Kategoria: Arvostelu (Page 5 of 10)

Avaruustaisteluita täynnä olevassa sarjassa animaation laatu on tärkeä kynnyskysymys. Crest of the Stars on jo vanha sarja ja tyyli saattaa nykykatsojan silmään näyttää vähän vanhentuneelta, mutta animaation laadussa sen ei tarvitse hävetä yhtään. Avaruustaistelut ovat selkeitä ja näyttäviä, saavutus, jolla kovin moni sarja tällä kökköCG:n aikakaudella ei voi kehuskella. Myös muut kuin avaruusräimistelykohtaukset on oikeasti animoitu; animaatiosäästöä ei juuri näy. Osin täytyy tietysti kiittää loistavaa lähdemateriaalia, mitä niihin taisteluihin tulee.

Seikai-sarjojen avaruustiedesysteemi sord-portteineen ja kaksiulotteisine pseudoulottuvuuksineen antaa mahdollisuuden ja universumin sääntöjen mukaan järkeenkäyvän selityksen sille, miksi avaruustaisteluita voi esittää 2D-skeemoina näytöillä ja muilla. Itseäni ainakin ärsyttää lähes kaikkien avaruussarjojen helmasynti, jossa avaruustaistelut toimivat täysin 2D, eikä kukaan koskaan hyökkää ylhäältä tai alhaalta. Toisaalta 2D-taisteluita on huomattavasti helpompi kuvata ja katsojan seurata, minkä takia tämä esitystapa on niin suosittu fiktiossa. Abhien ja muiden avaruusmätöt toimivat sillä periaatteella, että on olemassa rinnakkainen kaksiulotteinen avaruus, jossa avaruusalukset matkustavat valoa nopeammin. Itse taistelut kuitenkin käydään normaalissa 3D-avaruudessa, mutta ennen alusten kohtaamista niiden liikkeet voi esittää 2D-”pelilaudalla”. Taisteluita on helppo seurata, mutta ne ovat universuminsa sääntöjen mukaan toimivia ja realistisia. Jääkaappitäydellisyyttä!

Bang Bang Boom

Taistelut myös esitetään monen portaan näkökulmasta, sekä komentajien että alempana olevien. Liian usein sarjoissa päähenkilö, joka on jonkinlainen pilottinero tai strategiaihmelapsi, onnistuu yksin tuhoamaan kokonaisia armeijoita tai toimimaan koko armeijan komentoketjun yli. Seikai-sarjoissa huolimatta siitä, että Lafiel ja Jinto ovat päähenkilöitä, he eivät pelasta koko maailmaa – he ovat vain pieniä tekijöitä isossa kuvassa. Taisteluiden kulusta ja muusta päättävät korkeammalla olevat, amiraalit ja viime kädessä keisarinna, siinä ei paljon yhden pienen taistelupurkin komentajalla ole asiaa nipottaa. Lafielin aluksessa ei myöskään ole mitään superhyperaseita tai jotain uskomatonta kokeellista teknologiaa, joka tekisi juuri hänen aluksestaan jotenkin superihmeellisen ja antaisi kerrontateknisesti helpon keinon saattaa päähenkilö ulos pinteestä kuin pinteestä superpyssyä käyttämällä.

Kaikki tämä taisteluiden nerokkuus olisi kuitenkin turhaa, jos sarjassa ei olisi henkilöitä joiden puolesta taisteluiden tulosta jännittää. Olen aiemminkin maininnut, miten pidän päähenkilöistä, jotka eivät ole perinteisiä sankarityyppejä supervoimilla vaan jotenkin ”nössömpiä”, oli sitten kyseessä Kenshin tai Black Lagoonin Rock. Seikai-sarjoissa minulla on Jinto. Jintolla ei ole Abhien luontaisia kykyjä avaruusmatkailuun, vaikka hän laillisesti Abh onkin. Jinto on tietysti varsinkin alussa katsojan ikkuna Abhien maailmaan ja kulttuuriin – Jinto kysyy tyhmät kysymykset katsojan puolesta ja näin saadaan joku kätevästi selostamaan maailmaa ja sen tapoja sekä katsojalle että Jintolle. Jinto on kuitenkin myös mielenkiintoinen hahmo kerronnallisen funktionsa lisäksi. Jinto ei ole missään vaiheessa valinnut, mitä elämällään tekisi. Abh-aatelisen kohtalo vain sysäytyy hänelle etäisen isän tekemien päätösten kautta. Jinto on luonteeltaan konfliktia kaihtava ja niin hän menee virran mukana ja tekee, mikä milloinkin on sopivinta tai kätevintä.

So cuet aww

Tähän mennessä animoidut sarjat ovat oikeastaan Jinton kasvutarina, sillä vasta viimeisessä OVA-sarjassa hänen tulee todella valita. Sitä ennen Jinto on voinut olla molempia: toisaalta hän on Abhien pariin aina tervetullut, mutta toisaalta koska Jinto ei ole geneettisesti Abh, hän voisi aina luopua tästä manttelistaan ja muuttaa jonnekin planeetalle asumaan elämään tavallista ihmiselämää ilman, että hän olisi sinitukkaisena heti tunnistettavissa Abhiksi. Banner of the Stars II:ssa Jinto ymmärtää, että hänellä on tiettyjä velvollisuuksia. Sarjassa vankilaplaneetan asukkaita ihmetyttää, kun Jinto jää epävakaisiin oloihin hoitamaan asioita Abhien imperiumin puolesta – mitä siteitä hänellä Abheihin on, eihän hän edes ole oikea Abh, pelkkä nousukas! Jinto kuitenkin haluaa itse jäädä. Viimein OVA-sarjassa Jinto on pakotettu tekemään sopimus, jonka mukaan hän (tai seuraavatkaan Hyden jaarlit) eivät saa astua Hyden planeetan, Martinen, pinnalle. Hyde kun ei ole kovin Abh-myönteinen systeemi ja jopa Jinton vanhat tutut pitävät tätä maanpetturina. Jinto estää sodan, mutta kadottaa viimeisenkin yhteytensä kotiplaneettaansa ja vanhaan elämäänsä. Jinto ei kuitenkaan ole vieläkään mitenkään varma siitä, että Abhit olisivat oikeassa tai jotenkin parempi vaihtoehto – hän valitsee Abhit Lafielin takia. Vaikka sitä ei kukaan ääneen sanokaan, taitaa olla Jinto aika pahasti lätkässä kyseiseen abhprinsessaan!

Abhit esitetään sarjassa melko mielenkiintoisessa valossa. Varsinkin ihan ensimmäisiä Crest of the Starsin jaksoja katsoessa kuvittelee helposti, mihin suuntaan sarja voisi mennä: pahat sinitukkaiset avaruushaltiat valloittavat planeetan ja sen presidentin poika lähtee kapinaliikkeen johtajaksi! Yllätys onkin melkoinen, kun sarja siitä lähtien esitetään Abhien näkökulmasta. Abhit eivät kuitenkaan ole mitenkään yksiselitteisesti tarinan hyviksiä, aivan kuin vastapuoli, ihmisten valtioiden liitto, ei sekään ole yksiselitteisen paha. Pikemminkin on niin, että sota on pakollinen välttämättömyys ja paha, jota kukaan (paitsi ehkä joku vähän kilahtanut amiraali Spoor/Spaurh) ei erityisesti halua käydä, vaikka onhan sota tietysti sankarillista ja kunniakasta. Abhien tavoitteena on koko avaruuden herruus – kaikki aluksethan Abhien imperiumissa kuuluvat valtiolle eikä niitä voi omistaa – jotta sotia ei enää olisi. Abhit eivät kuitenkaan ole mitään rauhanlähettiläitä, sota ei haittaa, jos siitä on hyötyä,  eikä meno ole kovin diplomaattista, soditaan loppuun asti sata lasissa. Abhit kun eivät välitä, mitä mieltä heistä ollaan.

Aika nätti lens flare sun planeetalla, Jinto-hakushaku

Toisaalta Abhien imperiumissa on paljon hyvää. Planeetat saavat itsenäisesti päättää asioistaan, kunhan eivät sotkeudu ilmakehän yläpuolisiin juttuihin. Ja toisaalta, kenellä tahansa planeettojen välisestä matkustelusta kiinnostuneella on mahdollisuus liittyä avaruuslaivastoon ja anoa kansalaisuutta. Huolimatta geneettisen perintönsä tarkasta vaalinnasta elffikorvia myöten Abhit eivät ole rasistisia. Geneettisesti ei-Abh on heille ihan samanlainen Abh kuin kaikki muutkin. Kukaan ei naureskele Jinton ruskealle tukalle. Tosin, kaikkien Abhien lasten tulee näyttää ulkoisestikin Abheilta, joten Jinton lapset tulevat olemaan aikoinaan sinitukkaisia.

Toki on aika ilmiselvää, että hieman kuin Tolkienin haltiat, Abhit ovat tekijänsä kehittämä ideaalirotu. Abhit ovat eräänlaisia ideaaliavaruusjapanilaisia. Kaikki pelaavat samaan pussiin imperiumin hyväksi, feodaalinen järjestelmä toimii täydellisesti ja kaikki kruununperijät ovat aina hyviksiä ja mallikansalaisia, yksittäiset Abhit ovat kunniantuntoisia ja vastuuntuntoisia sankareita, ja niin edelleen. Sarjassa kerrotaan aivan suoraan, että aikoinaan avaruudentutkimukseen luotu orjarotu karkasi luojiltaan, soti näitä vastaan ja voitti – tulos ovat Abhit. Ja niin, se Abhit kehittänyt valtio sijaitsi kuulemma vanhan maailman Aasiassa. Hyvin hienovaraista!

Avaruusopperan genressä ei ehkä animessa ole liikaa kilpailua, mutta nämä kolme Seikai-sarjaa ja kaksi OVAa ovat pelkästään hyviä sarjoja, eivät vain pelkästään hyviä avaruusoopperoita. Itse arvostan ne ~koskettavien~ tarinaelementtien takia korkeammalle kuin vaikka kaikkien suosikin LoGHin, mielipideasioita toki, vaikka LoGH voittaakin Seikait univormujen tyylissä.

Ja tämä on silkkaa neroutta!

Joskus viime vuonna Tytanian petettyä minut monellakin saralla ja odotellessani uuden Star Trek -leffan ensi-iltaa, täytin avaruusooppera-aukon viihdekulutuksessani vanhalla ja hyväksi havaitulla, eli Seikai-sarjoilla. Puhdasta avaruusooppera-animea on hyvin vähän; minä en välitä mechoista juurikaan ja vielä vähemmän mechoista avaruudessa, ja puhtaan avaruusalusanimen löytäminen ilman mechoja on hankalaa. Onneksi joitain hyviäkin on; tietenkin eräs suursuosikkini Toward the Terra, ja sitten nyt jo ansaitusti klassikon arvon saanut Seikai-sarjojen joukko. Nämä Hijokublaa Hiroyuki Moriokan kirjoihin perustuvat sarjat ovat avaruusoopperaa puhtaimmillaan, ja lisäarvoa tuo huolellinen maailman rakentaminen. Moriokaa voisi jopa kutsua avaruusoopperan Tolkieniksi.

Tarina menee näin: kaukana tulevaisuudessa ihmiskunta asuttaa lähes koko galaksia. Tarinan keskiössä on Abhien imperiumi. Abhit ovat geneettisesti muokattu ihmisrotu, joilla on joitain ominaisuuksia, jotka auttavat sopeutumista elämään avaruusaluksilla: elin (kolmas silmä), joka auttaa avaruusaluksen ohjaamisessa, parempi G-voimien kestokyky sekä pidempi elinikä. Siniset hiukset ja hallitsijasuvun haltiakorvat ovat vain plussaa. Abhit ovat sopeutuneet avaruuteen niin hyvin, että suurin osa rodun edustajista ei ole edes ikinä käynyt planeetan pinnalla. Abhien imperiumi on kiinnostunut avaruuden herruudesta; valtaamiensa aurinkokuntien planeettojen sisäiseen politiikkaan se ei puutu. Osa ihmiskunnasta näkee Abhit vähintäänkin avaruusolioiden kaltaisina, osa suorastaan hirviöinä ja Abhit itse eivät yleensä viitsi harhaluuloihin ja huhuihin puuttua.

Tästä se alkaa

Martine-planeetalla asuva Jinto Linn on planeetan presidentin poika. Eräänä päivänä Abhien avaruuslaivasto saapuu ja julistaa ottavansa kyseisen avaruuden kolkan hallintaansa. Abhien yhteiskuntajärjestelmä on feodaalinen ja sen puitteissa joku Abhien aatelistosta asetetaan aina uuden valloitetun systeemin hallitsijaksi – Martinen presidentti tekee kuitenkin Abhien kanssa sopimuksen, että Hyde-systeemin hallitsija tulee heidän omiensa joukosta, ja on siis loogisesti presidentti itse. Näin Jintosta tulee yllättäen Abhien aatelistoa itsekin, ja mukana seuraa komeankuuloisen Abh-nimen Linn Ssynec Rocr Ïarlucec Dreuc Haïder Ghintec lisäksi vaatimus opetella Abhien tapoja ja kieltä sitä päivää varten, kun Jintosta tulee isänsä kuoltua Hyden jaarli.

Tämä on sekä ensimmäisen kirjan että sen perusteella tehdyn animesarjan alkuasetelma. Morioka on selvästi nähnyt valtavan määrän vaivaa luodessaan Abheille historian, tavat ja kokonaisen kielen. Animesarjassakin baronhia, Abhien puhumaan kieltä, näkee jatkuvasti sekä tekstinä että kuulee hahmojen suusta. Kyseessä ei ole vain muutamia sanoja käsittävä hatusta vedetty mukakieli, vaan baronhia voi ihan oikeasti puhua; Morioka on kehittänyt kielelle lausuntasäännöt, kielioppia ja vielä historiankin. Harmillisesti tosin Bandain DVD-julkaisu ryssii baronhinkäytön kauniisti teksittämällä nimet ja termit lähinnä satunnaisiin kirjoitusasuihin, kun nimillä olisi olemassa myös oikeat kirjoitusasut latinalaisille aakkosille. Kielinörttinä harmistun joka kerran, kun ruudulla näkyy Lafiel Lamhirhin sijaan.

Vakavaa avaruusoopperaa!

Ensimmäinen animesarja Crest of the Stars on Jinton ja Abh-prinsessa Lafielin (käytän nyt tuota kirjoitusasua, koska sen kaikki tunnistavat) tapaamisen tarina. Mukana on jonkin verran avaruustaistelua ja politikointiakin, mutta pääasiassa ensimmäinen sarja lähinnä esittelee maailman, tärkeimmät henkilöt ja antaa pienen kivan seikkailun päähenkilöilleen seikkailtavaksi. Lafiel on ensimmäinen Abh, jonka Jinto tapaa, ja vasta Lafielin kautta Jinto varsinaisesti tutustuu Abhien elämäntapaan. Lafielin ja Jinton kehittyvästä suhteesta muodostuu koko Seikai-sarjojen idea. Jintosta ja Lafielista tulee sarjan edetessä parhaat ystävät, ehkä jotain muutakin. Lafiel tosin on liian itsepäinen myöntääkseen tunteitaan yhtään kenellekään, ja toisaalta molemmat tietävät aivan liian hyvin, että Lafielin elinikä tulee olemaan ainakin kaksi kertaa yhtä pitkä kuin Jinton.

Crest of the Starsissa pääparimme tutustuu, tapaa monia muita tärkeitä henkilöitä ja todistaa koko galaksinlaajuisen sodan syttymistä. Sarjan lopussa Jinto ja Lafiel lähtevät eri teille; molempien täytyy aatelisasemansa takia suorittaa velvollisuutensa Abhien avaruuslaivastossa. Jinto saa pelkkänä jaarlina valita erikoistumisensa suunnan, mutta Lafielin on keisarinnan tyttärentyttärenä käytännössä pakko pyrkiä ensin pikkualuksen kapteeniksi ja siitä edetä toivottavasti jonakin päivänä amiraaliksi asti. Seuraavassa sarjassa Banner of the Stars I hypätäänkin ajassa muutama vuosi eteenpäin: Lafiel on nyt pienen avaruusaluksen komentaja ja Jinto hänen alaisuudessaan huoltoupseerina.

Amiraali Spoor ja sen miekka, uuhaah

Banner of the Stars I onkin lähes kokonaan avaruustaistelua, enkä voi oikein sanoin ilmaista, kuinka iloiseksi kyseinen sarja olemassaolollaan minut tekee! 13 jaksoa pelkkää hurjaa avaruustoimintaa mielenkiintoisilla hahmoilla, kunnon taktiikoilla politikointia unohtamatta. Oman lisänsä soppaan tuovat kaikki Abhien amiraalit, jotka ovat lievästi sanottuna omalaatuisia persoonia. Näiden sananvaihtoa neuvonantajiensa ja vihollislaivueiden komentajien kanssa on ilo seurata.

Banner of the Stars II on sarjoista eniten Jinton sarja. Anime keskittyy kahnaukseen vankilaplaneetalla, jonka Jinto saa tehtäväkseen selvittää. Avaruustaisteluita on vähemmän, ja pääpaino on enemmän politiikalla ja Jinton hahmonkehityksellä. Monet pitävät tätä huonoimpana Seikai-sarjana; omasta mielestäni tälläkin sarjalla on tarinassa paikkansa, mutta olisi niitä avaruustaisteluita saanut olla hiukan enemmän!

Uusimmat lisäykset Seikai-sarjoihin ovat kaksi OVA-sarjaa. Ensimmäinen kaksi jaksoa pitkä tarina on kaiken tähän mennessä tapahtuneen tilinpäätös, kun Jinto palaa kotikulmilleen Abhien valloitettua Hyde-systeemin sodassa takaisin jo menetettyään sen vihollisen puolelle yhdessä välissä. Koko tarina ei missään nimessä vielä päätytähän OVAan vaan jatkuu kirjoissa, mutta jos nyt käy niin, ettei tarinaa animoida enää tämän pidemmälle, OVA toimii kyllä tarpeeksi hyvänä lopetuksena. Toinen OVA on pieni lisätarina Lafielin isän ja ja äidin nuoruudesta – ihan söpö, muttei tuo sarjaan mitään erityistä lisää.