne Suomista, Sangatsun Antti Valkamaa tai Punaisen Jättiläisen Antti Grönlundia ”paskoina jätkinä”. Päinvastoin: niin Suomisen Janne kuin Valkaman & Grönlundin Antit ovat skenessä tuttuja nimiä ja yleisesti pidettyjä ”hyviä tyyppejä”. En ole kuullut kenenkään boikotoivan mangan ostamista sen vuoksi, että esimerkiksi nämä henkilöt saavat elantonsa Mirjami-Valtteri 15 veen mangapokkariostoksista. Tietysti tässä kohtaa voi sanoa, että tilanne eroaa conien järjestämisestä siten, että kukaan mangabisneksessä mukanaolevista ei ole ollut tunnettu henkilö harrastajaskenessä ennen bisneskuvioitaan, toisin kuin conijärjestäjät, jotka ovat useimmiten lähes kaikille tuttuja nimiä.

Ei sillä, etteikö ”fanista kaupalliseksi toimijaksi”-siirtojakin olisi nähty – vai unohditteko jo Anime-lehden? Sitä perustamassahan olivat mm. Kyuu Eturautti, Mauno Joukamaa ja Jari Lehtinen – Suomen animeskenen tunnetuimmat nimet! Eikä Anime-lehti suinkaan ole kuollut tilausten puutteeseen; itse asiassa se on nyt ollut olemassa jo viisi vuotta! Joidenkin bisneshämäryyksien takia alkuperäinen kopla lähti lätkimään H-Townin leivistä ja perusti oman lehden, Japan Popin, sekä Japan Popia kustantavan firman eli Mimiko Media Oy:n. Ja ihan kivasti tuntuisi myyvän. Tarkkoja lukuja en tiedä, mutta ei konkurssi ole näköjään vielä kohdannut! Olen kyllä kuullut huhuja ihmisistä, jotka eivät ”mokomaan Kyuu-läpyskään” koske, eivätkä suostu sitä tilaamaan, mutta tällöin kyseessä on vaikuttanut olevan enemmänkin vain se, ettei henkilö yksinkertaisesti pidä Kyuusta – ei se, että lehdestä maksaminen olisi ollut näille mitenkään ongelmallista, vaikka luultavasti ainakin osa rahoista menee Kyuun mersurahastoon.

Mutta silti – vaikka tässä on jo kolmella tasolla todettu, että rahan mukanaolo ei saa välittömästi aikaan täyttä boikottireaktiota, tuntuu silti olevan vallalla käsitys, että mikäli skenehommiin ympätään jonkinlaisia rahakuvioita, on tuloksena vähintään Sodoman ja Gomorran kohtalo – siitä huolimatta, että mikään ei tue tätä väitettä. Tai mitenkäs esimerkiksi Ippai/Urumi/muut vastaavat? Future Film? Fantasiapelit? Mirri Music? Doujinit ja taidekujat? Kaikissa näissä raha lähtee fanien taskusta ja päätyy henkilölle, joka joko kuuluu animeskeneen tai sitten ei. Ja kauppa käy.

Olin viime viikonloppuna Tampereella Conconissa, tapahtumanjärjestäjien yhteistyöseminaarissa. Tilaisuus oli sinällään ihan jees ja hyödyllinenkin (kiitokset järjestäjille :3). Hauska juttu oli kuitenkin se, että Assemblyjen tullessa puheeksi, joku otti esiin sen, että Assemblythän ovat itseasiassa osakeyhtiön järjestämät (ent. Scenera Oy, nyk. Assembly Organizing Oy) pippalot. Joku toinen taas esitti valistuneen arvauksen siitä, että puljun toimitusjohtaja nostaisi itseasiassa tehtävistään – oo äm gee – palkkaa! Kukaan ei ääneen tätä tuominnut, vaatinut herra toimitusjohtajan julistamista kirkonkiroukseen tai tämän siirtämistä helvetin alimmalle tasolle, mutta ainakin itse olin havaitsevinani pienimuotoista paheksuntaa tällaista pyhänhäväistystä kohtaan.

Kotimatkalla tätä kuviota miettiessäni mieleeni tuli seuraava kysymys: vaikka Assemblyjen ylin johto saisikin hommasta pätäkkää, niin entä sitten? Ei minua haittaa maksaa lähikaupassa ruoasta, parturilleni hiustenleikkuusta, ravintolassa käymisestä tai taksikuskille kyydistä. Useat maksavat myös esimerkiksi hieronnoista, manikyyreistä tai rokkifestareista. Kysyntä ja tarjonta – jos hiustenleikkuu on minusta parinkympin arvoinen, niin silloin menen parturiin ja maksan pari kymppiä siitä. Jos se ei minusta olisi sen arvoista, en menisi parturiin. Onko sillä silloin väliä, että rahat sujahtavat parturin taskuun? Tai sillä, että ravintolalaskustani vain osalla katetaan ruokatarvikkeiden hintaa, ja loput menevät itseasiassa tarjoilijan, kokin ja raflan omistajan taskuun? Kysyntä ja tarjonta – jos arvioin, että olisi kiva, että ruokani tekisi joku muu ja ruoka kuulostaa hyvältä, niin silloin menen ravintolaan ja maksan siitä. Jos se ei minusta olisi sen arvoista, en menisi ravintolaan. Entä onko sillä väliä, että conilipun hinnasta menisi siivu conia vuoden pusanneiden henkilöiden taskuun? Onko? Vai olisiko se täysin väärin ja moraalitonta ja sellaiseen coniin ei menisi kukaan?

”I, for one, welcome our new capitalist overlords.”