Vaikeimman kautta -blogia pitävä finnleo tiivisti fiiliksensä Petteri ”Tsubasa” Uusitalon nimittämisestä Animelehden päätoimittajaksi seuraavasti: ”Henkilökohtaisella tasolla tunne on vähän kuin näkisi entisen heilansa lähtevän niin sanotun pahan pojan matkaan, ja olettaa voi että seuraavan kerran kun hänet näkee, hän on viehtynyt nahkaan ja niiitteihin, värjännyt hiuksensa kolmella eri sävyllä, sekä hankkinut nenärenkaan.”
Nyt kun Katanagatari-kantinen animepläjäys on tipahtanut postiluukusta ja se on luettu, on syytä kysyä retorisesti, mitä ex-heilalle kuuluu.
Pääkirjoituksessa Tsubasa toteaa, että jokainen päätoimittaja tekee lehdestä omannäköisensä ja Petteri toteaakin heittäneensä pois kaiken mistä ei pitänyt ja jättäneensä jäljelle kaiken sen minkä koki hyväksi. Ok, hyvä, juuri näin tuleekin toimia. Petterin yhteinen historia Desuconin kanssa näkyy hyvällä tavalla: nyt on oikeasti lähdetty tekemään Animelehteä, ei mitään satunnaista j-populaarikulttuurilehteä. Meille animen ystäville tämä on erittäin hyvä asia. Nimenomaan animelle ja mangalle pyhitetty sivutila on kasvanut lyhyiden höpöhöpö-levyarvostelujen kustannuksella ja tämä on suureksi osaksi vain hyvä asia. Avustajatiimissä on ollut muutoksia, ja lehden apinalaatikko näyttääkin nykyään suomalaisen animeblogiskenen Dream Teamilta: kirjoittajatiimissä ovat mukana ovat niin Markus Ahlroth, Lohen siskokset, Matias Tukiainen, Aino Tegelman kuin Johanna Kunttukin. Mukana tekemässä on myös vanhoja tuttuja kuten Tea Tauriainen ja märkä uneni Otto Sinisalo.
Animearvosteluja ja -katsauksia on siis paljon. Todella paljon. Tällä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena kaikki uudet kirjoittajat ovat kovatasoisia – ja miksipä ei, suomalainen animeblogiskene on valtaosin erittäin korkeatasoinen ja sanan säilä ei ainoastaan heilu, vaan suorastaan viiltää ilmaa sekä vihollisia poikki ja pinoon yksi toisensa jälkeen. Mediana paperilehti on kuitenkin hieman erilainen kuin blogit. Kuten kaikki muutokset, tämäkin muutos hyödyttää toisia enemmän kuin toisia. Paperilehden kovimmaksi arvostelijaksi uusista nimistä nouseekin minun nähdäkseni neiti Kunttu – enkä sano tätä vain saadakseni makuuhuoneen puolella erityispalveluja. Paperiformaatti ja sen edellyttämä hieman asiallisempi tyyli on sellainen, jonka Johanna on ottanut hanskaansa jo joskus lukioaikoina ja tämä osaa hakea huumorin ja asiallisuuden äärirajaa kuulostamatta vain pelkältä kuivan objektiiviselta kuvailija – tarkastelijalta tai sortumatta spurdo spärde ES -tilitykseen. Mikä ei suinkaan tarkoita, että kukaan uusista kirjoittajista olisi huono, päinvastoin – kaikkien teksteistä näkee, että näillä on kirjoittaminen hallussa ja mikä tärkeintä, näillä on näkemystä ja mielipiteitä. Tämän takia arvostelut ovat oikeasti arvosteluja, eivätkä pelkästään kuvailuja sarjojen tapahtumista. Erinomaista. Kaikki myös vittuilevat slice-of-lifelle ja kakkua syöville pikkutytöille (laskin ainakin 6 mainintaa siitä miten ko. elementit ovat paskaa). Priceless.
Uudesta Animusta löytyy toki myös ongelmia, mutta ne ovat enimmäkseen lastentauteja. Animearvostelujen ja -katsausten tulva tekee lehdestä nimittäin todella raskaan lukea! Alkavat animet, päättyvät animet, animearvostelut, manga-arvostel – HURRR EIKÖ NE LOPU IKINÄ!? Lehti kaipaisi sittenkin jonkinlaisia kevyempiä juttuja väliin, jotta aivot ehtisivät hieman levähtää tiukkojen ja asiallisesti perusteltujen mielipiteiden omaksumisen välissä. Uusi Animelehti on myös keskittynyt entistä enemmän juuri nyt pyöriviin sarjoihin, koska kuten Petteri sanoo, ne ovat niitä mitä harrastajat juuri nyt katsovat ja mitkä heitä kiinnostavat ja mitä he cossaavat. Ja se on jälleen hyvä asia, varsinkin meille aktiivisille animeharrastajille! Paradoksaalisesti tästä kuitenkin johtuu, että aktiivisimmat, blogeja säännöllisesti lukevat animeharrastajat saavat suhteessa huonomman paketin kuin muut, koska he saavat käsiinsä lukupaketin, joka on suureksi blogeissa käsiteltyä asiaa. Taasko minä luen Shinryaku! Ika Musume -arvostelua? Taasko OreImo? Taasko Yosuga no soran pano_hommat?
Mutta jos tässä nyt avaudunkin siitä, että voi yhyy kun oli paljon anime- ja manga-arvosteluja ja ajankohtaisuutta, se kertoo siitä, että asiat ovat äärimmäisen hyvin. Koska mitä muutakaan runsaudenpulasta itkeminen voisi olla? Samoin voidaan todeta, että vyön höllääminen ja linjan keventäminen ovat aina helpompia hommia kuin linjan tiukentaminen. Muutama kevyempi artikkeli tai muu sisältöpalikka keventämään animearvostelujen tulvaa ja tasapainottamaan niitä, niin hyvää tulee.
Eli kyllä, ex-heila on todellakin pukeutunut nahkaan ja niitteihin. Sen lisäksi hän on muuttunut kautta linjan timmimmäksi ja seksikkäämmäksi. Kaiken päälle tämä on vieläpä huomattavasti innostuneempi oma-aloitteisesti tekemään uuden poikaystävänsä kanssa makuuhuoneen puolella asioita, joita vanha poikaystävä ei uskaltanut edes pyytää. Mikä ehkä selittää finnleon hieman nuivaa asennetta ;-).
Hyvä esimerkki animelehdistön munattomuudesta on esimerkiksi viime vuoden Tsukicon-reportaasi, jossa Anime-lehdessä käytetyistä ilmaisuista voimakkaampaa päätä edustivat mm. ”ei aivan onnistunut” ja ”etsii vielä itseään”. Vertailun vuoksi hyvinkin siistikielinen Bubu analysoi saman Tsukiconin tässä blogissa näin: ”En edes tiedä, miten kirjoittaisin koko tapahtumasta, sillä massiviista MULTIFAILIA on vaikea kuvailla tarpeeksi eeppisesti.” (
Nyt tietysti voitaisiin väittää, että on yhdentekevää, onko Suomen animelehdistö kantaaottavaa vai ei. Kyseessähän ovat ihan eri tason asiat kuin esimerkiksi Wikileaksissa. Vaikka Suomen animelehdistö olisikin munatonta, sillä ei ole mitään väliä: kyseessä on joka tapauksessa nappikauppatason harrastustoiminta. Tuskin kenenkään ihmisoikeudet tulevat loukatuksi, vaikka jätettäisiinkin kertomatta, että X-con oli paska? Niinkin voi toki ajatella, mutta minä väitän, että jos Suomen animelehdistö ei uskalla sanoa paskaa paskaksi, se aiheuttaa keisarin uudet vaatteet -ilmiön, missä ihmiset oikeasti tyytyvät paskaan, koska eivät osaa vaatia parempaa. Suomen animeskene jää vellomaan keskinkertaisuudessa, kun kukaan ei osaa vaatia muutoksia. Ja sitäpaitsi – ketä oikeasti kiinnostaa lukea täysin yhdentekevää hymistelymussutusta? Kuten sanoin, ainakin täällä lehdet jäävät lukematta.
