Vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi, meillä on Suomessa suhteellisen suuri animeskene. Johanna aina muistuttelee minua siitä, että Jenkeissäkään ei ole kuin kaksi megaisoa animetapahtumaa: Anime Expo (40 000+ kävijää) ja Otakon (25 000+ kävijää), muut ovat pienempiä. Jos Suomeen verrataan, Animecon mahtuisi helposti jenkkien Top 10 -listalle. Väkilukuun suhteutettuna Suomen Animecon on aivan valtava tapahtuma. Suomessa on tapahtumia myös määrällisesti paljon ja niitä on ympäri maata.
Tästä voisi päätellä, että Suomessa on myös määrällisesti paljon animetapahtumia. Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa on animetapahtumia tasan yksi: Desucon.
En tiedä miksi, mutta jostain syystä Suomen niin kutsutuissa animetapahtumissa on kaikkea muuta paitsi animea. Ennen Desuconia ei edes ollut yhtään puhdasta animetapahtumaa. Animecon oli ainoa, joka olisi edes voinut siihen yltää, mutta sekin oli sidottu Finnconiin. Tracon taas oli jo nimensäkin puolesta lisäksi roolipelitapahtuma. Tampere Kuplii? Sarjakuvatapahtuma. Samoin Helsingin mangapäivä oli osa yleisiä Sarjakuvapäiviä. Tsukicon: j-rock/j-muoti -tapahtuma. Ne, jotka eivät jo lähtökohtaisesti määritelleet itseään muiksi kuin animetapahtumiksi, olivat sitä funktionaalisesti, näiden ohjelma kun koostui kaikesta muusta paitsi animesta (esim. edelliset Nekoconit).
Jos coninjärjestäjiltä tivaa, miksi tapahtumassa ei ole animesisältöä, vastaus on lähes aina sama: ”kyseessä ei ole animetapahtuma, vaan japanilaisen populaarikulttuurin tapahtuma”.
Miksi helvetissä suomalaisia animeskenesäätäjiä ja coninjärjestäjiä kiinnostaa järjestää kaikkea muuta paitsi animetapahtumia ja niihin kaikkea muuta ohjelmaa paitsi animeohjelmaa?
Asia tuli jälleen esiin, kun viime viikonloppuna järjestetyn Nekoconin ohjelmaa moitittiin hieman animeköyhäksi:
Klikkaa kuvaa isommaksi.
Ääh. Ikäänkuin animeohjelman täytyisi olla 1) yhtä sarjaa koskevaa ja 2) vaikka olisikin, sen ei täydy, eikä sen pidäkään olla mikään Wikipedia-copypaste. Ohjelma on epäonnistunut, jos saman olisi saanut selville Wikipediaa lukien.
Mutta eksyn aiheesta. Mikä tässä sitten on ongelmana? No se, että tapahtumat ovat täynnä kaikkea muuta paitsi sitä animea. Ensimmäistä Desuconia tekemässä olleen Antti ”hrst” Alhosen ajatuksia mukaillen, coneissa on tanssiesityksiä, tanssiopetusta, gothic lolitaa, sidontatyöpajaa, japanilaista katumuotia, budolajinäytöksiä, anime-inspiroituneita bändikeikkoja, FFFightiä, ninjoja, geishoja, kimonoja, shogunaatteja – kaikkea muuta paitsi animea. Ja sitten se ainoa ohjelma, joka koskee animea, on jonkun vanhan jäärän nurinaa siitä, miten kaikki anime on paskaa ja ainoa kelvollinen anime on 80-luvulla tehtyä scifianimea.
Tapahtumien ohjelmalistausta katselemalla voisi luulla, että nämä ovat jotain yleisiä Japani-tapahtumia, joissa siistein juttu on animen vihaaminen.
Terävämpi lukija huomasi, että tuolla listassa oli sellaisiakin ohjelmanumeroita, joita on ollut Desuconissa. Nyt joku miettii, että hah hah, nytpäs niidel haksahti omaan jekkuunsa ja menikin haukkumaan Desuconia! Mutta ei. Ei minulla ole mitään tuollaista ohjelmaa vastaan, mutta kun järjestetään animetapahtumia, niin pääpainon pitäisi olla sillä animeohjelmalla! Nuo muut ovat ihan kivoja oheisjuttuja – varsinkin esimerkiksi tanssiesitykset ja konsertit ovat usein upeita ohjelmanumeroita ja FFFightin suosiosta ei tarvitse edes puhua – mutta niiden pitäisi olla nimenomaan oheisohjelmia. Kuten Dave Merrill eräässä kirjoituksessaan toteaa:
”- – Look at the programming at most anime cons. How much of it is based on Japanese cartoons, and how much of it is con-culture rituals?
When I say ’con culture’… what I mean is the culture that comes from fan conventions. Events that only exist at conventions, for conventions, by conventions. The marginal stuff that started off as something you do in between actual topical events that involve what the convention’s actually supposed to be about. Dances. Masquerades. Game shows. Photo shoots. Comedy improv. Harry Potter-themed puppet shows. Bands. All these things are well and good, but they are TANGENTIAL to what your anime convention is SUPPOSED to be about, which is ANIME. – –
– – Maybe I’m just being pedantic about this, but it irritates me to spend years building up a convention devoted to Japanese cartoons and have our ”brand” diluted by bandwagon-jumpers hoping to catch a ride. To waste time and space and effort on events that should be the ”dessert”, while the ”main course” is underfunded or ignored.”
Suosittelen Merrillin kirjoituksen lukemista kaikille. Kyse ei siis ole siitä, etteikö oheisohjelmaa saisi olla, mutta pääpainon pitäisi olla sillä animella. Ja mielellään vielä sellaisessa muodossa, ettei se ole pelkkää ”höhö, anime on paskaa, kattokaa nyt millaista kuraa se on!”-tavaraa. Sillä samalla kun tapahtuman ohjelma koostuu kaikesta muusta paitsi animea käsittelevästä ohjelmasta, annetaan myös viesti, että animea ei edes kannata harrastaa, vaan että anime on jokin välivaihe, josta sitten kasvetaan Oikeaksi Harrastajaksi (TM), on se sitten scif… spefisti, J-musiikkiharrastaja tai lolitaharrastaja (josta sitten siirrytään gyarutyyleihin vai mikä nyt onkaan pinnalla).
Tässä kohtaa joku conijärkkäri alkaa ulista, että ”mutta kun ne kävijät vaaaaatiiiii että meillä on viisituntinen FFFight, geishaluento ja japanilaisista koulupuvuista kertova luento sekä driftausajopaneeli!” Protip: kävijät voivat vaatia ihan mitä vain. Kyllä minustakin olisi kiva, jos coneissa olisi aina PVC-asuisia stripparihoitsuja esittämässä tankotanssia ja shampanjatarjoilu öljyttyjen bikinimallien järjestämänä, mutta ei conilla ole mitään velvollisuutta tällaiseen. Samoin conilla ei ole myöskään mitään velvollisuutta järjestää jokaista ohjelmanumeroa, mitä kävijät vaativat. Jos lataan oikein kovat piippuun, väitän, että conilla ei myöskään ole mitään velvollisuutta järjestää edes sellaista ohjelmaa, mitä suuri osa kävijöistä vaatii. Eikä sen edes kannata. Kävijät eivät nimittäin tiedä mitä haluavat!
Kutsun tätä ruokalistailmiöksi. Harva ihminen osaa suoraan sanoa, mitä tämä haluaisi brasilialaisessa ravintolassa syödä. Useimmat eivät edes tiedä, millaista ruokaa siellä tarjotaan! Mutta kun saa menun käteensä ja näkee, mitä on tarjolla, on helppo valita annos, joka itseään miellyttää eniten. Tämä siitä huolimatta, että aiemmin olisi osannut sanoa haluavansa syödä vain lihapullia. Coniin sovellettuna tämä tarkoittaa, että kävijä ei osaa sanoa ”tahtoisin syväluotaavan luennon siitä, miten Katanagatarin tarinat heijastelevat Nishio Ishinin mielenliikkeitä ja miten sarjan ohjaus heijastelee 2000-luvun animen kulminaatiopisteitä biorytmeihin sovellettuna”. Kävijä osaa sanoa vain ”FFFight puuttui, haluan sen takaisin”. Ongelmana on se, että jos coninjärjestäjät väsäävät aina vain sitä, mitä suurin tai äänekkäin yleisö haluaa, se johtaa ennen pitkää siihen, että huomaa tekevänsä vain ilmaista nuorisotyötä, saamatta siitä vastineeksi mitään – edes tunnetta siitä, että tekee jotain skenen hyväksi. Tämä johtaa siihen, että coninjärjestäminen alkaa maistua puulta, mikä taas johtaa ennen pitkää conin kuolemaan.
En tiedä onko ongelmana se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, miten animeohjelmaa tehdään ja mitä siinä voi olla. Ainakin yllä oleva lainaus Anikista puhuu karua kieltään siitä, että ainakin joillain ihmisillä ”animea koskeva ohjelma” tarkoittaa nimenomaan Wikipedia-listausta jonkin animesarjan sisällöstä. Mutta ei: miten olisivat esimerkiksi nämä 5 sekunnissa keksityt ohjelmat:
- Animesarjan X ohjaus
- Animesarjan X hahmot
- Musiikki- ja äänimaailma animesarjassa X
- Animesarjan X tarinankerronta
Näiden lisäksi eri sarjojen hahmoja voi verrata toisiinsa; sarjan arkkitehtuuria voi lähestyä arkkitehtuurisesta näkökulmasta, sarjan taustatarinan poliittisia kuvioita voi spekuloida… mahdollisuudet ovat rajattomat. Useimmat ohjelmanumerot ovat myös sovitettavissa animeohjelmiksi varsin pienellä vaivalla: esimerkiksi ”Merkittävimmät kimonot animessa ja mangassa top 10”, ”Edo-kauden shogunaatin monet ilmenemismuodot animessa ja mangassa”, ”Ninjat animeissa”. Tottakai nämä vaativat taustatyötä, se on selvä. Mutta niin pitääkin olla. Ohjelmavastaavan tehtävänä on ohjata ohjelmaa tarjonneita ihmisiä kehittämään ohjelmaa ja koettaa nykiä näitä oikeaan, tapahtumaan sopivaan suuntaan.
Kyse on kävijöiden kunnioituksesta: tapahtuman tulee olla kävijöidensä arvoinen, sillä oikein toteutettu ohjelma motivoi harrastajia jatkamaan. Animeharrastus on nimittäin kuin parisuhde: alun intohimoisen rakastuneen ja kumppanin virheille sokean kauden jälkeen tulee jakso, jolloin kaikki partnerissa ja animessa tuntuu paskalta: pitikö sen taas jättää vessanpöntön kansi auki, onko tässä taas joku munaton päähenkilöpoika / karkkivärisiä mechoja / isotissinen tyhjäpäämimmi? Jos tapahtumilla ei ole mitään tarjottavaa, animeharrastus loppuu siihen. Sen sijaan oikein toteutettuna hyvä ohjelma avaa silmät sille, että vaikka partnerissa onkin vikoja, tässä on myös hyviä puolia, joita ei ennen huomannut – ja niistä vioistakin voi oppia pitämään ja että se on tavallaan ihan söpöä että toinen kaatoi kaakaot lakanoille, tai että Sunrisen uusimmassa sarjassa on asspull-/deus ex machina -loppu. Ohjelma on avainasemassa, kun animeharrastaja miettii, onko animessa enää mitään hyvää fanituskauden jälkeen.
Ellei sitten kyse ole siitä, että on vain yksinkertaisesti helpompaa sanoa, että ”meidän tapahtuma on tämmöinen Japanian bopulaari gulttuuri tapahtuma”, jossa voi suoltaa Wikipedia-listauksia kävijöille sen sijaan, että kunnioittaisi kävijöitä tarjoamalla näille laadukasta animeohjelmaa. Se saattaisi kieltämättä vaatia vähän työtä, mutta toisaalta laiskuudella on harvoin muutenkaan saatu mitään hyvää aikaiseksi.
Vaikka pidänkin monimuotoisuudesta, ohjelman laatu on silti ehdottoman tärkeää. Jos con järjestetään vaikkapa Kuopiossa, joka on suhteellisen kaukana Helsingistä, luen ohjelmakarttaa varmasti erittäin tarkasti, koska niin kauas en ehkä kuitenkaan haluaisi lähteä vain tunnelmaa haistelemaan. Joissakin tapauksissa, jos conin kiinnostavinta ohjelmaa on coneja käsittelevä ohjelma, on jotain ehkä mennyt suunnitteluvaiheessa pieleen.
Ohjelmasisältö on asia, josta voi keskustella ja väitellä kuten kaikesta muustakin, mutta se on lopulta kuitenkin varsinkin selkeä aihealue. Jos päätetään etukäteen, että puhutaan vain animesta, sitten puhutaan vain animesta. Jos taas halutaan puhua cosplaysta, se onkin sitten cosplay con. Onhan sellaisia jo järjestettykin, eli Niidelin toive conien erikoistumisesta on jollain tasolla mennyt eteenpäin. Mutta varsinkin suurissa coneissa on edelleen suuri paine järjestää mahdollisimman paljon sirkushuveja kansalle. Cosplay-kilpailu on tietenkin ilmeisin sirkushuvi, josta on tullut niin pakollinen osa tapahtumia, että ilmeisesti edes Desucon ei ole siltä välttynyt.
Kun olin itse ohjelmavastaavan roolissa 2009 Animeconissa, mietin tätä asiaa paljon. Ohjelmaa suunnitellessa ajattelin, mitä ohjelmaa olisi minun unelmien Animeconissa, mutta toki realismi hiukan pyöristi kulmia kun lähestyttiin varsinaisen ohjelmakartan lopullista muotoa, koska en ollut järjestämässä conia itselleni vaan yleisölle. Joidenkin asioiden osalta olin kuitenkin päättänyt, että nyt pannaan hiukan vastaan. Itse melkeimpä vastustin esimerkiksi FFFightia, vaikka tiesinkin, kuinka paljon osanottajat siitä nauttivat. Sainkin tahtoni varsinaisen conin osalta läpi, koska FFFightia ei Kaapelitehtaalla nähty. Kompromissina se järjestettiin kuitenkin osana iltabileitä, joten kaikki saivat, mitä halusivatkin.
Yleisesti ottaen pidän Desuconin perusperiaatetta hyvänä, vaikkakin itse en esittäisi asioita aivan ehdottomuuksina, varsinkin kun manga ja anime ovat osa japanilaisen populaarikulttuurin suurempaa kenttää. Jos puhutaan ohjelmista, jotka eivät suoranaisesti käsittele mangaa tai animea, tiettyjä yhdistäviä piirteitä toki on suotavaa olla havaittavissa. Esimerkiksi vaikkapa japanilaista nykytaidetta käsittelevä luento voisi olla hyvinkin perusteltu, vaikka ei animea tai mangaa käsittelisikään. Japanilaisen nykytaiteen puolelta kun löytyy kuitenkin paljon kannanottoja ja kritiikkiä otaku-kulttuuria kohtaan, ja sen kultuurin peruspilareita ovat juurikin manga ja anime. Tällainen monipuolisuus voisi tuoda kävijöille jotain oikeasti kiinnostusta herättävää, sen sijaan että puhutaan aina Narutosta tai aiheen vierestä ninjoista ja kimonoista. Japanilaisen populaarikulttuurin rikkautta voisi yrittää hyödyntää enemmänkin.
Hyvä ohjelma tarvitsee siis selkeät suuntaviivat, Wikipedia on vain analyysia tukeva lähde ja monimuotoisuuden kanssa täytyy olla tarkkana. Lisäksi, jos sirkushuvit uhkaavat peittää kaiken alleen, täytyy uskaltaa kaivaa varastosta esiin 2006 Finnconissa ja Animeconissa esillä ollut kyltti, jossa luki ”EI!”.
Nyt kun luen Niidelin kirjoitusta ja vastaustani, huomaan pääosin mukailleeni Niidelin mielipiteitä. No, ainakin olemme tästä asiasta samaa mieltä.
Kumpi on parempi, ohjelmanpuutteesta kärsivä con vai aiheesta ohi menevä con?
>vessanpöntön kausi
öhö höhö
Mutta jälleen kerran ihan asiaa.
Hienon hieno kirjoitus, paljon asiaa ja vähän röllejä!
Toisen genren – roolipelien – puolelta Ropeconissa 2010 tapahtuman teemana oli tutkia millainen vuoden 2020 Ropecon olisi ja conissa näkyikin tämän vuoksi erilaisia faktioita hihanauhoineen. Punaiset muistaakseni olivat ideologisesti samaa mieltä kanssasi eli Ropecon tarvitsisi lisää aiheohjelmaa, joka käsittelisi itse asiaa – roolipelejä.
Toisella faktiolla oli tavoitteena taas saada lisää sirkushuveja eli ns. pomppulinnaohjelmaa. Kolmannet halusivat edistää nimenomaan oheistoimintaa (kortti-/lautapelejä yms) ja neljännen faktion mielestä aika oli jo ajanut conista ohi eikä sitä enää pitäisi järjestää.
Käsittääkseni Ropeconin järjestäjät saivat tempauksellaan herätettyä paitsi keskuudessaan, niin myös koko scenessä, keskustelua tapahtumansa tulevaisuudesta ja sisällön kehityksestä. Tällainen keskustelu kuuluisi myös nimenomaan animegenreenkin ja siitä propsit hyvän aiheen nostamisesta pöydälle. Näkemyksiä varmasti on monia ja tuskin maailma mustavalkoinenkaan on, mutta tärkeintä ohjelman rakentamisessa conia varten nähdäkseni on se että tiedostetaan mihin ollaan ns. paattia ohjaamassa.
Hachiroku: ”Cosplay-kilpailu on tietenkin ilmeisin sirkushuvi, josta on tullut niin pakollinen osa tapahtumia, että ilmeisesti edes Desucon ei ole siltä välttynyt.” – tarkoitin ehkä enemmänkin puheohjelmaa cosplaysta… mutta no, on toki cosplay-kilpailutkin ohjelmaa jotka eivät ole puhtaasti animeohjelmaa, eli sikäli asiallinen pointti. Mutta kuten sanoin: ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta sen pitää olla mauste, ei pääruoka.
Joskus vedin jonkun pääjärjestäjän linjauksen, että 75% pitää olla animea tai mangaa koskevaa ohjelmaa, 25% sitten ”skeneohjelmaa”. Tuohon 75%:aan menisivät esimerkiksi ”One Piece ja Rave – kuin kaksi marjaa”, ”Ninjat animessa kautta aikain” ja ”Top 10 mangakimonot”. 25%:ssaan sitten kuuluisi vaikka ”Edo-kauden shogunaatti”, ”Japanilaiset katutyylit” ja ”Näin animefani saa naista”. Ne tuovat juuri sitä monipuolisuutta, mutta kokonaisuus on silti animen ja mangan – tämän harrastuksen ydinasian – puolella. Sinne voisi hyvin mahtua myös ohjelma japanilaisesta nykytaiteesta, varsinkin jos siellä on nähtävissä kritiikkiä otaku-kulttuuria kohtaan.
Hyvä ohjelma tarvitsee tosiaan suuntaviivoja – ja hyvä suuntaviiva on oma, perusteltu mielipide tai tulkinta asiasta. Toki oma tutkimuskin on aina pop.
Gwaur: jaa-a… vaikea sanoa. Itse melkein sanoisin, että ohjelman puutteesta kärsivä con, sillä aiheesta ohi menevässä conissa on ainakin jotain ohjelmaa. Mutta tässä vaiheessa on jo mokattu pahasti joka tapauksessa ja kyse on lähinnä siitä, paikataanko murtunut jalka laastarilla vai talouspaperilla ja teipillä. Lähtökohdan pitää olla se, ettei kumpaakaan jouduta tekemään, eikä onnistumisen pitäisi olla mitenkään mahdotonta.
Nanoyymi: hyvä huomio! Korjattu. Ja kiitokset kehuista :-).
Sandi: Kiitoksia palautteesta! Olinkin kuullut ohimennen tästä faktiojutusta, mutta en näin kattavasti. Mielenkiintoinen ajatus, kyllä, ja keskustelua varmaan tarvitaan. Voin myös luvata, että ainakaan tästä blogista se keskustelu ei lopu, sillä ensi viikonlopun jälkeen alkaa Paskaconista Loistoconiksi -sarja, jossa koetan tiivistää noin niinkuin kaiken mitä olen Desuconista oppinut.
Suomessa on varmasti tilaa erilaisille coneille, joissa on erilaisia painotuksia – coneja tytöille, pojille, kaikille siitä välistä ja myös niille jotka eivät tälle skaalalle kuulu, niin täysi-ikäisille, alaikäisille kuin kaikenikäisille ja niin edelleen.
Tärkeintä on se, että 1) järjestäjät tietävät, millaista tapahtumaa he ovat tekemässä ja kenelle ja 2) tämä viestitään myös kävijöille. Pahimmat pettymykset tapahtuvat nimittäin silloin, kun odottaa jotain tiettyä, mutta saakin jotain ihan muuta – ”en minä tätä tilannut”-ilmiö, siis. On siis järjestäjienkin kannalta perusteltua pyrkiä ottamaan tapahtumaansa vain sellaisia ihmisiä, joille tapahtuma sopii (tähänkin on keinonsa): tällöin varmistetaan se, että kukaan tapahtumassa ei pety vääristä syistä ja toisaalta järjestäjät voivat järjestää heidän kannaltaan mielekästä tapahtumaa.
Itte en ole vielä oikein kässännyt, miten vaikkapa cosplay-näytös, jossa sääntönä on, että pukujen pitää olla animesta, ei olisi animeohjelmaa vaan vain ”maustetta”. Ohjelmanumerohan se aivan selvästi on, ja koska sääntö vaatii animepukua, se on täysin animeen liittyvä ohjelmanumero. Tai konsertti, jonka musiikkisisältö on suoraan ja vain animesta. Onko epämausteen kriteeri se, että sen pitää olla puheohjelma? Mistä moinen kriteeri?
Gwaur: veitset ja leikkuulaudat liittyvät aika oleellisesti ruoanlaittoon, mutta niistä puhuminen ei ole ruoanlaitosta puhumista.
Cosplay vielä ehkä liittyy animeen, mutta ei ole animea. Ja cosplaysta puhuminen on sitten jo animen oheisilmiöstä puhumista. Animemusiikkikonsertti taas voi hyvinkin olla animeohjelmaa, mutta ”anime-inspiroitunut” ei missään tapauksessa, vaan se on hyvä esimerkki skeneohjelmasta.
Toki nämä ovat aina vähän veteen piirretty viiva; jossain kuitenkin on raja, jossa kyseessä on animeohjelma ja jossa kyseessä EI ole animeohjelma.
Minäkin tässä vielä kommentoin Gwaurin sanomisia tuosta cosplaysta: Kyllähän cosplay on pääasiassa animu- ja mangahahmojen cossaamista, mutta jotkut cossaavat myös pelihahmoja (=ei animea) ja toiset taas j-rockareita/poppareita (=vielä kauempana animesta) ja nämä ei-animu-manga-cossaukset ovat myös tervetulleita cosplay-näytöksiin ja -kilpailuihin. Joissain kisoissa luonnollisesti nämä musiikkimaailman yms. idolien cossaaminen ei ole sallittua.
Ja muutenkin minä koen cossauksen enemmän ompeluharrastuksena. Siinä on kyse matkimisesta ja ompelutaitojen yms. kehittymisestä eikä niinkään siitä itse sarjasta.
Desuconin Ghibli-ohjelma oli Wikipediaa, tai ite asiassa huonompaa. Just saying, nimimerkillä odotin sitä siitä lähtien kun ohjelma julkaistiin.
That aside, hieno kirjoitus. Välillä tuntuu harrastajien parissa että on jotenkin noloa olla pelkän animen/mangan eikä kaiken muun japanilaisen nuorisokulttuurin fani.