Kotikaupungin conit ovat aina mukavia. Ei tarvitse ajaa minnekään kauas, ja vaatteidenvaihtopaikka ja kaikki tarpeellinen on aina lähellä. Toinen hauska puoli on se, että omaan kotiin majoittuu conien ajaksi aina iso lössi ihmisiä, joiden kanssa voi pitää hauskaa. Pelkäsin pahasti meidän saavan varoituksen, kun asunnossa oli la-su yönä PARTY HARD menossa jo toista yötä putkeen joskus kello neljä aamuyöstä, mutta kukaan ei tullut valittamaan! Jes.
Itse con toi mieleen ristiriitaisia tunteita. Ensinnäkin koulussani (kyllä, yliopisto on koulu) pyöri niin erilaisia ihmisiä kuin yleensä, että paikkaa oli melkein vaikea mieltää samaksi. Toisaalta Arcanumin kakkoskerroksessa odotteleva vetokaappini, työpöytäni ja keskeneräinen graduni ahdisti pikkuisen jo pelkästään olemalla fyysisesti liian lähellä. :D
Olin jo kauan sitten suhtautunut Animeconiin lähinnä hengausconina. Lopulta kävin katsomassa yllättävänkin monta ohjelmaa. Finnconin puolelle kauppakorkeaan uskaltauduin vasta sunnuntaina kuuntelemaan ankkasarjakuvajuttuja, koska perinteisesti spefityypit eivät katsele animetyyppejä kovin suopein silmin. Onnistuin vielä olemaan Nolo, kun kännykkäni soi ohjelman loppumetreillä… puolustuksekseni kännykkä oli äänettömällä suurimman osan ohjelmaa ja laitoin äänet päälle vasta, kun luulin ohjelman jo loppuneen! Unelmoiden läpi elämän -sarjiksen teemojen ja tyylin läpikatselmus oli minusta oikein hyvä, enkä vilkuillut kelloa kertaakaan. Toivottavasti ensi vuonna ehdin taas useampaan Finnconin puolen ohjelmaan, kun tapahtumat ovat taas erillään.
Animepuolelta katsoin lähinnä kaverien ohjelmat. Madun Haruhi-vääntö oli erittäin hyvin valmisteltu ja esitetty. Pahoittelen, jos eturivin köörimme häiritsi huuteluillaan muuta yleisöä – yöunta oli tuossa vaiheessa takana hyvin vähän (itselläni yhteensä 7 h koko viikonlopulta) ja olimme hieman hyperaktiivisia. Animecon houkuttelee vanhoista animejääristäkin esiin sen 13-vuotiaan ihqteinin! Tosiaan, myös Anan kapitalistiluento conjärkkäämisestä oli tosiaan oikein hyvä ja varsinkin hauskat slaidit tosiaan toimivat.
Animeconin perilliset -paneelille oli varattu aivan liian vähän aikaa, eikä keskustelu koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Lisäksi paneelin pitäjä olisi voinut keskeyttää panelistit useammin. Kolmen minuutin puheenvuorot 45 minuutin paneelissa ovat jo lähestulkoon röyhkeää narsismia. Aika ei riitä pitkiin monologeihin, ja paneelien annin muutenkin tulisi olla keskustelussa ja väittelyssä, ei yksinpuhelussa.
Tapahtuman järjestelyt olivat kyseenalaiset monelta osin. En viitsi enää liittyä valituskuoroon sen yksityiskohtaisemmin ja listata jokaista epäkohtaa, koska Anikissa on jo neljä sivua ei-niin-ylistäviä mielipiteitä ja omani olisivat vain samansuuntaiset. Listaan omasta mielestäni ärsyttävimmät asiat, eli ohjelmasalien uudelleen nimeäminen, copslaypukuhuoneiden varustelu sekä narikan ja infon organisointi. Ohjelmasalien teemanimeäminen oli varmasti hyvä ajatus teoriassa, mutta teki lähes mahdottomaksi oppaana toimimisen ulkopaikkakuntalaisille. Minä tiedän, missä on PUB 1, mutta ei mitään hajua mistään Kitsunesta tai Tanukista. Cosplaypukuhuoneissa ei ollut hakaneuloja, jesaria, silityslautaa, MITÄÄN, mikä oli ikävä yllätys su-aamuna kun kotoa piti lähteä kiireellä ja asu vain puoliksi päällä. Narikka oli auttamattoman hidas, koska vuorossa oli naurettavan vähän työntekijöitä. Ilmeisesti vänkäreitä jätti saapumatta todella paljon, minkä työvoimavastaava olisi voinut estää. Desuconissa vänkärien tulo varmistetaan vielä conia edeltävällä viikolla, jotta yllättäviltä perumisilta vältyttäisiin, ja perumisia voidaan paikata yleisvänkäreillä, jotka ovat olemassa yllättävien nakkien hoitoa varten.
Olen aikaisemmin istunut Turun Animeseuran hallituksessakin ja paikkakuntalainen kun olen, herää kysymys, miksi en itse ollut auttamassa mitenkään. Desucon vie tietysti aikaa ja aika roimastikin, mutta syy on silti toisaalla kuin Desussa. Animecon järjestettiin livekokouksin, joita olen oppinut inhoamaan. Kokoukset kun tuntuvat vievän aikaa itse asioiden tekemiseltä. Desuconia tehdessä asiat vain tehdään – työvoimavastaavana minulla on lähes yksinvaltainen oikeus päättää kaikesta työvoimaa koskevasta. En enää Desuconin jälkeen jaksa järjestämiskulttuuria, jossa kaikesta pitää vatvoa erikseen. Jo Desuconia järjestävän KCS:n virallinen ja pakollinen irl-kokous (kerran vuodessa) lauantai-iltana oli tylsistyttää minut pahasti.
Conin laatu ja järjestelykiemurat sikseen, viikonloppuni oli todella hauska. Se ei niinkään johtunut itse tapahtumasta, vaan ihmisistä. Tuli juteltua ja hengattua monien kanssa, joita ei muuten niin usein näe. Minulla oli melkeinpä vaikeuksia ehtiä viettää aikaa kaikkien kanssa! Sain myös viimein Star Driver -cossini niskaan, keskeneräisenä toki ja posettamisen harjoittelukin jäi välistä, hups. Vasenkätisenä vedin vahingossa Kiraboshia vasemmalla kädellä koko viikonlopun… kiitos kaikille, jotka tulivat juttelemaan sarjasta kanssani, olette parhaita!
Kompromisseja on nimittäin aivan äärettömästi. Me vain emme näe niitä, koska ne on sisäänrakennettu kaikkeen animeen niin, että emme välttämättä edes pidä niitä kompromisseina – ajattelemme, että niin asiat ovat, koska sellaista anime on; sellaista animen oikeastaan tuleekin olla – emmekä kyseenalaista asiaa sen enempää.
Mikä tässä kuviossa sitten mielestäni mättää? No se, että anime genrenä uudistuu hitaammin kuin Mäkkärin purilaiset! Mäkkärikin tekee purilaiskampanjoillaan useammin kokeiluja kuin animesarjat keskimäärin. Ottaen huomioon, että suosituimmat animet ovat niitä, jotka tekevät ainakin jotain eri tavalla kuin muut, minusta on ihmeellistä, miten paljon täyttä kloonianimea tehdään (itse kukin voi perehtyä siihen, miten haaremianimet eroavat toisistaan, muuta kuin teemaltaan).
