Konamin kirjoitteli vastikään suomalaisten cossikisojen tasosta ja tasottomuudesta (ks. postaus ”Onko cosplaykisa mitään ilman musisointia?”). Kirjoitus on täyttä asiaa – varsinkin jokaisen cossaajan ja cossikisan järjestäjän tulisi lukea se – mutta erityisesti yksi kohta kiinnitti huomioni:
”Kuluneen parin vuoden aikana Konamin on oppinut inhoamaan – – sanontaa harrastajilta harrastajille. Olisikin asia näin, mutta kun se henkilö, joka näyttää vastaavan suurimmasta osasta Suomen kisoja, ei laskeudu enää harrastajien joukkoon.”
Harrastajilta harrastajille. Tämä on sanonta, jota käytetään yleensä kertomaan siitä, että nyt ovat asialla oikeasti saman alan harrastajat, eivätkä jotkut kasvottomat korporaatiopaskiaiset, jotka ovat vain tekemässä muchos dinero, Kemppiä lainatakseni. Sanontaa voidaan käyttää myös tarkoittamaan sitä, että koska asialla ovat harrastajat, he tietävät, mitä muut harrastajat tahtovat, toisin kuin kasvoton suunnittelukomitea (esimerkiksi pelihiiriä jne. valmistava Razer käyttää slogania ”For Gamers, by Gamers”). Voisi siis sanoa, että ”harrastajilta harrastajille” on jonkinlainen abstrakti brofist, jonka merkityssisältö on suurin piirtein ”me ollaan samaa jengiä”.
Viime vuonna Tsubasa kirjoitti Desuconin blogiin postauksen Animeconin asiakkaat, joka kuvaa sitä ongelmaa, mikä syntyy päinvastaisesta tilanteesta – siitä, kun mennään täysin asiakkuusajattelun puolelle. Mikäli kävijät pitävät itseään pelkkinä asiakkaina, eivätkä usko vaikutusmahdollisuuksinsa, se johtaa kävijöiden passivoitumiseen. Passivoituminen taas johtaa ennen pitkää tapahtuman kuolemaan, koska kävijöillä ei ole tällöin halua osallistua tapahtuman järjestelyihin. ”Harrastajilta harrastajille” on kuitenkin tapahtumanjärjestäjälle erittäin vaarallinen asenne – mielestäni jopa vaarallisempi kuin asiakkuusajattelu. Tämä siksi, että ”harrastajilta harrastajille” -lausahdus oikeuttaa alitajuisesti puolivillaiset tulokset, koska ”harrastajiahan tässä vain ollaan”. Ei kai nyt cosplaypukuhuoneeseen tarvitse jeesusteippiä, ompelutarvikkeita tai hakaneuloja hankkia, koska ”harrastajat saa kyllä ne itse tuoda, ei tämä ole mikään täyden palvelun hotelli” – ja niin edespäin. Jos itseään ajattelee vain harrastajana, tuloksetkin ovat harrastelijamaisia.
Sun Tzu sanoo: ”Voittoisa kenraali voittaa ensin ja menee vasta sitten sotaan. Häviävä kenraali menee ensin sotaan ja yrittää sitten voittaa.” Yksi tapa ymmärtää tämä on se, että voittoisa kenraali järjestää asiat ensin hyvin ja hyökkää vasta sitten: hän varustaa joukkonsa ensiluokkaisesti, kouluttaa näistä tehokkaan ja toimintakykyisen armeijan, varmistaa, että huolto toimii ja että miehet ovat kunnossa ja että olosuhteet ovat oikeat, ennen kuin hän hyökkää. Jos lähtee soitellen sotaan, saattaa matkan varrella huomata, että puuttuu sitä ja tätä, miehiä ei ole koulutettu kunnolla ja varusteidenkin kanssa on vähän niin ja näin. ”Harrastajilta harrastajille” on juuri tätä ensin sotaan lähtemistä ja voiton yrittämistä sen jälkeen – ja tulokset puhuvat puolestaan. Tieto ei kulje, 40 cossaajaa istuu (tai seisoo, koska tuoleja ei ole tarpeeksi) pienessä huoneessa ilman juotavaa tunteja, cossikisaan jonotetaan tunteja, kun paikkojen ennakkovarauksista luovutaan, jne. Ja väliajalla katsotaan hyvinkin vaivaannuttavaa ukulelen soittoa, koska väliaikaohjelmaa ei ole järjestetty – jota ei tosin edes tarvittaisi, jos tuomarointi järjestettäisiin paremmin.
Conijärjestäjä on tiukassa paikassa. Toisaalta coninjärjestämiseen tulisi suhtautua asiakkuusajattelun kautta (varsinkin, jos tapahtumaan on pääsymaksu): maksavalla asiakkaalla on oikeus odottaa ja saada laatua, toisaalta harrastajilta harrastajille -ajattelun kautta: jatkuvuuden turvaamiseksi kävijöitä tulee kannustaa eri tavoin osallistumaan tapahtuman järjestämiseen, joko sitten vänkäreinä, ohjelmanjärjestäjinä tai muuten.
En tarkoita, että tapahtumanjärjestäjien pitäisi olla ammattilaisia – mutta näiden tulisi ainakin pyrkiä ammattimaisuuteen. Harrastelun voi sitten jättää omaan autotalliin.
”Summonit ja Esperit Final Fantasy -peleissä” -luento vaikutti etukäteen erittäin mielenkiintoiselta. Kun puhuja aloitti luentonsa noin 7 minuutin metapuheella (”luentoni käsittelee Final Fantasy -summon-olentojen perimmäistä olemusta ja vertailee niitä espereihin; ottaen huomioon että samoja olentoja on eri peleissä eri nimillä ja tästä johtuen X, sen lisäksi aion myös tarkastella olentoja suhteessa suomalaiseen mytologiaan ja…”), tuli hyvinkin selväksi, että puhujalla oli akateemista taustaa. Akateeminen tausta ei todellakaan ole pahaksi, mutta metapuhe on helvetin tylsää. Sen lisäksi seuraavat puoli tuntia käsiteltiin ~jokaista summonia ja esperiä yksitellen – mutta pintapuolisesti. Kyllä, Shivalla on yhteyksiä hindulaisuuteen ja Shivan elementti on jää. Final Fantasy XII:n Cuchulainnilla on yhteytensä irlantilaiseen mytologiaan ja ainakin pelissä se on sidottu skorpionin horoskooppimerkkiin.
Sama ongelma vaivasi ”Legenda Gensokyosta” -Touhou-luentoa. Oli sinällään tietysti kiva, että jokainen virallinen Touhou-peli käytiin läpi ja kuuntelijoille kerrottiin, miten jokainen peli erottuu edeltäjistään yksityiskohtien osalta, mutta oliko se oikeasti tarpeellista? Tai että mikä hahmo tulee mukaan missäkin pelisarjan osassa? Se tuli selväksi, että Touhou-hahmoja löytyy ihmisistä youkaihin ja vampyyreihin, mutta mitään ei kerrottu siitä, onko tällä jotain pelillistä merkitystä vai ovatko erot ainoastaan kosmeettisia (jos sitäkään – esimerkiksi miten youkain erottaa ihmisestä? Ei mitenkään?). Ajasta käytettiin 100% (1 h 30 min) yksityiskohtawänkkiin ja ylimenevällä ajalla käsiteltiin Touhoun fanikulttuuria noin 5 min. Yhyy, ei näin. Wikipediaa osannee yleisö lukea itsekin. Esittäjäpari ei myöskään ollut ilmeisesti harkinnut esityksenaikaista työnjakoaan ollenkaan, sillä sen kanssa tuntui olevan Säätöä. Positiivisena puolena tosin mainittakoon, että naispuolinen luennoitsija oli varsin paijattavan näköinen ja oloinen <3.
Onneksi tapahtumassa oli myös toimivaa ohjelmaa, sillä Johannes Kosken luento pelien kääntämisestä ja lokalisoinnista oli kovaa kamaa. Esitystekniikasta voisin ehkä nillittää, mutta kyseessä olivat enintään pikkuviat, joihin muut kuin kaltaiseni esiintymisnatsit tuskin kiinnittävät huomiota. Tärkein eli asia oli kuitenkin kunnossa ja esityksen tasapainottelu huumorin ja asiapitoisuuden välillä toimi kuten pitääkin. GG Johannes! Voisin myös vetää kotiinpäin ja todeta, että ”Lolita-muoti animessa ja mangassa” oli myös ihan toimiva luento – edes sitä näkemättä. Luentoa kun oli pitämässä toinen tämän blogin pitäjistä kaverinsa kanssa ja luento oli päivitetty toisinto Traconissa pidetystä luennosta ;o
Kokonaistuomio Kikuconista on ”muuten ihan kiva, ohjelman kanssa vaan oli pientä kusemista” – harmi vain, että ohjelma on tapahtuman sielu. Kikucon on muutenkin conina vähän hämmentävä. Toisaalta se ei ole ensimmäisen järjestyskertansa (2005) jälkeen ollut eikä yrittänytkään olla iso tapahtuma, vaan kesän isoja tapahtumia tukeva starttitapahtuma. Tai ainakin sellainen fiilis minulle on tullut – en tiedä mihin Kikucon pyrkii. Jos tavoite on sama kuin muilla tapahtumilla eli tapahtuman kasvattaminen, tekee Kikucon jotain väärin, sillä sen kävijämäärä tuntuu pienenevän joka kerralla. En tiedä, oliko tapahtumassa nyt tuhattakaan kävijää. Cosplayskenen kerma loistaa tapahtumassa poissaolollaan ja näin muitakaan ei tule paikalle. Eri asia sitten, jos Kikucon nimenomaan PYRKII olemaan pientapahtuma – tällöinhän se tietysti on onnistunut siinä, mitä se hakee.
Miksi cossaajat eivät vaadi, että heidät otetaan huomioon? Esimerkiksi: proppisääntöihin vaikuttaa se, kuinka ahdasta tapahtumassa on. Jos tilaa on enemmän, voidaan proppien mukana pitämiseen suhtautua iisimmin kuin tungoksessa – tungoksessa kun on oikeasti vaara siitä, että jonkun siipi on jonkun silmässä. Cossajien etu olisi siis vaatia tapahtumiin lisää tilaa joko isompien tilojen muodossa tai kävijämäärää alentamalla (esimerkiksi tapahtuman hintaa korottamalla tai yksinkertaisesti myymällä rajoitettua määrää lippuja). Proppien hajoaminen on kieltämättä ikävää, mutta siihenkin vaikuttaa kävijöiden määrä. Sen lisäksi, jos cossaaja olisi aktiivinen ja kiinnostunut muidenkin cossajien asioista kuin omistaan, tämä voisi esimerkiksi ehdottaa, että coneihin järjestettäisiin vaikkapa cosplayasujen korjaushuone. Asussa matkustamiseen taas auttaa cosplay-pukuhuoneet – useimmissa paikoissa on olemassa jonkinlaisia tiloja, jonne pukuhuoneen saa järjestettyä. Cosplay-pukuhuoneeseen on toki myös hyvä laittaa peili, silityslauta ja -rauta sekä muuta härpäkettä, mitä cossaaja voi tarvita (esimerkiksi hiuslakkaa, hakaneuloja, jesaria, erivärisiä lankoja sekä neuloja, ehkä kuumaliimapyssy ja jopa ompelukone, jos oikein villeiksi ryhdytään).
Ja jos joskus jotain on saavutettukin ja tapahtumassa on kuin onkin cosplay-pukuhuone, niin raportti on tasoa ”Joo cosplaypukuhuone oli”. Mutta jos se seuraavasta tapahtumasta puuttuu, niin ketään ei kiinnosta. ”Jaa tällä kertaa ei ollu cosplaypukuhuonetta mikä oli vähän huono juttu”. Cossaajat, ei jumalauta! Jos te ette vaadi oikeuksia itsellenne, niin ei kukaan niitä tule teille antamaankaan! Ja jos ette pidä saavutetuista eduista kiinni kynsin ja hampain, niin ne lähtevät teiltä pois! Varsinkin tapahtumissa, joissa valta on ihmisillä, jotka eivät joko a) ymmärrä cosplaysta mitään tai b) suhtautuvat siihen nuivasti, eivät varmasti ota cossaajien etuja huomioon, jos se vain voidaan välttää. Cossaajille annetut tilat ovat nimittäin lähes poikkeuksetta pois jostain muusta. Sen takia cossaajien olisi tärkeää pitää ääntä, jotta heidät otettaisiin huomioon.
Sen lisäksi, että ajattelu pysähtyy useimmiten omaan napaan, cossaajat ovat myös suurelta osin kaksinaamaisia. Kukaan ei uskalla arvostella cossaajia tai cosplay-skenen tilannetta Suomessa julkisesti, mutta annas olla kun 4chanin /cgl/:ään ilmestyy Suomi-ketju, niin eiköhän siellä olla heti nauramassa ties kenelle. Kun kentän ääni kertoi, että Suomi kaipaa anonyymiä cossauslautaa, ja 