karikari.fi

Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kolme vuotta jee jee

Terveisiä Desutalksista. Bubukuuti täyttää tänään kolme vuotta! Aikeeni oli alun perin kirjoittaa jokin fiksu ja tiedostava juttu, jossa käsittelen kolmivuotista blogiuraa ja sen joskus yllättävän railakkaitakin käänteitä. Sitten jätin oman talks-esitykseni valmistelun viime tippaan, ja blogauksen kirjoittaminen jäi.

Joka tapauksessa alun perin Livejournal-avautumisteni jatkeeksi syntynyt julkinen blogi on muuttunut oleelliseksi osaksi elämää ja ”kirjoita homo, se on sun vuoro” -huutelu on osa normaalia arkea ”voisit käydä kaupassa” ja ”tiskaa plz” -valitusten jännänä lisänä. Kuuti-Jussi on röllännyt lukemattomia tahoja ikuisella coolface-naamalla ja minä olen vihdoin ehkä jopa joku muukin kuin vain niidelin eukko. Vaikka pidänkin kirjoittamisesta ja se on aina ollut minulle luonnollisin tapa ilmaista itseäni, en olisi varmaan yksin jaksanut pitää animeblogia näin pitkään tai ainakaan päivittää säännöllisesti. Kiitokset siis aikoinaan rikoskumppaniksi suostuneelle Jussille (joka ehkä on se minua suositumpi kirjoittaja, mutta olkoon :D).

Kolme vuotta sitten suomalaisia animeblogeja oli huomattavasti vähemmän. Nykyisin valinnanvaraa on hieman enemmän, eikä kenenkään ole enää pakko lukea juuri meidän juttujamme tylsyyteen. Silti kävijämäärät ovat pikemminkin nousussa kuin laskussa, joten kiitos. :) Anekdoottina kerrottakoon, että kävijätilastoissa nousee kaksi päivää ylitse muiden: viime aprillipäivän FFFight-vitsi ja äskettäin kirjoittamieni Katanagatari-mölinöiden postauspäivä. Ihan eri tyylisiä juttuja, mutta varmaan kirjoittajiaan kuvaavia, rölläystä ja tl;dr animearvostelua!

Toisena hassuna anekdoottina aina yhtä hauskaa hakusanatilastoa:
bubukuuti 2,835
tissit 1,522
moccamaster 1,176
hitler 893
coolface 741
mies 675
kahvinkeitin 577
loli 350
hoitsu 335
panomies 322
tom of finland 287
cool face 283
ikuinen rakkaus 281
code geass kallen 280
fffuuuuuu 218
kakka 170
perseitä 166
yaoi 159
juhannustanssit 154
haters gonna hate 154

Tänään tänne on löydetty mm. hakusanoilla ”tom of finland”, ”seksiasut”, ja ”brofist”.

Eiköhän me olla täällä vielä kolmen vuoden päästäkin. Toivottavasti siihen mennessä joku on jo perustanut Moccamaster-kahvihifistelyblogin, etteivät raukat kahvifanit päädy tällaiseen hikiseen animeblogiin.

2 Comments

  1. Höh, jos olisivat vähän tarkentaneet hakua olisivat löytäneet tuon: http://muddydogcoffee.wordpress.com/ Myös Moccamaster mainittu! :)

    Onnea kolmivuotisen blogiuran johdosta!

  2. Kerrotakoon myös, että Bubukuutiin on löydetty yhtä usein hakusanoilla ”Kyuu Eturautti” ja ”muna pystyssä”. Itse kukin vetäköön tästä ne johtopäätökset jotka tahtoo.

    Ja näin Turussa asuvana täytyy tietysti mainita, että yhtä usein on blogiin löydetty hakusanoilla ”Tampere” ja ”peppureikä”.

1 Pingback

  1. seks incelikleri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2019 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑