Muutaman viime kuukauden aikana on animeskenessä käyty keskustelua skenevastuusta, joskin kulissien takana eikä niinkään julkisesti. Esimerkiksi Anikissa ei ole minkäänlaista SKENEVASTUU-ketjua (vrt. esim. conikiusaaminen) eikä itse käsitettäkään ole taidettu käyttää. Totta kuitenkin on, että haloota on herännyt esimerkiksi Omaken upskirt-kuvausjutusta, Midori Mangan poistosta Desuconista, Animeconin jälkeisestä Turun Sanomien cosplayraiskaus-artikkelista ja ehkä uusimpana Anime-lehden uudesta, perustellustikin seiskalehtimäiseksi kutsutusta linjasta – tai kuten päätoimittaja Uusitalo itse asian ilmaisee, ”lehdellä pitää olla hampaat”.
Täytyy toki sanoa, että esimerkiksi Omaken puheenjohtajan reaktio upskirt-paljastukseen ei ollut yllättävä. Tuskin kovin monen mielestä on kivaa, kun omat ”ehkä hivenen arveluttavat” peliliikkeet paljastuvat salailuyrityksistä huolimatta. Matti Vanhanenkaan tuskin tykkäsi lautakasajutun julkituonnista. Reaktio on siis ymmärrettävä eikä lainkaan yllättävä.
Sen sijaan olen yllättynyt siitä, että jotkut sinänsä ulkopuoliset tahot ovat ilmaisseet ärtymyksensä näihin julkituonteihin. Joidenkin conien edustajat ovat paheksuneet Midori Mangan poistoa sen ”turhan spektaakkelimaisuuden vuoksi”, jonkun mielestä Omake-paljastus on ollut suorastaan lainvastainen. Ylipäätään on peräänkuulutettu skenevastuuta.
Mitä ilmeisimmin skenevastuulla tarkoitetaan jokaisen skenetoimijan moraalista velvollisuutta olla harrastajayhteisöä kohtaan lojaali: sellaista ei pidä tehdä, mikä heikentää harrastamisen edellytyksiä. Sinällään tämä on ihan hyvä ajatus, minkä kannalla olen itsekin. Tuskinpa muuten olisin kirjoittanut siitä, miten conien tekemisestä ja järjestäjänä olemisesta tulee puhua positiivisesti, pelottelulla kun tuskin motivoi kovin montaa uutta ihmistä coninjärjestäjäksi (ks. postaukseni ”Marttyyreiden on kuoltava”). Kantavana ajatuksena siis on, että kun oma puhe vaikuttaa oman conin tulevaisuuteen, mikä taas vaikuttaa koko skenen tulevaisuuteen, on puheistaan vastuussa koko harrastajakunnalle. Ei pidä pissiä yhteisiin muroihin. Samoin esimerkiksi lolitapuolella katsotaan erittäin pahasti sellaisia, jotka jonkin lehden haastattelussa menevät selostamaan viehtymyksistään piiskaleikkejä kohtaan tai antavat ymmärtää, että lolita-tyylillä olisi jotain yhteyttä Nabokovin kirjaan tai seksuaalisuuteen ylipäätään. Jne.
Sitten on toisaalta se toinen puoli eli hyssyttely: ei yksinkertaisesti uskalleta puhua skeneä koskevista ikävistä asioista, koska pelätään sen vaikuttavan skeneen negatiivisesti. Entäs jos jonkun äiti kieltää tätä harrastamasta kun tapahtumassa oli joku tyttö seksiasussa!? Entäs jos jonkun isä kieltää tätä menemästä animeseuran tapaamiseen kun niissä on raiskattu ihmisiä!? Entä jos me näytetään huonolta koko kansan silmissä kun joku on möläytellyt toimittajalle tyhmiä!? Koko skene tuhoutuu!!
Välillä tuntuu, että ihmiset ehkä hivenen ylireagoivat. Varsinkin skenen sisäisen lehdistön (Japan Pop, Anime, myös animeblogit) levikit ovat niin äärimmäisen pieniä, että vaikka Anime-lehden kannessa olisi kissabussin kokoisilla kirjaimilla ”OHO! KOHUPALJASTUS! DESUCONIN PÄÄJÄRJESTÄJÄ JÄI RYSÄN PÄÄLTÄ KIINNI! KATSO KUVAT!” niin ketään tuskin kiinnostaisi paskan vertaa. Tavallista kansaa kun eivät lähtökohtaisesti kiinnosta alakulttuurien harrastajalehdet, vaikka niissä käsiteltäisiin kuinka mehukkaita skenedraamoja tahansa. Ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta Perus-Pertsoja, vaikka animuharrastajille skenedraama saattaa olla lähes koko elämä. Meillä kaikilla on ehkä hippasen ylikorostunut käsitys siitä, kuinka tärkeää animeskenevääntö lopultakaan on.
On siis vähän eri kategorian juttu, jos Turun Sanomat (260 000 lukijaa) uutisoi jostain skeneasiasta kuin jos Animelehti (44 000 lukijaa) uutisoi jostain asiasta. Ja vaikka kyseessä olisi TS:nkin kokoinen lehti, ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta mitä animeskenessä tapahtuu. Suurin osa lukee artikkelin, ajattelee ”jaa, vai tämmöistä, aika jänniä asuja, jotain sekopäitä” ja se siitä.
Tietysti kannattaa turhan vahingon välttämiseksi miettiä, kannattaako mennä laukomaan valtamedian edustajalle, että ”joo, nämä ovat tämmöisiä seksiasuja ja näissä coneissa aina raiskataan kymmeniä ihmisiä, se on ihan normaalia ja yleensä sellaiset reilusti yli 20-vuotiaat miehet panevat 15-kesäisiä”. Tuskin kannattaa. Skenen sisällä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää pystyä keskustelemaan skenen ikävistä asioista ja epäkohdista. On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, mitä kaikkea skenessä tapahtuu, jotta vastaavat välikohtaukset voidaan tulevaisuudessa estää tai jotta niihin voidaan varautua.
Olen kuitenkin sen verran paska jätkä, että jos jonkun 12-vuotiaan äiti cosplayraiskausartikkelin tai vastaavan luettuaan kieltää tytärtään pukeutumasta Gurren-Lagannin Yokon tähtitissiasuun, niin Paavo Lipposta lainaten so what? Tämä harrastus ei kaadu yhden 12-vuotiaan mukana, vaan harrastajien ydinjoukkoa ovat kuitenkin ihmiset, jotka pystyvät itse päättämään menoistaan ja myös pukeutumisestaan. Lapsia pitää ajatella vain niin kauan kuin se ei estä ei-lasten välistä keskustelua, jota voidaan ja jota pitää käydä myös vaikeista asioista.
Omalta osaltani coni meni kuitenkin valitettavasti vähän ohi, mistä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni. Fiksuna kaverina olin nimittäin taktikoinut itseni syömään tai Desupöydälle päivystämään juuri niiden muutaman kiinnostavan ohjelman päälle. Tämän takia conista jäi käteen lähinnä pari tuntia Kemppiä, joka sekin jäi kesken, koska tekniikkaa säädettiin kuntoon noin 25 minuuttia mistä johtuen ohjelma venyi, sekä sattumanvaraisia pätkiä eri ohjelmista (videopelien elokuvasovitukset; Macross-setti). Desuconin tapaan Traconkin oli muuttunut 24 h -coniksi ja tarjosi myös yöohjelmaa. Toisaalta nyt kävijänä huomasin, että yöohjelma on varsin kaksiteräinen miekka, sillä vaikka ”ohjelmaa yön ympäri”-idea on sinällään hyvä, useat suuntaavat illalla erinäisiin ravitsemusliikkeisiin ohjelman sijasta. Näin tein itsekin ja esimerkiksi madun ”Alastomuus animessa” jäi siksi näkemättä. Valintojen maailma. 
Positiivista oli, että Tracon oli selkeästi parantanut infraansa. Ei että siinä mitään ongelmia edellisvuosinakaan olisi ollut; nyt vaan kaikki yksinkertaisesti toimi hienosti. Joitain ongelmia kuulemma oli Takahashin signeeraustilaisuuden jonotuksessa ollut, mutta asia ei minua koskettanut, koska en ole Hopeanuoli-intoilija enkä ko. syystä ollut edes paikalla silloin. Hienoa oli kuitenkin nähdä Traconin järjestäjien vastaus palautteeseen Anikissa: mokan myöntäminen, anteeksipyyntö ja korjausideoiden esittely. Kun moka on tehty, tämä on se ainoa oikea tapa toimia. Erittäin hienosti hoidettu, toivottavasti tämä reagointitapa yleistyy kaikissa coneissa kävijöiden syyllistämisen sijaan.
Infra ei valitettavasti kuitenkaan tee vielä loistoconia ja ehkä juuri tässä on Traconin suurin ongelma. Aina välillä tuntuu, että Tracon tuntuu olevan tehty ensisijaisesti sen tekijöille (ks.