Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Yleistä (Page 4 of 13)

Vihapostaus vihapuheesta

Fiilikseni Suomen animeskenestä tällä hetkellä? ”This is getting ridiculous.”

Tiedän, että Desuconin kritiikki on ollut lievästi sanottuna ”piikikästä” ja ylilyöntejäkin on ajoittain tapahtunut. Mutta silti: ellen ihan väärin muista (korjata toki saa), Desuconin con-kritiikki on aina kohdistunut pelkästään conin järjestelyihin ja conin järjestelyissä tehtyjä ratkaisuja kohtaan, ei koskaan henkilöitä kohtaan. Sen lisäksi, kovista puheista huolimatta, en muista yhtään kertaa, jolloin Desucon olisi kieltäytynyt auttamasta muita coneja.

Ainakin omalla pääjärjestäjäkaudellani lainasimme radiopuhelimia jokaiselle tapahtumalle, joka niitä vain pyysi ja niitä jopa tarjottiin. Tapahtumia, joille puhelimia on lainattu, on ainakin Bakacon, Tracon, Ropecon, Finncon-Animecon sekä Jyväskylän Finncon.Kättely Myös Nekoconille radioita lainattiin, vaikka pyyntö tulikin melko pienellä varoitusajalla, tarkalleen ottaen noin 45 min ennen viime Desuconin päättäjäisiä. Samassa meiltä myös kysyttiin, voisimmeko sisällyttää Desuconin päättäjäisiin Nekoconin mainosvideon. Ja miksikäs ei: tuskin muiden conien jeesaamisessa on mitään pahaa silloin kun vastuusuhteet ovat selkeät ja jeesaaminen on järkevästi järjestettävissä. Joku saattaisi ehkä jopa kutsua tällaista yhteistyöksi.

Mutta ei se mitään – onneksi muihin tahoihin voi luottaa todellisissa selkäänpuukotussiirroissa!

Hienoa oli esimerkiksi se viha, mitä heräsi kun Desuconin Desucastissa arvioitiin ennen Hopeanuoli!musikaalia sitä, millaisia asuja ko. esityksessä käytettiin – ilmeisesti ”varmaan jotain furrypukuja” on sitten hirveää vihapuhetta, ainakin reaktioista päätellen, kuten myös sen sanominen, että ”ei oikeastaan kiinnosta eikä oikeastaan kerkeäkään katsomaan”. Noh, ehkä kaiken pitäisi sitten kiinnostaa tai muuten kyseessä on selkeä vihapuhe.
Buddha
Mutta olen kuitenkin valmis ymmärtämään, että jos itse fanittaa jotain ihan kybällä ja muut eivät samasta aiheesta niin hirveästi diggaakaan tai ovat välinpitämättömiä sitä kohtaan, se synnyttää antipatioita – tunnistan tämän piirteen itsessänikin (ja jos joku väittää olevansa tästä ilmiöstä täysin vapaa, niin onnea uudelle Buddhalle).

Ehkä mielenkiintoisempaa on kuitenkin ollut arvelut siitä, miksi Desucon ei suostunut ottamaan Hopeanuoli!musikaalia ohjelmistoonsa. Esimerkiksi eräs kaupallinen, hyvin suureksi Hopeanuoli-faniksi tunnettu taho on arvellut Hopeanuoli-aiheisella Kaksoissola.net-foorumilla näin:

Se, että Desucon on dissannut/hylännyt projektin, ei yllätä yhtään. En ole oikeastaan ikinä kuullut kenenkään Desuconin järjestäjän sanovan virallisesti mitään kivaa muista coneista milloinkaan.

No joo. En ihan ymmärrä, miten ohjelmistoon ottamisesta kieltäytyminen on ylipäänsä ”dissausta”, mutta olen valmis uskomaan, että ko. taho ei yksinkertaisesti tiennyt syytä sille. Syyhän oli nimittäin se, että meillä Desuconissa oli jo siinä vaiheessa tieto Takahashin menemisestä Traconiin – ja olisi ollut aika helvetin epäreilua Traconia kohtaan napata tällainen spektaakkeli ohjelmistoomme, kun tiesimme, että Traconiin se sattuneesta syystä sopi paremmin. Tätä syytä emme toki voineet kenellekään kertoa, koska – no, en osaa kuvitella härskimpää siirtoa kuin toisen conin kunniavieraan paljastaminen. Mutta olen valmis uskomaan, että nämä henkilöt eivät yksinkertaisesti tienneet miksi sanoimme Hopeanuoli!musikaalille ei. Emme kuitenkaan hirveästi rummuttaneet kieltäytymisemme syytä, se kun olisi kuulostanut aika pitkälti huonon häviäjän toiminnalta.

Cirnokone tupakallaMutta asiasta toiseen, ennaltamainitun kaupallisen tahon toiminta kyllä hämmentää siltä kannalta, että tämä on kuulemma levittänyt Kuopion seudulla huhua siitä, että Desuconin porukat käärivät conista hyvät fyffet omiin taskuihinsa. Nyt kun en ole enää Desuconin pääjärjestäjä enkä KcS:n hallituksen puheenjohtaja, voin henkseleitä paukutellen kertoa, kuinka paljon olen saanut Desuconin tekemisestä massia. Köyhät kyykkyyn! Olen saanut Desuconin tekemisestä noin… en edes osaa arvioida kuinka paljon.

Mutta ottaen huomioon, että KcS korvaa mm. junalippuja kuittia vastaan, enkä ole edes aina jaksanut karhuta rahojani yhdistykseltä, uskoisin, että olen useamman kympin miinuksella Desuconin tekemisestä. Tämä mukaanlaskien yhdistyksen vuosikokouksien tarjoilut. Eli ei, ainakaan minun aikanani kukaan ei saanut minkäänlaista palkkaa Desuconin tekemisestä ja asiat tuskin ovat uuden puheenjohtajan aikana muuttuneet.

Tällaisen paskapuheen levittäminen on kovin kummallista senkin perusteella, että ko. kaupallinen taho on maksanut laskunsa Kehittyvien conien Suomi ry:n tilille – ja osakeyhtiötä pyörittävänä yrittäjänä tämä varmasti tietää, että yhdistys ei voi maksaa rahoja ulos yhdistyksestä kenellekään, koska yhdistys ei voi olla voittoa tuottava. Toisin kuin osakeyhtiö, mitä ko. taho pyörittää. En oikein keksi tällaiselle ”nuo käärii tuosta hyvät fyffet”-tyyppiselle puheelle muuta syytä kuin vanhan kunnon vihapuheen, kun henkilö varmasti tietää asioiden oikean tolan.

You wouldn't download a bear

Samoin naurattaa ko. tahon valitus siitä, miten Anime-lehti on hirveän puolueellinen, kun se ei kertonut Desuconin piraattiongelmasta. Myönnettäköön, että jälkikäteen saamieni tietojen mukaan Desuconissa oli tällä kertaa päässyt oleskelemaan yksi piraatteja myyvä firma. Tätä oli pyydetty poistamaan havaitut piraattituotteet myynnistä ja tämä oli totellutkin. Sen sijaan myyntisalivastaavamme ei saanut tietoa siitä, että tämä piraattimyyjä oli ottanut piraatit parin tunnin jälkeen uudestaan esiin, mistä syystä tämä oli vakuuttanut asioiden olevan jo hoidossa – ja piraatit olivat päässeet olemaan myynnissä koko tapahtuman ajan… Mutta lehden syyttäminen ”puolueellisuudesta”, kun se ei ole uutisoinut, että myyntisalissa pääsi olemaan yksi pöytä, joka myi paria piraattituotetta, olisi ehkä hivenen ongelman paisuttelua.

Perse edellä puuhunMuutenkin on jännää, miten Itä-Suomessa on levitetty vihapuhetta siitä, miten Desucon selkeästi vihaa muita coneja, perustuen Anime-lehden uutisointiin. Ihan tiedoksi sinne Kuopion suuntaan (ja muillekin niin luuleville), että meillä ei ole Desuconissa ollut (ja tuskin on vieläkään) mitään kontrollia siihen, mitä Anime-lehteen kirjoitetaan. Juu, kyllä, sen päätoimittaja Petteri Uusitalo on kyllä Desuconin entisiä pääsäätäjiä, mutta Desuconin syyttäminen siitä, mitä Anime-lehti tekee, on pahemmanlaista perse edellä puuhun kiipeämistä.

Mut hei! Vihatkaa vaan Desuconia – sehän on luultavasti kaiken pahan alku ja juuri. Tällä hetkellähän käsitys tuntuu olevan se, että jos skenessä tapahtuu jotain ikävää tai joku sanoo pahasti, niin syy on Desucon! Ja vaikkei olisi, niin voisi olla! Ja jos jokin onnistuu, niin sen sanominen että ”nyt meni muuten meidän mielestä hyvin” on ihan hirveää egoilua.

En tiedä. Tämä alkaa minusta vaikuttaa aika helvetin huvittavalta. Itsehän en ole enää Desuconissa missään päättävässä asemassa, joten minä en voi asiaan mitenkään vaikuttaa – mutta jos olisin, toteaisin että ”VIHAAJAT VIHAA” – ei tätä voi enää vakavissaan katsella :D.

JUSSI KARI VAIN NAUROI
Lol.

Edit 20.12.2012: yliviivatut kohdat on selvitetty ko. kaupallisen tahon kanssa ja paljastuneet virheellisiksi. Kyseessä ovat olleet väärinymmärrykset ja Hopeanuoli!musikaalin poisjättämisestä närkästyminen on ollut todellakin seurausta siitä, että Desucon ei tuossa vaiheessa ollut vielä kertonut syytä musikaalin poisjättämiselle. Valheita Desuconin rahankeruusta ei ole levitetty, vaan tämä on ollut toisen henkilön väärinkäsitys; päinvastoin, ko. taho on pyrkinyt oikaisemaan tiedon siitä, että Desucon toimii yhdistyspohjalta.

Skenevastuu

Muutaman viime kuukauden aikana on animeskenessä käyty keskustelua skenevastuusta, joskin kulissien takana eikä niinkään julkisesti. Esimerkiksi Anikissa ei ole minkäänlaista SKENEVASTUU-ketjua (vrt. esim. conikiusaaminen) eikä itse käsitettäkään ole taidettu käyttää. Totta kuitenkin on, että haloota on herännyt esimerkiksi Omaken upskirt-kuvausjutusta, Midori Mangan poistosta Desuconista, Animeconin jälkeisestä Turun Sanomien cosplayraiskaus-artikkelista ja ehkä uusimpana Anime-lehden uudesta, perustellustikin seiskalehtimäiseksi kutsutusta linjasta – tai kuten päätoimittaja Uusitalo itse asian ilmaisee, ”lehdellä pitää olla hampaat”.

Täytyy toki sanoa, että esimerkiksi Omaken puheenjohtajan reaktio upskirt-paljastukseen ei ollut yllättävä. Tuskin kovin monen mielestä on kivaa, kun omat ”ehkä hivenen arveluttavat” peliliikkeet paljastuvat salailuyrityksistä huolimatta. Matti Vanhanenkaan tuskin tykkäsi lautakasajutun julkituonnista. Reaktio on siis ymmärrettävä eikä lainkaan yllättävä.

Sen sijaan olen yllättynyt siitä, että jotkut sinänsä ulkopuoliset tahot ovat ilmaisseet ärtymyksensä näihin julkituonteihin. Joidenkin conien edustajat ovat paheksuneet Midori Mangan poistoa sen ”turhan spektaakkelimaisuuden vuoksi”, jonkun mielestä Omake-paljastus on ollut suorastaan lainvastainen. Ylipäätään on peräänkuulutettu skenevastuuta.

VaakaMitä ilmeisimmin skenevastuulla tarkoitetaan jokaisen skenetoimijan moraalista velvollisuutta olla harrastajayhteisöä kohtaan lojaali: sellaista ei pidä tehdä, mikä heikentää harrastamisen edellytyksiä. Sinällään tämä on ihan hyvä ajatus, minkä kannalla olen itsekin. Tuskinpa muuten olisin kirjoittanut siitä, miten conien tekemisestä ja järjestäjänä olemisesta tulee puhua positiivisesti, pelottelulla kun tuskin motivoi kovin montaa uutta ihmistä coninjärjestäjäksi (ks. postaukseni ”Marttyyreiden on kuoltava”). Kantavana ajatuksena siis on, että kun oma puhe vaikuttaa oman conin tulevaisuuteen, mikä taas vaikuttaa koko skenen tulevaisuuteen, on puheistaan vastuussa koko harrastajakunnalle. Ei pidä pissiä yhteisiin muroihin. Samoin esimerkiksi lolitapuolella katsotaan erittäin pahasti sellaisia, jotka jonkin lehden haastattelussa menevät selostamaan viehtymyksistään piiskaleikkejä kohtaan tai antavat ymmärtää, että lolita-tyylillä olisi jotain yhteyttä Nabokovin kirjaan tai seksuaalisuuteen ylipäätään. Jne.

Sitten on toisaalta se toinen puoli eli hyssyttely: ei yksinkertaisesti uskalleta puhua skeneä koskevista ikävistä asioista, koska pelätään sen vaikuttavan skeneen negatiivisesti. Entäs jos jonkun äiti kieltää tätä harrastamasta kun tapahtumassa oli joku tyttö seksiasussa!? Entäs jos jonkun isä kieltää tätä menemästä animeseuran tapaamiseen kun niissä on raiskattu ihmisiä!? Entä jos me näytetään huonolta koko kansan silmissä kun joku on möläytellyt toimittajalle tyhmiä!? Koko skene tuhoutuu!!
Lööppi
Välillä tuntuu, että ihmiset ehkä hivenen ylireagoivat. Varsinkin skenen sisäisen lehdistön (Japan Pop, Anime, myös animeblogit) levikit ovat niin äärimmäisen pieniä, että vaikka Anime-lehden kannessa olisi kissabussin kokoisilla kirjaimilla ”OHO! KOHUPALJASTUS! DESUCONIN PÄÄJÄRJESTÄJÄ JÄI RYSÄN PÄÄLTÄ KIINNI! KATSO KUVAT!” niin ketään tuskin kiinnostaisi paskan vertaa. Tavallista kansaa kun eivät lähtökohtaisesti kiinnosta alakulttuurien harrastajalehdet, vaikka niissä käsiteltäisiin kuinka mehukkaita skenedraamoja tahansa. Ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta Perus-Pertsoja, vaikka animuharrastajille skenedraama saattaa olla lähes koko elämä. Meillä kaikilla on ehkä hippasen ylikorostunut käsitys siitä, kuinka tärkeää animeskenevääntö lopultakaan on.

On siis vähän eri kategorian juttu, jos Turun Sanomat (260 000 lukijaa) uutisoi jostain skeneasiasta kuin jos Animelehti (44 000 lukijaa) uutisoi jostain asiasta. Ja vaikka kyseessä olisi TS:nkin kokoinen lehti, ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta mitä animeskenessä tapahtuu. Suurin osa lukee artikkelin, ajattelee ”jaa, vai tämmöistä, aika jänniä asuja, jotain sekopäitä” ja se siitä.

Tietysti kannattaa turhan vahingon välttämiseksi miettiä, kannattaako mennä laukomaan valtamedian edustajalle, että ”joo, nämä ovat tämmöisiä seksiasuja ja näissä coneissa aina raiskataan kymmeniä ihmisiä, se on ihan normaalia ja yleensä sellaiset reilusti yli 20-vuotiaat miehet panevat 15-kesäisiä”. Tuskin kannattaa. Skenen sisällä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää pystyä keskustelemaan skenen ikävistä asioista ja epäkohdista. On äärimmäisen tärkeä tiedostaa, mitä kaikkea skenessä tapahtuu, jotta vastaavat välikohtaukset voidaan tulevaisuudessa estää tai jotta niihin voidaan varautua.

Paavo Lipponen

Olen kuitenkin sen verran paska jätkä, että jos jonkun 12-vuotiaan äiti cosplayraiskausartikkelin tai vastaavan luettuaan kieltää tytärtään pukeutumasta Gurren-Lagannin Yokon tähtitissiasuun, niin Paavo Lipposta lainaten so what? Tämä harrastus ei kaadu yhden 12-vuotiaan mukana, vaan harrastajien ydinjoukkoa ovat kuitenkin ihmiset, jotka pystyvät itse päättämään menoistaan ja myös pukeutumisestaan. Lapsia pitää ajatella vain niin kauan kuin se ei estä ei-lasten välistä keskustelua, jota voidaan ja jota pitää käydä myös vaikeista asioista.

Irtoseksin ilot ja fanservice

Usein animesta puhuttaessa kuulee, että jossain sarjassa on ollut liikaa fanserviceä tai että fanservice on häirinnyt katsomista. Välillä fanipalvelun kauheudet ovat olleet niin tuskaisia, että animesarjan katsominen on pitänyt lopettaa, koska service on häirinnyt valtavasti ja ollut sika_ällöä. Jos oikein hyvä sarja on kyseessä, joku saattaa ehkä myöntyä sanomaan, että fanservice oli ”ihan hyvällä maulla tehty” tai ”ei se pahemmin häirinnytkään”.

Nuo kaikki näkemykset lähtevät kuitenkin siitä taustaoletuksesta, että fanservice täytyy erikseen perustella tai oikeuttaa jollain (esimerkiksi tämä Reverse Thievesin blogipostaus lähtee juuri tuosta taustaoletuksesta). Täytyy olla jokin erityinen syy, mikä juuri siinä kohdassa oikeuttaa suihkukohtauksen, mikä oikeuttaa tissien heilumisen huomioinnin tai kuvan kohdistamisen naispääosan perseeseen. Ja kuten sanoin, jopa fanservicen kehuminen lähtee siitä, että niissä kohtauksissa siinä sarjassa on ”onnistuttu”. Miksi?
Kuroshit-korsetinkiristys
Ehkä lienee syytä todeta, etten puhu nyt naisten suhtautumisesta fanserviceen. Itse asiassa suuri osa animeharrastajatytöistä ja naisista on erittäin sujut varsinkin heille suunnatun fanservicen kanssa, tästä kertoo esimerkiksi Kuroshitin valtava suosio. Mitä muutakaan BL-service on kuin tytöille tehtyä fanserviceä? Voisi lähes väittää, että tytöt suhtautuvat BL:ään ja ”tyttö-fanserviceen” samoin kuin miehet ovat valtavirtakulttuurissa suhtautuneet pornoon jo vuosien ajan – se on jotain, mikä on normaalia ja jota saa suurin piirtein huutaa kadulla. Sen sijaan miehille suunnattu fanservice on sellaista, mitä häpeillään ja mikä aiheuttaa lähinnä vaivaantunutta kiemurtelua ja maahankatselua, ainakin miehissä.

Ihmettelin, mikä tähän on syynä. Ratkaisu tuli kuin kirkkaalta taivaalta Anikia lukiessani.

”- – Minulla on se ongelma sekä fanipalvelun että oikean pornografian kanssa. Seksi ei ole pelkkää nautintoa vaan vielä enemmän yksilöiden vuorovaikutusta. Jos siitä tehdään pelkkää henkisesti vinksahtanutta palvelua homma ei yksinkertaisesti pelaa siten kuin sen pitäisi. Jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä miksi harrastaa seksiä tai edes ajatella sitä ihmisen kanssa jonka seurassa ei voi rennosti? Ei seksirakkautta ole olemassakaan, oikea rakkaus on vähän muutakin. Kuten muut ovat sanoneetkin, fanipalvelua on miellyttävintä nauttia, kun sitä käytetään oikeissa rajoissa aidon ihmiskemian korostamiseen. Yliampuvana ja vinksahtaneena se ei luo sitä reaktiota mitä siltä haluaisi ellei ole täysi molopää.”

Chizuru bikineissäUsein kuulee sanottavan, että nörtit ovat huomaavaisempia poikaystäviä kuin koulun kovikset. Ja näinhän se varmasti onkin! Lähes poikkeuksetta varsinkin yläaste-/lukioikäiset nörttipojat tuomitsevat irtonaisen, Pertsan kotibileissä tämän vanhempien makuuhuoneessa harrastetun känniseksin luokan hotbeibe Susanna-Jasmiinan kanssa ja vannovat sen joskus löytyvän Sen Oikean kanssa harjoitetun romanttisen rakastelun nimeen. Kuten ylläoleva viestikin tiivistää: ”jos ei ole aitoa tunteellista kytköstä, miksi harrastaa seksiä?”.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset kommunikoidessaan viestivät aina myös sivumerkityksiä. Sanojen sekaan on piilotettu vihjauksia, ehdotuksia ja sivujuonteita, jotka eivät välttämättä avaudu kaikille. Nämä ovat usein tiedostettuja asioita: sisäpiirin vitsejä, epäsuoria kysymyksiä, toisen älykkyyden testaamista (”huomaako se minkä jekun tein tuossa”). Mutta nuo ovat tiedostettuja sivumerkityksiä, jotka on laitettu puheeseen tahallisesti. Sen lisäksi kommunikoinnissa on myös tiedostamattomasti lisättyjä sivumerkityksiä, joilla voidaan esimerkiksi viestiä omaa statusta.

Intellektuellipiireissä yksi yleisimmin käytetty tällainen kommentti on ”mä en kato telkkaria”. Ideana on kertoa, ettei tuhlaa aikaansa mihinkään turhaan roskaan, sillä kaikkihan tietävät, ettei TV:stä tule kuin aivottomia sarjoja ja tosi-TV:tä. Toinen on esimerkiksi cosplay-artikkeleissa usein käytetty maininta siitä, että ”toimittaja ei ymmärrä tällaisesta mitään” – tällä pystytään helposti viestimään, että artikkelin kirjoittaja on jo niiiin aikuistunut, että hän on jo kadottanut kontaktin cosplayn kaltaisiin lapsellisiin harrastuksiin. Ja seksistä puhuttaessa sivistynyt valinta on mainita, että ”seksi kuuluu vain rakastavaan ja kiinteään parisuhteeseen”. Samalla ilmaistaan myös, että seksistä tulee kiinteässä parisuhteessa parempaa, joten sitä kannattaa säästellä, sillä irtoseksi on jotain kamalaa mistä jää syvät henkiset arvet kuin Uniklubin biiseissä.

Rio ja joku toinen mimmiKumma kyllä, mitä isojen poikien juttuja olen kuunnellut, niin yksikään ei ole raportoinut, että kahdenkymmenen kuivan vuoden jälkeen olisi yhtäkkiä löydetty se maaginen niksi ja seksielämä olisi muuttunut jumalaiseksi kuin taikaiskusta, tai että uuden suhteen aloitettua seksielämä olisi jotenkin kuihtunut kokoon: ”kyllä meillä Ursulan kanssa oli niin kiihkeää, mutta nyt kun alotin suhteen Gurlin kanssa niin eipä tuo seksi maistu”. Päinvastoin, useimmiten kyse on siitä että ”jumalauta kun se uus mimmi on kiihkeä makkarissa, ei ole koskaan ollut sellasta menoa, huh huh, ihan kreisii!”

Väitös siitä, että seksi olisi maagisesti parempaa tai ylivertaista parisuhteessa, ei siis vaikuta olevan tosi. Mistä sitten johtuu se, että nörttipojat niin kovasti vannovat parisuhteiden nimeen?

Tässä kohtaa Suomen animeblogisfäärin päivystävä Freud-sensein asiantuntija Vahvin vetäisi varmaan mukaan psykologiset puolustusmekanismit eli defenssit (eng. coping), tarkemmin sanottuna devaluoimisen eli arvonkieltämisen: se, ettei luokan kuumimmalta misulta heru, on helpompi hyväksyä, kun toteaa, että ”no en mä ois sitä halunnutkaan”. Susanna-Jasmiina on sitäpaitsi ihan täysi taulapääkin vielä, eihän se osaa edes integroida – sehän on lyhyessä matikassakin! Ja se, että niiltä fiksummiltakaan mimmeiltä ei heru, on helppo hyväksyä, kun ei niidenkään kanssa ole ~*rakkauden kipinää*~. Kyllä se seksi on sitten varmasti paljon parempaa kun Se Oikea löytyy! Eikä sitä kannata tuhlata sellaisiin joita ei rakasta!

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tämä kaikki synnyttää nörttipojissa lähtökohtaisesti seksinvastaisen asenteen. Seksi on jotain, mikä pitää perustella, se pitää oikeuttaa, se pitää ansaita. Seksi ja seksuaalisuus vain siksi, että se olisi kivaa ja sattui tekemään mieli, on väärin, samoin kuin perustelematon ja oikeuttamaton fanservice.

DominamimmiFanserviceä on toki mahdollista kritisoida animessa siitä, että se saa suhteettoman paljon aikaa, tai että se on toteutettu teknisesti tökerösti, tai että se on mukana ”vain jotta saadaan kiekkoja myytyä”. Pitänee paikkansa, animessahan on mukana myös juoni ja mielenkiintoisiksi (tai stereotyyppisiksi) luodut hahmot, jotta ihmiset ostaisivat muovikiekkoja. DVD:iden oheissälästä puhumattakaan. Yksi peruste myös on, että ”kohtaus ei lisää sarjaan mitään”. Jälleen: ikäänkuin jokainen kohtaus täytyisi perustella, tai ikäänkuin jokaisen kohtauksen pitäisi kuljettaa juonta eteenpäin. Sillä perusteella animeista voisi poistaa myös esim. alku- ja lopputunnarit, taistelukohtaukset ja puhuvat päät, koska ”asian voisi varmasti esittää toisella tavalla”. Oikeastaan lähes kaikki animessa voidaan esittää toisella tavalla kuin millä se on sarjassa esitetty, kohtauksesta riippumatta! Kumma kyllä, tätä perustetta harvoin käytetään muiden kuin seksi- tai yleisten fanservice-kohtausten kritisointiin.

Jotenkin animeharrastajapojat on saatu suorastaan häpeämään omaa seksuaalisuuttaan. Näiden seksuaalisuus on onnistuttu kieltämään niin tehokkaasti, että animeharrastajien mielestä kauniista naisista tykkäävä animepoitsut ja jopa oikean elämän miehet ovat ”pervoja”. Sen sijaan kun BL-pojat tuhkaluukuttavat toisiaan, kuten Turun sinivalkoinen sankari Olavi Mäenpää asian ilmaisi, se on ihan normaalia. En viitsi Piraattipuolueen pilluminati-hengessä vaatia mitään valtiollisia bordelleja ja naisille vuoden seksipalvelusta miehiä syrjivän intin vastineeksi, mutta eihän näin voi jatkua. Nyt tarvitaan RECLAIM THE SEXUAL STREETS -ohjelmaa ja kuten aina, muutos lähtee itsestä. Jos siis tulee tilaisuus, do it faggot – seksi voi olla ihan jees (tai näin mä olen ainakin kuullut), vaikka takana ei olisikaan 15 vuoden suhdetta.

Tai katsokaa nyt vähintään tissianimea. Ja muistakaa: sitä ei tarvitse perustella.

Brofist

Marttyyreiden on kuoltava

Marttyyri (kr. μαρτύρ, martyr, todistaja) on uskonsa tai jonkin muun aatteensa puolesta kuollut henkilö. – –

Usein sanaa käytetään myös jostakin muusta ’jalosta syystä’ kuolleesta henkilöstä, kuten isänmaallisesti kansansa kunnian puolesta esimerkiksi sodassa kuolleesta taistelijasta. 1900- ja 2000-luvulla sitä ovat käyttäneet itsestään muun muassa useat islaminuskoiset itsemurhapommittajat. Sanan viittausala on laajentunut niinkin paljon, että marttyyriksi voidaan sanoa ketä tahansa syyttömästi kärsivää tai sellaisena esiintyvää henkilöä, jolloin merkitys voi olla jopa ivallinen.

Fiksuimmat ehkä arvaavat jo tässä vaiheessa, missä merkityksessä minä tässä sanaa käytän.

Viime viikonloppuna oli siis Finncon-Animecon, jossa osallistuin sunnuntaina ”Animeconin perilliset”-paneeliin Desuconin edustajana. Mielenkiintoisessa, mutta aivan liian lyhyeksi jääneessä paneelissa eri animetap japanilaisen populaarikultturin tapahtumien pääjärjestäjät valottivat coniensa ideologioita ja sitä, mistä ne ovat syntyneet ja niin edespäin.

Ja sieltä se jälleen tuli, heti paneelin aluksi: ”Kyllähän tässä täytyy olla vähän hullu kun tätä tekee, hirveän pitkiä päiviä tehdään ja sitten joku vielä valittaa siitä, että ei ollut hakaneuloja.”

Tämän mantran on loputtava, ihan oikeasti.

Ymmärrän kyllä, että ”uhhuhhuu, tehdään conia yötä myöten, tosi raskasta on” on olevinaan jonkinlainen vitsi, mutta se on ihan äärimmäisen huono sellainen.

HitlerEnsinnäkin tämä ulina kusee kaikkien conien muroihin, sillä se antaa kuvan coninjärjestämisestä äärimmäisen raskaana paskaduunina: conia joutuu tekemään itku kurkussa keskellä yötä, kun deadlinet paukkuvat, kumppani uhkaa erolla ja kouluun ja töihin pitäisi aamulla mennä ja taivaskin uhkaa tippua niskaan, Afrikan lapset kuolevat ja Hitler. Siellä nämä työn sankarit sitten uurastavat palkatta, jotta kiittämättömät kävijänretaleet tai kyyniset animeblogihuutelijat saisivat inistä siitä, että hakaneuloja ei ollut.

Erikoista on, että usein nämä samat ihmiset myös valittavat sitä, että uusia, vapaaehtoisia järjestäjiä conille on vaikea saada. Itse kukin voisi nyt hauskana älyllisenä harjoituksena miettiä, miten nämä kaksi asiaa voisivat mahdollisesti liittyä toisiinsa…

Toiseksi, jos joudut tekemään conia keskellä yötä tai jos se on muuten hirveän raskasta, se toimii indikaattorina siitä, että olet kussut jotain. Useimmiten tämä kuseminen liittyy coninjärjestäjän omiin aikatauluihin. En äkkiseltään nimittäin keksi yhtään asiaa coninteossa, joka vaatisi yli kuuden tunnin yhtäjaksoista työtä. Itse asiassa en keksi myöskään sellaisia asioita, jotka vaatisivat yli tunnin yhtäjaksoista työskentelyä. Käytännössä kaikki coninvalmisteluihin liittyvät asiat ovat sellaisia, että ne voi hoitaa sopivissa pätkissä viikkojen aikana.

Tietysti voi tulla tilanteita, joissa pitää saada äkkiä tehtyä järkyttävä määrä jonkinlaista dokumenttia tai muuta paperihommaa. Mutta harvoin nämä tulevat yllätyksenä – ja jos tulevat, se kertoo jälleen siitä että olet kussut asiat, koska et ole selvittänyt näitä deadlineja ennakkoon.

MannerheimKolmanneksi, varsinkin jos olet pääjärjestäjä, tämä kertoo siitä, että teet aivan liikaa, etkä ole delegoinut tarpeeksi. Vaikka pääjärjestäjä vastaa viime kädessä kaikesta, tämän tärkeimpien tehtävien pitäisi olla 1) käskyttää ja ohjeistaa muita, vetää suuria linjoja ja koordinoida vastaavien yhteistoimintaa, 2) valvoa sitä, että muut ovat hoitaneet hommansa asianmukaisesti, 3) motivoida ja kannustaa conin muita järjestäjiä ja valaa näihin uskoa siitä, että homma oikeasti toteutuu.

Jos pääjärjestäjänä tahdot ulottaa karvaiset kätesi kaikkeen, aikasi on pois asioista, joiden tulisi olla ykkösprioriteettisi. Se tarkoittaa, että hoidat hommaasi huonosti. Usein tämä myös tarkoittaa sitä, että et joko luota alaisiisi (joo, käytän ihan oikeasti ”alaiset”-termiä. Pääjärjestäjällä nimittäin tulee olla määräysvalta muihin conijärjestäjiin, tai tämä ei ole pääjärjestäjä lainkaan) tai pidät itseäsi korvaamattomana tai muuten liian tärkeänä. Ei näin. Pääjärjestäjällä on eliittitiimi, jota hänen tulee johtaa ja ohjata. Ei niin, että pääjärjestäjä tekee kaiken ja muut ihmettelevät, mitäköhän heidän pitäisi tehdä. Pääjärjestäjän tulee luottaa muihin järjestäjiin ja tämän luottamuksen hän osoittaa delegoimalla näille tehtäviä; muiden järjestäjien taas tulee luottaa pääjärjestäjään ja siihen, että tämä pitää kokonaisuuden kasassa.

Ongelma on myös se, että jos pääjärjestäjä haalii itselleen hirveän kasan muita vastuutehtäviä, tämä ajaa itsensä helposti piippuun, mikä sitten heijastuu muille vastaaville vittuiluna tai pahimmillaan loppuunpalamisena. Ja mikään ei ole muiden järjestäjien kannalta pahempaa kuin feidaava pääjärjestäjä, paitsi ehkä conipaikan tuhoutuminen tulipalossa conia edeltävänä päivänä. Pääjärjestäjän velvollisuutena on siis myös pitää itsensä toimintakykyisenä!

HuomiokissaNeljänneksi, ”yhhyhyy tein ihan hirveästi duunia” on ällöttävää kiitosten kalastelua ja huomiohuorausta. Toki voin myöntää, että housuissa meinaa tulla ahdasta, kun joku kävijä tulee kiittämään miten coni oli paras juttu ikinä ja oli niin kivaa ja sai uusia kavereita ja että kaikki toimi kuin rasvattu ja oli PARASTA IKINÄ!!!!!. Mutta siinäpä se onkin: kävijät kyllä kiittävät, jos he tuntevat siihen olevan aihetta. Sitä ei tarvitse eikä pidä pyytää erikseen. Se tulee kävijöiltä automaattisesti, jos hommat on hoidettu kunnolla. Ja jos ei tule, niin sitten ei tule. Ei kävijöillä ole siihen velvollisuutta.

Lisäksi ”yhyhhyy, tein hirveästi duunia” kielii asenteesta, jonka mukaan järjestäjät ovat tärkeämpiä kuin kävijät. Näinhän asia ei tietenkään voi olla: vaikka tapahtumaa tehdessä onkin tärkeä tehdä sellaista tapahtumaa, jossa tahtoisi käydä itse, tapahtuman tärkein ihmisryhmä ovat kuitenkin kävijät: ilman kävijöitä ei koko tapahtumasta ole mitään iloa kenellekään! Kävijöitä taas ei lähtökohtaisesti kiinnosta, miten conin järjestäjät ovat tuloksiin päässeet. Sen sijaan kävijöitä kiinnostaa, että tapahtuma toimii. ”Yhyhyhyy tein niin paljon duunia”-ulinaan käytettävä energia kannattaa siis käyttää esimerkiksi palautteen lukemiseen, tapahtuman viilaamiseen ja toimintatapojen optimointiin, jotta tapahtumasta saadaan parempi. Aijoo, sanoinko jo, että tällainen ulina on samalla myös kävijöiden syyllistämistä siitä, että nämä eivät ole kumartaneet sinua tarpeeksi ja että se on aika ällöttävää huomiohuorausta?

Loppujen lopuksi: jos oikeasti olet sitä mieltä, että conintekeminen on hirveän raskasta duunia, jota ei voi tehdä ilman valitusvirsiä, niin lopeta conin järjestäminen, jos se on niin kamalaa. En ole kuullut, että ketään olisi aseella uhaten pakotettu tekemään conia. Se on ihan oikeasti täysin vapaaehtoista hommaa, eikä sitä ole pakko tehdä, ellei tahdo.

Civilization V asennusDesuconin pääjärjestäjänä kolme vuotta toimineena itselleni ei ole kertaakaan tullut vastaan tilannetta, että olisin minusta riippumattomista syistä joutunut säätämään coniasioita keskellä yötä. Kaikki kerrat, kun niin on tapahtunut, se on johtunut täysin omista mokailuistani, unohduksistani tai muista perseilyistäni (yksi kuvattuna ohessa), joista en voi syyttää kuin itseäni. Olisi äärimmäistä vastuun pakoilua syyttää niistä muita järjestäjiä, kävijöistä puhumattakaan.

Conin tekeminen on äärimmäisen mielenkiintoista hommaa ja tarjoaa loistavaa tapahtumanjärjestämiskokemusta, josta on hyötyä elämässä myöhemminkin. Oikein tehtynä siinä oppii myös ongelmanratkaisukykyä ja sosiaalisia taitoja. Sieltä saa myös kavereita, ystäviä ja elämänkumppaneita. Toki välillä tulee vastoinkäymisiä, mutta missäpä asiassa ei tulisi? Ikävyydet ovat kuitenkin äärimmäisen pieni osa conin järjestämistä – niin pieni, että niistä ei oikeasti tarvitse itkeä tai syyllistää niistä ketään.

Muista, että joka kerta, kun toistat ”coneja tehdään itku kurkussa keskellä yötä, hirveää ja epäkiitollista hommaa ja paskaa vain tulee niskaan”-meemiä, kuset niin omasi kuin kaikkien muidenkin conien muroihin.

PS. hakaneulat ovat muuten ihan perustavaraa conissa. Niitä kannattaa järjestää esimerkiksi cosplay-pukuhuoneeseen ja infoon, sillä cossaajat voivat fiksailla niillä hajoavia asujaan ja esimerkiksi ohjelmanpitäjien nimilaput saa niillä kätevästi kiinni myös. Varsinkin cossaajat ovat hakaneuloista kiitollisia. Kun hakaneulat maksavat muutaman euron per 100 kpl, parinkympin satsauksella saa äärimmäisen kiitollisia cossaajia, joiden conin onnistuminen saattaa oikeasti olla niistä parista hakaneulasta kiinni.

Se siitä Desuconista

…ja näin. Viime kuukausi hurahti aika tehokkaasti ensinnäkin uuden työpaikan kanssa, toiseksi iltoja verotti Desuconin tekeminen eikä aikaa yksinkertaisesti jäänyt blogin päi- lol ei vaineskaan, Teerenpelissähän ne illat menivät ja jos eivät, niin sitten Terrariaa ja Duke Nukem Foreveriä hakatessa!

No joo. Desucon on nyt takana ja kuten Desuconin blogissa sanoin, tämä coni sai luvan jäädä minulle viimeiseksi Desuconiksi, jossa toimin pääjärjestäjänä. Syitä on useita:
Kierrätyslogo

1) Ihmisiä pitää kierrättää. Kun Desuconia järjestävän organisaation nimi on Kehittyvien conien Suomi ry, on vähän niinkuin pakollista, että myös organisaatio itse kehittyy ja uudistuu. Se tarkoittaa ihmisten vaihtumista ja vaihtamista. KcS ja varsinkin Desucon tarvitsee uusia lupaavia järjestäjiä, mutta koska conissa on vain tietty määrä tehtävää, uusia tekijöitä ei voida ottaa elleivät vanhat poistu. Ja jonkun täytyy näyttää esimerkkiä ;D.

2) En tahdo Desuconin olevan minusta riippuvainen, yllä olevaan liittyen. Jos sanon, että yhdessä vaiheessa minä olin ainoa asia, mikä sai Desuconin pysymään kasassa, en valehtele kovin paljoa. Nyt ajat ovat kuitenkin muuttuneet, eikä minun mukanaoloni ole enää välttämätöntä Desuconin olemassaololle – en halua sitä roolia itselleni, enkä halua sitä myöskään Desuconille. Desucon ei voi eikä saa olla riippuvainen yhdestä ihmisestä. Nyt on oikea aika näyttää, että se ei olekaan. Desucon ei ole niidelcon, vaikka ajatus kieltämättä kiihottaa minua enemmän kuin 10 öljyttyä bikinimallia hinkkaamassa itseään minua vasten.

3) Naamaan kyllästymisen ehkäiseminen :-D Valitettavasti ihmisluonto on sellainen, että samojen naamojen näkeminen samoissa tilaisuuksissa kyllästyttää. Pahimmillaan syntyy kuva siitä, että ko. henkilö manipuloi kaikkea kulisseista. Ihmisiä vaihtamalla Desucon pysyy freesinä myös ihmisten mielessä. Eli ei siis enää vain tämän tuijottamista:

Jussi Kari VAIN NAUROI

4) Haluan tehdä välillä jotain muuta. Ei sillä, että Desucon veisi kaiken vapaa-aikani uli uli uli, koska se ei vie – mutta kieltämättä Desuconia tulee mietittyä aika paljon, koska sellaista tilannetta, jossa kenelläkään järjestäjäporukastamme ei olisi mitään tehtävää coniin liittyen (ja jonka pitäisi siis kiinnostaa myös minua), ei juuri ole ollut. Välillä on kiva olla ajattelematta Desuconia vähän pidempäänkään aikaan. Kun en ole järjestämässä Desuconia, voin myös satsata enemmän esimerkiksi ohjelman pitämiseen. Eli eihän minusta tietenkään eroon pääse; rooli vain muuttuu ;D.

Eli tämmöisiä syitä – sinällään kyllä Desuconin tekeminen napostelisi, mutta kannattaa lopettaa kun on voitolla ;>. Näiden kolmen vuoden aikana on tullut opittua yhtä sun toista tapahtumien järjestämisestä, ihmisluonnosta sekä johtamisesta. Ja toki draamasta: siitä jos mistä on tullut opittua ihan vitusti.

Ja niin, sitten on vielä toki viides syy…

Hitler

5) Voin sanoa ääneen sellaisia asioita, joita en olisi voinut Desuconin pääjärjestäjänä koskaan sanoa, koska pee är katas trooffi ja Hitler (yllä). Kun en ole enää sidoksissa Desuconiin tai KcS:ään millään tavalla, pääsen vihdoinkin avaamaan kaikki chakraporttini ja poistamaan röllitykistäni kaikki ne varmistimet, jotka siinä on ollut viimeiset 3 vuotta.

trollface

Stay tuned.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑