Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Yleistä (Page 9 of 14)

Aggressiivista aggregaattitoimintaa

Aggregaattisivustot kuten Blogilista.fi ovat olleet blogosfäärissä peruskauraa jo pitkään. Aggregaattisivustot tunnetaan toki maailmallakin, mutta jostain syystä varsinkin suomalaiset ovat niihin tykästyneet RSS-syötteiden sijaan. Suomesta animublogiaggregaatti on kuitenkin puuttunut.

Aggregaattisivustohan on käytännössä sivusto, joka on kokoelma muiden asiaan liittyvien sivustojen RSS-syötteitä. Siis jos tahtoo nähdä, mitä uutta aggregaattisivuston lisäämät blogit sisältävät, ei niitä täydy käydä yksi kerrallaan läpi, vaan suuntaa pelkästään aggregaattisivustolle. Helppoa & hauskaa & mukavaa, kuten intissä sanottiin.

Ja nyt, monien vuosien uurastamisen jälkeen, Suomeenkin on pesiytynyt animublogiaggregaatti – ani.mu.

CooljaksuAni.mun toinen pääsäätäjä, Riku ”jakoavain” Mikkonen suostuikin haistateltavaksi:

”Jo jonkin aikaa olin pyöritellyt ajatusta suomalaisesta animeblogi-indeksistä päässäni, kun blogrollien selaaminen alkoi käydä jo vähän tuskaisaksi – välillä niiden linkit ovat vanhentuneita, blogi lopettanut tai muuttanut, ja niin päin pois. Staattinen indeksi voi toimittaa virkaansa vain tietyn aikaa. Sen sijaan tällainen dynaaminen indeksi toimii paremmin.”

”Sattumalta aggregaattisivustot nousivat irkissä puheeksi vähän aikaa sitten ja Nova sekä Tsubasa totesivat, että suomalaisellekin aggregaattisivustolle voisi olla käyttöä – siitä sitten tuli ajatus aggregaattisivustosta, ja rupesin juttelemaan Aarni ”AKX” Koskelan kanssa toteutuksesta. Parin tunnin päästä meillä olikin toimiva pohja, jota sitten modailtiin.”

Sattumoisin Nova kirjoitti äskettäin vittumaisista aggregaattisivustoista, ja kysyinkin, mikä ani.mu:n lisäyspolitiikka on. ”Ei, me emme lisää blogeja aggregaattisivustolle ilman lupaa. Ainakin näin aluksi ollaan kyselty joiltain tutuilta blogaajilta lupaa lisätä näiden blogi listalle, mutta toivomme toki, että bloggaajat ottaisivat itse meihin yhteyttä. Tottakai toivomme valikoiman kasvavan. Sitä ei sitten tiedä mitä tulevaisuudessa – onhan se mahdollista, että jos vastaan sattuu joku pärisevän kova animeblogi niin laitetaan mailia ja kysytään, josko sen saisi lisätä listoille, mutta nyt tosiaan ollaan vielä sillä linjalla, että toivotaan bloggajien ottavan meihin yhteyttä.”

ani.mu

Ainakin Bubukuutissa ani.mun vaikutus on huomattu – joinain päivinä sieltä on tullut jopa 50% referral-liikenteestä. Ei paha. Menkääs bloggaajat lisäilemään blogejanne ;O

Kukaan ei rakasta Animeconia.

Parhaat ideat iskevät usein yöllä. Niin tämäkin, siinä puoli neljän maissa. Animeconista ja sen tulevaisuudesta on kirjoiteltu paljon. Tällä hetkellähän tilanne on se, että Finncon 2010 kyllä järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei – järjestäjiä sille ei kuulemma löytynyt.

Suoraan sanottuna en ihmettele. Animecon tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

VIILÄlkää käsittäkö väärin. Varmasti tästä maasta löytyy monia, joiden mielestä Animecon on ollut tämän elämän parhaita hetkiä. Löytyi tyttö-/poikaystävä, joitain 4chan-afropäitä tai villi hotelliyö conisäädön kanssa. Itsellänikin on useita hyviä muistoja Animeconeista. Mutta valitettavasti, vaikka kävijät ovatkin tapahtuman tärkein osanottaja, tapahtuman ennakkojärjestelyt hoitaa joku muu, eli tapahtuman järjestäjät. Järjestäjiä Animeconille ei tunnu löytyvän, ja se johtuu siitä, että kukaan tällaisista ihmisistä ei rakasta sitä.

Lueskelin vanhoja Animeconia koskevia viestiketjuja Anikista. Kehitys oli seuraavaa:

Vuonna 2005 väläytellään ensimmäistä kertaa ideaa Finnconin ja Animeconin erosta. Vedotaan siihen, että Turun Animeseura edellyttää Animeconin olevan maksuton. Scifistit toteavat: ”jos tahdotte oman, itsenäisen animetapahtuman niin tehkää vittu ite”.
*Hauskana yksityiskohtana Petteri ”Tsubasa” Uusitalo vannoo yhteistyön nimeen.
*Ensimmäinen Tracon järjestetään Tampereen Hervannassa, TTY:llä.
*Ensimmäinen Kirsikankukkacon järjestetään Turussa nuorisokeskus Palatsissa.

Vuonna 2006 Finnconin ja Animeconin eroa ehdotetaan suoraan. Animeconille ehdotetaan pääsymaksua. ”Turun Animeseura, joka myöntää oikeuden Animecon-nimeen, vaatii, että tapahtuma on maksuton”.
*Jussi ”niidel” Kari, joka istuu Turun Animeseuran hallituksessa, kertoo kannattavansa pääsymaksullista Animeconia.
*Ensimmäinen Nekocon järjestetään kesällä Kuopion musiikkitalossa. Jouni ”Tzibu” Holopainen kaiverruttaa itsensä historiankirjoihin Suomen seksikkäimpänä animetapahtuman pääjärjestäjänä koskaan.
*Animecon-ketjussa todetaan pariinkin kertaan että ”menkää tekemään parempi jos ei kelpaa”, joskin kohteliaasti tai kohteliaanpuoleisesti esitettynä.
*Tracon II järjestetään.

Vuonna 2007 Jussi Kari valitaan Turun Animeseuran puheenjohtajaksi. niidel murjoo hallituksessa läpi esityksen, jonka mukaan Turun Animeseura ei enää vaadi Animeconin maksuttomuutta.
*Mikko ”Lmmz” Lammi avautuu Animeconin ohjelman heikosta tasosta.
*Animeconin ohjelmavastaava Mikko ”harusame” Holopainen toivoo Animeconin muuttuvan maksulliseksi, ”tai Animecon on tuhoon tuomittu”. Tsubasa toteaa: ”Tässä hiljan juttelin erään amerikkalaisen harrastajan kanssa, joka nauroi katketakseen Suomen tilanteelle: Suomen suurin animetapahtuma pitää itseään maksuttomana – käytäntö, joka vihjaa selkeästi siitä että halutaan vielä lisää satunnaisia kävijöitä – ja samalla ollaan tukehtumassa sekä tilan- että rahanpuutteeseen. Ei näin, ei todellakaan näin.”
*Tsubasa menettää uskonsa siihen, että yhteistyöllä voisi saada jotain aikaan.
*Scifistit alkavat hajota Animeconin jälkeen – tiivistettynä, ”mitä vittua noi animekersat tekee meidän tapahtumassa??”.
*Syy Finnconin ja Animeconin yhdessä järjestämiseen muuttuu muodosta ”Mutkun Turun Animeseura ei anna” muotoon ”Suomessa ei ole ihmisiä, jotka tahtoisivat järjestää animetapahtumia ja Animecon järjestetään muutenkin yhteistyössä Finnconin kanssa”

Vuonna 2008 Tsubasa kirjoittaa Suomen animeblogauksen parhaan kirjoituksen ikinä eli ”valtio Conin”, jossa Tsubasa purkaa asiallisesti noin kolme vuotta hautomansa ajatukset Suomen animetapahtumista ja siitä, miksi ne eivät toimi. Huomatkaa kohta: ”Yleensä parannusehdotuksia esitettäessä ilmaantuu joku entinen järjestäjä ärisemään ’tee ite parempi.’ Leikitäänpä nyt kuitenkin hetki aikuisia ihmisiä ja ajatellaan idealistisesti, miten asioita voisi kehittää – tiedättehän, tehdä toisella tavalla kuin ennen.”
*Ongelmiksi listataan esimerkiksi ohjelman puute (mitä Lmmz valitteli myös), pääsymaksun puute (aiheuttaa ihmistukoksia, vaikeuttaa rahoitusta), 24/7-aukiolon puute (ei ole jaksettu tehdä), kunniavieraiden puute (”ei niitä tänne saada paitsi munkilla”), Animeconin järjestäminen Finnconin kanssa yhteistyössä
*Tsubasalle vastataan postauksen kommenttiosiossa ”tee ite parempi”.
*Nekocon II järjestetään.
*Tracon III järjestetään.
*Kirsikankukkacon II järjestetään.

Do it yourself! ...faggot

Vuonna 2009 järjestetään ensimmäinen Desucon.
*Ensimmäinen Bakacon järjestetään.
*Cosplaygaala järjestetään loppuvuodesta.
*Animecon järjestetään Helsingissä Kaapelitehtaalla Finnconin kanssa. Ensimmäistä kertaa voi sanoa, että ohjelmaan on edes yritetty panostaa myös animepuolella.
*Ensimmäinen Kitacon järjestetään.
*Tracon IV järjestetään.

Vuonna 2010 Finncon järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei, koska paikkakunnalta ei löydy ketään, joka sen tahtoisi järjestää.

CosplayGaalan logo…niin. Nopean laskennan perusteella Suomeen on ensimmäisten Animeconien jälkeen tullut mm. Tracon, Nekocon, Desucon, Bakacon, Cosplaygaala ja Kitacon. Näiden lisäksi läheltä liippaa tietysti vielä Tampere Kuplii sekä ainakin Tsukicon. Ja kai siellä Kirjamessuillakin on jotain vapaaehtoisia mangosäätäjiä. Puhumattakaan pienemmistä miittityyppisistä tapahtumista. Koska Traconia, Nekoconia, Desuconia, Bakaconia, Cosplaygaalaa ja Kitaconia tuskin kaikkia tekevät samat ihmiset, minusta tuntuu, että Suomessa ei todellakaan ole pulaa henkilöistä, jotka uskaltaisivat ja pystyisivät järjestämään animetapahtumia. Kaikki puhe siitä, että ”Turun Animeseura sanoo ettei Animeconia saa järjestää pääsymaksullisena” on todistettu vääräksi. Väitös siitä, että Animeconin täytyisi olla pääsymaksuton, koska Finnconkin on, on helppo torpata: järjestetään tapahtumat erikseen. Sitten aletaankin itkeä siitä, että ei voi pistää pääsymaksuja, koska X ja Y, ja sitten ei varmasti saataisi avustuksia tai sponsoreita. Kumma, että Desucon kuitenkin sai Opetusministeriöltä pyytämänsä avustuksen täysimääräisenä juuri siksi, että Desuconilla oli myös muita rahoituslähteitä. Desuconia käsiteltiin kuin ns. aikuisten oikeita kulttuuritapahtumia (esim. Pori Jazz, joka myös saa OPM:ltä avustusta, vaikka sen liput ovat yli 40 euroa, jopa 60 euroa), joille avustukset ovat enemmänkin ”tappiotakuu”.

Kyse onkin siitä, että kaikki nämä vuosien varrella esitetyt syyt siihen, miksi Animeconia ei voida järjestää erikseen, ovat tekosyitä. Kyse ei ole siitä animepiireissä sitkeästi kiertävästä huhusta, että uudempi animesukupolvi olisi ”saamattomampaa, laiskempaa ja kermaperseisempää kuin edeltäjänsä”. Kyse on siitä, että kukaan ei tahdo järjestää Animeconia – ei uusi eikä vanha harrastaja.

Nuorisotyö

Tämä ei ole ihme – Animeconiin ladataan erittäin paljon odotuksia, joista tosin suuri osa negatiivisia. Kaikilla uusilla tapahtumilla on jokin kohderyhmä, mistä he osanottajia tapahtumaansa tahtovat, tai sitä omaa kohderyhmää ainakin haetaan. Niiden tekijät tietävät täysin, kenelle tapahtumaansa tekevät. Sen sijaan Animecon on jonkinlainen rykäisy animeharrastuksen suuntaan ja siinä se. Kukaan ei viitsi koskea Animeconiin tikullakaan, koska perinne velvoittaisi tekemään siitä tietynlaisen. Ongelma on vain siinä, että kukaan nykyaktiiveista ei tahdo tehdä sellaista tapahtumaa. Ei kukaan tahdo tehdä palkatonta nuorisotyötä (Ks. Mikko ”Echramath” Järvisen toteamus: ”Scificonit ovat yleensä olleet ’by fandom, for fandom’, animeconit enemmän vapaaehtoista nuorisotyötä.”, tai viime Animeconin ohjelmavastaava Vesa ”hachiroku” Reposen kommentti Tsubasan Finnconin ja Animeconin erottamista koskevan jutun kommenteissa: ”Kyllä minä tiedän tekeväni vapaaehtoista nuorisotyötä”.)

Harrastajien sijaan Animeconia ovat havitelleet kaupalliset tahot, jotka ovatkin myös ilmaisseet tahtonsa nähdä Animeconin jatkuvan. Eikä ihme, sillä Animecon tuo huhujen mukaan vuodesta toiseen isoimmat myyntipiikit. Ja miksei, kun paikalle valuu 10 000 animeharrastajaa. Jokainen järkevä yrittäjä tahtoisi säilyttää tuollaisen myyntimahdollisuuden. Sen sijaan vapaaehtoispohjalta toimivalle järjestäjistölle tapahtuma ei paljoa tarjoa, paitsi työtä, stressiä ja ehkä pienen, häilyvän tunteen siitä, että on tehnyt jotain animeskenen hyväksi, kun on järjestänyt 10 000:lle nuorelle paikan jossa leikkiä elefanttimarssia, mättää toisiaan turpaan cossiasuissa tai imeä naamaa yaoi-ringissä.

Mutta en syytä ketään. Kenenkään ei nimittäin ole pakko tykätä Animeconista, eikä kukaan tykkääkään. Kukaan ei tahdo sitä järjestää. Scifipuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää tätä ylisuurta syöpäkasvainta mukanaan. Finncon on hyvä, jopa erinomainen coni – sen ainoa haittapuoli on sen kyljessä oleva jättimäinen syöpäpaise. Onneksi tämä syöpäkasvain tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

Don Quijote ja tuulimyllyt
Kuva liittyy erittäin vahvasti.

Edit: oishan se pitänyt arvata että neljältä yöllä tulee hienoa kamaa, esimerkiksi Traconin ensimmäiset järjestysvuodet olivat väärin.
Edit2: …ja Kirsikankukkaconit.
Edit3: ja ehkä tosiaan se muutos meni niin päin, että TAS ei vaadi enää Animeconin maksuttomuutta… reminder to self: älä blogaa yöllä.

Kadonneen sukupuolen metsästäjät

Tapahtui viime jaksossa: Bakacon julkisti kunniavieraansa. Tämä on Li ”PikminLink” Kovacs, ehkäpä maailman kuuluisin Link-cossaaja. Onnea Bakaconille PikminLinkistä (Ja PikminLinkille onnea Bakaconista)!

Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että PikminLinkin coniin saamisen taustalla on myös henk. koht. suhteita. Tässä ei toki ole mitään pahaa – samaa taktiikkaa käytimme myös Desuconissa hyvällä menestyksellä, ja mikäli se coninjärjestämistä auttaa, tulee henk. koht. suhteita tietysti pyrkiä hyödyntämään aina kun vain mahdollista (tuppeensahatut lautakasat poislukien).

Siinä, että Bakaconin kunniavieraaksi kutsuttiin kuitenkin PikminLink – tyttö, joka tunnetaan parhaiten siitä, että osaa näyttää pojalta – on kuitenkin jotain hyvin perustavanlaatuista. Kieltämättä on totta, että useat miespuoliset animehahmot ovat sellaisia, että näiden cossaaminen on huomattavasti helpompaa tytölle kuin pojalle ja että tulos on näin myös parempi. Crossplayn suosio Suomessa on silti äärimmäisen hämmentävää. Jos IRC-galleriaan on luottaminen, Animeconin kävijöistä 85% on naispuolisia ja vähän vanhempaankin kansanosaan vetoavassa Desuconissa 79% – mutta cossaajia katsoessa ei siltä tunnu, sillä tyttöjen harjoittamaa crossplayta on niin paljon. Perusargumentti tähän on, että ”kivoja naishahmoja ei löydy” tai ”ruumiinrakenteeni ja kasvonpiirteeni sopivat paremmin poikien cossaamiseen” tai ihan suoraan ”en viihdy hameissa”. Ehh. Ei siinä sikäli mitään, mutta tuntuu, että näin vastaa noin kolme neljäsosaa tytöistä, joka ainakin minusta on järkyttävän suuri määrä. Järkyttävän suuri määrä tyttöjä, jotka samaistuvat ensisijaisesti mieshahmoihin ja vasta toissijaisesti naishahmoihin. Syitä crossauksen ylisuosioon on pohtinut myös mm. Konamin tässä kirjoituksessaan.

Tiedä sitten, onko kyse vain teini-iän epävarmuudesta – varmasti osittain sitäkin, mutta toisaalta väittäisin myös, että animeharrastajapiireissä on myös erittäin suuri määrä sukupuolestaan epävarmoja ihmisiä sekä ihmisiä, jotka ovat varmoja, että näiden sukupuoli on eri kuin mikä se biologisesti on. Transsukupuolisissa ihmisissä ei tietenkään ole mitään vikaa, kuten ei muissakaan seksuaalivähemmistöissä, mutta jotain tässä skenessä täytyy olla, kun pystyn noin viiden sekunnin miettimisajalla luettelemaan ainakin 10 tällaista henkilöä. Vertailun vuoksi en muista tavanneeni kuin pari transsukupuolista ihmistä koko muun elämäni aikana. Niitä, jotka ovat vain sukupuolestaan epävarmoja, on skenessä taas lukematon määrä.

Näillä perusteilla voisin väittää, että animeskenessä täytyy olla jotain sellaista, joka saa seksuaalivähemmistöt esiin kaapeistaan ja ihmiset kyseenalaistamaan sukupuolensa. Tähän vaikuttaa varmasti animeharrastajien erittäin suuri suvaitsevaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan, jolloin ne, jotka muuten pitäisivät seksuaalisuutensa piilossa, uskaltavat olla sitä mitä ovat, mikä on ihan hyvä asia. Osittain asiaan vaikuttaa varmasti myös animessa esiintyvä suvaitsevaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Asia on saanut osakseen myös akateemista mielenkiintoa esimerkiksi Katja Valaskiven Pokemonin perilliset”-tutkimuksessa sivuilla 15 ja 24. Sivulla 75 on kuitenkin varsinainen pointti:

”Japanilaisen populaarikulttuurin moninaisuus antaa tilaa monenlaisille variaatioille ja arjessa outoina pidetyille näkemyksille ja olemuksille. Harrastajille tärkeää onkin itsensä toteuttaminen ja tilaisuus leikitellä identiteeteillä. Conien keskusteluissa ja luennoilla seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät viittaukset ja huulenheitto ovat yleisiä, ja tuottavat yleisössä äänekkäitä reaktioita, mutta asialla on vakavampikin puolensa. Animen ja mangan androgyyniset hahmot laajentavat kahden sukupuolen jyrkkää jakoa loputtomien variaatioiden janaksi, jossa kysymykset seksuaalisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta moninaistuvat ja kevenevä. Samalla syntyy tilaa sukupuolen kyseenalaistamiselle fiktion ulkopuolella. Tracon-tapahtumassa kyselyyn vastanneista yhdeksästäkymmenestä kuudesta yksi ilmoitti sukupuolta kysyttäessä ”selvityksen alla”, mikä lienee melko harvinainen vastaus missä tahansa kyselyssä. Nähdäkseni yllä kuvattu selittää, miksei vastauksen ilmaantuminen lomakkeeseen juuri conissa ole lainkaan sattumaa.”

Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että animepiireihin ei ainoastaan valikoidu ihmisiä, jotka ovat transsukupuolisia tai sukupuolestaan epävarmoja, vaan animepiirit nimenomaan saavat tämän muutoksen aikaan. Mutta omasta mielestäni se, että 75% tytöistä olisikin poikia, jotka ovat vain jääneet tytön ruumiiseen vangiksi, on aika paksua. En suostu uskomaan tällaista. Varsinkin, kun 75% pojista animepiireissä ei tällaista mitä ilmeisimminkään tunne.

Lieneekö kyse sitten siitä, että kun naispuoliset animehahmot ovat oikein korostuneen feminiinisiä, seksuaalisuudestaan jo muutenkin epävarmat teinitytöt kokevat ulkonäköpaineita – varsinkin, kun nämä tytöt ovat 90% varmuudella niitä koulun hiljaisia villapaitatyttöhissukoita. Sehän ei ole mitenkään harvinaista, että animeharrastajat eivät ole koulun nokkimisjärjestyksessä sitä ihan ylintä kastia. Ja vaikka ei olisikaan joutunut koulun kanalauman koulukiusaamisen kohteeksi, saattaa tämä villapaitatyttö helposti yhdistää naisellisuuden ja/tai tyttömäisyyden tähän kanalaumaan, mikä sitten tuottaa vastenmielisyyttä huokuvan vastareaktion.

Suomen kansainvälisesti huomiota herättänyt sukupuoliriippumaton HOT HOT HOT COSPLAYERS -top 3 näyttää muuten jotakuinkin tältä (Ja lista on osittain myös todistettavissa: 1, 2):

…nnniiin. Kaikki Suomen kuuluisimmat ja nimenomaan ulkonäöllään positiivista huomiota herättäneet cossaajat ovat miespuolisia. Suomeen ei ainakaan vielä ole päässyt syntymään sellaista cosplay(puoli)julkkistyttöä, joka tunnettaisiin laajalti siitä, että tämä on 1) äärimmäisen kuuma, 2) äärimmäisen hyvä cossaaja ja 3) jonka cosplay-asut olisivat äärimmäisen naisellisia (lue: paljastavia). En sitten tiedä, johtuuko se vain yllä olevista syistä vai suomalaisesta ”no en viitti tehä kun mitä noi muutkin musta ajattelis”-mentaliteetista. Nättejä tyttöjä kun ovat conit pullollaan, eli siitä ei ainakaan pitäisi olla kyse.

Feminismin perusteoksessa ”Toinen sukupuoli” Simone de Beauvoir toteaa naiseuden olevan ”toiseutta”. Tällä Beauvoir tarkoittaa sitä, että ihmisistä puhuttaessa miessukupuoli on oletusarvo; naiseus on tästä poikkeus. Nykyfeministien mukaan tätä todistaa yhä nykyäänkin esim. sanomalehtien kuvatekstit: jos kyseessä on mies, kuvatekstissä saatetaan todeta ”Lääkäri kantoi salkkua auringonpaisteessa”, mutta jos kyseessä on nainen, kuvateksti onkin ”Naislääkäri kantoi salkkua auringonpaisteessa”! Naiseus on siis poikkeus säännöstä joka täytyy mainita erikseen. Ottamatta enempää kantaa sukupuolten tasa-arvoisuuteen yhteiskunnassa, ainakin Suomen animepiireissä on tätä nykyä selvä naisten ylivalta, mistä todisteena IRC-gallerian animeyhteisöjen sukupuolitilastot, jotka todellakin ovat 80% – 20% tyttöjen hyväksi.

Mutta jos tytöt omalla käytöksellään näyttävät, että he eivät arvosta sukupuoltaan vaan pukeutuvat aina pojiksi, miksi minunkaan pitäisi sitä arvostaa? Taidan hakea Audini ->.

Pokemon GRIMDARK & RAGEFEST

Uudet Pokémon-pelit Grimdark ja Ragefest ovat täällä! No eivät – mutta kaverin luona käydessäni satuin huomaamaan tämän tyttöystävän japaninkielisen Heart Goldin ja muistin siinä, miten awesomeja Pokémon-pelit ovat. Kotiin palatessa olikin pakko kaivaa jo jokin aika sitten tilaamani Platinum muoveista esiin, iskeä DS:ään ja ruveta pelaamaan. Suomessahan Heart Goldia ja Soul Silveriä ei ole vielä nähty, vaan ne julkaistaan ilmeisesti maaliskuun lopulla (ainakin play.comin lupailee julkaisupäivämääräksi 26. maaliskuuta 2010).

Red wants to fight! FUCK YEAH BRING IT ONPelit ovat aina olleet minulle Pokémonin Se Juttu. Ei ole sattumaa, että Pokémonin GB-/Colosseumin SM-kisat v. 2000 pidettiin minun aloitteestani ja olin myös mukana järjestämässä niitä. Niihin aikoihin tuli myös pidettyä PokéOpisto-nimistä pokemonmatsaussivustoa, joka myös pääsi johonkin Lasten Maailma -lehteen, heh. Jutussa taidettiinkin todeta että ”PokéOpisto kuitenkin eroaa muista sivustoista siinä, että se ei ole mikään tavallinen fanisivu, vaan kovaa faktatietoa ja strategista osaamista sisältävä tietopankki”. PokéOpistoon idea oli tullut Azure Heights Pokémon Laboratorystä – sen foorumi oli aikoinaan kovinta kovaa, nykyään samaa virkaa taitaa hoitaa Smogon University.

NatuNäin pelaajan näkökulmasta Pokémon on todella hämmentävä ilmiö, koska se ei tunnu tietävän mitä se tahtoisi olla. Pelit on suunniteltu kovaa strategista pelaamista varten – kovimmalla tasolla pelaaminen onkin tasapainoilua sen välillä, kuinka monta pistettä vastustaja on pistänyt tietyn pokémonin nopeuteen (ts. ”Saako vastustajan pokemon hyökkäysvuoron ennen minun pokemoniani?”) ja kuinka paljon sen hyökkäykseen (”koska vastustajan pokemon X oli nopeampi kuin pokemonini Y, sen hyökkäysvoima ei voi olla niin suuri että saisi tyrmättyä pokemonini Z kolmella iskulla vaan tarvitsee siihen ainakin 4”). Toisaalta vaikka sen pelimekaniikka kannustaa käyttämään kovimpia löytämiään pokemoneja ja valmentamaan näistä verenhimoisia tappokoneita, peli väittää ihan muuta. TV-sarjassahan on aina opetettu sitä, että ”pokemoneista pitää välittää” ja että pokemonit pitää ”kasvattaa rakkaudella”. Säälimättömänä juristina en ole koskaan ymmärtänyt tätä; peli ei nimittäin kannusta tuollaiseen käytökseen millään tasolla, paitsi yhdellä ”välittämislaskurilla”, Pikachu imettääsmitä kuitenkin pystyy säätämään viemällä pokemoneja pelissä hierontaan ja muuta juttua. Mutta pelillisesti surullisinta on, että tuo pokemonin ”rakkausarvo” ei vaikuta kuin pariin hyökkäykseen, jotka eivät useinkaan ole edes mitenkään erityisen tarpeellisia… Ja nyt myös pelit ovat siirtyneet tähän höpönlöpön saarnaamiseen: Platinumissa tuli vastaan joku mimmi joka saarnasi että ”You shouldn’t judge a pokemon on if it’s weak or strong, because your love is what matters” tjsp. Ei helvetti.

ElectrivireOngelma onkin siinä, että valitettavasti Pokemonia tehdään yhä lapsille, vaikka suuri osa niistä, jotka pelaavat sitä kilpailumielessä, ovat yleensä vähintään lukioikäisiä tai vielä vanhempia – mikä ei toisaalta yllätä, sillä Pokemon vaatii pelillisesti paljon alkuvalmisteluja (tiimin suunnittelua, oikeiden pokemonien pyydystämistä ja jalostamista, oikeiden liikkeiden opettamista, erityistä IV-treeniä…) ja pelissäkin pitää olla huomattavissa määrin strategista ja psykologista silmää (”Aikooko vastustaja vaihtaa pokemonia seuraavalla vuorolla? Jos, niin kannattaisiko minunkin vaihtaa? Vai hyökkäänkö toisella liikkeellä jonka oletan olevan erityisen tehokas seuraavaa pokemonia vastaan?”, ja niin edelleen). Harmi vain, että Rubyssä ja Sapphiressa mukaan tulleet pokemonien luonteet olivat lähinnä potku kilpailupelaajien nivusiin. Ei sikäli, etteivätkö ne toisi strategista syvyyttä, mutta kun pokemonien geenijalostus toimii vieläkin pitkälti arvalla, luonne lisää tähän vielä yhden kertoimen lisää – mikä siis käytännössä tarkoittaa, että käyttökelpoisia pokemoneja tulee harvemmin kuin ennen: vaikka geenit saisikin kohdalleen, väärä luonne voi tehdä pokemonista käyttökelvottoman vähentäessään esim. vähentäessään tämän fyysisestä voimasta 10%. Nintendo onkin seuraavissa peleissä tehnyt myönnytyksiä jalostamisen suhteen – mutta miksi pokemonien geenit eivät voisi periytyä Mendelin sääntöjen mukaan? Miksi luonteeseen ei ole mitään tapaa vaikuttaa? Toisaalta Nintendolla ei ole minkäänlaista insentiiviä ruveta kaavaa muuttamaankaan, koska se toimii eli rahaa virtaa kassaan. Saatanan saatana.

Onneksi Pokemonin fanikulttuuri kuitenkin kukoistaa ja piirtotaitoista porukkaa on vaikka kuinka. Internet-seikkailuiden lomassa on tullut kohdattua vaikka kuinka siistejä taideteoksia, joista ne kaikista synkimmät ja ”realistisimmat” – jos sellaista nyt pokemonin suhteen voi olla olemassakaan – ovat yleensä niitä hienoimpia. Enkä nyt tarkoita mitään Gardevoir-pornoa.

A wild GROUDON appeared!
A wild GROUDON appeared! OH SHI-

Aijoo, Pokémonilla on Bubukuutille sikäli kohtuullisen suuri merkitys, että Kuuti ja Bubu ovat aikoinaan tavanneet erään Pokémon-foorumin miitissä…

Onko omistaminen välttämätöntä?

Olin Vili Lehdonvirran väitöstilaisuudessa kuukausi sitten. Vili väitteli kauppatieteen tohtoriksi, väitöskirjan nimi oli ”Virtual consumption”; aiheena oli siis virtuaalinen omaisuus (btw – sen lisäksi, että Vili väitteli alle 30-vuotiaana tohtoriksi, Vili on onnistunut myös siinä, missä moni satunnainen japaniharrastaja ei: Vilillä on japanilainen vaimo. Käyx kateex?). Yksi kantava teema tällaisessa aiheessa on, että materian omistaminen ei ole välttämätöntä, vaan esineen hyöty määräytyy sen käyttöhyödyn mukaan. Vaikka anime ja manga eivät olekaan ”virtuaaliomaisuutta” samassa mielessä kuin taikamiekat World of Warcraftissa tai valtaistuimet ja klubisohvat Habbo Hotelissa, voidaan väittää, että viihteenkin arvo on nimenomaan sen käytössä: mangaa luetaan ja animea katsotaan. Streamauspalvelut vähentävät tarvetta animen torrentoimiseen, sillä miksi kuluttaa omaa kovalevytilaa, kun saman jakson voi katsoa suoraan netistäkin? Tälle ajatuksellehan perustuu esimerkiksi Spotify: musiikki ei missään vaiheessa tallennu käyttäjän tietokoneelle, vaan soitetaan ”suoraan” internetistä streamaamalla (ks. myös kirjoitukseni ”Onko Spotifystä iloa otakulle?”).

On selvää, että ainakaan ihan kaikki eivät ole valmiita siirtymään käyttöhyötypohjaiseen ajatteluun ihan heti – omistaminen kun on käytännössä ollut vuosien saatossa lähes ainoa tapa nauttia, no, omaisuudestaan. Lainaaminen tai vuokraaminen eivät varsinkaan anime- ja mangaharrastajalle ole kovinkaan vakavastiotettavia vaihtoehtoja kirjastojen jne. varsin suppeiden valikoimien vuoksi. Varsinkin Weeaboon Niksu on korostanut omistamisen riemuja.

Omistamiseen vaan liittyy pienoisia ongelmia. Ensimmäinen ongelma liittyy omistamisen fyysisyyteen – siihen vaaditaan lähes poikkeuksetta jokin fyysinen kappale: DVD- tai BluRay-kiekko tai mangapokkari. Tähän fyysiseen materiaan liittyy aina valmistuskustannuksia; onkin sanottu, että ennen digitaalista jakelua kirjakustantajat myivät paperia, eivät sisältöä. Kirjojen hinnasta suuri osa muodostuu paperikustannuksista. DVD- ja BluRay-kiekot jne. ovat suhteessa halvempia valmistaa, mutta kyllä siihenkin rahaa kuluu. Ja materia ei myöskään siirry tänne peräpohjolaan ilmaiseksi, vaan hintaan leivotaan tietysti rahti- ja postikuluja ja niin päin pois. Toisin sanoen hinnassa on käytännön pakosta aika paljon muutakin kuin pelkkää sisällön hintaa. Toinen ongelma liittyy taas materian varastointiin: varastointi vie tilaa, ja merkitsee lähes poikkeuksetta tulonsiirtoa Lundialle tai muulle vastaavalle firmalle. Ja hyllyt sun muut taas vievät tietysti tilaa, jonka voisi muutoin käyttää johonkin muuhun, ja tunnettu tosiseikka on, että mitä isompi talo, sitä isompi vuokra / hinta. Ei ole sattumaa, että teollisuus pyörii nykyään ”Just In Time”-periaatteella, jossa tehdas pärähtää käyntiin sillä hetkellä kun tilauksia tulee eikä mitään säilytetä varastossa homehtumassa.

Toisaalta ei streamaus ja muu käyttöpohjainen ajattelukaan ongelmatonta ole: jos teoksista ei saa kopioita kiintolevylleen, sitten pyöritelläänkin peukaloita kun nettiyhteys katkeaa, tai jos palvelu lopettaa toimintansa. Tietysti oikeudenomistaja voi luvata, että tässä tapauksessa animut ja mangot voi ladata konelleen suoraan ilman DRM:ää – tälle lupauksellehan perustuu esim. Valve Softwaren Steam-pelialusta – mutta ongelmana on se, että esimerkiksi konkurssin yllättäessä oikeushenkilön velvollisuudet lakkaavat. Toisin sanoen oikeudenomistajalla ei ole enää mitään velvollisuutta toteuttaa lupaustaan, ja sinne menivät animut. Ja tietysti pitää ottaa huomioon, että ihmiset tahtovat yleensä ostaa ”ikuisen käyttöoikeuden” jonkin 3 katselukertaa sisältävän DRM-paskeen sijaan, vaikka ihmiset eivät katsoisikaan samaa animejaksoa kuin ehkä pari kertaa.

Mitä taas mangaan tulee, voi esittää vanhan argumentin siitä, että fyysinen pokkariformaatti on ylivertainen näytöltä lukemiseen verrattuna, vaikka nykyään on toki kilpaileviakin vaihtoehtoja – esimerkiksi Amazonin Kindle-lukulaite, jota Gurumarkkinointi-blogin Jari Parantainen ylistää kirjoituksessaan: ”Painetun paperin ylivoimaisuudesta paasaavat eivät ilmeisesti paremmasta tiedä. Luulen, että takinkääntäjät yleistyvät lähiaikoina rajusti.” Tosin ainakaan itselläni ei ole mitään hajua, onko mangaa ylipäätään saatavissa Kindlelle, ja ottaen huomioon, että Kindle maksaa parisataa euroa, ainakin alkukustannukset voivat olla perusharrastajalle melko suolaiset. Mutta Kindle ei tietenkään ole ainoa tie – Japanissa esimerkiksi kännykällä luettava manga on kova juttu. Eli ei nykyinen kiekko ja pokkari -formaatti ole mikään kiveen hakattu asia. Toisaalta, jos ei omista fyysistä kappaletta, on vähän paha mennä pyytämään idoliltaan siihen nimmaria ;<

Mutta mitä mieltä itse olet – onko omistaminen tarpeellista? Pitääkö kaikki animut ja mangot löytyä hyllystä, vai oletko jo luopunut omistamisesta ja siirtynyt käyttömaailman ihmiseksi?

Lukaise myös Otakunviran Tsubasan kirjoitus Hitaasti jauhavat pyörät, joka liittyy osittain samaan aiheeseen.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

© 2025 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑