Avaruustaisteluita täynnä olevassa sarjassa animaation laatu on tärkeä kynnyskysymys. Crest of the Stars on jo vanha sarja ja tyyli saattaa nykykatsojan silmään näyttää vähän vanhentuneelta, mutta animaation laadussa sen ei tarvitse hävetä yhtään. Avaruustaistelut ovat selkeitä ja näyttäviä, saavutus, jolla kovin moni sarja tällä kökköCG:n aikakaudella ei voi kehuskella. Myös muut kuin avaruusräimistelykohtaukset on oikeasti animoitu; animaatiosäästöä ei juuri näy. Osin täytyy tietysti kiittää loistavaa lähdemateriaalia, mitä niihin taisteluihin tulee.
Seikai-sarjojen avaruustiedesysteemi sord-portteineen ja kaksiulotteisine pseudoulottuvuuksineen antaa mahdollisuuden ja universumin sääntöjen mukaan järkeenkäyvän selityksen sille, miksi avaruustaisteluita voi esittää 2D-skeemoina näytöillä ja muilla. Itseäni ainakin ärsyttää lähes kaikkien avaruussarjojen helmasynti, jossa avaruustaistelut toimivat täysin 2D, eikä kukaan koskaan hyökkää ylhäältä tai alhaalta. Toisaalta 2D-taisteluita on huomattavasti helpompi kuvata ja katsojan seurata, minkä takia tämä esitystapa on niin suosittu fiktiossa. Abhien ja muiden avaruusmätöt toimivat sillä periaatteella, että on olemassa rinnakkainen kaksiulotteinen avaruus, jossa avaruusalukset matkustavat valoa nopeammin. Itse taistelut kuitenkin käydään normaalissa 3D-avaruudessa, mutta ennen alusten kohtaamista niiden liikkeet voi esittää 2D-”pelilaudalla”. Taisteluita on helppo seurata, mutta ne ovat universuminsa sääntöjen mukaan toimivia ja realistisia. Jääkaappitäydellisyyttä!
Bang Bang Boom
Taistelut myös esitetään monen portaan näkökulmasta, sekä komentajien että alempana olevien. Liian usein sarjoissa päähenkilö, joka on jonkinlainen pilottinero tai strategiaihmelapsi, onnistuu yksin tuhoamaan kokonaisia armeijoita tai toimimaan koko armeijan komentoketjun yli. Seikai-sarjoissa huolimatta siitä, että Lafiel ja Jinto ovat päähenkilöitä, he eivät pelasta koko maailmaa – he ovat vain pieniä tekijöitä isossa kuvassa. Taisteluiden kulusta ja muusta päättävät korkeammalla olevat, amiraalit ja viime kädessä keisarinna, siinä ei paljon yhden pienen taistelupurkin komentajalla ole asiaa nipottaa. Lafielin aluksessa ei myöskään ole mitään superhyperaseita tai jotain uskomatonta kokeellista teknologiaa, joka tekisi juuri hänen aluksestaan jotenkin superihmeellisen ja antaisi kerrontateknisesti helpon keinon saattaa päähenkilö ulos pinteestä kuin pinteestä superpyssyä käyttämällä.
Kaikki tämä taisteluiden nerokkuus olisi kuitenkin turhaa, jos sarjassa ei olisi henkilöitä joiden puolesta taisteluiden tulosta jännittää. Olen aiemminkin maininnut, miten pidän päähenkilöistä, jotka eivät ole perinteisiä sankarityyppejä supervoimilla vaan jotenkin ”nössömpiä”, oli sitten kyseessä Kenshin tai Black Lagoonin Rock. Seikai-sarjoissa minulla on Jinto. Jintolla ei ole Abhien luontaisia kykyjä avaruusmatkailuun, vaikka hän laillisesti Abh onkin. Jinto on tietysti varsinkin alussa katsojan ikkuna Abhien maailmaan ja kulttuuriin – Jinto kysyy tyhmät kysymykset katsojan puolesta ja näin saadaan joku kätevästi selostamaan maailmaa ja sen tapoja sekä katsojalle että Jintolle. Jinto on kuitenkin myös mielenkiintoinen hahmo kerronnallisen funktionsa lisäksi. Jinto ei ole missään vaiheessa valinnut, mitä elämällään tekisi. Abh-aatelisen kohtalo vain sysäytyy hänelle etäisen isän tekemien päätösten kautta. Jinto on luonteeltaan konfliktia kaihtava ja niin hän menee virran mukana ja tekee, mikä milloinkin on sopivinta tai kätevintä.
So cuet aww
Tähän mennessä animoidut sarjat ovat oikeastaan Jinton kasvutarina, sillä vasta viimeisessä OVA-sarjassa hänen tulee todella valita. Sitä ennen Jinto on voinut olla molempia: toisaalta hän on Abhien pariin aina tervetullut, mutta toisaalta koska Jinto ei ole geneettisesti Abh, hän voisi aina luopua tästä manttelistaan ja muuttaa jonnekin planeetalle asumaan elämään tavallista ihmiselämää ilman, että hän olisi sinitukkaisena heti tunnistettavissa Abhiksi. Banner of the Stars II:ssa Jinto ymmärtää, että hänellä on tiettyjä velvollisuuksia. Sarjassa vankilaplaneetan asukkaita ihmetyttää, kun Jinto jää epävakaisiin oloihin hoitamaan asioita Abhien imperiumin puolesta – mitä siteitä hänellä Abheihin on, eihän hän edes ole oikea Abh, pelkkä nousukas! Jinto kuitenkin haluaa itse jäädä. Viimein OVA-sarjassa Jinto on pakotettu tekemään sopimus, jonka mukaan hän (tai seuraavatkaan Hyden jaarlit) eivät saa astua Hyden planeetan, Martinen, pinnalle. Hyde kun ei ole kovin Abh-myönteinen systeemi ja jopa Jinton vanhat tutut pitävät tätä maanpetturina. Jinto estää sodan, mutta kadottaa viimeisenkin yhteytensä kotiplaneettaansa ja vanhaan elämäänsä. Jinto ei kuitenkaan ole vieläkään mitenkään varma siitä, että Abhit olisivat oikeassa tai jotenkin parempi vaihtoehto – hän valitsee Abhit Lafielin takia. Vaikka sitä ei kukaan ääneen sanokaan, taitaa olla Jinto aika pahasti lätkässä kyseiseen abhprinsessaan!
Abhit esitetään sarjassa melko mielenkiintoisessa valossa. Varsinkin ihan ensimmäisiä Crest of the Starsin jaksoja katsoessa kuvittelee helposti, mihin suuntaan sarja voisi mennä: pahat sinitukkaiset avaruushaltiat valloittavat planeetan ja sen presidentin poika lähtee kapinaliikkeen johtajaksi! Yllätys onkin melkoinen, kun sarja siitä lähtien esitetään Abhien näkökulmasta. Abhit eivät kuitenkaan ole mitenkään yksiselitteisesti tarinan hyviksiä, aivan kuin vastapuoli, ihmisten valtioiden liitto, ei sekään ole yksiselitteisen paha. Pikemminkin on niin, että sota on pakollinen välttämättömyys ja paha, jota kukaan (paitsi ehkä joku vähän kilahtanut amiraali Spoor/Spaurh) ei erityisesti halua käydä, vaikka onhan sota tietysti sankarillista ja kunniakasta. Abhien tavoitteena on koko avaruuden herruus – kaikki aluksethan Abhien imperiumissa kuuluvat valtiolle eikä niitä voi omistaa – jotta sotia ei enää olisi. Abhit eivät kuitenkaan ole mitään rauhanlähettiläitä, sota ei haittaa, jos siitä on hyötyä, eikä meno ole kovin diplomaattista, soditaan loppuun asti sata lasissa. Abhit kun eivät välitä, mitä mieltä heistä ollaan.
Aika nätti lens flare sun planeetalla, Jinto-hakushaku
Toisaalta Abhien imperiumissa on paljon hyvää. Planeetat saavat itsenäisesti päättää asioistaan, kunhan eivät sotkeudu ilmakehän yläpuolisiin juttuihin. Ja toisaalta, kenellä tahansa planeettojen välisestä matkustelusta kiinnostuneella on mahdollisuus liittyä avaruuslaivastoon ja anoa kansalaisuutta. Huolimatta geneettisen perintönsä tarkasta vaalinnasta elffikorvia myöten Abhit eivät ole rasistisia. Geneettisesti ei-Abh on heille ihan samanlainen Abh kuin kaikki muutkin. Kukaan ei naureskele Jinton ruskealle tukalle. Tosin, kaikkien Abhien lasten tulee näyttää ulkoisestikin Abheilta, joten Jinton lapset tulevat olemaan aikoinaan sinitukkaisia.
Toki on aika ilmiselvää, että hieman kuin Tolkienin haltiat, Abhit ovat tekijänsä kehittämä ideaalirotu. Abhit ovat eräänlaisia ideaaliavaruusjapanilaisia. Kaikki pelaavat samaan pussiin imperiumin hyväksi, feodaalinen järjestelmä toimii täydellisesti ja kaikki kruununperijät ovat aina hyviksiä ja mallikansalaisia, yksittäiset Abhit ovat kunniantuntoisia ja vastuuntuntoisia sankareita, ja niin edelleen. Sarjassa kerrotaan aivan suoraan, että aikoinaan avaruudentutkimukseen luotu orjarotu karkasi luojiltaan, soti näitä vastaan ja voitti – tulos ovat Abhit. Ja niin, se Abhit kehittänyt valtio sijaitsi kuulemma vanhan maailman Aasiassa. Hyvin hienovaraista!
Avaruusopperan genressä ei ehkä animessa ole liikaa kilpailua, mutta nämä kolme Seikai-sarjaa ja kaksi OVAa ovat pelkästään hyviä sarjoja, eivät vain pelkästään hyviä avaruusoopperoita. Itse arvostan ne ~koskettavien~ tarinaelementtien takia korkeammalle kuin vaikka kaikkien suosikin LoGHin, mielipideasioita toki, vaikka LoGH voittaakin Seikait univormujen tyylissä.
No nyt se selvisi. Et oikeasti tykkää scifistä avaruustaistelujen, vaan lens flarejen takia!
Ehkä palkataan Desuconiin joku taskulampun kanssa osoittelemaan sillä kameroita, jotta saadaan desukuviin yhtä paljon lens flarea kuin startrekleffassa oli?