Ensin se disclaimer: tuntuu, että cosplaypuolen ihmiset lukevat tekstejäni jonkun hassun linssin lävitse. Johtuneeko aika raflaavasta kirjoitustyylistäni, en tiedä. Yritän nyt kuitenkin olla asiallinen ja olla haukkumatta ketään tunnistettavasti (ainakaan paljoa).
Cosplayesityskisoja on Suomessa ollut melkein harrastuksen alkuajoista asti, mutta joitain poikkeuksia lukuun ottamatta näiden taso ei ole kasvanut aivan samaa huimaavaa tasoa kuin pukujen. Nähdäkseni hyvän esityksen tekemisen ei kuitenkaan pitäisi olla yhtään sen vaikeampaa kuin hyvän puvunkaan tekeminen. Aivan kuten pukukisan voittaakseen ei tarvitse olla vaatetusalan ammattilainen, esityskisan voittaakseen ei tarvitse olla teatteritaiteen maisteri.
Joku voi nyt siellä ruudun toisella puolella kysyä, että minä ihmettä Joha siinä uliset kun et itse edes kisaa. Joo, ihan totta (paitsi sen yhden kerran!). Ja hei onhan mulla tähän ulinaan se auktoriteetti, että olin mukana tuomaroimassa yhtä esityskisaa :F Mutta aivan kuten piirrosten kritisoimiseen huonosta anatomiasta ja kuusisormisista käsistä ei tarvitse itse osata piirtää, esitysten kritisoimiseen ei itse tarvitse kisata joka skabassa.
Sanoisin, että tyypillisiä cosplayesityksiä on karkeasti kahta lajia, taistelujutut ja tanssijutut. Molemmat ovat cossikisojen yleisölle hyvinkin tasoa NÄHTY. ”Eeppisiä” taistelukoreografioita on perus cossiskabassa noin joka toinen. Tällaiseen skittiin kuuluu vähän propin heilutusta (mielellään kaaressa pään yli), sen hakkaamista parin proppia vasten ja muutama tarkkaan harjoiteltu väistöliike. Yleensä pariskitissä toinen parista on toisella puolella lavaa ja toinen toisella puolella. Pari harvemmin tekee mitään sen mielenkiintoisempaa asemiensa suhteen kuin vaihtaa niitä kerran päittäin.
Taisteluskitinkin voi tehdä hyvin. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä yleensä cossikisaan tehdyt puvut eivät mahdollista kovin laajaa liikkuvuutta. Voltit ja kuperkeikat eivät onnistu. Taistelu ei näytä aidolta, vaan harjoitellulta. Liikkeitä ei viedä liikeratojen äärirajoille kuten oletettavasti oikeassa taistelussa tehtäisiin, ja tulos näyttää laimeahkolta. Sarjaa tuntematon yleisö ei myöskään ymmärrä, miksi juuri nämä hahmot tässä nyt taistelevat ja miksi siitä pitäisi välittää.
Tanssiskittejä vaivaa usein sama liikkeiden väsyneisyys. Lavalla kaikki liikkeet pitää joka tapauksessa liioitella, mutta tanssin kohdalla tämä korostuu entisestään. Varsinkin, jos koreografia ei ole itse keksitty vaan jostain lähteestä kopioitu, minä antaisin tanssiskitille hyvät pisteet vain jos tanssi oikeasti on hienon näköistä. Tähän vaaditaan terävät liikkeet ja lavan käyttö niin, että kaikki eivät seiso koko tanssin ajan samassa kohdassa. Heitoista ja nostoista ehdotonta plussaa. Niin ja ne terävät liikkeet. Tätä ei voi tanssiskitissä liikaa korostaa! Ilman selkeitä ja liioiteltuja liikkeitä skitti näyttää mummon jumppavideolta.
Dramaattiset kuolinkohtaukset ja muut lähdesarjan juonta hyväksi käyttävät skitit ovat kaksiteräinen miekka. Itselle selkeä juoni ei aina aukea sarjaa näkemättömälle yleisölle ollenkaan. Vielä jos käyttää sarjan alkuperäistä japaninkielistä ääniraitaa, voi olla varma, että puolet porukasta on täysin ulkona. Näissä mitä yksinkertaisempi juoniaihio on, sitä varmemmin skitti onnistuu. Pahimmillaan tällainen skitti menee huojunnaksi ja dramaattiseksi kävelyksi, jonka jälkeen yhtäkkiä toinen osapuoli tuupahtaa. Yleisölle käteen jää lähinnä hämmennys.
Summa summarum, paras cosplayesitys lähtee hyvin yksinkertaisesta, kaikille aukeavasta ideasta. Se voi olla taistelu, tanssi, vitsi, laulu tai mikä tahansa hahmojen välinen interaktio. Taistelu ja tanssi ovat vähän tylsiä valintoja, mutta niilläkin saa halutessaan pätevää jälkeä aikaan. Esityksessä kannattaa käyttää lavaproppeja, muttei liikaa. Kannattaa myös muistaa käyttää koko lavan leveyttä ja myös syvyyttä. Staattisuus tarkoittaa yleisön kannalta helposti tylsää.
Cosplaykisayleisö ei ole se kaikista kiitollisin, ja sillä on hyvin lyhyt jaksaminen. Kolme minuuttia lavalla on ikuisuus, ja skitissä pitäisikin tapahtua jotain uutta noin viidentoista sekunnin välein. Toisaalta varsinkin takaa lavalle näkee hieman huonosti, joten kaikki uudet asiat ja propit tulisi esitellä hiiiitaaaastiiii ja liioitellen, jotta kaikille meni varmasi kaaliin esine x ja sen funktio. Tampere-talossa esimerkiksi iso miekka on sen kokoinen esine, että se näkyy kaikkialle. Joku pieni tikari taas on liian pieni. Takarivi ei näe, otitko taskustasi kynän, sulan, tikarin vai kenties suklaapatukan.
Taustanauhalla voi tietysti pelastaa vaikka mitä. Pienenkin esineen voi taskustaan kaivaa, jos samalla taustanauhalta kuuluu selkeästi ”..ja tällä sukuni tikarilla aion viimein….”, jolloin pöljempikin hoksaa, mitä on tapahtumassa. Taustanauhan pitää itsestäänselvästi olla selkeä ja hyvälaatuinen, Suosittelen nauhan koekuuntelua jossain isommassa tilassa ja isommilta kaiuttimilta kuin omalta tietokoneelta, jos mahdollista. Eri laitteet kun toistavat äänet huomattavan erilaisina, ja kannettavan kaiuttimilla tulos voi olla hyvin erilainen kuin Sibeliustalon pääsalissa.
Muutenkin esitys kannattaa koeajaa. Kehdatkaa esiintyä suvulle, kavereille, koiralle ja pikkusiskolle ensin. Tämä porukka ei välttämättä ymmärrä piirretyistä mitään, mutta kaikki ovat ainakin kerran eläissään käyneet kesäteatterissa. Jos esitys ei aukene jästiyleisölle ollenkaan, voi olla, että siinä olisi hiomista ja selkeyttämisen paikka.
Jos esitykseen kuuluu jotain erityistä, kannattaa aina miettiä suunnitelma b. Tykki ei ammukaan, nauha sotkeentuu kesken eeppisen pyörityksen, osa ei lähdekään irti kun piti, repäisyhame juuttui kiinni saappaaseen. Kaikkea sattuu ja tapahtuu ja koska Murphyn laki, se luultavasti tapahtuu juuri silloin kun ei pitäisi. Loistava esiintyjä saa tilanteen näyttämään siltä, että juuri näin sen pitikin mennä. Yleisö (eikä tuomaristo) kun ei tiedä, mitä sinun olisi pitänyt alun perin tehdä, onneksi. :)
Tärkeintä on kuitenkin pitää lavalla hauskaa, koska hyvä fiilis tarttuu yleisöönkin. Cosplay on äärimmäisen kiva harrastus eikä sitä turhaan kannata ottaa liian vakavasti. Esityskisaan kannattaa lähteä tosissaan, muttei kuolemanvakavalla asenteella. Jos skittiä harjoitellessa on hauskaa eikä harjoitusten jälkeen voi estää itseään hymyilemästä koko naama virneellä, tekee jotain oikein.
