Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.
Juuh elikkäs Gundam Tekketsu eli Gundam: Iron-Blooded Orphans.
Tekketsu on Gundam-tuoteperheen uusin tulokas. Ennen sarjan alkamista se herätti mielenkiintoa sillä, että sen käsikirjoittajaksi oli buukattu Mari Okada. Jos Okada ei ole tuttu, katso vaikka Heidi ”Hoothoot” Päivisen luento Okadasta. Odotukset Gundam + Okada -kombolle olivat kovat. Tuleeko nyt kovatasoista hahmodraamaa vai meneekö kaikki vain päin helvettiä?
Aloin joitain kuukausia sitten jälleen katsomaan Soukyuu no Fafneria (Tunnettu myös nimellä Fafner in the Azure: Dead Aggressor), joka oli minulla jäänyt kesken ”ihan muutama vuosi sitten”.
Ihmettelinkin kovasti, miksi Fafnerin kuvasuhde ei ollut laajakuva, vaan 4:3. Sarja oli nimittäin jäänyt minulle leimallisesti mieleen ”modernina animena”, jota katsoin yliopistoaikoinani, eli siis kun olin jo aikuinen.
Ei muuta kuin tarkistamaan milloin Fafner tuli. 2004… Joo, kyllähän minä sitä katsoin aikuisena, yliopistoaikoinani, meinaan 20-vuotiaana fuksina soluasunnossani. KIITOS 2004 – 2015.
En katsonut animea pariin kuukauteen. Syynä ei suinkaan ollut se, että ”anime on paskaa”, vaan koska halusin pelata Mass Effectit läpi ihan vain koska voin. Witcher 3:kin odotteli pelaamistaan, mutta siinä välissä oli hyvä sauma katsoa Sword Art Onlinen kakkoskausi. Kiitos Hootille suosituksesta.
Mietin kuitenkin, mitä SAOsta kertoisin. Se kun ei mielestäni ole millään tavalla sen huomion arvoinen, mitä siihen on kohdistettu – ei sen fanituksen tai sen vihaamisen. SAO kun ei ole millään mittarilla erityinen sarja. Se ei ole maailmoja mullistava taideteos, mutta ei myöskään millään tavalla paska sarja. SAO tiivistynee ilmaisuun ”Ihan toimiva toimintaseikkailuvoimafantasia”, 3/5 tai voimafantasiana 4/5.
Tällaista arvostelua olisi kuitenkin ollut tylsä kirjoittaa.
Onneksi madu linkkasi imgurista hienon voimafantasioihin liittyvän postauksen: ”ACTUALLY good anime (no moe shit, whiny teenage protagonists, or vapid bullshit)”. Tai kuten madu itse asian paremmin ilmaisi, ”Actually good anime for people who don’t actually like anime”. Jatka lukemista
Sengoku Basara on yksi parhai asenteellisimm parhaista animeista mitä löytyy. Vaikka sen historiallinen korrektius on niin ja näin, kaikki tämä hyvitetään silmiä hivelevällä animaatiolla, loistavalla musiikilla, tiukalla mutta johdonmukaisella ohjauksella, elämää suuremmilla hahmoilla ja erityisesti sillä asenteella: PUT YA GUNS ON JA MUNA TULESSA!!! VIHOLLISTA PÄIN.
Huomasin pari päivää sitten, että Sengoku Basaran kolmas kausi, Judge End, oli alkanut jo pari kuukautta sitten – mitäs hittoa! Noh, ei muuta kuin katsomaan nopeasti ne kaikki 8 jaksoa, jotka ovat jo tulleet. (Ykkös- ja kakkoskaudesta kirjoittelin jo täällä: Miehen sielu palaa aurinkoa kuumempana!!1)
Ei saatana.
Ei olisi pitänyt.
Tiivistää koko vitun kauden.
Siinä, missä ykköskausi kertoo taisteluista Oda Nobunagaa vastaan, kakkoskausi kertoo Toyotomi Hideyoshin höykyttämisestä.
Kolmannella kaudella fokus siirtyy tapahtumiin, jotka johtavat Sekigaharan taisteluun. Siis siihen taisteluun, johon viitataan noin joka toisessa animessa ja joka ratkaisi Japanin kohtalon ja sinetöi Tokugawa Ieyasun aseman Japanin johtajana. Kolmannella kaudella myös päähenkilöt muuttuvat: siinä, missä ykkös- ja kakkoskauden päähenkilöt ovat olleet Date Masamune ja Sanada Yukimura, kolmoskaudella tuodaan esiin enemmän Tokugawaa ja kakkoskaudella esiteltyä Ishida Mitsunaria.
Fokuksen siirto ei sinällään ole ongelma, sillä diggaan erityisesti Tokugawasta. Varsinkin, kun Tokugawan päivitetty hahmodesign näyttää hyvinkin paljon minulta.
Näinä hetkinä Judge End on parhaimmillaan
Ongelma on siinä, että kaikki, mikä on tehnyt Sengoku Basarasta hienoa, tuntuu olevan poissa.
Animaatio on tipahtanut jonnekin keskitasoisen tienoille. Ennen animaatiopornoa muistuttaneet taistelut ovat nyt lähinnä huitomista ja vauhtiviivoja; hahmojen liikkeitä ei juurikaan ole ja liike ylipäätään tuntuu olevan hukassa. Musiikeista edellisillä kausilla vastannut Hiroyuki Sawano on heivattu jonnekin helvettiin; nyt musiikit ovat mitäänsanomatonta tilutusta, joka ei liikuta mihinkään suuntaan. Musiikista vastaavan henkilön nimeä en ole onnistunut löytämään mistään. Näillä krediiteillä en kyllä itsekään kehtaisi myöntää että ”Juu juu, minä vastaan tuon sarjan musiikeista”.
Ja ohjaus? Sarja on ohjattu päin vittua.
Christianity~
Itse asiassa Judge Endin ohjaus vaikuttaa samalta kuin minä naisia pokaamassa: liity johonkin seurueeseen, heitä pari mukahauskaa repliikkiä ja vaihda seuraa. Minkäänlaista pitkäjänteisyyttä ei ole.
Nyt sarja tuntuu enemmän ADHD-liiton mainokselta, jossa poukkoillaan ympäri Japania sotalordista toiseen. Ja ne sotalordit sitten: ”Liitytkö meidän liittoumaan” ”En” ”Siinä tapauksessa minun täytyy tappaa sinut” ”No hmm, odotas, mietinpäs vielä hetken, no okei, liityn sitten” ”Siitä huolimatta tahdon testata voimiasi” ”Okei, taistellaan”. Sitten huidotaan 20 sekuntia ympäriinsä ja ”Ok, olet maineesi veroinen mies”.
Ei vitun vitun vittu.
Välillä tää on hei TOSI grimdark
Toki tässä kohtaa voisi sanoa, että eivät ne alkuperäisetkään Sekigaharan taisteluun johtaneet tapahtumat kovin johdonmukaisia olleet näin jälkeenpäin katsottuna, mikä toisaalta lienee totuus koko sengoku-kaudesta.
Mutta nimenomaan ohjaajan ja käsikirjoittajan tehtävinä olisi tehdä epäselvistä tapahtumista selviä ja saada ne näyttämään johdonmukaisilta TV-esitystä varten. Ohjaajana hääri kuitenkin ohjaushommissa lähes keltanokka Takashi Sano (joka ainakin Anime News Networkin mukaan on mm. Iketeru Futari -mangan piirtäjä o__O), jolla on ohjaajakokemusta lähinnä parista jakso-ohjaajan pestistä, tämän muiden kokemusten animaation tuottamisesta ollessa lähinnä avainanimaattorin hommista.
Käsikirjoittajana taas toimii Natsuko Takahashi, jolla käsikirjoittamisesta on jonkin verran enemmän kokemusta, mutta sieltä löytyykin sitten sellaisia mestariteoksia kuin 07-Ghost, Koutetsu Sangokushi (jonka Bubu arvosteli täällä) ja todellisena sokerina pohjalla togainu no chi. Toisaalta Takahashi on toiminut käsikirjoittana myös Moyashimonissa, josta Bubu diggaili, mutta jaa-a. Nyt ei tunnu toimivan.
~doki doki paradise~
Oli miten oli, jotain mätää Sengoku Basara: Judge Endissä on. Siinä ei ole oikeastaan mitään, mikä teki Sengoku Basaran kahdesta ensimmäisestä kaudesta lähestulkoon elämää suurempia kokemuksia. Siinä, missä ykkös- ja kakkoskaudella viimeistään Blaze ~ Crimson Lotus ~ sai housut lähtemään jalasta, nyt tekee koko ajan mieli vetää pitkikset ja nallepuku päälle. Tämä sarja on turhauttavaa säätöä, jossa ei tapahdu yhtään mitään.
Tokugawa Ieyasu, Nanoha Takamachin tuleva poikaystävä? ~Befriending since 1543~
Toki sarjaa on vielä 4 jaksoa jäljellä, mutta en oikein usko, että sarja yhtäkkiä paranee kuin taikaiskusta.
Olen pettymys.
Tältä Sekigaharassa muuten näytti oikeasti. :D
Huutelin eräillä irkkikanavilla että mitäs mecha-animea kannattaisi G Gundamin jälkeen katsoa ja joku Tursake suositteli Gundam Build Fightersiä. Muista Gundam-sarjoista GBF eroaa siten, että gundamit eivät ole siinä oikeita. Keskiössä ovat gunplat, siis gundam-pienoismallit, joilla sarjassa taistellaan mystisten Plavsky-hiukkasten (vähän niinkuin Minovsky, mut niinku plastic minovsky :D keksin selityksen ite) mahdollistaman ilmiön avulla.
Siis pikkupojille suunnattu Angelic Layer Gundameilla. EI NYT SAATANA…
Mutta ennakkoluulottomana kaverina latasin ekan jakson. Sitten toisen. Sitten kolmannen. Ja sitten katsoinkin niitä silloin ilmestyneet 19 putkeen muna tulessa.
Sei ei ole impress
Sarjana GBF ei ole oikeastaan millään tavalla mullistava. Se on yksi iso tournament arc, jossa pikkupojat ja välillä vähän vanhemmat pojat ja välillä myös tytöt taistelevat muoviukoilla. Mutta kaikki vaan toimii. GBF ei tuhlaa aikaa turhaan vetistelyyn tai maailmantuskan potemiseen, vaan tykittää sata lasissa eteenpäin koko ajan. Toki vastoinkäymisiäkin tulee, mutta niistä päästään yli kuin oikeat ihmiset. Ylipäätään kaikki hahmot ovat parhaita tyyppejä ikinä ja… no, en minä oikein keksi tästä erityisen negatiivisia puolia. Toki auttaa, jos on sisäisesti 13-vuotias japanilaispoika, kuten minä, mutta silti.
Mikä GBF:stä tekee kuitenkin mielenkiintoisen on se, että vaikka sen päähenkilö Sei Iori on Gunpla-maailmanmestari Takeshi Iorin poika ja kotikulmiensa kovin gunpla-rakentaja, tämä on gunpla-taisteluissa täysin kädetön.
Eräänä päivänä (TM) Sei kuitenkin pelastaa kaupungilla oudon jäbän, joka on joutumassa ongelmiin, sillä ostoksista pitääkin maksaa (!). Kiitoksena avusta Mystinen Jäbyli antaa Seille mystisen korukiven ja lupaa mystisesti tulla apuun, jos Sei niin kiveltä toivoo. Kun Sein seuraava gunpla-matsi on menossa päin honkia, Sei tulee toivoneeksi, että voittaisi matsin. Yhtäkkiä Mystinen Jäbyli astuu kuvioihin ja vetää Sein vastustajaa pataan.
Reiji cockblockaa Fellinin pelimiestemput ;(
Lyhyiden kommellusten jälkeen Sei ja Reiji perustavat tiimin, jossa Sei kasaa gunplat ja Reiji taistelee niillä. Ja sitten mätetään 25 jaksoa.
Ensimmäisen jakson nähtyäni mietin, missä kohtaa Sei heittää Reijin metsään ja alkaa itse ohjata muovimechojaan jonkin pateettisen ”en voi ikuisesti elää vain sinun kauttasi!!”-puheen säestämänä. Sillä eihän se käy päinsä, ettei päähenkilö olisikaan aihepiirin ykkös-ässä. Jos sarja kertoo lelurobottitaisteluista, sarjan on pakko olla päähenkilöön keskittyvä kasvutarina siitä, miten hänestä tulee maailman paras lelurobottitaistelija.
Paitsi että ei ole. Koko sarjan ajan Reiji on se, joka robotteja ohjaa. Toki Sei välillä huutelee ohjeita ja muistuttaa uusista lisäkilkkeistä, mitä hän on pienoismalliin pultannut, mutta Reiji niitä pilotoi. Ok, kyllä sarjan lopussa Seikin gunplaa ohjastaa, mutta missään vaiheessa GBF ei Sein gunpla-taistelu-urasta kertova kasvutarina, vaan enemmänkin Sein ja Reijin ystävyydestä ja näiden gunpla-tuttavuuksista kertova tarina. Toisaalta missään vaiheessa ei tule fiilistä, etteikö Sei olisikaan se päähenkilö, vaan fokus jaetaan Sein ja Reijin välillä ehkä 60 – 40.
Ihan heti ei tule mieleen toista nuorten poikien taistelusarjaa, jossa varsinainen päähenkilö on enemmänkin se support-maagi kuin eturivin miekkamies. Oikeastaan kaikki shounen-jutut taistelusarjoista leivontasarjoihin ovat sitä tasoa, että ”päähenkilöpoitsu on paras ja voittaa, ja jos ei voita niin treenattuaan voittaa”. Tulitukea antavat sivuhahmot, ei päähahmo. Ja tässä mielessä GBF on jopa vallankumouksellinen.
Juuh elikkäs Sein äippä ja China eli Sein CLASS REP
Toki tämä voi olla vain äärimmäisen ovela markkinointikikkakin. Vaikka Gundameja ei oikeasti ole olemassa, gunplat ovat jokaisen saatavilla muutaman kympin hintaan per setti. Eikä ole mikään salaisuus, että Build Fighters on suunniteltu myymään gunpla-kittejä. Ja siinä, missä taisteluihin assosioituva Reiji on jokin anomalia, gunpla-rakenteluun assosioituva Sei on oikeasti olemassa. Et voi olla Reiji, mutta Sei kylläkin, joten juoksehan nyt kauppaan ostamaan gunpla-kittejä, hopi hopi hopi!
Tästä huolimatta sarjaa on äärimmäisen kiva seurata, eli kaupalliset aspektit pysyvät siinä hyvin hallinnassa. Toki Japanissa lelubisneksen ja robottisarjojen välinen yhteys on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, eli on ollut aikaakin hioa esitystapaa kuntoon. Eikä edes haittaa, koska Build Fightersissä kaikki on kivaa ^______^!
Sup dawg, we herd yo liek plans so we put plans in yo plans
Kivoista asioista puheen ollen, Gundam-fanille GBF antaa vielä paljon enemmän. Itse en ole ihan hirveästi Gundameita katsellut G Gundamia, Seediä ja joskus toisen maailmansodan aikoihin katsomaani Wingiä lukuunottamatta. Build Fighters on kuitenkin täynnä viittauksia muihin Gundam-sarjoihin. Millään tavalla muiden Gundamien katsominen ei kuitenkaan ole pakollista, eikä GBF myöskään käy häiritseväksi sarjaviittaustensa vuoksi. Tiedättehän sen fiiliksen: ”nyt tämä selvästi viittaa johonkin muuhun sarjaan, mutta en ymmärrä mihin, ärsyttävää”? No, sitä fiilistä ei GBF:ää katsoessa tule. Sen vihjailut asettuvat juuri sille optimitasolle, missä niiden ymmärtäminen tuo lisäbonareita, mutta ymmärtämättömyys ei ole este sarjasta nauttimiselle.
Loistosarja, katso heti. Vaikka se onkin pikkupoikien sarja lelurobottitaisteluista. Tai juuri siksi. Pew pew!
Nii oli täs jotain ropottejaki
PS. Jos et vielä muuten hoksannut, niin tämä on se sarja, jossa pääpahiksena on suomalaistyty AILA JYRKIÄINEN. #suomimainittu #torillatavataan
© 2026 karikari.fi
Theme by Anders Noren — Ylös ↑
