Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Avautuminen (Page 3 of 20)

Animecon on conikaappauksen uhri

Viime viikonloppuna järjestettiin Helsingin messukeskuksessa Animecon. En ollut paikalla, vaikka olisin päässyt sinne lähijunalla 15 minuutissa. Pääsyy oli tapahtuman sisältö, mutta vähintään yhtä iso syy oli, miten tapahtuma tällä kerralla järjestettiin ja kuka siitä oli vastuussa.

Kaikille ei välttämättä ole selvää, että nykyisen Animeconin järjestäminen poikkeaa täysin muista Suomen animetapahtumista. Vuosien ajan kaikki Suomen animetapahtumat järjestettiin voittoa tavoittelemattomien yhdistysten toimesta, myös Animecon. Viime vuonna asia kuitenkin muuttui, kun Animeconin järjestäjäksi vaihtui Suomen Con-tapahtumat Oy. SCT on osakeyhtiö, joka vastaa myös Umiconista ja Puriconista.

Kuten osakeyhtiölaista tiedämme, osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin ole määrätty. Käytännössä näin tehdään hyvin harvoin. Ennen kuin toisin todistetaan, ei ole mitään syytä olettaa, että SCT:n yhtiöjärjestyksessä olisi tällainen määräys.

Jatka lukemista

Ostopukujen aika

Aloittaessani cosplayn vuonna 2005 ei cosplaypukuja voinut ostaa. Se ei vain ollut mahdollista, koska ei ollut mitään tahoa, josta pukuja olisi saanut valmiina. Niinpä kaikki tekivät itse miten suinkin osasivat tai sitten teettivät puvun jollain ompelijalla, joka ei välttämättä ihan ymmärtänyt, miltä cosplaypuvun pitäisi näyttää. Ja okei, Bodylinea sai Cosmatesin kautta jo silloin, mutta se oli niin kallis paikka, ettei se oikeastaan ollut vaihtoehto kuin ehkä jonkun geneerisen mikopuvun hankintaan. Eikä kenelläkään ollut Paypalia tai luottokorttia kuitenkaan.

Ajatusmallini cosplaysta kehittyi jo ihan tästä syystä hyvin käsityökeskeiseksi. Puvut tehdään ja tehtiin itse, koska cosplay ei oikeastaan voinut olla muuta kuin primäärisesti käsityöharrastus. Varsinaisia conejakin oli niin vähän – Animecon kesällä ja yksipäiväinen Tracon syksyllä tai talvella – että pukuja oli hyvin aikaa työstää vuosi. Pukujen pitäminen oli paljon pienemmässä roolissa kuin niiden tekeminen.

Olen aina ollut askartelija ja ompelija mielenlaadultani muutenkin. Katsoin muinaisina vuosina mielelläni muita vähän nenänvartta pitkin, jos pukuihin käytetty vaiva ei jotenkin vastannut standardejani. Koska cosplay on sitä, että suunnilleen puvun langat kehrätään itse ja kaikki on pakko itse väsätä! ”Oikea” cossaaja on sellainen, joka tekee kaiken itse, sellaisenkin, missä ei välttämättä ainakaan ulkopuoliselle ole mitään järkeä.

Muistan keskustelleeni palavaan sävyyn siitä, onko järkevää ostaa cosplayasuun kuuluvat valkoinen paita ja mustat housut vai ei. Nämä olivat siis aivan järkeviä debatin aiheita joskus vuonna 2007, kun käsityö oli arvo jo sinällään.

Internet ja japanilaisen cosplaykulttuurin tulo lähemmäksi meidän varianttiamme tästä nörttipuuhasta on muuttanut harrastusta aika paljon. Yhtäkkiä Japanissa aina suositut ostopuvut ovat meidänkin saatavillamme, joko juurikin sieltä Bodylineltä tai sitten Taobaon tai Aliexpressin kautta Kiinasta. Ostopuvut ovat yleensä halvempia kuin kankaiden ja tarvikkeiden osto pukua varten täältä koti-Suomesta. Usein ostopuvuissa on teollisilla välineillä toteutetut yksityiskohdat, jotka ovat lähempänä esikuvaa kuin mikään kotikonstein aikaansaatu. Esimerkkejä tästä ovat erilaiset esimerkiksi koulupuvuissa esiintyvät kirjotut merkit tai 100% esikuvan mukaiset printtikankaat.

Toki ostopuvuissa on omat ongelmansa. Kiinapuvut ovat yleensä aina jotain polyesterisekoitetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa puvuissa paras kangas. Istuvuutta saa yleensä korjailla ja jotkut yksityiskohdat saattavat olla todella halvan näköisiä.

Lisäksi on hyvä ottaa esille kysymys, mistä ostopuvut oikein tulevat ja maksetaanko niiden tekijöille asiallista palkkaa. Aivan kuten normielämän vaatteiden kohdalla, länsimaisen kuluttajan olisi vastuullista ajatella vaatteiden alkuperää. 2 euron Gina Tricot -paita ei voi olla eettisesti tuotettu; onko 15 euron cosplaypukukaan sitä?

Laajentaen toki on hyvä myös miettiä samaa asiaa cosplaykankaiden kohdalla – onko kutomon tai värjäämön työoloista mitään tietoa – mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.

Ylipäänsä uusi mahdollisuus valita käsityön ja ostopuvun välillä on muuttamassa harrastusta. Cosplayn ei tarvitse enää olla niin selkeä käsityöharrastus ja varmaankin esimerkiksi suuri osa Love Liven pukuilijoista on valinnut ostopuvun; sarjan ostopuvut ovat yleensä todella pätevän näköisiä ja ne sisältävät paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka on helppo toteuttaa massatuotantona mutta vaikeita väsätä kotona. Lisäksi melkein kaikki sarjan sadat (!) puvut ovat helposti saatavina ostoversioina.

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta luulisin harrastuksen Suomessa kehittyvän pikku hiljaa samaan suuntaan kuin Japanissakin. Suosittujen hahmojen helposti ostoversioina löytyvät puvut ja yksinkertaiset koulupuvut ostetaan, harvinaiset ja vaikeat puvut tehdään itse.

Haluaisin ajatella, että ostopuvut korostavat hauskanpitoa puvussa ja tuovat harrastuksen lähemmäs kaikkia. Ensimmäinen cosplaykokeilu on parin vaivattoman klikkauksen päässä, eikä pukua varten tarvitse kahlata nettitutoriaaleja ja opiskella ompelukoneen käyttöä, jos ei halua. Toisaalta ostopuvut voivat viedä harrastusta ulkonäkökeskeisempään suuntaan. Jos ennen ihailtiin pukulijan osoittamaa taitoa puvunteossa, mitä voi ihailla, jos pukua ei ole tehnyt itse – komeaa kroppaa ja nättiä naamaa?

Aikataulusyistä ja kokeillakseni pimeää puolta valitsin itsekin ostopuvun pariin tämän vuoden tapahtumaan. Ristiriitainen tunnehan siitä tuli, vaikka remppapuuhien ja työmatkojen keskellä ostopuku oli yksinkertaisesti hauskanpidon kannalta paras valinta. Ei puvuntekostressiä töiden jälkeen, vaan rentoa shoppailua interverkossa ja visa vinkumaan.

Vanhoja ajatusmallejaan on joka tapauksessa vaikea karistaa. Tekisi melkein mieli laittaa otsaansa joku lappu, missä lukee ”OSTIN OSTOPUVUN! SORRY COSPLAYJUMALAT!” kun pukua pitää tapahtumassa. Ettei kukaan nyt vahingossakaan luule, että väitän tehneeni puvun itse. Ja tehtyä tekoa tekee mieli perustella kaikille. En minä siksi, että olisin laiska. No kun se on halpaa, kangaskin olisi maksanut Eurokankaassa satasen. Ja kun on niin kiireistä. Ja sitä ja tätä.

Mutta miksi ihmeessä asiaa pitäisi edes perustella kenellekään? Ostopuvut ovat ihan yhtä lailla osa cosplayharrastusta kuin 150 työtuntia kirjontaa alushameeseen, jota kukaan ei edes näe. Maailma muuttuu, jäärä yrittää pysyä perässä.

Desuconista ja ohjelmasta

Juuh elikkäs Desucon 2016 oli. Lyhyenä tiivistelmänä: ihan jepis, vaikka loungen siirto Metsähalliin ei erityisesti ruokkinut tunnelmaa. Hyvinä puolina Desucon tuntui päässeen yli pari vuotta kestäneestä lievästä aneemisuudestaan ja nyt hommat loksahtelevat Loungea lukuunottamatta paikalleen. Ei tässä ensimmäisten Desuconien Tekemisen Meininkiin päästy, mutta toisaalta on erittäin positiivista, ettei koko ajan tarvitse aktiivisesti tehdä, vaan hommat sujuvat omalla painollaan.

Toisin sanoen Desucon alkaa vaikuttaa jo tuotteelta. Mestarikäsityön hohde ehkä puuttuu, mutta laatu on pysyvästi tasaisen laadukasta. Annan tälle kouluarvosanan 8½. Ps. hiekkaparkki tarvitsee JV:t.

Ja sitten siihen ohjelmaan. Pohjiksi suosittelen Airinin loistavaa Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen) -kirjoitusta Fujoshiluolassa, koska tämä kirjoitus osittain peilailee ja kommentoi sitä.

Jatka lukemista

Kumarra minua, alamainen

Traconin jälkimainingeissa Twitterissä heräsi keskustelua siitä, kuinka järkevää on marssittaa conin päättäjäisissä järjestäjäporukka lavalle aplodeerattavaksi ja kiitettäväksi. Traconin ohjelmatiimin johtajana toiminut Mikko Lammi oli sitä mieltä, että kun järjestäjät ovat tehneet helposti yli vuoden yli 100 tuntia ohjelmaa sisältävän conin, tekijät ovat ansainneet kävijöiltä kiitokset ja aplodit ja sen 2 minuuttia lavalla, jonka kiittäminen vie.

Itse olen aina suhtautunut järjestäjäporukan kiitettäväksi roudaamiseen negatiivisesti, enkä ole yksin. Ei olekaan sattumaa, että Desuconin päättäjäisissä ei ole kiitetty conin tekijöitä, vaan kävijöitä. Tekijöitä on sitten kiitetty tapahtuman jälkeen kaatajaisissa.

Mutta miksi ylipäätään puida jotain conitean julkista kiittämistä lavalla? Eihän kiittäminen kestä kuin sen 2 minuuttia. Ja eikö se nyt ole ihan kohteliasta kiittää, kun järjestäjät ovat tehneet hirveästi työtä conin eteen?

Tämä pieni ele kuitenkin kertoo conin arvoista paljon ja sisältää aimo annoksen symboliikkaa. Väärää symboliikkaa.

Jatka lukemista

Oikeasta animesta ja voimafantasioiden oikeutuksesta

En katsonut animea pariin kuukauteen. Syynä ei suinkaan ollut se, että ”anime on paskaa”, vaan koska halusin pelata Mass Effectit läpi ihan vain koska voin. Witcher 3:kin odotteli pelaamistaan, mutta siinä välissä oli hyvä sauma katsoa Sword Art Onlinen kakkoskausi. Kiitos Hootille suosituksesta.

Mietin kuitenkin, mitä SAOsta kertoisin. Se kun ei mielestäni ole millään tavalla sen huomion arvoinen, mitä siihen on kohdistettu – ei sen fanituksen tai sen vihaamisen. SAO kun ei ole millään mittarilla erityinen sarja. Se ei ole maailmoja mullistava taideteos, mutta ei myöskään millään tavalla paska sarja. SAO tiivistynee ilmaisuun ”Ihan toimiva toimintaseikkailuvoimafantasia”, 3/5 tai voimafantasiana 4/5.

Tällaista arvostelua olisi kuitenkin ollut tylsä kirjoittaa.

Onneksi madu linkkasi imgurista hienon voimafantasioihin liittyvän postauksen: ”ACTUALLY good anime (no moe shit, whiny teenage protagonists, or vapid bullshit)”. Tai kuten madu itse asian paremmin ilmaisi, ”Actually good anime for people who don’t actually like anime”Jatka lukemista

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑