Tampere ja maskottien kirous

Team Bubukuuti lähti tänään aamulla jo neljännen kerran kohti Tampereen Kuplintaa. Jostain eriskummallisesta syystä minulla on kyseisessä tapahtumassa aina hauskaa, vaikkei tarjonta paikan päällä ihan kunnollista conia ikinä vastaakaan. Kenties kyse on siitä, että Siperian Wayne’s Coffee on vain niin täydellinen paikka juoda iso muki Earl Greytä ja katsella ohi kuljeksivaa ihmismassaa. Paras osa conejani on yleensä ihmisten tarkkailu ja jossain istuminen, eli tunnelmasta nauttiminen ja toisten hauskanpidon katselu, siitä tulee itsekin hyvälle tuulelle. Olen aika helppo conviihdytettävä; haluan istumapaikan jossa tarkkailla maailman menoa, jotain ostettavaa, mielenkiintoista puheohjelmaa ja cossiasuja töllisteltäväksi sekä ruodittavaksi.

Perinteinen cosplaykisajonohan se siinä

Saavuttuamme paikalle yhdentoista pintaan kiersimme ensin myyntisalin, jossa putsasin mukaani Sayonara Zetsubou Sensein osat 3-5 sekä Mermaid Melodyn ensimmäisen pokkarin. Kuuti osti Hirviöprinsessa Hime kympin ja uusimman Naruton. Jos olisin ollu fiksu, en olisi ostanut uusinta Emmaa ja Alice 19th:a kauppareissulla aiemmin tällä viikolla, sillä olisin saanut ne halvemmalla festareilta! Tyhmä mikä tyhmä. Tämänkertainen saalis on muuten suurin määrä ostoksia, minkä olen tehnyt missään tapahtumassa pitkään aikaan.

Ostoskierroksen jälkeen pitikin siirtyä cosplaykisajonoon. Ulkona oli KYLMÄ lämpimistä päällysvaatteista huolimatta ja olin erittäin tyytyväinen päästyämme vihdoin saliin. Itse kisa sitten taas oli taattua Kuplii-laatua, eli paljon aloittelijoita ja nuoria, joukossa muutama vanhempien harrastajien tekemä länsimaisista sarjoista peräisin oleva asu. Kisan keskimääräinen laatu jäi kuitenkin useamman kertaluvun alle Cosplaygaalan tason. Tampere Kupliin kisojen toinen perinne ovat maskottiasut – joku osallistuu aina sellaisella, pääsee finaaliin ja yleisö äänestää maskotin voittoon, ”kun se on niin söpö”. Katsotaan, pitääkö kaava paikkansa tälläkin kertaa. Oma ääneni taitaa kuitenkin mennä Sengoku Basaran suuntaan, oli sen verran miehistä menoa!

Kivoja asuja cossiskabasta, anteeksi että ovat miniatyyrejä – digipokkari ei pysty parempaan 4. ylimmältä riviltä.

Yleisön cosplayn taso ei sekään erityisesti vakuuttanut. Kisoihin osallistumattomista cossareista mieleeni jäivät lähinnä Utena-cossaajat, Vampire Knight-porukka, joitain Vocaloid-cossareita ja pari keskimääräistä paremmin tehtyä Hetaliaa vahvistettuna Code Geass -prinsessoilla. Tapahtuman asutaso on melkoisen alhaalla, jos voin luetella hyvin tehdyt ja mieleeni jääneet asut yhdessä lauseessa. Lisäksi sarjakirjo oli kapea-alainen kuin mikä. Varmaan yli puolet asuista oli Hetaliaa, ja lopustakin suurin osa Narutoa, Vocaloidia ja Touhouta. Hetaliacossareista olen tehnyt jännän huomion: verrattuna muihin massasarjaveljiinsä Narutoon ja Kingdom Heartsiin hetaliatyypit eivät tunge kisoihin. En muista äkkiseltään yhtään kertaa, että cosplaykisaan olisi Suomessa osallistuttu hetaliahahmolla. Mikäköhän lienee syy?

Puheohjelman puolesta ne kolme manga-aiheista juttua oli laitettu sunnuntaille, jonka vietämme kotona pesten pyykkiä ja tiskaten. Hopeanuoliruodinnan tai hetaliaohjelman houkutus ei ollut tarpeeksi suuri, jotta olisi viitsinyt jäädä Tampereelle vielä yhdeksi päiväksi. Animangaohjelman sijaan kävimmekin kuuntelemassa luennon oudoimmista supersankareista ja Otto Sinisalon avautumisen nettisarjakuvista. Molemmat olivat malliesimerkkejä hyvin tehdystä puheohjelmasta; ne olivat hauskoja, opin jotain uutta ja puhujat osasivat esiintyä. Kuutille varsinkin Otto Sinisalo oli päivän kohokohta. Kuuti väittää kivenkovaan mielenkiintonsa olevan tiukasti ammattimaista, mutta Kuutin sanoin (suora lainaus) Sinisalon ”iih larppaajapoikaälykkötikku iiih iiiiih iiih” ulkonäöllä saattaa olla jotain merkitystä Kuutin metroseksuaalisessa mielessä. Mene ja tiedä!

Kuutin fiilikset muusta kuin Otto Sinisalosta

Pari risua pitää tähän loppuun vielä listata. Yksi niistä on animangaohjelman laittaminen eri päivälle kuin cosplaykisa, hankalaa vieraspaikkakuntalaiselle joka haluaisi oikeastaan nähdä molemmat, muttei pääse kuin yhtenä päivänä. Toinen on myyntisalin pöytien sijoittelu – kaikki ihmismassaa eteensä keräävät animekrääsäkaupat oli laitettu salin kapeimpaan osaan, ja länsisarjakuvia myyvien pöytien edessä oli ruhtinaallisesti tilaa.  Kolmas ärsytys oli ohjelmalehtinen, josta puuttui olennaisia tietoja, kuten ohjelmakuvaukset ja esimerkiksi myyntisalin aukioloajat. Tai jos edellä mainitut siellä olivat, ne oli ainakin tehokkaasti piilotettu. Lisäksi käyttäjäystävällisyyttä lisää huomattavasti, jos ohjelmakartta on joko lehtisen takakannessa tai keskiaukeamalla, silloin se löytyy aina helposti selaamatta. Ohjelmalehtisen plärääminen on yllättävän ärsyttävää kiireessä ja ihmistungoksessa.